Kalevi Virtanen: Kinnusen kolumni hämmensi
Kotimaan kolumnien lukeminen on viime aikoina ollut mieltä virkistävää puuhaa. Saara Kinnusen viimeisin (12.10.) herätti minussa melkoisen pohdinnan.
Kolumnissa Saara osallistui mielessään kuvitteelliseen kasvatuskeskusteluun päiväkodissa. Siinä hän äitinä esitti vanhempien toiveen näin: ”Emme halua lapselle kerrottavan normaalina asiana, että lapsella voi olla kaksi äitiä tai isää tai että miehet voivat saada lapsia. Lapsemme tietävät, että lapsen maailmaan saattamiseen tarvitaan isä ja äiti. Toivomme, että lastamme ei hämmennetä monen sukupuolen ideologialla.”
En itse haluaisi sanoa mitään tuollaista, koska ensinnä katsomalla oman sukuni historiaan näen, että meillä, meidän suvussa on jo 1900-luvun puolivälistä lähtien eletty näiden näkemysten keskellä. Toisekseen arvelen, että tänä päivänä jokaisesta suvusta löytyy yksi tai useampi ns. sukupuoliseen vähemmistöön kuuluva. Meillä, meidän suvussa, kyse ei ole ilmiöstä, joka on jossakin kaukana ja ulkopuolella, vaan rakkaista ihmisistä, jotka ovat osa meitä ja meidän historiaamme. Sitä ei tarvitse lapselle kertoa, koska se on jo osa hänen normaalia elämäänsä.
Toisekseen huomaan ajattelevani, että erilaisten sukupuolisten identiteettien julkitulo on hyvä asia, joka helpottaa monen itsensä tällaiseksi tunnistavan taakkaa. On äärimmäisen tärkeätä, että ihminen saa olla minä, juuri se joka hän kokee olevansa.
Samaa mieltä Saaran kanssa olen siitä, että on kummallista, kun esimerkiksi varhaiskasvatuksessa uskonnollinen sisältö niin helposti korvautuu kaiken maailman hömpällä. Ruokarukous loruilulla ja joulujuhla tonttuilulla.
Kalevi Virtanen
Helsinki
27 kommenttia
Joskus tulee miettineeksi, että saako päiväkodeissa ja kouluissa vielä kertoa ”normaalina asiana”, että lapsella on isä ja äiti, joiden jälkeläinen hän on? Ja saako kertoa ”normaalina asiana”, että vaikka jollakin on kaksi äitiä, niin jossakin on myös isä, koska kukaan ei saa alkuansa ilman äitiä ja isää? Tai jo jollakulla lapsella on kaksi isää, niin jossakin on myös äiti, joka on kantanut lasta kohdussaan ja on lapsen synnyttänyt?
Olen erimieltä siitä mikä on normaalia. Epänormaalista ei mielestäni tule normaalia kerronnalla. Se on kupla joka puhkeaa jossakin elämän vaiheessa. Moraalinen ja eettinen velvollisuus velvoittaa ihmistä asettamaan rajoja jotka ovat luonnollisia.
Tasa-arvon käsitteen taakse meneminen homoagendan ylläpidämiseksi on keinotekoinen. Suurin osa ihmisistä elää heterosuhteessa ja yhteiskunnan perusta ja jatkuvuus on kiinni tästä luonnollisesta luonnonvalinnasta.
Tasa-arvon sisälle voidaan ajaa kaikenlaista. Kirkossa ei muka saa sanoa homoseksuaalisuutta vääräksi sillä se on tasa-arvon vastaista. Kuinka ihmeellinen onkaan ihmisen mielikuvitus ja tapa selittää ikävät asiat kielletyiksi. Tosia-asia on kuitenkin se, että kirkko ei vihi homoseksuaaleja vaikka yhteiskunnallinen lainsäädäntö antasi siihen mahdollsuuden. Kirkolle kysymys on teologinen ja ihmisyyteen liittyvä, se ei ole tasa-arvo kysymys. Kirkko ei myöskään harrasta epätasa-arvoa vastustaessaan homovihkimisiä. Ainut este homoseksuaalisuuden toteutumiselle ja hyväksynnälle ovat kristilliset kirkot. Heillä on moraalinen velvollisuus vastustaa moraalia rappeuttavia säädöksiä.
Niin. Tarvitseeko päiväkodin ylipäänsä vahvistaa lapsissa norminmukaisia perheitä normaaleiksi ja normista poikkeavia epänormaaleiksi? Syrjintää, oudoksuntaa ja pilkkaa on jo maailmassa ilman sitäkin ihan riittävästi. Jos jotain pitää vahvistaa, niin ehkä sitä, että kaikki kaverit ovat arvokkaita, heidän kanssaan leikitään ja ketään ei saa kiusata.
Tämän blogin kuva (suojatien merkki) on arveluttava.
Salme&Tarja, yksi kerta olisi riittänyt hyvin. Toistaminen ei tee tuosta jutusta yhtään hauskempaa. Minusta edes se ensimmäinen kerta ei kyllä ihan mennyt maaliin;)
Lasten varhaiskasvatuksessa tarvitaan sensitiivisyyttä perheiden erilaisuuteen. Toisaalta lapset ansaitsevat kuulla totuuden ikäkaudelleen ymmärrettävällä tavalla. Tähän kuuluu myös tieto siitä ettei kaikkien muiden perheissä asiat ole samoin kuin lapsen omassa perheessä ja että tätä erilaisuutta pitää oppia kunnioittamaan.
Haikarat eivät siis tuo lapsia nokassaan, vaan siihen tarvitaan aina isä ja äiti. Yleensä lapsi on isänsä ja äitinsä näköinen, koska hän on saanut alkunsa juuri heistä isästä ja äidistä, joiden kanssa hän asuu. Kaikissa perheissä asiat ei kuitenkaan ole menneet näin. Vaikeita asioita: – vanhempien ero lapsen ollessa pieni – adoptio – ilo lapsen nykyisistä vanhemmista, mutta miksi joku on antanut lapsensa pois – vielä syntymättömän lapsen vieras isä (tai äiti) jossain
Seikka että joku lapsista asuu kahden äidin tai isän kanssa, selittyy pienelle lapselle noiden muiden vaikeiden asioiden kautta. On siis erilaisia aikuisia ja joidenkin perheissä asiat vain menee näin. Vähän isompia lapsia askarruttaa toki muutkin kysymykset. Yleensä toki lapsen oma isä ja äiti asuu yhdessä ja he voivat saada myös uusia vauvoja.
Kenenkään lapsen perhemallia ei pidä päiväkodissa julkisesti paheksua. Ei edes, eikä varsinkaan silloin, jos lapsen perhe jostain syystä kuuluu lastensuojelun asiakaskuntaan.
Lapsille on hyvä opettaa että kaikkia on kunnioitettava ihmisinä, vaikka heidän jumalattomasta elämäntavastaan ei pidä ottaa mallia. Kyllä pakanoiden ja uskosta osattomien kanssa pitää oppia elämään.
Näitä mielensä pahoittajia/surulliseksi tulevia näyttää löytyvän enemmänkin.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201710182200468491_pi.shtml
Kun oikein hakemalla haetaan outoja asiayhteyksiä niin eihän sitä muuta kerkiä tekemäänkään.
Kirjoittaja
eri kirjoittajia
Kotimaan vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.
Hyvä kirjoitus, Kalevi Virtanen.
Saara Kinnunen sanoo kolumnissaan ettei toivoisi että hänen lapselleen kerrottaisiin ”normaalina asiana” että lapsella voi olla kaksi äitiä. Tämä on sikäli huolestuttavaa, että jos ja kun lapsen ympäristössä (sukulaisten, päiväkotikavereiden, harrastuskavereiden jne. ) keskuudessa nykyään usein onkin perheitä joissa on kaksi äitiä tai kaksi isää niin päiväkodin ei pitäisi (Saara Kinnusen mukaan) ohjata lasta suhtautumaan tällaisiin perheisiin ”normaalina asiana”.
Jos päiväkodin ei pitäisi ohjata lapsia suhtautumaan sateenkaariperheisiin ”normaalina asiana” niin miten päiväkodin tulisi ohjata lapsia suhtautumaan sateenkaariperheisiin? Epänormaalina asiana? Ja jos päiväkoti ohjaa tällaiseen suhtautumiseen niin mitä sosiaalisia seurauksia tällä on?
Ilmoita asiaton kommentti