Jumalattomat juhlat

 

 

 

 

Uskonnottomat ovat eri yhteyksissä ilmaisseet tuohtumuksensa, kun kaikille tarkoitetuissa tilanteissa on ollut heidän mielestään selvää uskonnonharjoitusta. On kiitetty ruoasta tai veisattu Enkeli taivaan tai Suvivirsi. Viime mainitusta on nyt arvovaltainen lausunto, jonka mukaan se ei ole uskonnonharjoitusta.

Ruokarukouksen tilalle on tarjottu tietoiskua ravinnon alkuperästä, virren tilalle neutraalia laulua.

Olenkohan ainoa muukalainen Jerusalemissa, kun en pidä sitä reiluna?

Uskonnoton kiusaantuu, jos sana ”Jumala” putkahtaa yhteislauluun.

Minä taas kiusaannun, kun huomaan, että minulta viedään uskonnon harjoittamisen vapaus ja ilo siitä, että saan sydämestäni ylistää Jumalaa.

Aion henkilökohtaisesti pitää Suvivirttä uskonnonharjoituksena ja olla siitä ylpeä.

Myös se, että jotakin jätetään pois, voi olla loukkaavaa ja satuttavaa.

Mihin ihmeeseen perustuu ajatuskulku, että vain uskonnottomien tunteita voi loukata? Eivätkö he oikeasti näe, että heidän vaatimansa poistot voivat loukata muita, jopa enemmistöä?  

 

 

 

  1. Mielessään rukoilu on myös uskonnonharjoitusta. Miten sellainen sitten sopii julkiseen valtiolliseen tilaan, jos sen pitäisi olla neutraali? Ja vieläpä kouluajalla?

    Alkoi juuri mielessäni soimaan Bowien mainio biisi 1984…
    Ajatuksissa rukoilun kielto on tietenkin yhtä ehdoton, mutta Suomen Ajatuspoliisi epäilee, että jokunen rukous on lipsahtanut seulasta läpi.

  2. Vestigia terrent. Jäljet pelottavat.
    Mihin olemmekaan menossa? Seurakunnan kerhossa ei saa puhua Jumalasta. Suuret kirkkohäät pidetään, mutta varoitetaan pappia tuomasta toimitukseen liikaa uskonnollisuutta.
    Itse kävin koulun, jossa 1200 oppilasta marssi jokaikinen aamu rukouksiin juhlasaliin. Ehkä vain osa kuunteli, mutta kaikille siitä jäi jonkinlainen muistijälki. Onko se ollut paha asia? Pitäisi tutkia.
    Minulle jokainen kirkko on kuin koti, turvapaikka lumivyöryssä.
    Tulevatko uskonnottomat juttuun ihan issekseen koko elämänsä?

  3. Kippo on kaukonäköinen ja näkee oletettavasti oikein.

    ”Heitä ei tulla enää vihkimään papeiksi eivätkä he tule saamaan vaalisijoja kirkon virkoihin. Näin asiat ratkaistaan maallisissa oikeusasteissa.” Kippo

    Jo nyt on kuulunut kaikuja, että konservatiivisella kannalla olevia pappeja ei hyväksytä kirkkoherroiksi tai valita muutenkaan virkoihin. Maallisilta oikeudenkäynneiltä on vielä vältytty, ehkä siksi, että tässä kärsijöinä ovat konservatiivit, jotka eivät ole vetäneet syrjiväksi kokemaansa menettelyä oikeuteen.

    ”Tämä puolestaan tulee vaikuttamaan siihen, että perinteistä kristillistä opetusta tullaan muokkaamaan niin, ettei se loukkaisi ketään eikä nostaisi kansanliikkeitä.”Kippo

    Kukaan ei ota huomioon sitä, että uudenlainen opetus loukkaa hyvin monia kansalaisia, mutta heitä ei enää katsota yhdenvertaisiksi uuden aallon hyväksyvien kanssa. Ts, tasa-arvolla ja yhdenvertaisuudella ei ole enää merkitystä sen jälkeen kun uudistajat pääsevät päämääräänsä.

    Kippo epäilee, että ”ehkä kirkolliskokouksessa juuri päätetty valtionavustuskin tulee osaltaan painostuskäyttöön”. Hyvin todennäköisesti näin käy. Kirkon piirissä ei taidettu osata ottaa huomioon tällaista skenaariota kun tuo ko. avustuspäätös hyväksyttiin.

    • Näin on. Piispat tulevat lupaamaan ties mitä, että tulevaisuudessa vihittäisiin homoja avioliittoon kirkossa. Toivottavasti kirkolliskokouksissa olisi viisaita edustajia, jotka eivät uskoisi valheellisia lupauksia, kuten kävi kun naispappeus piti saada kirkossa hyväksyttyä. Lupaukset unohtuvat ja kovat otteet otetaan käyttöön. Vanhauskoisia pappeja tullaan ottamaan pappisoikeuksia pois ja pappisvihkimyksiä ei saa kuin liberaalit.

    • Salme: ”Ts, tasa-arvolla ja yhdenvertaisuudella ei ole enää merkitystä sen jälkeen kun uudistajat pääsevät päämääräänsä.”

      Kun nyt joka tapauksessa elämme länsimaisessa demokratiassa, niin se on vain nieltävä, että enemmistön tahdon mukaan toimitaan. Jo eläisimme teokratiassa kuten esim. Vatikaanissa, niin se mitä paavi porukoineen määrää, olisi vain ateistienkin nieltävä.

      Se mitä kirkko tekee homoparien vihkimisen suhteen on tietysti kirkon omien päättävien elimien vallassa. Turha sitäkään on itkeä, jos kirkolliskokous päättää joskus 3/4 enemmistöllä alkaa vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Enemmistöhän se määrää Suomen kirkossakin.

    • Heinilä: ”Piispat tulevat lupaamaan ties mitä, että tulevaisuudessa vihittäisiin homoja avioliittoon kirkossa.”

      Toivottavasti.

Kirjoittaja

Marja-Sisko Aalto
Marja-Sisko Aalto
Pappi, rovasti, kirjailija, entinen kirkkoherra Imatralla ja sitten tuomiokapitulin notaari Kuopiossa, nyt eläkemuorina. Ihmisen ja uskon puolesta. Sattuneesta syystä sydämellä monet asiat, vaikkapa eri tavoin siipeensä saaneet ihmiset. Vapauteen Kristus vapautti meidät!