Kaukana katala maailma – ja äärimmäisen köyhyyden todellisuus

Hallitus ilmoitti tänään aikovansa leikata kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöstä 49 miljoonaa euroa ensi vuonna. Se tietää sitä, että apu sadoille tuhansille äärimmäisessä köyhyydessä elävälle loppuu kuin seinään.

Kansalaisjärjestöjen työ koskettaa erityisesti äärimmäisessä köyhyydessä eläviä eli heitä, jotka elävät alle 1,25 dollarilla päivässä. Lukumäärää on vähentynyt neljännesvuosisadassa 700 miljoonalla, mutta silti 1,2 miljardia maailman ihmistä elää edelleen äärimmäisessä köyhyydessä. Ja jokaisen luvun takana on ihminen.

Tämän lisäksi pakolaisten määrä on kasvussa ja siitäkin on tullut kuuma peruna hallituksellemme.

Jordaniassa, missä asun, on 1,5 miljoonaa Syyrian pakolaista. Maan pääministerin Abdullah Ensourin mukaan pakolaisista koituvat kustannukset ovat noin 2,8 miljardia dollaria. Kansainvälinen yhteisö maksaa näistä kuluista noin 38 %. Loput 62 % jää Jordanian valtion harteille. Kun pakolaisvirta jatkuu naapurimaassa Syyriassa jo viidettä vuotta jatkuvan sodan takia, ei maa pysty rajoittamaan pakolaisten saapumista Jordaniaan. Toisin on meillä Suomessa – ainakin toistaiseksi.

Olin tänään järjestöjen koordinaatiokokouksessa Za´atrin pakolaisleirissä, missä asuu noin 80 000 Syyrian pakolaista. Maailman ruokaohjelman (WFP) edustaja kertoi, että heidän rahat eivät enää riitä elokuussa ruokkimaan noin 440 000 pakolaisleirien ulkopuolella asuvaa rekisteröityä pakolaista, koska rahaa ei ole tulossa tarpeeksi avunantajamailta. Kun asia ilmoitetaan pakolaisille 1.7, tulee se olemaan melkoinen shokki ja seuraamuksia on vaikea arvioida.

Ei ihme, että välimeren pakolaislaivoille on tunkua!

Retoriikka siitä, että hoidetaan pakolais- ja köyhyysongelma niiden kotimaassa ei kuullosta uskottavalta, kun samaan aikaan rahoitusta pakolais- ja kehitysapuun vähennetään reilulla kädellä Suomessa. Kasvavaa ongelmaa ei hoideta ”kaukana katala maailma” periaatteella. Jossain vaiheessa meiltä ei enää kysytä vapaaehtoisuuttamme kun maailman ongelmat ovat kasvaneet tarpeeksi suuriksi eikä kukaan pysty enää hallitsemaan pakolaisvirtoja.

Vaikka maailman ongelmat eivät yksin selviä kehitys- ja humanitaarisella avulla niin niitä tarvitaan sillä maailman köyhien, pakolaisten ja epätasa-arvossa elävien pitää selviytyä elossa juuri tänään. Heidän ihmisarvoisen elämän tulisi olla meidän jokaisen vastuulla, jotka hankimme reilusti yli 1,25 dollaria päivässä.

Suomi on ollut hieno esimerkki maasta, jossa sen kansalaisjärjestöille on annettu mahdollisuus valtion varoilla tukea maailman kriiseissä ja köyhyydessä eläviä kanssaihmisiä. Emme kai ole ajautumassa nyt tilanteeseen missä tämä arvokas työ romutetaan?

Ja me olemme osa maailmaa – halusimme tai emme!

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Kovin harva kiittää hallitusta siitä säästöstä omaan verotukseen, minkä tuo säästöpäätös aikaansai´.

    Nyt meillä jokaisella, jotka säästämme veroja tuon hallituksen päätöksen johdosta, on mahdollisuus osoittaa henkilökohtaista laupeutta (lisätysti toivottavasti) ja antaa tukeamme organisaatioille ja niihin kohteisiin, joita itse pidämme tärkeinä ja Herran tahdon mukaisina lähetyskohteina. Herää veroja säästänyt kansa tukemaan. Itselläni ja hankkimillani (Herran armosta) on erittäin tehokkaan eli uskomattoman pienillä hallintokuluilla toimivan kanavan kautta orpolapsia, 50 lapsen kylän lapset ja koulu, porakaivoja, slummiprojekti ym. vahvan hengellisen työn ohella tehtävään auttamistyöhön kohdennettua tukea.

    Järjestöjen oma aktiivisuus aktivoida kansaa tukemaan omatoimisesti on nyt keskeisellä sijalla. Onko kansa kasvatettu antamaan omastaan suoraan itse riittävästi?

Pitkänen Olli
Pitkänen Olli
Olen maailmankansalainen alunperin Joensuusta. Olen asunut pitempiä aikoja Tansaniassa, Jordaniassa ja Salomonin saarilla, ja työni takia matkustanut eri puolilla maailmaa. Nykyisin toimin Suomen Lähetysseuran Etelä- ja Kaakkois-Aasian Aluejohtajana. Kohdemaitani ovat Thaimaa, Myanmar, Kambodza, Laos ja Nepal. Seurailen mielenkiinnolla elämää Aasiassa ja muualla maailmassa, joista sitten kirjoittelen havaintojani blogiini herättelemään ajatuksia kulttuurien erilaisuuksista, rikkauksista ja välillä niiden kummallisuuksista. Kaikki ajatukseni ovat tiukasti omiani ja omalla vastuullani, eivätkä välttämättä edusta työnantajani käsityksiä.