Juuri julkaistu artikkeli taivaaseen pääsemisestä herättää muistikuvia miten aikanaan julkaistuun kirjaan suhtauduttiin. Silloin piispa kutsui kirjoittajan luokseen ja siellä tehtiin sopimus asiasta. Silloin jäi epävarmaksi kaikkien taivaaseen pääsy. Pappi säilytti luottamuksensa ja lupasi kai pidättyä enempi markkinoimasta aihetta. Silloin oli niin, mutta nyt on nyt.
Tämä näyttäisi olevan myös elämänkaari kysymys. Nuorena ja vielä keski-iässäkin voimme olla varmoja ymmärryksistämme jopa fanaatikkoja. Hengellisesti orientoitunut ihminen kykenee erottamaan hyvän pahasta ja tuomitsemaan pahan, vaikka siinä samalla tulisi tuomituksi myös joukko ihmisiä. Oma pelastus on selviö ja katsomme ketähän muita siihen onnellisten joukkoon kuuluu. Kun elämä kallistuu illaksi, niin oma näkökyky himmenee ja tarvitsee silmälaseja. Sanassa sanotaan: Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden! Voinko varmistaa oman pelastukseni siten, että alan laupiaaksi toisia kohtaan vaikkapa ihan sanaa luovasti tulkiten? Uskoa tunnustaneiden kohdalla toivoisi sen, että pelastus olisi sataprosenttinen, koska uskosta jotakin tietävien väärä valinta on huolestuttavaa.
Miten sitten olisi ajateltava henkilön tulevaisuutta, joka ei ole koskaan omaksunut eikä tunnustanut hengellisyyttä kohdalleen? Joka on ajatellut olevansa niin osa luontoa, että mihin puu kaatuu, siihen se maatuu. Jos jokaiselle ei tapahdukkaan uskonsa mukaan, niin onko taivaaseen joutuminen onnettomuus vai mitä se on?
Olisikohan käynyt niin, että ryhdyttyään itse ymmärtämään asioita ihminen on tullut luoneeksi järjestelmän jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa Jumalan näkökulmasta. Kuka pelastuu ja kuka ei on aivan väärä kysymys ihmisen pohdittavaksi. Liian suuri ja liian lopullinen, koska me näemme toisistamme vain sen mitä näemme. Raamattu puhuu kyllä merkityistä otsista, mutta se ei ole mustanaamion nyrkin jälki. Se on ymmärrys, jolla ihminen hahmottaa pelastusta, hahmottaa omaa tilaansa siinä ja omalla elämällään ja esimerkillään suosittelee samaa lähimmäiselle ei pelkästään sanoina.
Lauri, varmasti päälinja on selvä. Lapsikasteen hylkääminen on sen sijaan kirkkohistoriallisesti varsin uusi ilmiö joka kehittyi protestanttien piirissä uskonpuhdistuksen jälkeen.
” Kukin kunnioittakoon omaa kastettaan ja yhtä paljon sen toisen kastetta. ”
Tätä lausetta voidaan problematisoida monella tavalla. Esim voiko tätä samaa periaatetta soveltaa muihin Raamattu tai teologisiin kysymyksiin? Missä menee tämän lauseen rajat? Johtaako tämä lause subjektivismiin? Kirkon pitkässä jatkumossa tälläinen lause on myös ongelmallinen, koska se ei selvitä mitään, eikä ratkaise mitään, vaan jättää ongelmat käsittelemättä. Tietyssä mielessä lause on ymmärrettävä keskustelun rauhoittamiseksi.
Tämä on ongelma, kun siitä halutaan tehdä ongelma. Olisiko sovinnossa parempi olla erimieltä kuin repiä Kristusruumista vuosisadasta toiseen.
Lauri, meillä Suomessa vaikuttaa olevan kaksi päälinjaa. Muut ovat vähäisempiä.
On ensinnäkin luterilainen sakramentaalinen linja, jonka mukaan kaste pelastaa ja vaikuttaa pelastuksen imeväiselle yhtä lailla kuin aikuisellekin. Luther: ”Ellei siis kaste vaikuta eikä anna lapsille sitä, minkä se vaikuttaa ja antaa aikuisille, silloin se ei ole sama kaste. Silloin se ei ole mikään kaste, vaan pelleilyä ja pilkkaa kasteen kanssa.”
Koska Luther ensinnäkin aivan oikein lähti lupauksesta: ”joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu” ja koska hän myös halusi säilyttää imeväiskasteen, niin hänen oli pakko olettaa vauvallakin olevan uskon. Sen vauva sai seurakunnan rukousten seurauksena.
Vapaissa suunnissa taas on ollut hyvin tavallista sanoa, että kaste ei pelasta. Tälläkin forumilla on kirjoitettu, että kaste ei vaikuta mitään. Pelastuksen sanotaan olevan yksin uskosta. Ja piste. Koska UT:ssa kaste liitetään pelastukseen selvästi kausaalisenakin tekijänä, niin monien tekstien kohdalla on jouduttu menemään väkinäisiin selityksiin.
Tällaisessa asetelmassa ei ole päästy eteenpäin vaan ollaan kiistelty satoja vuosia niin kuin, Lauri, totesit.
Toisaalta monet vapaissa suunnissa menevät syvemmälle. Erityisesti baptistien joukossa on maailmalla tehty erinomaista teologiaa. Kastetta on ymmärretty tulkita sen alkuperäisessä kontekstissa ja sellaisessa käytössä kuin se oli alussa. Kaste oli silloin pääsääntöisesti ensimmäinen ja välitön responssi kuultuun evankeliumiin. Se oli siis vähän samassa asemassa kuin nykyään monet herätyskristilliset käytännöt, alttarikutsut, syntisen rukoukset ym.
Edustan sitä koulukuntaa, jonka mukaan UT:n kastetapahtumissa vaikuttivat muut seikat kuin pelkkä veden käyttö ja kastajan (tai nykyään papin) lausumat sanat. Ennen kaikkea kaste oli ensimmäinen julkinen tunnustautuminen Jeesukseen, Tiedämme ne monet Raamatun kohdat, joissa tunnustaminen liitetään pelastukseen. Esim. ”sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastustaan”. Jeesus lupaa tunnustaa Isänsä edessä sen, joka tunnustaa Hänet ihmisten edessä.
Kasteessa tunnustautuminen on/oli aivan yhtä vaikuttavaa kuin suun tunnustus.
Kaste oli kuuliaisuuden askelkin. Kuuliaisuuskin liitetään pelastukseen. ”Joka ei ole kuuliainen Pojalle, ei ole elämää näkevä.” Ja ”ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi KUULIAISUUDEN, vanhurskaudeksi?” Ym.
Ja voisi eritellä alkuperäisen kasteen merkitystä vastauksena Jumalan kutsuun ja sitoutumisena Jeesukseen. Näistä on kirjoitettu paljon. Samalla voi ymmärtää, että pelastus ei ole sidottu kasteveteen. Ihminen voi olla tunnustava kristitty muutenkin. Hänellä voi olla täysin kuuliainen sydänkin, vaikka hän erehtyisikin uskomaan Augustinuksen erehdykset kasteen suhteen. Ja hän voi olla vastannut omalla tavallaan Jumalan kutsuun ja myös olla sitoutunut Jeesukseen.
Kaikkia kiviä ei ole kunnolla käännetty kasteteologian suhteen. Tai ainakaan ei ole vielä tuotu esiin kaikkea, mitä kivien alta löytynyt. Varsinkin Suomessa on suurta tietämättömyyttä sellaisesta edistyneemmästä kasteteologiasta, jota maailmalla on tehty. Teologiset tiedekuntammekin ovat olleet sen verran luterilaisuuden läpitunkemia, että mitään vaihtoehtoista näkemystä on ollut vaikea tuoda esiin. Varsinkin jos on puuttunut rohkeutta sen esittämiseen.
Kehotat osapuolia kunnioittamaan toisen kastetta. Pietarin mukaan midän tulee kunnioittaa kaikkia. Ja minunkin on syytä kunnioittaa luterilaisia. Heissä on paljon vilpittömiä Jumalan lapsia, jotka tekevät paljon hyvää. Minulla on paljon oppimista teiltä.
Kuitenkin kun mennään näihin oppikysymyksiin, niin silloin ei voi muuta kuin todeta vääräksi sen, minkä vääräksi ymmärtää.
Sami, tiedän toki nuo perisyntikäsitykset. En kommentoi sen kummemmin. Kirjoitit: ”Raamatussa ei ilmaista kaikkea selvästi. Se on myös suljettu kirja ja avautuu Pyhän Hengen ohjauksessa.”
Tuo ei sovi minun Raamattukäsitykseeni. ”Ei yli sen, mikä kirjoitettu on.” En voi ottaa vakavasti mitään salattua tietoa. Se vie lopulta gnostilaisuuteen.
Matteuksen lähetyskäskyn suhteen olen tehnyt oman sisältöanalyysini ja pyytänyt sinua esittämään parempaa eksegetiikkaa siitä, koska et vakuuttunut väitteistäni. Et ole sitä tehnyt.
Vaikuttaa, että oletat minun hyväksyvän vanhemman instrumentaalisen käännöksen ”kastamalla ja opettamalla” ainoastaan sillä perusteella, että sinä sanot sen olevan oikea. No, ymmärrän kyllä, että koineen kreikan opinnoistasi voi olla aikaa ja olisi työlästä syventyä kielen kiemuroihin ja yrittää arvioida argumenttejani. Paljon helpompaa on vain sanoa samaa kuin kirkkonne katekismukset. Minulla ei kuitenkaan ole mitään syytä uskoa sinua, ellet jollain tavalla edes yritä perustella kantaasi.
Lapsikasteen hylkäämistä oli jo varhaiskirkossa. Muun muassa paulikiaaneiksi nimetty ryhmä pitkään torjui imeväisten kastamisen. Vasta 800-luvulla heidät käytännössä nujerrettiin ankarissa vainoissa. Monissa muissakin keskiajan herätysliikkeissä esiintyi imeväiskasteen kyseeanalaistamista ja hylkäämistä, muun muassa valdolaisilla. Väitetään anabaptismin levinneen parhaiten alueilla, joilla oli valdolaista historiaa. Näitä kaikkia ei varmaan kovin tarkkaa käydä läpi pappeja koulutettaessa.
Mihin sinä, Sami, muuten uskot kastamattomana kuolleen lapsen joutuvan? Ei ole kauan kun kuulin erään kirkkoherran opettaneen, että sen kaltainen lapsi joutuisi kadotukseen. Kirkossa on kyllä monia mielipiteitä. Eikö sinustakin olisi hyvä, jos avoimesti nostettaisiin asiaa pöydälle ja tutkittaisiin eri tulkintahistorioiden juuria ja pyrittäisiin selvittämään se, mitä Raamattu oikeasti sanoo?
Silloin ihmiset saisivat itse faktojen perusteella päättää mihin kastekäytäntöön sitoutua.
Eikö se olisi hyvä? Minä ainakin pyrin siihen, vaikka kaikki eivät siitä pitäisikään.
Risto, ” Raamatussa ei ilmaista kaikkea selvästi. Se on myös suljettu kirja ja avautuu Pyhän Hengen ohjauksessa.”
Tuo ei sovi minun Raamattukäsitykseeni. “Ei yli sen, mikä kirjoitettu on.” En voi ottaa vakavasti mitään salattua tietoa. Se vie lopulta gnostilaisuuteen.
Gnostilaisuus oli ihan eri haara, joka tuomitaan Raamatussa. Tässä on kysymys eri asioista. Kirkon kaanon on pitkän tuloksen päätös ja kirkko on konsiileissaan päättänyt kaanonin rajat. Vt kaanon on myös protestanteilla erilainen, suppeampi. Joten tämä Raamatullisuus on kyseenalainen. Mitä sillä tarkoitetaan. Toiseksi Raamattu ei ole riittävä lähde josta voisimme ymmärtää kaikkea, siksi tarvitaan kirkon syke, elämä ja traditio joka on taistelevan kirkon kokemuksellista elämää, siitä esimerkkinä on juuri kaanon.
Oikeastaan tuo sinun esittämä Mt kieli analyysi ei avautunut yhtään, mitä oikein hait sillä? Joten tuohon on vaikea vastata.
”Lapsikasteen hylkäämistä oli jo varhaiskirkossa. ” Tämä ei nyt ole mikään uutuus siellä oli tosin paljon muitakin harhoja, jotka torjuttiin. Esim; adoptionismi, apollinarismi, areiolaisuus,bogomiilit
doketismi, donatismi, gnostilaisuus, luciferiaanit, manikealaisuus,markionismi,monarkianismi,monofysitismi, montanolaisuus, nestoriolaisuus, patripassianismi, priskillianismi, psilantropismi, sabellianismi ja sokianismi.
”Mihin sinä, Sami, muuten uskot kastamattomana kuolleen lapsen joutuvan? Ei ole kauan kun kuulin erään kirkkoherran opettaneen, että sen kaltainen lapsi joutuisi kadotukseen. ”
Tämä logiikka tulee tietysti luterilaisesta perisyntiopista, jossa Aadamin lankeemus luetaan syyksi myös lapselle vaikka hän ei ole sitä itse tehnyt. Periturmelus ja perisynti annetaan kasteessa anteeksi, vaikka periturmelus jää ihmiseen. Tämän näkemyksen mukaan ilman kastetta ei voi pelastua, koska se on uuden syntymän pesu. En ole täysin vakuuttunut tästä näkökulmasta, että kastamaton kuollut lapsi on automaattisesti kadotuksen oma ja mitään ei ole tehvissä. ( Vrt 1 Piet 3, Jeesus saarnasi vankeudessa oleville hengille).
Tällä näkemyksellä painotetaan enemkin kasteen merkitystä. Toinen näkökulma tähän asiaan on piispa Huovisen kirja fides infantum ( lapsen usko) jossa kristittyjen kotien lapset voivat uskoa jo äidin kohdussa koska kuulevat sanaa ja sana synnyttää uskon.
Olisiko roppakaupalla syntiä tehnyt ja kasteeseensa luottava todella autuaampi menemään taivaaseen kuin hän, joka ei ole vielä kokenut muuta kuin nälkää ja kylmää Pitäisi vähän edes ajatella ennenkuin puhuu mitään.
Lauri, mitä tarkoitat. Olen samaa mieltä ja harvoin tulee tuollaisia julistajia eteen. Toki ymmärrän tämän luterilaisesta teologiasta nousevan ajatuksen.
Tuo kastamattomana kuolleiden lasten kohtalo on niin julma, jos ajatellaan, että kaste on enemmän kuin Jeesuksen ristintyö! Minun on vaikeaa pitää normaalina sitä, että kasteelle annetaan merkityksiä joita´Jeesus ei siinä sanonut olevan. Nikean tunnustusta en pysty tunnustamaan, kun siinä on yhtä mylläkkää asiat.
Lauri Lahtinen 10.06.2019 23:21
” Tuo kastamattomana kuolleiden lasten kohtalo on niin julma, ” Minusta koko helvetti on julma!
Sami, tulee aika monia uonteita. Kaikkiin ei voi syvällisesti tarttua.
Jos Matteuksen lähetyskäskyn analyysin tarkoitus ei auennut, niin selvitän lisää. Tartuin siihen, koska linkkasit Emil Antonia, jonka lapsikasteen puolustuksessa ko. lähetyskäsky oli ykkösenä.
Lapsikasteelle perustuvan kansankirkon perusteluna käytetään jatkuvasti kyseistä tekstiä. Väitetään, että siinä on peruste vanhalle käytännölle kastaa koko kansa vauvoina ja opettaa sitten heille Jeesuksesta.
Väitteen mukaan opetuslapsia olisi muka tarkoitus tehdä kastamalla vauvoja ja opettamalla heitä. Eli kun joku olisi kastettu ja hänelle olisi opetettu kaikki, mitä Jeesus on käskenyt meidän pitää, niin vasta sitten hän olisi opetuslapsi.
Selvitin, että sitä teksti ei sano. Kastaminen ei ole keino tehdä opetuslapsia. Teksti ei sano sitä, mitä sen on väitetty sanovan. Se selviää kielioppianalyysillä.
Opetuslapsi, matheetes, on sama kuin oppilas. Johanneksella oli oppilaita ja samoin fariseuksilla (Matt. 22:16). Opetuslapsi, oppilas on sellainen, joka ottaa oppia joltakulta. Ei tarvitse olla kastettu, jotta voi olla oppilas. Teksti kehottaa tekemään ensin oppilaita Jeesukselle. (Se tapahtuu evankeliumin julistuksella eli kertomalla Jeesuksesta.) Sitten kehotetaan kastamaan nämä oppilaat ja opettamaan heille kaikki, mitä Jeesus on käskenyt meidän pitää.
Ymmärrät varmaan itsekin sen, että esimerkiksi katekumeenit olivat Jeesuksen oppilaita jo ennen kastettaan. Ei kaste saanut sitä aikaan, vaan halu seurata Jeesusta.
Jaetta voisi analysoida pitkään, siinä on muutakin mielenkiintoista kuten pronominin autous viittaussuhde. Ylipäänsä kuitenkin koko ajatus, että kastetaan koko kansa ja opetetaan heitä, ei ole raamatullinen tapa rakentaa seurakuntaa. Seurakunta on uskovien yhteisö.
Ja usko tulee siitä, että kuulee evankeliumin ja ottaa sen vastaan. Usko ei tule sikiölle siitä, että hänen korviinsa kantautuu kohdussa Jumalan sanaa. Tuollainen ajatus lähentelee magiaa. Luther kirjoitti fides infusasta (vuodatettu usko). Mainitsemasi Huovisen kirja Fides Infantium käsittelee pitkälti sitä. Huovinen muuten käyttää nimitystä fides infusa -ongelma, koska Luther välillä vaikuttaa tunnustavan vuodatetun uskon ja välillä taas kieltää sen.
Joka tapauksessa Raamattu ei kerro mitään muuta kuin että usko tulee kuullusta ja ymmärretystä evankeliumin julistuksesta. Niistä ketkä ottavat Sanan vastaan, muodostuu seurakunta.
Olen aiemminkin lukenut jonkun esittävän tuota ajatusta, johon viittaat, että kastamattomina kuolleista vauvoista tulisi niitä ”vankeudessa eläviä henkiä”, joille Jeesus saarnasi, ja että sitä kautta heilläkin olisi mahdollisuus pelastua. Selitys on suoraan sanoen hyvin väkinäinen ja epäuskottava.
On paljon uskottavampaa, että poika ei peri isänsä syntivelkaa. Ei ole perittyä syyllisyyttä. Jumala antaa kullekin hänen tekojensa mukaan. Ei siis Aadamin tekojen mukaan. Paavali sanoo niinkin, että ”syntiä ei lueta, missä lakia ei ole”. Vauvoilla ei ole lakia. Heille ei siis lueta syntiä.
Mikäli Kristus syntyi lain alaiseksi (Gal 4:4) ja joka ainoana sen täytti, niin kaiketi siten jokainen ihminen, joka maailmaan syntyy, syntyy myös lain alaiseksi. Jos me voisimme lain täyttää, me siitä myös eläisimme. Täytyy siis olla jokin perinpohjainen syy sille, miksi me emme kykene lakia täyttämään. Jotakin me olemme siis kuitenkin perineet, kun Paavalikin toteaa, ettei hän olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: ”Älä himoitse.”
Risto, minun mielestä Mt teksti on hyvä ja järjestys oikea, siinä tuskin on mitään väärä, näin on myös alusta asti tehty ( Apt 10, corneliuksen perheen kaste).
Mitä tulee lapsen uskoon, äidin kohdussa olevaan tai ulkopuolella, niin Evankeliumin vastaanottamista ei estä fysiologis-psykologinen kehittymättömyys vaan Saatana demoneineen , minkä vuoksi kastetoimitus on aloitettu usein Saatanan manaamisella. Vähän aikaan sitten olin itse kaste toimituksessa jossa syntynyt lapsi kastetiin ja manauskaavat toimitettiin ennen lapsen kastetta.
Mielestäni ajat Raamatun teksteihin sellaista mitä siellä ei ole. Käytät kuin ohituskaistaa, että saat sinne omat ajatuksesi. Yritä taistella noita vastaan.
”Joka tapauksessa Raamattu ei kerro mitään muuta kuin että usko tulee kuullusta ja ymmärretystä evankeliumin julistuksesta.” ( Risto). Tämä on mielenkiintoinen, tässähän ei sanota, ( Rm , mistä lainauksesi) että meillä pitää olla korvat kuulla, silmät nähdä ja järki tallella. Jos näin olisi, kuuro-sokea- mykkä-hullu ei voisi koskaan uskoa. Vrt Lasaruksen herättäminen, millaisille korville Jeesuksen sana sanottiin – tule ulos, – kuolleen korvissa ei ollut enään kuuloa.
”On paljon uskottavampaa, että poika ei peri isänsä syntivelkaa.” muistaakseni Hes 14 on laaja kertomus tästä näkökulmasta. Perisynti ei tarkoita kaikilla kirkoilla samaa vaikka sana on sama ja samaa sanaa käytettäisiinkin. Joka tapauksessa periturmelus ihmisessä on, vaikka paratiisin hedelmän syöminen olikin Aadamin ja Eevan syy ei meidän.
Sami Paajanen:”” Toiseksi Raamattu ei ole riittävä lähde josta voisimme ymmärtää kaikkea, siksi tarvitaan kirkon syke, elämä ja traditio joka on taistelevan kirkon kokemuksellista elämää, siitä esimerkkinä on juuri kaanon.””
Aikamoinen väite ihmiseltä, siis Jumala ei ole ilmoittanut riittävästi Raamatussa vaan IHMISEN itse on ollut pakko ”keksiä” omat ”kaanoninsa”?
Hehe heh, kyllä nyt tässä ihminen nostaa ihmisen ylitse luojansa ja pitää omaa viisauttaan ja ymmärrystään yli Jumalan.
Ensinnäkin kuinka Sami Paajanen ajattelee seuraavasta Jeesuksen Sanasta:
Matt. 11:25
Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
Kumpaan porukkaan Sami Paajanen kuulut, niihin joilta Jumala salaa vai niihin joille ilmoittaa?
Perisyntioppi on tietysti keskiössä tässä kysymyksessä.
Mitä me perimme? Meillä on syntymästämme syntinen tai turmeltunut luonto, lihan mieli tai miksi sitä sanotaankaan. Sen johdosta me varttuessamme teemme syntiä. Mutta on toinen kysymys, onko vastasyntyneellä yllään syyllisyys, jonka vuoksi hän ei ole kelvollinen Jumalalle vaan on kadotettu. Ja pitääkö hänet siksi kastaa?
Luterilaisten Tunnustuskirjojen vastaus on: kyllä:
”perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan.” Augsburg 2.
”Kasteesta seurakuntamme opettavat, että se on välttämätön pelastukseen ja että Jumalan armo annetaan kasteen välityksellä. Lapset tulee kastaa, jotta heidät kasteen kautta annettaisiin Jumalan huomaan ja näin otettaisiin Jumalan armoon.
Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka hylkäävät lapsikasteen ja väittävät lasten pelastuvan ilman kastetta.” Augsburg IX.
Ja muun muassa Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa on samaa.
Eihän näihin lausumiin kirkossa enää kovin laajasti uskota. Ja, Sami, vaikuttaa, ettet sinäkään usko: ”En ole täysin vakuuttunut tästä näkökulmasta.”
Kyse onkin Augustinuksen aloittamasta erehdyksestä ja harharetkestä. Sitä olen jo kuvannut. Kun imeväiskaste ilmaantui ja vakiintui, niin sille piti kehittää teologiaa. Koska kaste oli syntien anteeksisaamiseksi ja koska vauvat eivät olleet ehtineet mitään syntiä, niin heillä piti olettaa olevan perittyä syntiä ja syyllisyys siitä. Näin saatiin vauvakasteelle loogisuutta.
Viittasit, Sami, Korneliuksen perheeseen. Tämä on taas aika laaja juttu… hirvittää aloittaakin tämän selvittämistä, mutta aloitetaan kuitenkin. Ensinnäkin kun tutkii ns. perhekuntakasteita, niin huomaa, että kastetuilla oli tietoista toimintaa: heille puhuttiin ja he uskoivat, he iloitsivat tultuaan uskoviksi ja ylistivät, ym.
Toisaalta sana oikos, joka on usein käännetty perhekunnaksi, avaa asiaa lisää. Oikos tarkoitti alun perin taloa. Ja se liittyi ennemmin taloudenhoitoon kuin perhesuhteisiin. Muun muassa sana eekonomia juontuu siitä. Sanaa on käännetty hyvin vaihtelevasti.
Laitanpa taas kopsua muualle kirjoittamastani:
”Paavalin kirjoituksissa oikos ja sen sukulaissanat eivät vaikuta automaattisesti sisältävän lapsia. Se näkyy esimerkiksi jakeesta 1. Tim. 3:12 vuoden 1992 käännöksen mukaan: ”hänen on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään ”(oikos). Lapset ja oikos esitetään erikseen, eikä ensin mainittujen oleteta siis itsestään sisältyvän jälkimmäiseen. Jos niin olisi, lause olisi vastaava kuin: ”Pidä huolta kissoistasi ja lemmikkieläimistäsi”, mikä olisi outo ilmaus. Hyvä ilmaus sen sijaan olisi: ”Pidä huolta kissoistasi ja koiristasi”.
Samoin lähimmät omaiset ja perhekuntalaiset erotellaan jakeessa 1. Tim. 5:8: ”Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan…” (oikeios, esim. ”taloon kuuluva”). Myös Jeesus mainitsee erikseen lähimmät omaiset (kuten vanhemmat ja lapset) ja ”perhekuntalaiset” tai taloon kuuluvat (oikiakos, Matt. 10: 35−36): ”Sillä minä olen tullut ’nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan; ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa.” Erikseen mainittuihin ja vihamiehiksi tuleviin perhekuntalaisiin on vaikea lukea vauvoja. Alleviivattu sana ”ja” kertoo, että kyseessä on lisäys edellä kirjoitettuun, eikä siis sen selitys tai toisto.
Mainittakoon myös 1. Moos 18:19: ”Sillä minä olen valinnut hänet, että hän käskisi lapsiansa ja perhettänsä…”Vanhan Testamentin kreikankielinen käännös Septuaginta sisältää oikoksen: ”ηδειν γαρ οτι συνταξει τοις υιοις αυτου και τω οικω αυτου”. Lapsia ei lueta oikokseen, joka on käännetty huonosti perheeksi.
Koska näissä yhteyksissä ”oikokseen” eivät sisälly oletusarvoisesti sekä lapset että muut sukulaiset ja palvelusväki, voi perustellusti kumota väitteen, että ”perhekuntakasteiden” yhteydessä mainituissa ”oikoksissakaan” kirjoittaja olisi tarkoittanut olleen mukana talon mahdolliset lapset.
Kysymystä voi lähestyä myös miettien kastetilanteiden kuvauksia ja konteksteja. Vanginvartijan huonekunnan tai talonväen öisen kastetilanteen suhteen George Beasley-Murray heittää ajatuksen, että ehkä esimerkiksi ei herätetty mahdollisesti nukkuvia vauvoja. Ehkä Korneliuksen tapauksessa vauvat eivät sisältyneet niihin, jotka kastettiin siitä syystä, että heidän tiedettiin saaneen Pyhän Hengen, koska he kuultuaan sanan ylistivät Jumalaa ja puhuivat kielillä?
Kriittiselle eksegeettiselle arvioinnille on varmasti tarvetta kyseessä olevien termien suhteen, mutta edellisen pohjalta oikoksen kääntäminen perhekunnaksi tuntuu jossain määrin harhaanjohtavalta, koska lapsia ja omaisia ei liitetä sen piiriin ainakaan mainituissa Raamatusta löytyvissä esimerkeissä. Onko harhaanjohtavuus tarkoituksellista, on toinen asia.”
Nuo Saatanan manaamiset ennen kastetta ovat jotain, mitä Raamatusta ei löydy. Tiedän, että kirkkohistoriasta löytyy hyvin monivaiheisia ja pitkiä manaamisrituaaleja, joissa mm. kastevedestä ajetaan pois demoneja erilaisilla toimilla. Ehkä tiedät nuo sarum-rituaalit? Ne ovat jotain muuta kuin todellista kristillisyyttä, lähinnä ne ovat magiaa ja animismia.
Mitä tulee kuuro-mykkä-sokean pelastumiseen ym. niin Raamatussa on sanaa Jumalan suvereeniudesta. Hän on armollinen, kenelle on armollinen, Hän armahtaa kenet armahtaa. Lutherkin sovelsi ajatusta Jumalan ilmoitetusta tai säädetystä tahdosta (potentia ordinata) ja hänen absoluuttisesta vallastaan (potentia absoluta). Meidän tulee opettaa ilmoitetun tahdon mukaan ja se löytyy Raamatusta. Jumala on kuitenkin vapaa toimimaan oman tahtonsa mukaan. Tämäkin olisi todella laaja uskonnonfilosofinen teema, joten en mene pidemmälle.
Muille annan kehotusta, että vältetään menemästä henkilökohtaisuuksiin kommenteissa. Eri mieltä saa olla, mutta on turha loukata ketään.
En todellakaan jaksa lukea näitä pitkiä juttuja, tapelkaa sovinnossa. Meidän tulee kuitenkin muistaa, että Jumala on Kaikkivaltias, joka pitää meitä maan tomun arvoisina, jos alamme hänelle ryppyilemään, koska me kaikki elämme hänen maailmassaan.
”Tapelkaa sovinnossa”. 🙂 Hyvä kehotus. Uskon sen olevan mahdollista.
Ymmärrän kyllä, että kaikkia eivät kiinnosta tällaiset teologiset väännöt. Pitää olla tietyllä tavalla orientoitunut.
Ylipäänsä kuitenkin uskon, että Raamattuun kannattaa mennä syvälle ja tämänkin asian suhteen on selkeys löydettävissä. Kuten aiemmin kirjoitin, kaikkia kiviä ei ole kunnolla käännetty. Tulee tuoda esiin, mitä niiden kivien alta löytyy. Helsingin yliopiston dogmatiikan laitoksellakin jopa merkittävät tutkijat ovat tunnustaneet, että esittämääni (ana)baptistista teologiaa ei tunneta meillä.
Minä olen sitä mieltä, että alkaa olla jo korkea aika tehdä sitä tunnetuksi. Yritän itse omaltani pieneltä osaltani, vaikka toisaalta ymmärränkin, että esimerkiksi tällä forumilla kirjoittelulla ei vaikuteta kovinkaan paljon. Varsinaiset vaikuttamisväylät ovat muualla. Mutta kun tuli täälläkin aloitettua juttua, niin jatketaan vain sen verran kuin paukkuja riittää. Aina tässä jotain oppiikin. Tai voi ainakin toivoa niin.