Kannanotto seurakuntarakenteiden kehittämisen päälinjoista

 

[19 allekirjoittajaa] Suurten seurakuntayhtymien hallinto-, talous- ja yhtymän johtajat sekä seurakuntien hallintojohtajat haluavat pitkän seurakuntahallinnon ja -talouden johtamiskokemuksensa perusteella saattaa kirkolliskokouksen hallintovaliokunnan tiedoksi seuraavaa:

Uuden seurakuntayhtymämallin tavoitteet

Yhdymme kirkkohallituksen esityksen tavoitteisiin seurakuntatyön läheisyydestä ja yhteisöllisyydestä, toiminnan tehokkuudesta ja vastuullisesta taloudenhoidosta, jäsenlähtöisyydestä ja monipuolisesta toiminnasta, työvoimaresurssien joustavasta käytöstä sekä hallinnon tehokkuudesta ja hyvästä johtamisesta.

Kirkkohallituksen esittämä seurakuntayhtymämalli muistuttaa monelta osin nykyistä seurakuntayhtymää. Toisin kuin nyt, kirkkohallituksen esityksen mukaan jokaisen seurakunnan olisi jatkossa kuuluttava johonkin seurakuntayhtymään.

Johtajuuden ja vallan keskittyminen

Keskeiset muutokset ehdotetun uuden ja nykyisen seurakuntayhtymän välillä kohdistuvat johtamisjärjestelmään sekä henkilöstön asemaan. Uutta seurakuntayhtymää johtaisi lääninrovasti. Hän vastaisi seurakuntayhtymän hengellisestä johtamisesta, yhteisten työmuotojen yleisjohtamisesta ja strategioista, sekä edustaisi seurakuntayhtymää ulospäin. Lääninrovastin tehtävään sisältyisi uudistuksen yhteydessä sekähiippakunnan piispalle (seurakuntayhtymän hengellinen johtaminen ja kirkkoherrojen sparraajana toimiminen), nykyiselle seurakuntayhtymän yhtymän johtajalle/hallintojohtajalle (yhteisten työmuotojen yleisjohtaminen, vastuu strategioiden valmistelusta, seurakuntayhtymän edustaminen ulospäin) että yhteiselle kirkkoneuvostolle kuuluvia tehtäviä (vastuu strategioista). Hänelle kuuluisi siten ylin operatiivinen hengellinen, hallinnollinen ja taloudellinen johtaminen.

Mikäli yhteinen kirkkoneuvosto säilyisi osana paikallista hallintorakennetta, toimisi lääninrovasti yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajana, ja käyttäisi osaltaan myös luottamushenkilöille kuuluvaa päätösvaltaa. Esitetty uusi seurakuntayhtymän johtamismalli ei yhteisen kirkkoneuvoston säilyessä selkeyttäisi virka- ja edustusrakenteen (vaaleilla valitut maallikot) tehtäväjakoa nykyiseen yhtymämalliin verrattuna. Tehtävä olisi rinnasteinen yritysmaailman toimitusjohtajan tehtävään, johon kuuluisi lisäksi myös päätoiminen hallituksen puheenjohtajuus, mikäli yhteinen kirkkoneuvosto säilyisi osana paikallista hallintorakennetta. Toimitusjohtaja ei yrityksissä voi toimia hallituksen puheenjohtajana, koska hallituksen tehtävä on valvoa toimitusjohtajaa. Yritysten johtamismalli jakaa valtaa ja vastuuta minimoiden riskejä, ja tuo johtamiseen tasapainoa. Miksi kirkossa katsottaisiin tarkoituksenmukaiseksi johtamisen ja vallan täydellinen keskittäminen?

Kuntapuolella lääninrovastin tehtävä olisi lähinnä rinnasteinen pormestarin tehtävään, tosin sillä hallinnollisesti merkittävällä erolla, että lääninrovastia ei valitsisi seurakuntalaisia edustava kirkkovaltuusto vaan tuomiokapituli, eikä lääninrovasti näin ollen olisi seurakuntalaisten valitsema yhtymänjohtaja, toisin kuin yhtymän-/hallintojohtaja nykyisessä seurakuntayhtymämallissa. Kunnallisessa hallintomallissa pormestari on vastuullinen valtuustolle, ja luottamuksen mentyä valtuusto voi myös erottaa pormestarin yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Lääninrovastin voi vapauttaa tehtävästään ainoastaan tuomiokapituli. Uudessa yhtymämallissa yhtymän johtajan valinta ja tehtävästä vapauttaminen siirtyisi siis luottamushenkilöiltä tuomiokapitulille.

Kunnissa ei vielä ole paljonkaan kokemusta pormestari-luottamushenkilöjohtaja -mallistakaupunginjohtaja-mallin(virkamiesjohtaja)sijalla. Kunnissa esittelijöinä toimivat pormestarin rinnalla konsernihallinnon toimialajohtajat. Tämä malli vahvistaa kuntalaisten poliittista valtaa jo asioiden valmisteluvaiheessa. Uuden seurakuntayhtymämallin mukaan asiat esittelisi lääninrovasti ja mahdollisesti hänen alaisinaan yhtymän johtavat viranhaltijat, ml. hallintojohtaja. Koska valtuusto ei voisi erottaa lääninrovastia, olisi valtuuston ohjaus- ja valvontavaikutus lääninrovastin toimintaan myös heikompi kuin nykyisessä yhtymämallissa yhtymän-/hallintojohtajan suhteen. Valmisteluvastuun siirtyminen virkamiesjohtajalta lääninrovastille lisäisi rovastin (ja papiston) vaikutusvaltaa hänen johtamisvastuunsa kasvaessa, ja vähentäisi valtuuston puheenjohtajan (seurakuntalaisten) vaikutusvaltaa asioiden valmisteluvaiheessa.

Kirkkohallituksen esityksessä ei ole mainintaa siitä, kytkettäisiinkö lääninrovastin toimintakausi yhteisen kirkkovaltuuston toimikauteen, kuten kuntapuolella pormestarin osalta tehdään. Mikäli lääninrovastin toimikausi olisi kirkkohallituksen esittämä kuusi vuotta, ylittäisi se valtuuston toimikauden, ja vähentäisi seurakuntalaisten poliittisia vaikutusmahdollisuuksia asioiden valmistelussa sekä heikentäisi seurakuntien paikallishallinnon seurakuntalaisvaltaista johtajuutta. Käytännössä se merkitsisi ainakin seurakuntalaisten tarpeista lähtevän poliittisen ohjauksen ja päätöksenteon heikkenemistä sekä seurakuntalaislähtöisen palvelutuotannon tehokkuuden vähenemistä. Miksi kirkossa katsottaisiin tarkoituksenmukaiseksi kaventaa paikallista seurakuntalaisvaltaista johtajuutta, kun muualla yhteiskunnassa hallinnon kehittäminen tähtää demokratian lisäämiseen paikallishallinnossa?

Yhtymän johtajan kelpoisuus ja taito

Seurakuntayhtymän johtajan kelpoisuusvaatimukset muuttuisivat lääninrovastimallissa siten, että vain teologisen koulutuksen omaava henkilö (pappi) voisi tulla valituksi seurakuntayhtymän johtajaksi. Tämä uudistus ei olisi omiaan lisäämään ja syventämään talouden ja hallinnon asiantuntijuutta yhtymän johdossa.

Kirkon johtamisjärjestelmään kohdistuva rakenneuudistusesitys on vaikutuksiltaan merkittävä, ja mallina nykyistä yhtymämallia epädemokraattisempi. Kirkkohallituksen ehdotus uudeksi seurakuntayhtymärakenteeksi siirtäisi valtaa paikallistasolla luottamushenkilöiltä papistolle. Jo nykyään maallikon on mahdollista toimia seurakuntaneuvoston puheenjohtajana.

Koska kirkkoherra toimii seurakuntaneuvoston esittelijänä, on seurakuntaneuvoston maallikkojäsenten vaikutusvalta asioiden valmisteluvaiheessa sidoksissa kirkkoherran yhteistyökykyyn ja -haluun. Seurakuntayhtymän tasolla asioiden valmisteluun vaikuttaminen on toistaiseksi ollut mahdollista kirkkovaltuuston valitessa ja erottaessa yhtymän johtajan/hallintojohtajan (maallikko). Verrattuna ehdotettuun rakennemalliin nykyinen seurakuntayhtymämalli mahdollistaa seurakuntalaisten vaikutusmahdollisuudet seurakuntayhtymän asioihin jo valmisteluvaiheessa, kun ne esitetyssä yhtymämallissa ovat huomattavasti rajallisemmat.

Toisin kuin puhtaasti luottamushenkilöjohtajaa (pormestari) valittaessa yhtymän johtajalle/ hallintojohtajalle on asetettu virkaan liittyviä kelpoisuusvaatimuksia, kuten seurakuntien talouden ja hallinnon riittävä tuntemus ja johtamistaito. Kirkkohallituksen esityksessä ei ole arvioitu millaisia kustannusvaikutuksia johtamisrakenteen merkittävällä muutoksella olisi kirkon tehokkaan ja vastuullisen taloudenhoidon kannalta. 

Vallan ja vastuun jako

Seurakuntayhtymän johtamisjärjestelmään liittyvät ongelmat johtuvat lähinnä epäselvistä vastuualueista. Nämä ongelmat ovat ratkaistavissa seurakuntayhtymän yhtymän johtajan/hallintojohtajan ja yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajan vastuualueet selkeästi määrittelevällä työjärjestyksellä ja/tai yhtymän-/hallintojohtajan kanssa tehtävällä johtajasopimuksella, josta päättäisi yhteinen kirkkoneuvosto tai -valtuusto.

Kirkossa ei ole järkevää eikä tarkoituksenmukaista toteuttaa ainoastaan yhtä hallinnollista rakennemallia. Olipa malli mikä hyvänsä, sen tulee olla joustava paikallisille olosuhteille.

Yhteisen kirkkoneuvoston merkitys

Osana seurakuntarakenteiden kehittämistä on esitetty, että uusi seurakuntayhtymä muodostettaisiin kevytrakenteiseksi palveluorganisaatioksi. Tämä edellyttäisi seurakuntayhtymän hallintorakenteen yksinkertaistamista nykyisestään. Konkreettiseksi keinoksi esitetään luopumista yhteisestä kirkkoneuvostosta ja/tai kirkkoneuvoston korvaamista tarvittaessa yhdellä tai useammalla johtokunnalla.

Lukuisa johtokuntien määrä ei olisi selkeyttämässä tai yksinkertaistamassa seurakuntayhtymän päätöksentekoa. Johtokuntien päätöksenteon eräänä keskeisenä haasteena voidaan pitää seurakuntayhtymän talouden ja hallinnon kokonaiskuvan hahmottamisen puuttumista. Se johtaa helposti tilanteeseen, jossa kokonaisuus ei ole kenenkään hallussa, ja päätöksenteko ei tue optimaalisella tavalla yhtymän intressejä. Ratkaisu edellyttäisi myös päätösvallan delegointia yhtymän johtajana toimivalle lääninrovastille ja mahdollisesti muille yhtymän viranhaltijoille, jolloin rovastin vaikutusvalta suhteessa kirkkovaltuustoon ja luottamushenkilöihin kasvaisi.

Luopuminen yhteisestä kirkkoneuvostosta on omiaan siirtämään valtaa vaaleilla valituilta luottamushenkilöiltä viranhaltijoille, ja heidän esimiehenään toimivalle lääninrovastille. Kansankirkon ja demokratian näkökulmasta tämä on arveluttavaa. Onkin syytä tarkoin harkita, onko yhteisestä kirkkoneuvostosta luopuminen perusteltua.  

Seurakuntayhtymän strateginen johtaminen

Uudessa yhtymärakenteessa seurakuntayhtymän johtajana toimisi lääninrovasti. Lääninrovasti toimisi kaikkien seurakuntayhtymän viranhaltijoiden ja työntekijöiden esimiehenä. Hän ei kuitenkaan olisi seurakuntayhtymän seurakuntien kirkkoherrojen esimies. Samalla lääninrovastin tehtäviin kuuluisi seurakuntayhtymän johtaminen ja strateginen suunnittelu sekä yhteistyö seurakuntien kanssa. Seurakuntayhtymän johtaminen ja strateginen suunnittelu ilman, että lääninrovasti toimisi myös seurakuntayhtymän seurakuntien kirkkoherrojen esimiehenä, ei poikkeaisi mitenkään seurakuntayhtymän nykyisestä johtamismallista, eikä toisi johtamiseen lisäarvoa.

Voidaan myös kysyä mitä lisäarvoa tuottaa, että yhtymän, joka uudessa rakennemallissa on selkeästi talouden ja hallinnon yksikkö, johtajana toimii pappi, ellei hänellä ole mahdollisuutta ohjata seurakuntayhtymän seurakuntien toimintaa. Pelkästään hallinnon ja talouden johtamiseen esitetty ratkaisu ei tuo mielestämme mitään lisäarvoa. Yhteistoimintajohtajuus (yhteistyökyky ja -halu) sekä yhtymän sisällä että suhteessa seurakuntalaisiin toteutuu demokratian näkökulmasta parhaiten, kun kirkkovaltuusto valitsee ja erottaa seurakuntayhtymän johtajan. 

Ehdotukset kehityslinjoiksi

Mielestämme tulisi harkita vielä tarkoin

– onko riittävästi perusteltuja syitä luopua seurakuntayhtymän päätöksenteossa yhteisestä kirkkoneuvostosta;

– onko syytä nimetä mahdollisesti säilytettävän yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajaksi kirkkoherran sijasta maallikko;

– lääninrovastin ja yhteisen kirkkovaltuuston virka-/toimikauden yhtenevyyttä;

– lääninrovastin roolia strategisena johtajana ilman että hän samalla on kirkkoherrojen esimies

– onko välttämätöntä, että minimimallisen hallintoa ja taloutta hoitavan seurakuntayhtymän johdossa on yksinomaan pappiskoulutuksen omaava henkilö, vai voitaisiinko tällaisessa tilanteessa koulutusvaatimusta laajentaa koskemaan muutkin korkeakoulututkinnon suorittaneet.

Yhteistyöterveisin,

Talousjohtaja Irmeli Hakkarainen (Lappeenranta); hallintojohtaja Matti Ilveskoski (Tampere); hallintojohtaja Antti Jääskeläinen (Rovaniemi); hallintojohtaja Hannu Kallio (Turku ja Kaarina); hallintojohtaja Vilhelm Kankkonen (Kokkola); talousjohtaja Kai Kauppinen (Hämeenlinna); hallintojohtaja Timo Korhonen (Kuopio); hallintojohtaja Leena Kostiander (Espoo); hallintojohtaja Jorma Korpela (Kotka-Kymi); yhtymäjohtaja Ilpo Kähkönen (Oulu); hallintojohtaja Riitta Lonka (Kouvola); hallintojohtaja Titta Luoma-Kohtala (Seinäjoki); hallintojohtaja Tommi Mäki (Joensuu); hallintojohtaja Mirja Niemi (Jyväskylä); hallintojohtaja Markku Salmi (Mikkeli); talousjohtaja Nils-Eric Sahlström (Vaasa); hallintojohtaja Hannu Sarikka (Lahti); seurakuntayhtymän johtaja, hallintojohtaja Riitta-Sisko Tarkka (Helsinki); yhtymänjohtaja Juha Tuohimäki (Vantaa)

Kannanoton lyhennetty versio on julkaistu 3.5. ilmestyvässä Kotimaassa

  1. On tärkeää, että asianosaiset ja asintuntijat lausuvat käsityksensä. Tutustuttuani seurakuntayhtymämalliin, ihmettelin kahta asiaa.

    Ensimmäinen on puheenvuorossa esille nostettu lääninrovasti. Itselleni jäi olo, että tässä on yritetty keksiä töitä toimettomille. Lääninrovasti-instituutiollehan ei nykyisellään ole juurikaan säädöspohjaisia tehtäviä, siis ne piti keksiä. Mieluummin kannattaisi purkaa koko instituutio ja organisoida sille kuuluneet vähäiset tehtävät pienemmällä hallinnollisella paatoksella. Seurakunnat voivat tehdä yhteistyötä keskenään ilman lääninrovastiakin ja paljon tekevätkin.

    Toinen ihmetyksen aihe on esityksen yksiniittisyys. Miksi koko maassa pitäisi olla yksi ja sama malli? Isot itsenäiset seurakunnat ovat osoittaneet muunkinlaisten mallien toimivuuden. Ideaalia organisaatiota ei ole olemassa eikä sitä kannata haikailla nytkään. Eläköön monimuotoisuus ja luonnonvalinta.

    Kun kuntauudistus on nyt ajamassa kiville eikä pakko siis paina päälle, kannattaisi ottaa kunnon aikalisä. Kirkollahan on aikaa, muistaakseni.

  2. Kyllä rakennemalli kannattaa nyt saattaa valmiiksi. Valtiovallan ja kuntapuolen muutosten käänteet ovat yllätyksellisiä. Jos kuntarakenneuudistus nyt tökkii, voi se nytkähtää vaikkapa syksyllä jälleen vauhdilla eteenpäin. Tuota lääninrovastin pestiä voi kritisoida tai kysellä sen mielekkyyttä. Samalla pitää muistaa, että nimike tarkoittaa aivan eri asiaa kuin nykyinen lääninrovastin nimike ja tehtävä. Kirkon paimenviran näkökulmasta tehtävällä on perusteensa.

  3. Kirjoituksessa on todella paljon asiaa! Toivottavasti sitä luetaan niin kirkolliskokouksessa kuin Katajannokallakin tarkasti. Yksi usein toistuva virheellinen vertaus kirjoitukseen on kuitenkin pujahtanut:

    ”Tehtävä [lääninrovasti] olisi rinnasteinen yritysmaailman toimitusjohtajan tehtävään, johon kuuluisi lisäksi myös päätoiminen hallituksen puheenjohtajuus, mikäli yhteinen kirkkoneuvosto säilyisi osana paikallista hallintorakennetta. Toimitusjohtaja ei yrityksissä voi toimia hallituksen puheenjohtajana, koska hallituksen tehtävä on valvoa toimitusjohtajaa.”

    Osakeyhtiölaki ei estä sitä, etteikö toimitusjohtaja voisi toimia hallituksen puheenjohtajana osakeyhtiössä. Näin on usein varsinkin pienemmissä perhe- tai yrittäjäomisteisissa yrityksissä, mutta ei malli vieras isoissakaan yhtiöissä ole. Tunnetuin suomalainen esimerkki lienee Nokia, jossa Jorma Ollila toimi samanaikaisesti sekä toimitusjohtajana että hallituksen puheenjohtajana. Tämän vertauksen kohtaamattomuus ei kuitenkaan mielestäni vie pohjaa kirjoituksen lääninrovastin asemaa koskevalta argumentoinnilta.

  4. Kommenttini kuntauudistuksen kiville menosta on tietysti poliittinen ennustus. Jos menee kiville, se on kirkon onni. Jos tämä hallitus klaaraa homman, kirkko on liemessä. Aikataulut eivät täsmää. Kirkossa joudutaan tekemään pikaisesti ylimenoajan päätöksiä. Toivottavasti suunnitelmat ovat jo valmiina. Jos kuntauudistus siirtyy yli eduskuntavaalien, mahdollisuuksia on taas vaikka mihin. Aika näyttää.

  5. Erittäin hyvä ja tärkeä kirjoitus! Kiitos kaikille sen laatijoille ja allekirjoittaneille!!

    Mikko Myllys,
    Vertauksesi taloudellista voittoa tavoittelevien liikeyritysten (kuten Nokian) toimintakulttuuriin on kaukaa haettu. Seurakuntarakenteiden, esim. seurakuntayhtymien tulisi käsittääkseni olla demokraattisesti (jäsenistöstään käsin) johdettuja. Nyt demokratiaa ollaan entisestään heikentämässä ja valtaa siirtämässä demokraattisen valvonnan ja demokraattisen vastuunkannon ulkopuolelle.

  6. Tuossa allekirjoittajien joukosta löydän joukkovoiman käyttöön mukaan uskaltautuneita entisiä kirkolliskokouksen jäsenkolleegoja, jotka toki olisivat kohdaltaan voineet jo monessa asiayhteydessä lausua huolensa vetoomustuomioistuimelle (=KK), kun ovat olleet itse mukana päättämässä esimerkiksi uudistetusta hiippakuntahallinnosta tai yrityksistä keskushallintorakenteen muutokseen 2000-luvun ensimmäisellä kymmenluvulla. Nytkö vasta näyttävät asiat tulevan niin iholle, että tuo lääninrovastiuden uusi ja entistä vahvemmaksi kaavailtu piispallinen asemointi (josta KK:ssa varoitin) tai rakennemuutosvalmistelussa mahdollinen kirkkoneuvoston puheenjohtajuudessa tunnistettu kovakorvaisuus, ovat niitä asioita, jotka saavat konsistoraaliset kielet viimein virkoamaan ja puhumaan viisaita!!

  7. Sari, nyt valitettavasti luet kommentistani jotain sellaista, mitä siinä ei ole kirjoitettu. Tarkoitukseni ei ollut lainkaan verrata tai hakea yhtäläisyyksiä. Halusin vain oikaista virheellisen tulkinnan, joka alkuperäisessä kirjoituksessa asiasta oli. Kuten tuolla jo kirjoitin, niin kannatan lämpimästi hallintojohtajien kirjoituksessaan esittämiä näkemyksiä ja toivon niiden saavan ansaitsemansa huomion niin kirkolliskokouksessa kuin kirkkohallituksessakin.

Kotimaa
Kotimaa
Kotimaan Vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä Kotimaan toimitukseen.