Otsikon lause tuli esille erään blogikirjoituksen keskusteluketjussa ja jäin pohtimaan sitä. Muistan myös ajan, jolloin vapaiden suuntien ja kirkon joidenkin herätysliikkeiden piiristä jaksettiin hieman sormea heristäen muistuttaa: Kaste ei (yksin) pelasta ketään!

Ovatko kaikki kolmiyhteisen Jumalan nimeen kastetut kristittyjä? Ensimmäinen vastaus on, että tietysti ovat! Kasteen kautta tullaan kristityksi. Eri kristilliset kirkot ovat määritelleet kasteen minimiehdoiksi sen, että kaste tulee tapahtua vettä käyttäen ja kolmiyhteisen Jumalan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Kasteesta on muuten sitten riittänyt erilaisia näkemyksiä näihin päiviin saakka. Perusero menee suurten kirkkojen kasteen ja vapaiden suuntien uskovien kasteen välillä. On hyvä muistaa, että myös ns. vanhoissa kirkoissa meillä on aikuiskaste eli aikuisen kaste niiden kohdalla, joita ei ole aikaisemmin kastettu. Kirkoissamme emme kuitenkaan kasta uudelleen. Myös esimerkiksi Luther oli aikanaan uudelleenkastajia ja uudelleenkastamista vastaan.

Kaikki kastetut ovat siis kristittyjä. Kaste liittää ihmisen aina myös johonkin seurakuntaan ja kirkkoon. Yleensä ihmisiä ei kasteta,ellei ole seurakuntaa, minkä jäsenyyteen ja yhteyteen kastetaan. Entäpä kun ihminen eroaa seurakunnan ja kirkkonsa jäsenyydestä. Onko hän kastettuna edelleen kristitty? Yksinkertaisin vastaus tähän on, että on ja ei ole.

Ainakin omassa ev.lut. kirkossamme ajattelemme, että kastetta ei voi peruuttaa eikä kasteen lahjaa voida ottaa pois. Ihminen itse voi sen ehkä torjua, mutta kaste pysyy voimassa. Siten kastettu on aina kastettu. Kun ihminen eroaa kirkon jäsenyydestä, hän ei ole enää ainakaan ”tilastollisesti” kristitty. Hän voi olla sitä kuitenkin sydämessään vaikka näemmekin ristiriidan siinä, että ihminen haluaa uskoa ja turvata Jumalaan – olla kristitty – mutta hän ei halua kuulua kristittyjen yhteisöön.

Laajempi ja syvempi näkökulma koskee sitten sitä, mitä ajattelemme kastetuista kirkon jäsenistä, jotka eivät kovin aktiivisesti osallistu kirkon toimintaan. Usein ajattelemme mielestäni väärin, että osallistuminen on mittari. Osallistuminen voi tietysti olla merkki sitoutumisesta ja on myös niin, että ihminen voi kadottaa kastettuna olemisen merkityksen, jos hänellä ei ole kosketusta sanaan ja sakramentteihin.

Kastettu on kuitenkin kristitty vaikka hän kävisi vaikka vain kerran vuodessa joulukirkossa. Luther opasti pitämään kaikki kastettuja sisarina ja veljinä Kristuksessa. Hän kuitenkin teki myös eron kirkon todellisten ja nimellisten jäsenien välillä. Hän ymmärsi, että kirkossa on erilaisia jäseniä. Me ihmiset emme saa kuitenkaan jaotella kastettuja vuohiin ja lampaisiin.

Herätysliikkeiden piirissä edellinen jako on merkinnyt ja merkitsee edelleen herätyspuheita ja uskoon tulemisen korostamista. Se voi olla myös oikein, mutta samalla se voi viedä kristillisyyden mallin ja mittarit väärille urille. Toki kristillisen julistuksen sisältöön kuuluu kutsu Kristuksen seuraamiseen ja armosta elämiseen, kasteen lahjan todeksi elämiseen.

Kastettujen osallistumisen korostamisen yhteydessä unohtuu myös periluterilainen virka-ajattelu. Luther opetti, että jokaisella kristityllä on virka tai useampi. Noilla viroilla hän tarkoitti ihmisen arkisen elämän eri rooleja ja tehtäviä. Niissä viroissa ihminen palvelee Jumalaa ja lähimmäisiä.

Edellisestä tullaan seurakuntakäsitykseen. Seurakunta ei ole siis vain kastettujen kristittyjen osallistumista kirkon tilaisuuksiin vaan se on yhtälailla ja enimmiltä osin elämää arjen keskellä Jumalaan ja armoon turvaten ja lähimmäisiä palvellen.

Kaikki kastetut ovat kristittyjä. Sitä kristityn virkaa meidän on jokaista kastettua rohkaistava omalla paikallaan ja tavallaan toteuttamaan.

Toivo Loikkanen