Kansat kaleidoskoopissa

”He pukeutuivat kuin turkkilaiset, puhuivat kreikkaa ja kirjoittivat kyrillisin kirjaimin. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua samat miehet käyttivät latinalaisia kirjaimia, keskustelivat ranskaksi ja kulkivat länsieurooppalaisissa vaatteissa.”

Näin kuvaa Lucian Boia romanialaisen eliitin nopeaa kansallistumista kirjassa ”La Roumanie: Un pays à la frontière de l'Europe”. Boian kirja tuo valoa kysymykseen, miten monikulttuurinen Balkan hajosi 1800-luvun lopulla lyhyessä ajassa kansallisvaltioiksi.

Kansallisvaltioiden Balkan synnytettiin kaupungeissa. Maaseudulla identiteetti oli paikallista. Se oli kaleidoskooppi saksalaista, unkarilaista, turkkilaista, kreikkalaista ja venäläistä kulttuuria.

Kaupunkieliitti toteutti maaseudun rakennemuutoksen kansallinen yhtenäisyyden nimissä. Se ei tunnetusti tunnusta diskriminaatiota, vain integraation.

Lucian Boian analyysi nostaa esille kysymyksen siitä, miten 1900-luvun nopea kaupungistuminen onnistui hävittämään vanhan agraarin maailman. Ei kovin hyvin. Urbaani-identiteetti perustui elintasoon. Nostalgia maaseutua kohtaan säilyi.

Karuimman kohtalon uusissa kansallisvaltioissa kokivat vähemmistöt. Hankalaan asemaan joutuivat muun muassa romanit, joiden osa oli samanlainen kuin kurdeilla: piti kasvaa kansalaiseksi, mutta ihmisoikeuksien ykkösluokkaan ei ollut asiaa.

Nopea kansallisvaltiokehitys synnytti kvantitatiivisen monikulttuurisen. Kysymyksessä oli uusi, kaikille sopiva identiteetti, jossa vanha yritettiin lakaista maton alle. Tässä vaiheessa historian kohtalot kietoutuvat Balkanilla, Baltiassa ja Fennoskandiassa yhteen: kansallisten moraaliarvojen kyseenalaistajia ryhdyttiin leimaamaan esoteerikoiksi.

Balkania ovat aina johtaneet vahvat persoonat. Järjestelmiin ihmiset ovat suhtautuneet kielteisesti.

Kirjoittaja

Jyrki Härkönen

Olen ortodoksisen kirkon ylidiakoni, slavisti ja kulttuurimatkaopas.

Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit