Juoskaamme kestävinä

Sen tähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle. Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne. Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan, ja te olette unhottaneet kehotuksen, joka puhuu teille niin kuin lapsille: “Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee; sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa. Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niin kuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita? Hebr. 12:1-7.

Uskonelämä on juoksua ja taistelua. On mentävä eteenpäin ja voitettava kaikki, mikä estää juoksemista. Siinä kysytään kestävyyttä. “Joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.” Lopullinen pelastuminen on varma, kun sitä katsotaan Kristuksen yhteydessä. Hän kykenee ja tahtoo pelastaa ne, jotka Isä on hänelle antanut. Jeesus sanoo heistä: “Minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku.” Joh. 10:28. Uskova on Kristuksen ruumiin jäsen. On mahdotonta, että joku hänen ruumiinsa jäsenistä hukkuisi. Jokainen heistä on kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan maailman perustamisesta asti. Perille pääsemiselle on olemassa ehtoja. Kristityn on otettava ne huomioon, ennen kuin hän saavuttaa lopullisen voiton.

USKONELÄMÄ ON JUOKSUA. – Toiset juoksevat, toiset katsovat sivusta. Katsojina on suuri pilvi todistajia, joista edellisessä luvussa on puhuttu ja jotka ovat jo perillä. Toinen osa katsojista on täällä alhaalla. Ne ovat niitä, jotka ovat hylänneet Jumalan kutsun ja elävät epäuskossa. Uskossa oleva eroaa viimeksi mainituista siinä, että hän on lähtenyt liikkeelle saavuttaakseen voittopalkinnon.

Kilpajuoksija juoksee tarkoin määrättyä rataa. Samoin on kristityn laita. Hänen tiensä on tarkoin viitoitettu Jumalan sanassa. Uskova on Jeesuksen seurassa. Tämä määrää hänen tiensä ja juoksunsa suunnan. Joka tahtoo päästä taivaaseen, sen täytyy olla taivaan tiellä. Jeesus sanoo: “Minä olen tie.” Joka uskoo Jeesukseen, se on tiellä, mikä vie taivaaseen. Vain sillä tiellä saavutetaan voitto.

Juoksu on kiireellistä kulkua. Joka juoksee, hänellä on kiire. Sielun pelastusasia on kiireellisin asia maailmassa. Meidän on aloitettava juoksu heti. Herra sanoo: “Ahkeroitse siis ja tee parannus.” Ilm. 3:19. Koko matka on kuljettava kiireesti. On monia, jotka ovat väsyneinä istahtaneet lepäämään ja niin siirtyneet juoksijan paikalta katsojan paikalle. Ettei niin kävisi, on rukoiltava ahkerasti, käytettävä paljon Jumalan sanaa ja tehtävä innokkaasti Herran työtä.

Kilpajuoksu on ajankin suhteen rajoitettu. Siinä ratkaistaan pian, kuka saa palkinnon. Apostolin käyttämässä vertauskuvassa viitataan siten tämän elämän lyhyyteen. “He ovat kuin uni, ovat kuin ruoho, joka aamulla kukoistaa: aamulla se kasvaa ja kukoistaa, mutta illalla se leikataan ja kuivettuu. – – – Vuotemme päättyvät meiltä kuin huokaus.” Ps. 90:5, 6, 9. Paavali todistaa: “Aika on lyhyt.” Ihminen ei ymmärrä elämänsä lyhyyttä. Meidän täytyy rukoilla: “Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen.” Ps. 90:12.

PANKAAMME POIS KAIKKI, MIKÄ PAINAA. – Jos kilpajuoksija tahtoo juosta hyvin, hänen on juostava mahdollisimman kevyesti pukeutuneena. Jos me tahdomme saavuttaa voittopalkinnon, elämänkruunun, meidän täytyy panna pois kaikki painot. On paljon asioita, jotka ovat meille esteenä uskonelämässä, vaikka ne eivät olekaan syntiä. Jokaisella on jokin paino, joka hidastaa häntä. Ihminen itse ei ole aina tietoinen tästä. Toinen voi nähdä hänen taakkansa selvemmin kuin hän itse.

Pahin este ja raskain taakka on synti, ei vain jokin erikoinen synti, vaan synti yleensä. Se on meissä kuoleman hetkeen asti, ja sen tarkoitus on kietoa meidät pauloihinsa pysäyttääkseen meidät juoksussamme. Se voi helposti onnistua yrityksessään, ellemme ole varuillamme. Väliin se saa uskovan lankeamaan, väliin se painaa omaatuntoa, niin ettei matkasta tahdo tulla mitään. Syntikysymys on vaikein kysymys uskonelämässä. Se voidaan ratkaista uskonelämälle myönteisellä tavalla, koska meitä kehotetaan panemaan se pois.

Meidän tulee juosta “silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen.” Jos näin teemme, painot putoavat, ja synti menettää voimansa. Tässä asetetaan katseltavaksemme Jeesus, joka kärsi ristin ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle. Kristuksen ristissä on voima syntiä vastaan. Siihen katsomalla pääsemme synnin taakasta. Koska synti on alituisesti kimpussamme, meidän täytyy katsoa lakkaamatta syntien poisottajaan, Jeesukseen, ja hänen vereensä, missä meillä on syntien anteeksiantamus. Mutta me emme katso vain ristiinnaulittuun Vapahtajaan, vaan myös Jumalan oikealle puolelle korotettuun Kristukseen. Oikealla puolella istuminen merkitsee kunniaa ja voimaa. Jeesus seuraa omiaan heidän juoksussaan ja auttaa heitä voimallaan heidän taistelussaan. Jeesus on uskon täyttäjä. Hän ei jätä työtään kesken eikä omiaan tielle. Me saamme katsoa sellaiseen Kristukseen, joka on pelastanut, pelastaa nyt ja pelastaa vastedeskin. Ainoastaan Jeesukseen katsomalla me voimme vapautua painoistamme ja synnistä.

MEIDÄN TULEE JUOSTA KESTÄVINÄ. – Matkan vaikeuksien voittaminen kysyy kestävyyttä. Jumala ei kuljeta lapsiaan taivaaseen lastenvaunuissa. Kun myrsky käy, ei hän kätke heitä suojaan kallion koloon, vaan asettaa heidät keskelle myrskyä. Hän sallii sielunvihollisen kiusata ja ahdistaa heitä, jopa niin väkevästi, että he saavat taistella verille asti.

“Jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa.” Jos me olemme Jumalan lapsia, niin meidän täytyy vastaanottaa lasten osa kurituksessakin. “Jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia.” Jumala tarkoittaa kurituksella parastamme. Hän “kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään.” “Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut.” Hebr. 12:10, 11. Raskain lyönti, minkä Jumalan käsi on lyönyt, on tullut Jeesuksen osaksi Golgatalla. Mutta sitä kättä ohjasi rakkaus. Sama rakkaus ohjaa aina Isän kättä, kun hän ruoskii lapsiaan.

Lankeemukset, pettymykset ja Herran kuritus tahtovat uuvuttaa juoksijan. Ihminen alkaa helposti katsoa itseensä ja päättelee tilansa tunteittensa mukaan. Mutta uskonelämä ei ole kilvoittelua tunteissa, vaan uskossa.

Vaikeuksia on. Jeesus ei ole koskaan salannut seuraajiltaan, että hänen tiensä on ristintie ja häntä seurataan ristiä kantaen. Mutta samalla hän on vakuuttanut, että hänen omansa pääsevät sinne, missä hän on. He voivat kestää uskossa loppuun asti.

Meidän tulee ajatella Jeesusta, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseään kohtaan, ettemme väsyisi ja menettäisi toivoamme. Meidän kärsimyksemme ovat vähäisiä Kristuksen kärsimysten rinnalla. Tällä monet kärsivät ja sairaat ovat itseään lohduttaneet.

Juoksijoita tukee myös pilvi todistajia, jotka ovat juoksunsa päättäneet ja voittopalkinnon saaneet. Pilvi-sana viittaa heidän paljouteensa ja nykyiseen olotilaansa. He ovat taistelleet ja kestäneet suurissakin kärsimyksissä. Kirkastettujen pyhien esimerkki rohkaisee meitä, jotka olemme vielä juoksemassa. He ovat katsojia, jotka välillisesti innostavat taistelevaa seurakuntaa.

Ennen kaikkea meidän täytyy ammentaa voimaa Jumalan lähteestä. Kaikki meidän lähteemme ovat Jumalassa. Kristitty on päässyt uudelleen paratiisiin. Siellä on elämän veden virtoja, jotka tulvivat osaksemme kasteessa, evankeliumin sanassa ja Herran ehtoollisessa. Meidän tulee ammentaa voimaa niistä itsellemme. Me saamme seurustella Jumalan kanssa rukouksessa. Käyttäkäämme näitä etuja, niin kestämme.

Jos me juoksemme ja taistelemme Jumalan sanan mukaan, niin pääsemme perille. Heikoinkin uskovainen pelastuu. Jos joku heistä hukkuisi, siitä kärsisi Kristuksen kunnia. Hän ei anna kunniansa tulla häväistyksi. Jeesus itse vakuuttaa: “Minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” Joh. 6: 40.

Eeli J. Hakala, Päivä Valkenee, s. 77-81, SLEY, 1946.

  1. Taivaallinen Isämme vahvistakoon ja tukekoon meitä kaikkia täällä sotivassa seurakunnassa siksi, kunnes viimeinen vihollinen, se on kuolema, pannaan pois ja me pääsemme uskosta näkemiseen, se on iankaikkiseen elämään, taivaaseen. Vahvistakoon Hän meitä siinä uskossa lujina pysymään, että Jeesuksen veren kautta on synnit anteeksi ja taivas auki.

    Kristus ja Hänen uskova seurakuntansa, s. 165, Evankelisluterilainen Todistajaseura, 2005.

  2. Jostakin kaukaa menneisyydestä on peräisin kertomus kolmesta miehestä, jotka olivat rakentamassa tuomiokirkkoa. Perustuksia kaivavaa miestä katsellut ohikulkija kysyi mieheltä mitä tämä teki. Mies murahti lapioidessaan: “Kaivan kuoppaa.”
    Toinen mies vastasi kysyttäessä: “Etkö näe että muuraan seinää?”
    Kolmas mies työnsi rakennuspaikalle kivikuormaa. Häneltä kysyttiin samaa ja hänen kasvonsa kirkastuivat. “Rakennan tuomiokirkkoa.” (Erään version mukaan hän sanoi vielä: “Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä.”)

  3. Myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin (väärien) puolesta, johdattaakseen meidät Jumalan tykö. 1. Piet. 3:18.

    Ajattelepa, nämä sanat voivat tehdä sinut autuaaksi (eli tehdä onnelliseksi ja pelastaa), jos saat nähdä, mitä ne sisältävät, niin että todella uskot näin: Kristus on kärsinyt SINUN syntiesi tähden, hän on tehnyt kaiken sovittaakseen SINUT Jumalan kanssa; Jumala on vaatinut Poikaansa sovittamaan kaikki syntisi ja hänen rakkautensa sinuun on sen tähden aivan horjumaton. Jumala on tyydytetty ristin veren kautta. Jos jotakin on, josta tahdon ylistää ja kiittää, niin varmaan tästä näin suuresta armosta, tästä ilman ansiota saadusta lahjasta.

    Carl Olof Rosenius (1816-1868), Armoa Armosta, s. 198, SLEY, 1966. Koonnut Arvid Hyden. Sulut ovat allekirjoittaneen lisäys.

    • Roseniusta olen lukenut ruotsiksi. Olen myös siteerannut häntä ruotsinkielisissä saarnoissani. Hänellä on selkeä sanoma niissä teoksissaan, jotka hän kirjoitti Hedbergiltä saamansa kirjeen jälkeen. Otti opikseen ja niin hänen julistuksestansa tuli kirkkaan veden lähde.

Mika Rantanen
Mika Rantanen
Teologian maisteri, uimamaisteri ja koulutettu hieroja.