Kapinaa vai keskustelua?

Kirkolliskokouksessa marraskuussa 2016 julkaisimme 25 edustajan voimin kannanoton, jossa sitoudumme toimimaan sen hyväksi, että kirkko sopeutuu uuteen avioliittolakiin ja alkaa toimia sen mukaisesti eli vihkien ja siunaten kaikki parit, heitä mitenkään erottelematta.

Kyseessä oli sanamuodoiltaan lempeä ja asiallinen kannanotto, joka kuitenkin herätti joissakin kanssaedustajissa voimakkaita tunteina. Meitä syytettiin puhujanpöntöstä muun muassa ”kapinalipun heiluttajiksi” sekä henkilöiksi, jotka ”vetävät maton kirkolliskokouksen alta” ja ”pyyhkivät piispojen selonteolla pöytää”. Kuulimme puheita ”irtiotosta” ja ”kirkon yhteisten päätösten mitätöinnistä”.

Mitä ihmettä? Miten kirkolliskokousedustaja, kirkon ylimmän päättävän elimen jäsen, edes periaatteessa voisi kapinoida jotakuta vastaan? Kapinahan kohdistuu aina johonkuhun, jolle kapinoija on alisteinen. Kenelle ylimmän päätöksentekoelimen jäsen olisi alisteinen? Miten voi vetää mattoa itsensä alta? Miksi normaalia keskustelua puhutellaan pöydänpyyhkimiseksi? Mikä on se yhteinen päätös, jota tätä keskustelumme turhentaisi, kun kyseessä on nimenomaisesti tilanne, jossa sitä yhteistä päätöstä ei ole?

Asiassa on kyse tästä: kirkon ja valtion käsitys avioliittoon vihittävien sukupuolista on ensi maaliskuun alkuun asti yhtenevä – vihittäviksi tarvitaan nainen ja mies. Maaliskuun alusta avioliittolaki, jota myös kirkko on tähän asti sellaisenaan noudattanut, muuttuu.

Kirkko putoaa tavallaan tyhjän päälle sikäli, että sen itse säätämissä laeissa (kirkkolaki ja kirkkojärjestys) ei puhuta mitään vihittävien sukupuolista. (Alemmanasteinen säädös eli kirkkokäsikirja puhuu, mutta koska alemmanasteista säädöstä on aina tulkittava ylemmänasteisen mukaan, ei toisin päin, käsikirja on tässä tilanteessa heikoin mahdollinen juridinen peruste asettaa seurakuntalaisia eriarvoiseen asemaan. Siihen tarvittaisiin erillinen lakitasoinen säädös, joka kirkolta nyt siis puuttuu.)

Nyt monet papit ovat epävarmoja siitä, tulisiko heidän noudattaa lakia, kuten tähänkin asti, vai totella piispoja, joiden mukaan avioliittolakia ei tässä tilanteessa enää pidäkään sellaisenaan noudattaa.

Vastakkain ovat nyt valtion laki ja piispojen sekä kirkkohallituksen lainsäädännöstä tekemä tulkinta, jota voidaan hyvin perustein epäillä virheelliseksi. Voidaanko tästä virheelliseksi epäillystä tulkinnasta käydä normaalia, asiallista ja kriittistä keskustelua? Meidän mielestämme voidaan. Kyseessä ei ole kapina, irtiotto, uhoaminen eikä muu sopimaton möykkääminen, vaan aivan normaali vastuullisten päätöksentekijöiden käymä keskustelu merkityksellisestä asiasta.

Meillä Helsingin hiippakunnassa ei ole ”kapinapappeja”, ”marttyyripappeja” tai ”sankaripappeja”. (Meillä ei myöskään ole erikseen ”heteroseurakuntalaisia” ja ”homoseurakuntalaisia”.) Meillä on ainoastaan seurakuntalaisia sekä pappeja, jotka virkavastuisina toimijoina tulkitsevat avointa tilannetta kukin tavallaan. Vältämme kaikkea dramatiikkaa. Hallinnollisen keskustelun ja näkemyserojen ei pidä antaa häiritä seurakuntalaisten hääjuhlia tai muuta elämää millään tavalla.

Kirkolliskokouksessa jouduimme selventämään, mikä ero on ”pöydänpyyhkimisellä” ja ”keskustelulla”. Keskustelu on sitä, että kaikki osalliset tuovat esiin näkemyksensä altistaen ne samalla asialliselle arvioinnille ja kritiikille. Keskustelun kautta haemme parhaat ratkaisut. Keskustelu on intensiivinen oppimisprosessi kaikille osapuolille.

Meillä Helsingin hiippakunnassa on tapana keskustella avoimesti ja kaikkien osallisten asiantuntemusta hyödyntäen. Argumentteja arvioidaan niiden sisällön, ei niiden esittäjän hierarkia-aseman perusteella. Tosiasioita arvostamme korkealle.

Korkeimpaan päätöksentekoelimeen kuuluvien luottamushenkilöiden (kirkolliskokousedustajien) tehtävää luonnollisesti edesauttaa se, että myös piispamme Irja Askola toimintatapa perustuu korkeaan osaamiseen, luottamukseen ja avoimeen vuorovaikutukseen (ei esimerkiksi pelotteluun, uhkailuun tai erilaisten rangaistusten sommitteluun milloin kenellekin). Olemme kaikki vapaita antamaan parhaan osaamisemme kirkon hyväksi.

Hyvähenkinen vuorovaikutus ja ajatustenvaihto jatkukoot. Lämpimästi kiitän kaikkia siihen osallistuneita ja edelleen osallistuvia.

Johanna Korhonen

kirkolliskokousedustaja

Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja

kirkolliskokouksen yleisvaliokunnan puheenjohtaja

  1. Kysymyksiä etenkin niille, jotka eivät halua kirkon vihkivän homopareja. Esim. Ruotsissa se on mahdollista ja varmaan vihkimisiä on tapahtunutkin.

    Onko Suomen kirkko hyvissä väleissä Ruotsin vastaavan kanssa, vai onko suhteet lyöty jäihin homoliittojen takia? Pitäisikö? Sen huomasin, ettei ainakaan paavi noin pienistä piittaa, mutta katolisilla nyt on muutenkin oma meininki (kuvittelin kyllä että homouskanta olisi jopa ankarampi heillä).

    Onko Ruotsin ev.lut. kirkko nyt huonompi kuin Suomen? Meneekö peräti ruotsalaisen kirkon jäsenen ikuinen elämä viemäriin vihkimisten takia?

    Jos Ruotsissa kirkko kuitenkin edelleen toimii ihan okei, eikä sen jäsenen pelastuminen ole uhattuna homovihkimisten takia, miksi Suomessa olisi toisin jos seurataan esimerkkiä?

    Onko muuten Ruotsissa kirkolliset asiat nyt päin prinkkalaa, kun avioliittokäsitys on mitä on? Miten homojen vihkimisen haittavaikutukset näkyvät siellä kirkollisessa elämässä?

    • Lisäkysymys vielä: onko Ruotsissa seurannut jotain hyvää siitä, että kirkon avioliittokäsitys mukautui muun yhteiskunnan käsitykseen?

    • ”Lisäkysymys vielä: onko Ruotsissa seurannut jotain hyvää siitä, että kirkon avioliittokäsitys mukautui muun yhteiskunnan käsitykseen?”

      Ei juurikaan mitää sellaista hyvää, mitä ei olisi voitu saavuttaa myös jollakin muulla ratkaisulla. Sitävastoin ongelmaksi on tullut ratkaisun teologinen kapeus.

      Vihkimisiä on ollut vuosittain aika vähän, mutta seurakunnille on kuitenkin asetettu velvollisuus sellainen järjestää., vaikka seurakunnan kaikki omat papit käyttäisvät ”oman tunnon vapauttaa” olla vihkimättä. Tämänkaltaisesta padadoksaalisesta asetelmasta tulee luonollisesti tilanteen niin sattuessa ongelmia.

      Muusta kysymysasettelustasi arvelen ettet kovin hyvin tunne Confessio Augustanaa. Siispä pari viittausta:
      ”Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. ” CA VII
      ”tässä elämässä myös teeskentelijöitä ja jumalattomia on sekoittunut tosiuskovien ja pyhien joukkoon” CA VIII

    • ”Vihkimisiä on ollut vuosittain aika vähän, mutta seurakunnille on kuitenkin asetettu velvollisuus sellainen järjestää., vaikka seurakunnan kaikki omat papit käyttäisvät “oman tunnon vapauttaa” olla vihkimättä.”

      Kieltämättä hankalan kuuloinen tilanne. Mutta vielä nurinkurisempaa olisi, jos vihkiparin pitäisi itse järjestää asia, ellei heidän seurakuntansa pappien omatunto salli vihkimistä.

      Tarkoitatko, että Ruotsin kirkko ei enää ole luterilaisen tunnustuksen mukainen?

    • Kiitos Jukka muuten muistutuksesta, en ollutkaan aikoihin lueskellut tunnustuskirjoja;)

      Suomessa on minusta ihan liian vähän kunnon tunnustuksen mukaista puhetta ja kirjoítusta. Itsekin oli tyystin unohtanut kohtaloni kirkon opetuksen mukaan:
      ”… jumalattomat ihmiset ja perkeleet hän (Kristus) tuomitsee ikuiseen piinaan.”

    • Ruotsin kirkossa on takavuosina ollut piirteitä, jotka eivät oikein istu luterilaiseen kirkkoon. Viime vuosisadan lopulla Ruotsin kirkossa oli miljoona kastamatonta aikuista jäsentä. Tältä osin tilanne on muuttunut perinteisempään suuntaan ja nykyään uusilta jäseniltä edellytetään kastetta.

    • Mielenkiintoinen tieto. Kieltämättä kastamattomuus kuulostaa minustakin omituiselta, kun luterilaisesta kirkosta on kyse. Toisaalta, vapaa- ja avaramielisiähän noi hurrit on meihin verrattuna;)

  2. Täällä on nyt nostettu tapetille eronneiden kirkossa uudelleen vihkimiset, joilla yritetään puolustaa sitä, että myös spn-parit tulisi vihkiä kirkossa avioliittoon.

    Järkiperäisenä ihmisenä minun on vaikea ymmärtää sitä logiikkaa millä asiaa perustellaan. Ensin on tuotu esille Raamatun jakeita, jotka kieltävät uudelleen vihkimisen (paitsi joissain tapauksissa) ja oltu sitä mieltä, että Raamatun mukaan eronneiden uudelleen vihkiminen ei ole raamatullista. Mutta samalla tällä ei-raamatullisella mallilla yritetään vakuuttaa, että spn-avioliitot pitää myös sallia kirkossa, vaikka Raamatussa sellaista avioliittoa ei ole. Miksi kirkon pitäisi toimia näissä kahdessa tapauksessa vastoin Raamatun ohjeita? Eikö oikeampi käytäntö olisi, että molemmissa tapauksissa noudatetaan Raamatun antamia ohjeita?

    • Salme, minä näen asian jotenkin eri suunnasta. Minusta täällä on huomautettu, että kirkko on pystynyt sopeutumaan esimerkiksi eronneiden vihkimiseen. Aikoinaan naisten pappeuden hyväksymisestä käytiin samankaltainen keskustelu. Nämä ovat esimerkkejä siitä, että aiemmin kirkon opin vastaisena pidetystä asiasta voi tulla hyväksytty.

      Tiukasti (ja muuttumattomasti) Raamatun mukaan eläminen voi onnistua yksittäiseltä uskovalta tai pienehköltä, suljetulta yhteisöltä. Ison yhteisön tilanne on erilainen, varsinkin koko maan kattavan pääkirkon. Vaikka hengelliset asiat ovatkin tärkeä ohjenuora, kirkon on yhteiskunnallisena toimijana myös mukauduttava ympäröivään todellisuuteen. Tavat ja arvot muuttuvat, mikä näkyy nykyisin erityisen vahvasti tasa-arvo- ja ihmisoikeuskäsityksessä.

    • Ihan hyviä näkökantoja Ristolta noin yleisesti ottaen. Toisaalla tuollaista kehitystä on kutsuttu kirkon maallistumiseksi.

    • Maallistuminen on ainakin Suomen kaltaisissa maissa ainoa mahdollisuus säilyttää kirkon asema ja valta. Tiukka opista kiinni pitäminen karkottaa jäsenet, niinpä on esiinnyttävä pehmeämmin.

      Ennen oli helpompaa, kun kansan sivistystaso oli alhaisempi ja kirkollakin ihan konkreettista määräys- ja rankaisuvaltaa. Uskon kyllä, että oppi oli maallikoille entisaikaankin yhtä lailla vieras kuin nykyisin. Kirkosta eroaminen ei vain ollut vaihtoehtona tarjolla, ja oman hyvinvoinnin vuoksi oli syytä näyttää uskovaiselta.

      Erittäin merkittävä osa kirkon jäsenistä ei ota hommaa tosissaan, vaan pikemminkin sietää yliluonnollista puolta siksi, että ”kirkko tekee paljon hyvää”. Jos tälle porukalle julistetaan liian ärhäkästi syntiä, kadotusta ja piinaa, se herkästi toteaa, että eipä tuollaisesta viitsi maksaa.

      ”Asiakaskunnan” takia kirkon on avioliittoasiassakin muututtava, tai otettava riski merkittävistä tappioista.

    • Salme Kaikusalo ja muutkin, olen pyrkinyt kiittämään huomiota siihen, että Raamatussa, tunnustuskirjoissa ja luterilaisessa perinteessä asetetaan kaikenlaisia esteitä, rajoituksia, käskyjä ja sääntöjä (heteroiden) seksuaalisuudelle ja avioliitoille. Nykykeskusteluissa tämä seikka jää jostain syystä helposti katveeseen. Nykykeskusteluista saa usein sellaisen kuvan, että Raamatun jne. sisältämät avioliittoa koskevat säännöt toteutuvat kunhan vain torjutaan samaa sukupuolta olevien avioliitto. Heterojen osalta ”kristillisen avioliiton” ehdot täyttyvät kun noudatetaan yhteiskunnan säätämää avioliittolakia. Maallistumiskehitys ja irtautuminen kristillisestä perinteestä on O.K. heterojen osalta. Sen sijaan homojen asioita katsotaan ihan eri tavalla ”raamatullisten” silmälasien läpi. Pidän tällaisia kaksoisstandardeja epäoikeudenmukaisina ja syrjivinä. Olen sitä mieltä, että myös homoseksuaalisuutta ja samaa sukupuolta olevien suhteita pitää ajatella samanlaisen lähimmäisenrakkauden valossa, ja inhimillistä, empaattista arviointia sekä nykyistä seksuaalipsykologiaa jne. soveltaen, kuin miten suhtaudutaan heterojen asioihin.

      En missään tapauksessa kannata sitä, että palataan sen enempää heteroiden kuin homojenkaan osalta ”raamatulliselle linjalle”, jos se tarkoittaisi esim. sellaista ”kristilliseen avioliittokäsitykseen” perustuvaa lainsäädäntöä kuin mikä Suomessa oli ennen avioliittolain uudistamista 1930-luvulla (tätä lakia on tosin sen jälkeenkin muutettu).

      Ennen vuotta 1930 sovellettiin vuoden 1734 lakia, joka perustui luterilaisen kirkon edustamiin näkemyksiin. Monet sen sisältämät kohdat olivat peräisin Lutherilta itseltään, kuten esimerkiksi kuolemanrangaistus huoruudesta. Kuolemanrangaistus koski aviorikosta, johon syyllistyivät henkilöt, jotka olivat molemmat tahoillaan naimisissa toisen kanssa. (Luther sanoo avioliittoa koskevissa opetuksissaan suoraan, että aviorikkojaan on sovellettava Vanhan testamentin lakia, eli kuolemanrangaistusta).

      Lisätietoa löytyy esimerkiksi tästä Oikeustieteen (perhe-ja jäämistöoikeuden) pro gradusta:

      https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/37214/GRADU%20Jenni%20Kangas.pdf?sequence=3

    • Otsikon kysymykseen voisi vastata vaikka näin. Maallikoillta se on keskustelua mutta pappisedustajilta kapinaa. Ei se pappislupaus näköjään velvoita mihinkään. Paradoksaalisesti kirkko on Suomen suvaitsevaisin työnantaja.

    • Mitäs se Luther aikoinaan teki pappina? Eiköpä sekin touhu joidenkin silmissä vaikuttanut kapinoinnilta.

      Nyt näyttää siltä, että suuri osa kirkon väestä, myös papeista, ei kerta kaikkiaan enää hyväksy vanhaa menoa. Olen käsittänyt niin, että ennakkotapaus/-tapauksia tulee heti, kun kiinnostunut vihkipari löytyy.

      Jos niin käy, että pappi vihkii homoparin (nykysääntöjen vallitessa), perusteet vaikka työsuhteen lopettamiselle lienee mahdollista löytää. Aivan eri asia on sitten se, kannattaako kirkon työnantajana hakea ankaraa rangaistusta.

      Osaltaan kapinahenkeä on varmaankin nostattanut kirkon johdon hidas reagointi asiaan. Ei voi puhua edes yllätyksestä, sillä tilanne on ollut tiedossa ainakin siitä asti, kun avioliittolain muutos hyväksyttiin. Työnantajan suvaitsevuutta muuten näinkin päin. Yksityisellä tulisi johdolle tai ainakin tj:lle kenkää, jos toimisivat noin löperösti;)

  3. Sari L-R on ihan oikeassa. kirkko on jo pitkään antanut moraalinsa laskea. Kuudes käsky muutettiin muotoon: älä tee aviorikosta. Muutoksen jälkeen avioliiton ulkopuolinen seksi näyttäytyy hyväksyttävänä. Sellaiseen Raamattu ei kuitenkaan anna mitään lupaa. Avioliiton ulkopuolinen seksi on ihan yhtä väärää, kuin avioliitonkin rikkominen. Tästä tuskin puhutaan yhtään mitään. Homojen seksi voidaan ottaa silmätikuksi, kun se ei koske koko väestöä, vaan vain pientä osaa. Mitään ongelmaa homoseksin hyväksynnästä ei olisi, jos aikanaan olisi pidetty kiinni kuudennen käskyn alkuperäisestä merkityksestä. Tällöinhän homojen seksi tuomittaisiin vääränä ilman muuta. Nyt siitäkin on tullut tulkinnanvarainen asia.

    • 1. Moos. 38. on mielenkiintoinen tarina sukupuolisiveellisyyden kannalta. Laitan siihen katkelman, joka sivuaa avioliiton ulkopuolisia suhteita: ”Noin kolmen kuukauden kuluttua Juudalle tultiin kertomaan: ’Sinun miniäsi Tamar on harjoittanut haureutta ja vieläpä tullut haureudesta raskaaksi.’ Juuda sanoi: ’Viekää hänet poltettavaksi.’ Tamaria oltiin jo viemässä, kun hän lähetti apelleen sanan: ’Minä olen raskaana siitä miehestä, jonka nämä esineet ovat.’ Ja hän käski vielä sanoa: ’Katso, kenelle tämä sinetti ja sen nauha sekä tämä sauva kuuluvat.’ Juuda tunsi ne ja sanoi: ’Hän on oikeassa. Minä tein häntä kohtaan väärin, kun en antanut häntä pojalleni Selalle vaimoksi.'”

    • Tuo Juudan tarina on ratkiriemukas. Koko tästä syntiä vai ei -hommasta tulee mieleen Eläinten vallankumous. Siinäkin hienosäädettiin oppia pikku hiljaa, kun johdolle tarjoutui tilaisuus kerätä henkilökohtaista hyötyä.

      ”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.”

    • Tamar löytyy myös Jeesuksen sukuluettelosta: ”Abrahamille syntyi Iisak, Iisakille Jaakob, Jaakobille Juuda ja tämän veljet, Juudalle Peres ja Serah, joiden äiti oli Tamar.”

    • Taisivat myös skruudata jotain sikakallista safkaakin. Ai että mua risoo tollanen! Olisivat menneet omilla rahoillaan snagarille.

  4. Täällä niellään hyttysiä mutta kamelit ovat vapaalla.
    Kun nyt halutaan olla moralisteja, niin olisi syytä kiinnittää huomiota sosiaalisen yhteiseläm,än suurimpaan syntiin : Avoparina elämiseen.
    Noin ehkä puolet parisuhteessa elävät , elävät vihkimättöminä synnissä. He hankkivat lapsia ja niitä kastetaan kirkollisen järstyksen mukaan suhteen luonteesta välttämättä.
    Kuinka moni pappi kastekeskusteluissa ottaa huomioon sen että lapsen vanhemmat elävät synnissä?

    Homopareja on joku muutama ,mutta avopareja satojatuhansia. Missä on todellisuudentaju? Missä on syntitietoisuus? Kerrotaanko vanhemmille miten hataralla pohjalla heidän liittonsa on ilman kirkollista vihkimistä?
    Sitten viellä varttuneet lesket ja eronneet jotka elävät etäsuhteissa mutta harrastavat sexiä? Voi synnin suuruutta ja kirkko on hiljaa.

    Jos nyt ollaan moralisteja, niin ollaan sitä kunnolla ja yritetään palauttaa kuri ja järjestys ihmisten yhteiselämään.
    Kun keskustelun syntiluetteloa laaditan, niin Jeesus kylla selvästi sanoi että mies joka katsoo naista himoiten on tehnyt huorin ja siis jää pelastuksen ulkopuolelle.
    Eikö olisi parasta että naiset pukeutuisivat burkkaan jotta miehet varjeltuisivat himoamisen synnistä ja kadotuksesta?

    Onneksi kirkolliskokouksessa on tarpeeksi seurauksia harkitsevia jäseniä jotka tekevät kompromisseja joiden kanssa voidaan yhdessä elää.

    • Veli todistaa väkevästi.

      Tästä päästään myös itsetyydytyksen syntisyyteen. Seksuaalisuus kuuluu vain avioliittoon, puolisoiden välille. Masturboiminen on seksuaalisuutta, joka ei tapahdu puolisoiden välillä, ja siihen liittyy yleensä myös seksuaalifantasioita, jotka eivät aina kohdistu omaan vihittyyn puolisoon. Itsetyydytys on aina tuomittu syntinä ja itsesaastutuksena , lukuunottamatta nykyisiä maallistuneita aikoja.

    • Kirjoitapa epäkohdista lista, Salme Kaikusalo! Saisitko ne epäraamatulliset yhteiselämään liittyvät käytännöt jopa tärkeysjärjestykseen?

    • Ehkä se ei ole minun tehtäväni, sillä minä en ole näitä nyt ilmenneitä epäkohtia esille ottanutkaan. Haluaisitko sinä tehdä tuon listan?

    • ”En ole näitä nyt ilmenneitä epäkohtia esille ottanutkaan.” Etkö? Ainakin tunnistit ne epäkohdiksi.

    • Minä kyllä toimin sen epäkohdan ja kaksoistandardin poistamiseksi että homoja katsotaan ”raamatullisten” silmälasien läpi ja heteroita maallisten silmälasien läpi.

    • Sari, tarkoitatko todella sitä, että alat toimimaan niin, että kirkossa alettaisiin toimia kaikissa tässäkin ketjussa esiin tulleiden epäkohtien kohdalla niin, että palataan raamatuulliselle linjalle eli ei enää vihitä kaikkia eronneita uuteen avioliittoon (he voivat solmia uuden avioliiton maistraatissa), kiinnitetään huomiota siihen ovatko kasteelle tuotavien lasten vanhemmat avioliitossa jne.?

    • ”Missä Raamatun kohdassa puututaan kastettavien perhetaustaan?” Martti P.

      Tuota minäkin ensin mietin. Kommenttini liittyy Markku Hirn kommenttiin:

      ” Noin ehkä puolet parisuhteessa elävät , elävät vihkimättöminä synnissä. He hankkivat lapsia ja niitä kastetaan kirkollisen järstyksen mukaan suhteen luonteesta välttämättä. Kuinka moni pappi kastekeskusteluissa ottaa huomioon sen että lapsen vanhemmat elävät synnissä?”

      Liittyisikö se kirkossa siihen, että vanhempien odotetaan ohjaavan ja kasvattavan kastettua lastaan Jumalan sanan ohjeiden mukaan? Ja esimerkki on paras kasvattaja.

Kirjoittaja

Tulkaa Kaikki
Tulkaa Kaikkihttps://tulkaakaikki.net/
Blogiin kirjoittavat Tulkaa kaikki -henkiset seurakuntavaikuttajat eri puolilta Suomea, kukin omissa nimissään. Yhteistä meille on pyrkimys toimia kirkossa avarakatseisesti lähimmäisyyden hengessä. Tulkaa kaikki -liikkeen perusajatuksen mukaisesti haluamme herättää rehellistä keskustelua kirkon perustehtävästä, lisätä kirkollisen päätöksenteon avoimuutta ja luoda siltoja eri tavoin ajattelevien välille.