Karhu palveli

Kai Sadinmaan ansiosta ev.-lut. kirkon pappien vihkioikeuden perusteellinen muutos on jälleen yhden askelen lähempänä.  En pohdi nyt sitä, onko vai eikö papilla oikeus vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon. Sen ratkaiskoot viisaammat.

Se, että ev.-lut. kirkon papilla ylipäänsä on oikeus vihkiä avioliittoon silloinkin kun hän ei ole kirkon palkkalistoilla, on omituinen muinaisaikaisen pakkoluterilaisuuden ja valtiokirkollisuuden jäänne, jonka aikansaeläneisyys ehkä nyt viimein konkretisoituu myös kirkon korkealle hengelliselle johdolle.

Kirkkohan ei vihi ketään papiksi, ellei vihitty samalla tule kirkon tai sitä välittömästi lähellä olevan luterilaisen yhteisön työntekijäksi. Aikoinaan, satoja vuosia sitten, ei luterilaisessa kirkossa kukaan ajatellut sellaista mahdollisuutta, että joku voisi sitten olla pappi ilman, että hän olisi samalla kirkon työntekijä. Uusia pappeja ei vihitty, jos työtä vailla olevia olisi käytettävissä eikä eläkejärjestelmääkään ollut.

Vuosien ja vuosisatojen kuluessa asiat ovat saaneet kehittyä sellaisiksi, kuin ne tänään ovat: Evankelis-luterilaisen kirkon papiksi voidaan vihkiä teologian maisteri, jolle on luvassa puolen vuoden tilapäinen työpaikka seurakunnassa tai kristillisessä järjestössä. Sen jälkeen kerran vihitty Suomen evankelis-luterilaisen kirkon  pappi on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi hamaan hautaan asti, vaikkei hän enää saisi euroakaan palkkaa kirkolta tai kristilliseltä yhdistykseltä eikä tekisi papillisia toimituksia kuin satunnaisesti tai edes ikinä. Hän voi olla vaikka hammaslääkäri, taksinkuljettaja tai pitkäaikaistyötön, pappina pysyy, jollei pappikirjansa peruuttamista pyydä tai hölmöilynsä vuoksi sitä menetä.

Tällaiseen pappiin eivät työnantajan määräykset pure eikä kurin ja järjestyksen pito tosiasiallisesti ulotu. Ainoa uhka on, että jos hän julistaa jotain erittäin karkeaa vastoin papilta edellytettyä uskoa tai tekee käytännössä jotain minkä vuoksi hänen olemisensa ylipäänsä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappina perustellusti voidaan katsoa mahdottomaksi, häneltä voidaan viimekädessä korkeimman hallinto-oikeuden vahvistamalla päätökselle ottaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappeus pois. Ja sehän ei ole mikään uhka sellaiselle, joka ei kirkon palkkatyöntekijänä elatustaan pappina hanki. Ja kukaan kirkon palveluksessa olematon pappihan ei kirkollisia toimituksia tee edes elatuksekseen tai lisäansioikseen, koska heillä ei lain mukaan edes ole oikeutta saada siitä mitään rahallista palkkaa tai muuta taloudellista hyvikettä.

Kirkko joutuu miettimään, haluaako se pitää tällaisen porsaanreiän olemassa. Siis sen, että ihmiset voivat tehdä virkatoimia sen nimissä ilman, että kirkko tosiasiallisesti voi heihin kohdistaa työnantajavaltaa tai edes työnantajan ohjausta, mutta kirkko lopulta kantaa vastuun heidän toiminnastaan, vaikka kirkon omia päätöksiä ja määräyksiä vastaan.

Tietysti viisainta kirkon olisi luopua avioliittoon vihkimästä, mutta se on eri messu se. Ja sekin nyt entistä lähempänä.

Sillä, että kirkolle kuuluvaa vihkimisviranomaisoikeutta voivat käyttää ihmiset, jotka eivät ole missään kirkon virkasuhteessa tai muussa palvelussuhteessa, ei ole mitään teologista tai muuta asiallista perustetta. Se on vain yksi jäänne vanhoilta ajoilta, jota ei ole ymmärretty tai haluttu korjata, ennen kuin joku karhu tulee ja tekee kirkolle palveluksensa.  Ja kirkko kiittää, kai.

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • On kyllä. Onneksi.

      Jos homoparin vihkimisen olisi suorittanut joku muu kirkkoon ei-työsuhteessa oleva pappi kuin kirkkoa rakenteelliseen syntiin – eli köyhien riistoon ja vallan kumartamiseen – lankeamisesta syyttävä Sadinmaa, niin olisiko varatuomari Voipio katsonut tarpeelliseksi kirjoittaa yllä olevasta aiheesta blogia?

    • Kyllä olisi. Sadinmaa on siinä sivuhenkilö eikä kirjoituksen keskiössä mitenkään eikä millään tavalla.

    • Varsinainen ongelma ei kuitenkaan ole Sadinmaan kirkon valtarakenteisiin kohdistama kritiikki, vaan
      hyökkäys kirkon oppia vastaa. Sadinmaan oman ilmaisun mukaan kirkon oppi on pelkkää metaforaa.

    • Jukka, kirkolla on neljä miljoonaa jäsentä. Sadinmaan ”hyökkäys kirkon oppia vastaan” ei ole kirkolle minkäänlainen ongelma. Ainakaan sen rinnalla, että Sadinmaan tavoin ajattelevat ja toimivat saavat kirkon näyttämään ahdasmieliseltä, jäseniään kyseenalaisilla perusteilla syrjivältä dinosaurukselta.

    • Kiitän Risto Voipiota vastauksesta. Itse asiasta olen blogistin kanssa samaa mieltä. Papiksi vihkiminen tarkoittaa nimenomaan kirkon papiksi vihkimistä.

      Asian vierestä sen verran, että pidän Sadinmaan tavasta kaataa markkinakojuja kirkossa ja sen liepeillä, ts. siitä, että Sadinmaa kritisoi kirkkoonkin on valunutta/valumassa olevaa uussliberalistista jargonia. Sen sijaan kaikkea muuta kuin ”syrjittyjä’ vähemmistöjä” edustavaa hyvinvoivaa homoparia oli varsin kyseenalaista mennnä vihkimään. Sadinmaa toimi itsensä kanssa ristiriitaisella tavalla, koska ns. homoagenda sopii erittäin mainiosia yhteen arvorelativistisen uusliberaalin eetoksen kanssa.

      Unohtuu, että pappi on kirkonsa pappi ja vihitään kirkon papiksi. Minulla on ns. pappislinjan opinnot suoritettuna ja olisin kai jollain todennäköisyydellä saanut erittäin tilapäisen puolen vuoden virkasuhteen jonnekin Jumalan selän taakkse itärajan hyisimpään seurakuntaan ja samalla pappisvihkimyksen. Ongelmana on tietysti se, että olisin ollut ”pappi”, vaikka minulla ei koskaan ole ollut vakavaa tarkoitusta eikä kutsumusta olla pappi ja/tai kirkon palveluksessa. Moraalisesti sellainen olisi ollut kaikkea muuta kuin rehellistä. Käsitykseni mukaan sen sijaan Kai Sadinmaa on hakenut moniin avoimiin kirkon pappisvirkoihin tulematta valituksia, koska on saanut kirkon pirissä spitaalisen leiman. Samanlaisen, jota joskus aiemmin joutui kantamaan muun muassa Matti Myllykoski.

  1. Kiitos Risto Voipio kirjoituksesta. Varsin tyrmistyttävää luettavaa.

    ”Se, että ev.-lut. kirkon papilla ylipäänsä on oikeus vihkiä avioliittoon silloinkin kun hän ei ole kirkon palkkalistoilla, on omituinen muinaisaikaisen pakkoluterilaisuuden ja valtiokirkollisuuden jäänne, jonka aikansaeläneisyys ehkä nyt viimein konkretisoituu myös kirkon korkealle hengelliselle johdolle.”

    Eikö tosiaankaan koskaan, ikinä kirkon nykyinen tai lähimenneisyydessä vaikuttanut hengellinen johto ole tällaista pohtinut ja ymmärtänyt, mitä siitä voi seurata? No ei näköjään ole! Että sellainen johto meillä on.

    ”Kirkko joutuu miettimään, haluaako se pitää tällaisen porsaanreiän olemassa. Siis sen, että ihmiset voivat tehdä virkatoimia sen nimissä ilman, että kirkko tosiasiallisesti voi heihin kohdistaa työnantajavaltaa tai edes työnantajan ohjausta, mutta kirkko lopulta kantaa vastuun heidän toiminnastaan, vaikka kirkon omia päätöksiä ja määräyksiä vastaan.”

    Missä ihmeen kuplassa kirkon päättäjät yleensä elävät. Edes tällainen asia ei ole hallinnassa. Se on suorastaan uskomatonta. Vaan kun veroautomaatti toiminnan takaa, niin mitäpä sitä liikoja pohtimaan. Nämä päättäjät ovat saaneet rauhassa elää kuplassaan ja nyt sitten ällistellään kai, kun karhu palveli. Suorastaan raivostuttavaa!

    • ”Eikö tosiaankaan koskaan, ikinä kirkon nykyinen tai lähimenneisyydessä vaikuttanut hengellinen johto ole tällaista pohtinut ja ymmärtänyt, mitä siitä voi seurata? No ei näköjään ole! Että sellainen johto meillä on.”

      Olen melko varma siitä, että kirkon johto on varsin hyvin selvillä maailman menosta, eikä avioliittoasiakaan ole tullut yllätyksenä. Pohdittu on ja ymmärrettykin, mutta tekeminen on kirkon kaltaisessa organisaatiossa hidasta ja vaikeaa. Eikä ihmekään, kun ylimmässä johdossakin ollaan erimielisiä siitä, mikä on oikea tapa kirkkoa johtaa.

      Joskus pikainen asioihin reagointi voi (kirkon kaltaisessa organisaatiossa) olla aivan turhaakin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että avioliittoasiassa kirkkoveneen toinen laita soutaa ja toinen huopaa. Näin päästään juuri sinne minne halutaankin, eli ???

      Jos kirkolla käy hyvä tuuri, aallokko vaimenee eikä kukaan kohta muista, että olisi ollut mitään hätää. Toisaalta, kaiken maailman sadinmaita voi ilmestyä venettä keikuttamaan;)

    • Risto: ”Jos kirkolla käy hyvä tuuri, aallokko vaimenee eikä kukaan kohta muista, että olisi ollut mitään hätää. ”

      Eihän kirkolla mitään hätää olekaan niin kauan kun jäsenmaksuja tulee. Myrskyn jälkeen tulee aina tyven ja ennen pitkää ei huomatakaan kun kirkon palveluksessakin olevat papit vihkivät ihan pokkana niin homo- kuin heteroparejakin – ihan niin kuin eronneitakin uusiin liittoihin.

  2. Mutta mihin rajanveto? Saisiko pappi vihkiä palkkaa pyytämättä vaikka entisen rippilapsensa aivan toisen seurakunnan alueella? Tai juuri eläkkeelle jäänyt vielä kastaa? Tietysti selkeää olisi vastata tähän kaikkeen kieltävästi ja korostaa roolia työntekijänä eikä pappina.

    Joskus muinoin muuten on tuomioistuimen pitänyt ilmoittaa papin tuomiosta tuomiokapitulille. Onko sellaista säädöstä vielä?

    • On toki. Kirkkolain 25 luvun 2 § säätää tuomioistuimen ilmoitusvelvollisuudesta tietyin rajauksin. Koskee myös muita kuin pappeja.

      Ystävällisin terveisin, Heikki Hämäläinen, notaari

    • OK. Mitä kaikkea tuomioistuimen pitää tuomitusta selvittää, ts. onko muitakin erikoissäännöksiä tilanteista joissa pitää ilmoittaa jonnekin?

  3. Tyhmänä maalikkona ihmettelen taas. – Yhä enemmän näkee eläkkeellä olevia pappeja toimittamassa kirkollisia palveluksia. Köyhtyville seurakunnille he ovat tärkeitä pappisvirkojen vajauksen paikkaajia. Ovatko he eri asemassa kuin muuten virkasuhdetta vailla olevat papit? Mikäli oikeus suorittaa kirkollisia toimituksia ilman vierkasuhdetta poistettaisiin, asia saattaisi koskettaa melko isoa joukkoa seurakuntia.

    • Kun eläkeläispapit toimivat sijaisina, he ovat siinä tehtävässä ollessaan seurakunnan palkkaamana kirkon palkkatyössä ja seurakunta on silloin heidän työnantajansa oikeuksineen ja velvollisuuksineen. Tämä on ihan eri tilanne kuin se mistä blogissani kirjoitan.

    • Vihkioikeus kirkolliseen vihkimiseen perustuu avioliittolain 16 § kohtaan 1. ja Kirkkolain 5 luvun 1 a § kohtaan 2.

      Avioliittolain mukaan Kirkollisen vihkimisen saa toimittaa evankelis-luterilaisessa ja ortodoksisessa kirkossa pappi. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkon osalta tämä viittaa yksi selitteisesti Kirkkolain 5:1 a kohdan 2 tarkoittamaan henkilöön.

      Mikäli oikeus kirkolliseen vihkimiseen rajattaisiin vain kirkkolain 5:1 a § kohdan 3 tarkoittamissa viroissa oleviin henkilöihin, tulisi avioliitolainsanamuotoa muuttaa.

    • Avioliittolaissa olevista viittauksista kirkolliseen vihkimykseen ja sen toimittajaan eivät juuri mitkään ole osoittautuneet ihan yksiselitteisiksi. Sen on käyty avioliittolakia koskeva ”keskustelu” yksiselitteisesti osoittanut. Jos nyt vaikka käsitteiden sekavuudesta esimerkkinä mainitsee, että Karhun kansa – nimisessä ns. suomenuskoisessa uskonnollisessa yhdyskunnassa voidaan toimittaa avioliittoon vihkiminen, joka on avioliittolain mukaan ”kirkollinen vihkiminen”.

      Yhden lain yhden pykälän yhden kohdan muutoksella ei missään tapauksessa selkeyttä tule siihen sekavaan kokonaisuuteen, jonka olemassaolo on nyt saatu todeta. Mutta kuten todettua, se on eri messun väärtti sitten se.

  4. Ev.lut.kirkon pappeudessa on tosiaan erikoisia piirteitä. Yksi niistä on sekin, että ev.lut.kirkon pappi voi tulla valituksi seurakuntaneuvoston, yhteisen kirkkoneuvoston ja yhteisen kirkko valtuuston jäseneksi, eli siis ns. maallikkojäseneksi.
    Sellaista sattuu ( itse tiedän muutamia tapauksia) jossa piispa antaa ohjeita eli siis ”kaitsee seurakuntaneuvoston jäsenenä toimivaa pappia miten hänen tulisi toimia, mm äänestää, seurakuntaneuvistossa

Kirjoittaja

Risto Voipio
Risto Voipio
Helsinkiläinen juristi ja KTT h.c., joka toimii useiden apuraha- ja kulttuurisäätiöiden ja yhteisöjen puheenjohtajana tai vastuuhenkilönä.