”Kirkko on epärehellisimmillään, kun se puhuu maallikoiden asemasta kirkossa”. Näin sanoin joitakin vuosia sitten kokouksessa, jossa puhetta johti edellinen arkkipiispa. Sanoisin samoin tänäänkin. Toisaalta korostetaan maallikoiden merkitystä ja osallistumista kirkon toiminnan kaikilla tasoilla ja samaan aikaan seurakuntien ja kirkon hallintoa halutaan viedä yhä pappiskeskeisempään suuntaan. Kriittisyyteni kohdistuu erityisesti tähän kahdella tuolilla istumiseen. Olisi rehellisempää puhua ja tehdä niin kuin sanoo. Olkoon puhe on, on tahi ei, ei.
Ostin kesällä mökkikuntani kirjaston poistomyynnistä Mikko Juvan muistelmateoksen ”Seurasin nuoruuteni näkyä”. Kirjassa Juva, joka muutaman vuoden arkkipiispuuden jälkeen lähti uupuneena ja työhönsä tuskastuneena eläkkeelle, päivitteli havaitsemaansa piispuuden ja pappeuden lisääntynyttä korostusta ja hämmästeli sitä, että papisto ei halunnut uskoa hallintoa ”hurskaiden maallikoiden hoidettavaksi”, mikä olisi mahdollistanut pappien keskittymisen hengelliseen tehtäväänsä.
Kun seuraa kirkossa käytävää keskustelua ja hallinnon eri portaissa menestyviä esityksiä, tuntuu usein, että elettäisiin vieläkin ikään kuin kirkkolaissa säädettäisiin kuten sata vuotta sitten, että ”kirkkoneuvosto on kirkkoherralle avullisena seurakunnan asioiden hoitamisessa”. Ja että pitäjän ainoat luku- ja kirjoitustaitoiset ovat rovasti, nimismies ja apteekkari ja kansakoulun opettaja.
Kun lähdetään siitä, että seurakunnan ja seurakuntayhtymän johtajan sekä kaikkien kirkon keskeisimpien toimielinten puheenjohtajien tulee olla teologeja siksi, että muilta puuttuu tarpeellinen osaaminen ja asiantuntemus, on aika turha päivitellä, ettei omilla aloillaan huippuosaajiksi tunnustettuja maallikoita onnistuta motivoimaan antamaan panostaan ja osaamistaan kirkolleen ja seurakunnalleen. Kirkon sisällä olisi tarpeen nopeasti hyvin avoimella mielellä ja korostetun rehellisesti arvioida, keskustella ja tehdä johtopäätökset sekä viestittää siitä, mitä halutaan. Halutaanko kansankirkkoa, joka todellisesti haluaa ottaa ja saada käyttöönsä jäsentensä osaamispanoksen vai halutaanko kirkkoa, jossa maallikot ovat toiminnan rahoittavaa kirkkokansaa, ja vaaleilla luottamustehtäviin valitaan kahvinkeittotehtäviin halullisimmat.
Yhteisen ehtoollismaljan käyttämiselle löytyy selvät raamatullis-teologiset perustelut. Ensimmäinen ja tärkein näistä liittyy siihen, mitä Pyhän Hengen inspiroima sana ehtoollisen sakramentin asettamisesta todistaa. Jokaisessa tätä historiallista tapahtumaa käsittelevässä Uuden testamentin kohdassa Henki puhuu maljasta yksikkömuodossa (ποτήριον – Matt.26:27; Mark. 14:23; Luuk. 22:20; 1. Kor. 11:25). Myös Kristus itse asetussanoissaan käyttää yksikkömuotoa lausuessaan ”Juokaa tästä kaikki” (πίετε ἐξ αὐτοῦ πάντες – Matt.26:27). Näin Herra siis selvästi kehottaa opetuslapsiaan juomaan yhdestä maljasta, ei useammasta.
Toinen syy yhteisen ehtoolliskalkin käytölle on yhteydessä edellä mainittuun: Yhteismaljan käyttäminen liittyy Kristuksen seurakunnan sakramentaalisen yhteyden asiaan. Ruumiinsa ja verensä sakramentissa Kristus yhdistää omansa yhteen seurakuntaruumiiseensa sekä vahvistaa tätä ruumiinsa ykseyttä edelleen (1.Kor.10:16–17). Se, että koko seurakunta nauttii Herran veren samasta, yhdestä kalkista, julistaa tätä ehtoollisvieraiden kommuuniota Kristuksen kanssa ja Hänessä myös toinen toistensa kanssa. Näin yhteismalja tarjoaa havainnollisen opetuksen Kristuksen seurakunnan olemuksesta: seurakunta on Kristuksen ruumis, jonka elämänyhteyttä – ikään kuin verenkiertoa Pyhässä Hengessä – vahvistamaan Hän antaa oman sakramentaalisen ruumiinsa ja verensä. Tämä opetus on tarpeellinen paitsi kaikkina aikoina myös ja nimenomaan nykyisessä, individualistisia arvoja korostavassa ajassamme.
Kolmas merkittävä syy yhteismaljan käyttämiseen liittyy kysymykseen Kristuksen veren konsumoinnista, toisin sanoen loppuun nauttimisesta. Jumalan sanan perusteella luterilainen kirkko opettaa Kristuksen ruumiin ja veren todellista ja olemuksellista läsnäoloa ehtoollisen sakramentissa syntien anteeksiantamiseksi. Siksi se myös pitäytyy käsitykseen, jonka mukaan sanalla pyhitetyt ehtoollisaineet – Herran tosi ruumis ja veri – tulee nauttia loppuun viimeistä murua ja pisaraa myöten. Yhteismaljan käyttö mahdollistaa tämän. Pastori voi vielä lopuksi huuhdella tyhjiin juodun kalkin vedellä, jonka mukana saadaan nautituksi kaikki jäljelle jäänyt Kristuksen veri. Jotkut saattavat toki pitää tällaista käytäntöä turhan tarkkana tai jopa vaativana ja lakihenkisenä. Voitaisiin kuitenkin kysyä: Miksi suhtautua välinpitämättömästi yhteenkään pisaraan tätä kallista pelastuksen lääkettä? Lisäksi, kun Kristuksen veren loppuun nauttimisesta tällä tavalla huolehditaan, vältetään myös kaikki tarpeettomat kysymykset siitä, mitä ehtoollisen vietosta mahdollisesti jäljelle jääville elementeille kävisi.
( Lainaus Harri Huovinen Luterilainen.net )
Erinomainen kommentti, kiitos Martti. Juuri näin. Meillä pastori nauttii loput leivät ja tyhjentää leivän murtamisesta tulleet muruset pateenista ehtoollismaljaan, juo viinin loppuun, kaataa lasista puhasta vettä maljaa siten että saa viimeisetkin tipat verestä ja juo veden ja veren.
Kuinkas on näin koronaviruksen aikaan jos kaikille ei maistukkaan samasta astiasta juoma ja jäävät pois ehtoolliselta ja näin jää viiniä ylenmäärin pastorin juotavaksi?
Entäpä ne viinipisarat, jotka jäävät liinaan ehtoollismaljaa pyyhkäistäessä? Eikö tuollainen pikkutarkkuus ole sitä, mistä Herramme varoitti: ”Te sokeat oppaat! Hyttysen te siivilöitte, mutta nielaisette kamelin!”
Ari, flunssasairaana voi jäädä kotiin tai pois ehtoolliselta. Seurakuntalaiset voivat auttaa pastoria siten, että lepää ja viiniä jää sopivasti pastorille.
Martti Pentti, parempi olla tarkka kuin leväperäinen.
Ari ja Martti Pentti. Kiitos kommenteista.
Miksi Ilmestyskirjassa sanotaan: ” Verta te saitte juodaksenne ja sen te olette ansainneet. ”
Ikäänkuin se olisi rangaistus jostakin.
Toinen kysymys: Kun seurakunta on Kristuksen ruumis, niin eikö voisi ajatella, että te itseäasiassa syötte itseänne ja toisianne.
” Herran tosi ruumis ja veri – tulee nauttia loppuun viimeistä murua ja pisaraa myöten. ”
Hyviä kysymyksiä, kiitos Tarja. Ensimmäiseen. Veri on meille joko siunaukseksi tai turmioksi. Koetelkaa ja valvokaa ja ripittäytykää, jotta olemme kelvollollisia ehtoolliselle.
Toiseen. Syömme Herran ehtoollisen emme toisia.
Minä ymmärrän kyllä, kun viisaus sanoo:
”Jotka minua syövät, ne isoavat yhä lisää ja jotka minua juovat ne janoavat yhä lisää. ”
Viisaus lisääntyy ja viisauden myötä ihminen kasvaa, isoaa.
Kuten myös Jeremia sanoi; ” Sinun sanasi tulivat ja minä söin ne, ja sinun sanasi olivat minulle riemu ja minun sedämeni ilo, sillä minä olin otettu sinun nimiisi, Herra Jumala Sebaot. ” ” En ole minä istunut iloitsemassa ilonpitäjien seurassa, Sinun kätesi tähden ole minä istunut yksinäni, sillä sinä olet täyttänyt minut vihallasi. ” Jeremia tuli vihaiseksi sanasta.
Hesekielissä: ” Ihmislapsi, syö minkä tässä näet; syö tämä kirjakäärö ”. Niin minä avasin suuni ja hän antoi tämän kirjakäärön minun syödäkseni. . Ja hän sanoi minulle ; ” Ihmislapsi, ravitse vatsasi ja täytä sydämesi tällä kirjakääröllä , jonka minä sinulle annan. ” niin minä söin ja se oli minun suussani makea kuin hunaja ”
Nämä ovat mielestäni hengellisia kehoituksia , mutta ruumiin syönti ja veren juonti ovat lihallisia kehoituksia. ” Syökää minun ruumiini ja juokaa minun vereni, se on totinen ruoka. ” Opetuslapsetkin kavahtivat tätä kehoitusta ja osa lähti pois.
Ja minä luulin, että siellä oli nälänhätä.
Tarja, hyvää pohdintaa. Kiitos. Ehkä kuitenkin on tärkeää pitää asiat järjestyksessä, eikä sekoittaa eri asioita keskenään. Viikoittainen pyhä kommuunio on tärkeää, jotta eläisimme armossa. Se ei vähennä Jumalan sanan ahmimisen tärkeyttä. Jokainen päivä on hyvä aloittaa ahmimalla Jumala sanaa ja rukouksella.
Opillisuus ja muotoseikkoihin päähuomion asettaminen on yksi vaarallisimmista esteistä evankeliumille.
Silloin oppia käsitellään vain päässä, mutta sydän, jota Herra kaikessa kysyy pysyy kylmänä ja etäisenä Herran sanalle ja lähimmäisille. Opista ja tietyistä muotoseikoista tulee silloin päätarkoitus ja tiukkaa lakia. Hyvä esimerkki siitä on alttarikaide. Sen sisäpuolista aluetta pidetään erityisen pyhänä. Sinne saa mennä vain erityisestä syystä ja vain tietyt siihen arvolliset henkilöt. Kuitenkin tuo kaide on alun perin vain tarkoitettu helpottamaan polvistumista alttarin eteen. Jopa itse kaiteeseen on liitetty pyhiä teologisia tulkintoja. Kuitenkin se on pelkkä tekninen ratkaisu joka helpottaa jalkavaivaisia.
Pekka, erinomainen kommentti, kiitos. Näin on. Meidän seurakunnassa otetaan ehtoollinen seisten, joka on ihan toimiva tapa.
Olen ollut aika monta kertaa ehtoollisavustajana viiniä jakamassa ja voin vakuuttaa, että koskaan ei ole viiniä juotu eikä öylättejä syöty loppuun.
Kiitos kommentista Juhani. Näin teillä.
Meillä jokaisessa messussa siunattu leipä ja viini käytetään loppuun.
Juha. Niin meilläkin. 🙂
Pietari, hienoa ja kiitos. Silloin teilläkin toimitetaan oikein Herran ehtoollinen.
Kiitos kaikille kommentoijille ja lukijoille.
Huomenna sunnuntaina perinteiseen ja oikeaan luterilaiseen messuun; pyhä kommuunio.