Kapitulit ja oikeuskomiteat

Jehovan todistajien oikeuskomiteoiden toimintaa on selvitelty syksyllä valtionjohtoa myöten. Uskontojen uhrien tuki ry:n toimittama selvitys komiteoista on luovutettu sisäministeri Päivi Räsäselle (kd.) ja ministeriön virkamiehet pohtivat pitäisikö asialle tehdä jotakin. Selvityksestä käy ilmi, että Jehovan todistajat ovat luottaneet rikosilmoitusten sijaan paikoin omien elintensä ratkaisukykyyn. Lopputuloksena uhreja on syyllistetty muun muassa heidän kokemastaan seksuaalisesta väkivallasta.

Yleensä oikeuskomitean istunnoissa käsitellään vähemmän dramaattisia asioita. Internettiin ladattujen nauhoitusten perusteella komiteoissa puidaan muun muassa ajatusrikoksia. Millaisia kirjoja saa lukea, kenen kanssa niistä saa keskustella ja niin edelleen.

Ajatusrikos on sanana peräisin George Orwellin kirjasta 1984. Sen voi tulkita sisältävän yhdenlaisen idean sananvapaudesta. Esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pastorilla on sananvapaus, mutta häneltä odotetaan lisäksi lojaalisuutta työnantajaansa kohtaan aivan kuten minkä tahansa työpaikan työntekijältä. Kun pohditaan mitä tämä käytännössä tarkoittaa, päästään tulkintoihin, joiden tiukimmissa versioissa lähestytään ajatusrikosta.

Jos pappi kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia, tarkoittaako lojaalisuus työnantajaa kohtaan sitä, että hän voi kertoa kantansa kunhan muistaa tähdentää, ettei se ole hänen työnantajansa edustama kanta? Vai tarkoittaako se, ettei hän voi kertoa julkisesti olevansa kirkon virallisen kannan kanssa eri linjoilla?

Kun naispappeudesta 80-luvulla päätettiin, jälkimmäinen tulkinta olisi tarkoittanut sitä, että naispappeutta kannattaneet työntekijät olisivat muuttaneet julkisen kantansa asiasta yhdessä yössä. Kaikki edeltävä keskustelu olisi ollut virassa olevilla pastoreille lojaalisuuden vuoksi mahdotonta.

Ajatusrikos vie tämän tulkinnan vielä pidemmälle. Idea on sama kuin Jehovan todistajien oikeuskomitean istunnossa. On kirjoja, joita ei saa lukea ja ajatuksia, joista ei saa keskustella edes yksityisesti. Tällainen lojaalisuus on epäaitoa, koska se tekee joistakin ajatuksista pakollisia mikä on eri asia kuin vapaaehtoisuutta edellyttävä sitoutuminen.

Orwellin 1984 päättyy vaikuttavasti. Ei riitä, että välttää kiellettyjä ajatuksia, on lisäksi rakastettava niitä oikeita ja ajatusten lähdettä, isoveljeä.

Vaikuttaa siltä, että kirkossa on ihmisiä, jotka haluaisivat tuomiokapituleille samanlaisia tehtäviä kuin Jehovan todistajat oikeuskomiteoille.

- Simo Alastalo -

13 kommenttia

  • Markku Stenholm sanoo:

    Jumalan vertaaminen poliittiseen diktuurin on valitettavan yleistä. Ja tietenkin täysin väärin.

    Jumala on ilmoittanut itsensä tietyllä tavalla, eikä uutta ilmoitusta enää tule. Jos tuossa ilmoituksessa ei halua pysyä on täysin vapaa luopumaan siitä. Se on rehellisempää, kuin väittää tuntevansa ilmoituksen kirkkoa paremmin ja pyrkiä sitten muuttamaan kirkkoa oman näkynsä mukaiseksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    “Orwellin 1984 päättyy vaikuttavasti. Ei riitä, että välttää kiellettyjä ajatuksia, on lisäksi rakastettava niitä oikeita ja ajatusten lähdettä, isoveljeä.”

    Rinnastetaanko tässä Jumala Orwellin kirjan isoveljeen, kun samassa yhteydessä mainitaan sukuopuolineutraaliavioliittolaki ja sitä kannattavat papit.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Johannes Ijäs sanoo:

    Tämä tulee Johanneksen tunnareilla, koska unohdin omani:

    Blogissa oli kyse uskonnollisen toiminnan yhteiskunnallisesta kehyksestä. Lait ja niiden turvaamat perusoikeudet, kuten sananvapaus, koskevat kaikkia. On eri asia edellyttää työntekijältä lojaalisuutta ja sitoutumista yhteisiin sääntöihin työssään kuin edellyttää häntä pidättäytymään hänen omaa työyhteisöään koskevasta, käynnissä olevasta yhteiskunnallisesta keskustelusta. En ole pohtinut isoveljen kohdalla Jumalaa vaan hierarkiaa ja valtasuhteita. Hyvin inhimillistä touhua on se.

    terv. Simo Alastalo

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Teemu Kakkuri sanoo:

    Minä en ole tottunut ajattelemaan kirkkoa työnantajaksi enkä itsestäni, että olen kirkossa töissä. Enkä aio tottuakaan, ja toivon ettei minusta koskaan paistaisi, että olisin kirkossa vain töissä. Työnantaja on paikallinen seurakunta ja sillä on työoikeudellisia velvollisuuksia ja oikeuksia. Mutta se on sivuseikka. Minut on kastettu kirkon uskoon, pappislupauksessani (joka oli siihen aikaan vala) olen sitoutunut kirkon uskoon ja joka viikko lausun sen muutaman kerran ääneenkin. Vartun, kypsyn, kasvan, elän ja kuolen kirkossani ja sen mukana. Sellainen ajatus, että kannattaisin tai vastustaisin jotain lakialoitetta, tuntuu täysin käsittämättömältä ja vieraalta. Jos jotain pitää julkisesti kannattaa, niin olkoon se ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

      Teemu Kakkuri,

      Sanot että:

      “Sellainen ajatus, että kannattaisin tai vastustaisin jotain lakialoitetta, tuntuu täysin käsittämättömältä ja vieraalta. Jos jotain pitää julkisesti kannattaa, niin olkoon se ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa…”

      Olet pappi ja olit pappi jo kaksi vuotta sitten vuonna 2012. Olit tuolloin Keskustapuolueen kuntavaaliehdokkaana, pyrkimässä aktiivisesti vaikuttamaan yhteiskunnallisten asioiden hoitoon, päätöksentekoon ja myös lainsäädäntöön. Toimit aktiivisesti Keskustapuolueessa vuosien ajan, samalla kun siis olit pappi.

      Vuoden 2012 kuntavaaleissa vastasit julkisen vaalikoneen kysymykseen “pitäisikö samaa sukupuolta sukupuolta oleville pareille antaa mahdollisuus adoptioon?!. Vastasit olevasi “jokseenkin eri mieltä”. Kirjoitit edellisen vastauksen lisäksi vielä täydentävän vastauksen tähän kysymykseen seuraavasti: “Nykyinen lainsäädäntö on riittävä. Adoptio ei ole parien oikeus vaan järjestely lapsen parhaaksi”.

      Vaikka se, että kannattaisit tai vastustaisit jotain lakialoitetta tuntuu sinusta (kuten itse sanot) “täysin käsittämättömältä ja vieraalta” niin siitä ei ole kuin kaksi vuotta, kun esitit kielteisen näkemyksesi samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeuksien laajentamisesta lainsäädännöllisesti.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Teemu Kakkuri sanoo:

      Ihan totta. Noin sanon. Taidan olla harvinaisen valheellinen ja kaksimielinen mies.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Mitä on “kirkko”, kuka sitä johtaa/ohjaa?

    Eikö aluksi ollut rooman keisari kuka “käski” kaikkia olemaan “kirkon” jäseniä, “uskomaan” samaan jumalaan??? Entä kun “kirkko” tuli suomeen, valtiopäivät määräsi koko kansan “kääntymään” samaan luterilaiseen “uskoon”???

    Entä mitä oli “uskontopakko” suomessa, kaikkien piti kuulua “kirkkoon ” ja “uskoa” samalla tavalla????

    siis harva päätti mitä/miten kaikkien “pitää” uskoa???

    Entä tänä päivänä kun ei ole enää liittoa valtion kanssa eikä näin voida “pakottaa” kaikkia kuulumaan samaan “uskoon”, eikö “demokratia” ole päässyt valtaan ja ohjaa “kirkkoa” minne “yleinen mielipide” vie, siinä “kirkon” johtajatkin vain “vikisee” ja muuttaa “oikeaa uskoa” kansan mielihalujen/himojen mukaan????

    Sääli on lukea näitä sanontaja “Vartun, kypsyn, kasvan, elän ja kuolen kirkossani ja sen mukana”, kun “viisaatkin” luottavat johonkin joka noin muuttuu ja hedelmästä näkee kuinka valtaa on käytetty väkivalloin pitämään “kirkko” koko kansan “kirkkona”.

    Suuri synti on juuri ihmisen ylpeys, MINÄ TIEDÄN ja pysyn “uskossani kirkkoon”, ei väliä mitä “kirkko” on saanut aikaan ja miten sitä on käytetty vallan välikappaleena.

    Onko “kirkko” Jumalasta????

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

    Huolestuttavaa näissä oikeuskomiteoissa ja tuomiokapituleissa näyttää olevan se, että ne ehkäisevät kriittistä julkista keskustelua. Papit ja kirkon työntekijät eivät saa olla julkisesti eri mieltä kuin ns. virallinen kirkko. Ongelma tässä on se, että kun julkisuudessa vaiennetaan kaikki muut “kirkolliset” äänet kuin ns. kirkon virallinen ääni, niin tällöin tämä yksi virallinen ääni vaikuttaa ainoalta oikealta ja oikeaoppiselta kristilliseltä kannalta koskien määrättyä yhteiskunnallista asiaa. Esimerkkinä nyt vaikkapa tämä lakiesitys tasa-arvoisesta avioliittolaista. Jos kaikki papit ja kirkon työntekijät ovat lojaaleja kirkon viralliselle kielteiselle kannalle (ja pitävät omat eriävät mielipiteensä omana tietonaan omien kaappiensa kätköissä) niin ihmisille tulee sellainen mielikuva että näin tästä asiasta ajatellaan silloin kun sitä ajatellaan kristillisesti. Muut tulkinnat ovat vääriä; ne eivät ole kristillisiä. Tämä yksi kanta on Jumalan tahto koskien tätä asiaa.

    Virallinen kirkko oli 1970-luvulla sitä mieltä että homoseksuaaliset suhteet ovat synti ja rikos, ja virallinen kirkko lausunnossaan vastusti niiden poistamista rikoslaista. 1980-luvulla kirkko vastusti homoseksuaalisuuden poistamista sairausluokituksesta koska kirkon mielestä homoseksuaalisuus on sairaus.

    En tiedä rohkeniko kukaan pappi tai kirkon työntekijä olla julkisuudessa naistä asioista eri mieltä virallisen kirkon kanssa. Tuomiokapitulin sanktio oli luultavasti noina aikoina vielä vahvempi pelote kuin nykyään. Mutta jos joku pappi (saati ryhmä pappeja papin pannat kaulassa) olisi uskaltanut olla eri mieltä niin se olisi viestittänyt ihmisille siitä, että Jumalan ikuinen ja muuttumaton tahto näissä asioissa ei välttämättä ole sama kuin kirkon ns. virallinen kanta. Ainakin se olisi viestittänyt siitä, että näitä asioita voi tulkita myös eri tavalla kristillisestä vakaumuksesta käsin. Luulen että se olisi merkinnyt paljon kaikille homoille ja ehkä erityisesti kristityille homoille. Ehkä se olisi lievittänyt sitä raskasta häpeä-identiteettiä jota kirkko on homojen taakaksi rakentanut. Ehkä se olisi ehkäissyt joidenkin homojen erkaantumista kristillisyydestä. Monet ovat nimittäin erkaantuneet juuri näiden kirkon yksimielisiltä näyttävien tuomioiden takia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jari Haukka sanoo:

      Hyvä Sari Roman-Lagerspetz,

      Sinulla ja aatetovereillasi (mikä aatenne mahtaa olla nimeltään?), myös ev. lut. yhteisön “papeilla”, on tietysti oikeus ajaa mitä asioita haluatte. Jostain syystä ette kuitenkaan halua myöntää tätä oikeutta muille, vaan olette mm. oikeudenkäyntien kautta hankineet tuomiota väärin ajattelijoille. Lisäksi taloudellinen painostus on kovaa.

      Ihan vain muistutukseksi, “tasa-arvo” ei kuulu kristilliseen ajatteluun. Siihen kuuluu toisen kunnioittaminen ja omasta edusta luopuminen toisen hyväksi. Ei siis oman edun ajaminen edes “tasa-arvon” nimissä.

      Kristitty voi elää joko avioliitossa (tietysti eri sukupuolta olevan kanssa) tai sitten yksin. Mikään epäsiveelliset suhteet eivät kuulu kristityn elämään, vaikka maallinen laki ne salliikin. Eihän aviorikoskaan kuulu kristittyn elämään vaikka laki ei sitä kiellä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mika Turunen sanoo:

      Minusta olisi hyvä olla myös itsekritiikkiä, niin että kaikesta ei aina avaudu ja kohkaile niin kuin päätön kana. Missä päin julkisuudessa on nykyisin muuten pyritty vaientamaan keskustelu? Kotimaa24:ssa se on esillä näkyvästi, joten en oikein tiedä pitäisikö väitettäsi uskoa. Minusta näyttäisikin ennen kaikkea siltä, että mikä tahansa äänen rekisteri putkahtaa aina jostakin esille vaikka se olisikin tyhmyyden ylistystä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Wolfhart Pannenberg, 1900-luvun loppupuolen ehkä arvostetuin systemaatikko, julisti vuonna 1996:

    “Jos kirkko on antanut painostaa itsensä aina siihen pisteeseen asti, että se on lakannut pitämästä homoseksuaalisuuden toteuttamista poikkeamisena Raamatun normista ja alkanut suhtautua homoseksuaalisiin suhteisiin persoonallisina rakkaussuhteina, jotka ovat tasavertaisia avioliiton kanssa, ei tällaisella kirkolla ole enää raamatullista perustaa, vaan se vastustaa Kirjoitusten yksiselitteistä ilmoitusta. Kirkko, joka on ottanut tällaisen askeleen, on lakannut olemasta yksi, pyhä, apostolinen ja katolinen kirkko.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Papin virka on sikäli ainutlaatuinen virka, että siihen vihityt sitoutuvat kirkon uskoon, ei vain virka-aikana ja virkapuvussa, vaan aina ja kaikkialla. Joka ei tähän voi suostua, välttäköön pappeutta. Toinen asia on sitten se, että eettisistä kysymyksistä voi aivan perustellusti olla hyvinkin erilaisia, jopa vastakkaisia mielipiteitä, eikä niiden ääneen lausuminen toki merkitse poikkeamista kirkon tunnustuksesta. Kuitenkin julkisessa opetuksessa , varsinkin esim. rippikoulussa, tulee selkeästi ilmaista kirkon “virallinen” kanta silloin kun se on olemassa, vaika itse toivoisikin sen muuttuvan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Kotimaa toimitus
    Kotimaa toimitus

    Blogissa katsellaan ohitsekiitävää maailmaa yksityiskohtien ja yleistyksien kautta. Erityisesti kirkon ja uskontojen asiat ovat luupin alla. Yhteiskuntaa unohtamatta.