Askeleita avoimuuteen – tuktuk-kisaa Phnom Penhin kaduilla Gay Pride –viikolla. Kuva: Ari Muttonen.
Lähetystyö on synnyttänyt ja kasvattanut paikallisia kirkkoja Kambodzhassa jo vuosikymmeniä. Se on ollut Pyhän Hengen työtä ja tuonut pelastuksen ja armon, toivon ja rauhan Jeesuksessa jo noin prosentille maan kansasta.
Millaisen perinnön se on jättänyt paikallisille kirkoille ajatellen LGBT-väestöä eli heitä, joiden seksuaalinen suuntautuneisuus tai sukupuoli-identiteetti poikkeaa enemmistöstä? Kyse on lesboista, homoista, biseksuaaleista ja transsukupuolisista (LGBT), joita on 5–10 % tästäkin väestöstä ja näiden kirkkojen jäsenistä.
Dialogin aloittaminen. Lähetysseuran kumppanijärjestö Chab Dai järjesti Phnom Penhin kirkkojen ja järjestöjen kristillisille johtajille suljettujen ovien pastoraalisen keskustelutilaisuuden LGBT-aiheesta. Tavoite oli jakaa keskenämme erilaisia näkemyksiä ja katsoa löydämmekö yhteisöissämme tavan ottaa mukaan, kutsua joukkoon ja olla yhtä Kristuksen ruumista myös LGBT- veljien ja -siskojen kanssa. Keskustelemaan kutsuttiin yli 100 pappia/johtajaa. Meitä tuli paikalle yhteensä 12, joista kaksi järjestävästä organisaatiosta ja kaksi keskustelun vetäjää –katolinen veljeni James ja minä. Suurin osa ei muistutuksista huolimatta edes vastannut kutsuviestiin. Osa pahoitteli muita kiireitään ja toivotti siunausta keskusteluun. Osa (ulkomaalaisia lähetyssaarnaajia) vastasi, että keskustelu on tarpeetonta aiheesta, jossa Raamatun sana on kirkas eikä asiaa tarvitse pohtia. Siis jo dialogiin pääseminen on työlästä!
Olemme erilaisia. Keskustelu oli intensiivinen ja osallistujat kiitollisia, kun saivat kuulla toisten kokemuksia ja ajatuksia. Vaikka joukko oli pieni, oli sen melko heterogeeninen. Khmeerejä ja ulkomaalaisia oli puolet ja puolet, samoin kirkoissa ja järjestöissä työtään tekeviä. Naisia oli kaksi. Meitä oli katolisesta, anglikaanisesta, luterilaisesta ja evankelikaalisesta kirkosta. Kolmannes ilmoitti olevansa enemmän konservatiivisia kuin liberaaleja, mutta heistäkin suurin osa koki olevansa melko inklusiivisia – ei siis torjuvia LGBT-ihmisten suhteen. Mukaan mahtui myös ”konservatiivinen osin torjuva” ja ”liberaali osin torjuva” (eksklusiivinen). Hyvät eväät keskustelulle.
Kambodzhalaista teologiaa? Kokonaiskuvassa on vaikea erottaa, mikä on paikallisen kulttuurin tai ajattelun sija seurakuntien opetuksessa. ”On vaikea sanoa, mikä olisi kambodzhalaista teologiaa tässä asiassa. Toistamme sitä, mitä länsimaiset lähetyssaarnaajat ovat opettaneet, ja se on aika tuomitsevaa”, toteaa yksi khmeeri. ”Sydämeni sanoo, että olemme kaikki yhdenvertaisia Jeesuksen edessä. Miten kertoisin sen Raamatun avulla kirkon johtokunnalle, että hekin ymmärtäisivät sen”, pohtii yksi khmeeripappi. ”Meille ovat kaikki yhtä tervetulleita ja meillä on myös homoja. Me rakastamme kaikkia. Minä opetan Raamatun mukaan – niin kuin sen luen – että homous ei ole Jumalan tahdon mukaista, ja he sitten uskovat tai eivät ja vastaavat siitä itse Jumalalle. Ei minun kuulu tuomita ketään, mutta en minä heitä kyllä vihkiäkään voi.” Näin toinen khmeeripappi. Ja keskusteluun tulee tuttuja ”liberaaleja” argumentteja Raamatun kontekstuaalisesta tulkinnasta, Raamatun kuuntelemisesta kokonaisuutena eikä jaekokoelmana, armon ja lähimmäisen rakkauden ensisijaisuudesta sekä Jumalan luomistyön moninaisuudesta ja että homous ei ole ihmisen valinta jne. Itselleni kuitenkin tuon ”konservatiivisen” papin tervetulotoivotus on merkittävä askel kohti sitä, että voimme olla yhtä Kristuksen ruumista. Kristityn identiteettiä on olla osa kristillistä yhteisöä.
Avoimuus. ”En ole koskaan tavannut yhtään LGBT-ihmistä sen 15 vuoden aikana, kun olen toiminut pappina. Hiljattain näin, kuinka kadulla porukka kiusasi transsukupuolista ihmistä. Se tuntui pahalta ja sen vuoksi päätin tulla tähän keskusteluun mukaan. Nyt kun ajattelen asiaa, niin haluaisin tutustua näihin ihmisiin.” Kuvaavaa ja surullista ja toisaalta toivoa herättävää. Näistäkin seurakuntalaisista on toki joukko LGBT-ihmisiä, mutta he eivät voi olla siitä avoimia kirkossaan tuomion pelossa. Eräs kristitty homomies on rakastettu ja hyväksytty (buddhalaisessa) perheessään ja homomiehensä (buddhalaisessa) perheessä. He asuvat yhdessä, ovat perhe ja kasvattavat ja kouluttavat kahta köyhää sukulaislastaan. Mutta työpaikallaan, joka on kristillinen järjestö, tai seurakunnassaan hän ei uskalla kertoa homoudestaan peläten toisten kristittyjen tuomitsevaa reaktiota.
Ei yksilöä ilman yhteisöä. LGBT-kysymys ei ole helppo myöskään valtaväestölle, siis buddhalaisille khmeereille. Heille kysymys ei ole synnistä tai seksistä, vaan elämästä selviämisestä. Se kiteytyy kolmeen kysymykseen: 1) Kuka sinusta pitää huolen, kun olet vanha, jos sinulla ei ole lapsia? 2) Kuka tekee miesten/naisten työt, jos perheessäsi ei ole miestä/naista? 3) Jos olet erilainen kuin muut, niin joudutko silmätikuksi ja syrjityksi yhteisössäsi? Vaikka ympäröivä yhteiskunta ei järin paljon tukea tarjoa, päätyvät jotkut pariskunnat vastaamaan näihin kysymyksiin omissa yhteisöissään – lähinnä maaseudulla – tavalla, jonka oma yhteisö voi hyväksyä. Jos kylän vanhin hyväksyy vastaukset, hän ”vihkii” ja rekisteröi heidät pariskunnaksi ja perheeksi. Näiden perheiden määrä lisääntyy hiljalleen eri puolilla Kambodzhan kyliä. Vaikka maan lainsäädäntö ei ota kantaa sukupuolineutraaliin avioliittoon, totesi parlamentin puhemies hiljakkoin, että näiden liittojen solmimiseen ei ole lainsäädännöllistä estettä ja että näitä perheitä tulee kunnioittaa. Kaupungistuminen tuo paitsi mahdollisuuden ”individualistisempiin” ratkaisuihin ja ”anonyyminä” elämiseen, se myös samalla surullisesti eristää ihmisiä ulos heidän luontaisista yhteisöistään – työyhteisöistä ja perheistä. Paikallisen LGBT-järjestön teema on ”Come out – Stay home” eli ole avoimesti se mitä olet, mutta älä hylkää omaa perhettäsi. Tässä kulttuurissa perheyhteisön hylkäämisen seuraukset ovat usein kovia – niin taloudellisesti kuin henkisesti.
Näkymättömät. Ei ainoastaan LGBT-väestön tuomitseminen vaan myös näkemättä jättäminen ja puhumasta pidättäytyminen eristää ja syrjii ja antaa sille hiljaisen luvan ja tuen. Orlandon tragedian jälkeen lukuisat Yhdysvaltojen katoliset piispat antoivat julkisia suruvalittelujaan tragediasta mainitsematta sanoja ”gay” tai ”LGBT”. Näin jätetään tunnustamatta, että kyse on seksuaalivähemmistöön kohdistuvasta viharikoksesta.
Sen sijaan Phnom Penhin tutuksi tullut katolinen seurakuntamme lähettää joka viikko sähköpostilla sadoille jäsenilleen kutsun: ”KAIKILLE TERVETULOA – riippumatta henkilöhistoriastasi, iästäsi, taustastasi, rodustasi, seksuaalisesta suuntautumisestasi, kansallisuudestasi jne. – riippumatta siitä, kuulutko katoliseen kirkkoon – riippumatta siitä, mitä ajattelet itsestäsi. Me kutsumme ja hyväksymme sinut, me rakastamme ja kunnioitamme sinua, me toivotamme sinut tervetulleeksi joukkoomme.”
Ari Muttonen, pastori
Organisaation kehittämisen asiantuntija Mekong-alueella
Gay Pride -viikon ekumeenisessa sateenkaarimessussa saarnasi katolinen isä-Charlie, liturgiasta vastasivat luterilainen ja evankelinen pappi, kuoro/orkesteri oli vapaakirkosta ja tekstinlukijat kolmesta eri kirkkokunnasta. Kuva: Tapani Haapala.
Missioblogi jää kesätauolle elokuun puoliväliin asti. Hyvää kesää!
”Eija Nivala iloitsee alalle opiskelevien motivaatiosta, mutta välittää myös eteenpäin monien huolen siitä, arvostetaanko ja tarvitaanko heitä.”
Kun on omana kulttuuriperimänään oppinut sen, että papin työ on yksi sakramenteista, niin on ”kerettiläisenäkin” itsestään selvää, että pappia arvostetaan ja myös tarvitaan.
Kovasti hyvältä osallistujamäärä näyttää. Sanan ja sakramenttien viran haltijan tulee vastata monista asioista. Mitenkä tämä virka hoitaa seurakunnassa hengellistä kasvua ja ravitsee hengellistä elämää. Onko tähän syventävämpää vastausta kuin se, että Papin on jatkuvasti ymmärrettävä julistavansa Jumalan pelastussuunnitelmaa ja Hänen sanaansa. Minkälaisista kaikenlaisista lupauksista pappistehtävässä on kysymys. Saavatko nämä annetut lupaukset Ihmismielessä muodon, että rehellinen ajattelu on syntistä ja sokea herkkäuskoisuus ansiokasta ja pappi tulee seurakuntaan konservoimaan kirkkolaitoksen nykyisyyttä samoin kuin tulevaisuutta. Pitäisikö enemmän korostaa sitä, että Se on itseasiassa seurakunta, joka kutsuu papin. Pappispäivien aihe on hyvä, kun aiheeseen tartutaan rohkeasti ja asiakasta arvostaen.
Pappisliitolla on noin 4 500 jäsentä, josta vähän alle puolet työelämässä. Toinen puoli on opiskelijoita, eläkeläisiä ja työelämästä muista syistä sivussa olevia.