"Jumalan terve!"
SRK:n toimittamasta Kirjasta ”Valinnan paikka” Kirja nuorelle, sivut 125-126
”Uskon hoitaminen
Jeesus opettaa tutussa vertauksessaan, että häneen uskovat ovat oksia Kristus-viinipuussa. Oksa saa ravintonsa puun rungosta ja tuottaa hedelmää. Mikäli oksaa ei hoideta, se kuivuu, käy tarpeettomaksi ja hakataan pois rungosta. Tällainen ihminen, kuiva oksa, on menettänyt elävän yhteyden runkoon eli Kristukseen.
Tähän liittyy myös yhteinen tervehdyksemme: ”Jumalan terve”. Tervehtiessämme ”Jumalan terveellä” kerromme toisaalta halumme olla uskomassa. Samalla myös kysymme toiselta uskovaiselta: ”Oletko pysynyt terveenä puun oksana?” Voimme miettiä, tyydymmekö sanomaan toiselle uskovaiselle pelkästään ”Moro” tai ”Terve”. Häpeämmekö tervehtiä toisiamme ”Jumalan terveellä”?
Jeesus on antanut meille, seuraajilleen, selkeän kehotuksen tunnustaa uskomme myös ihmisten edessä. Ei siis ole vaarallista, vaikka joku uskosta osatonkin kuulisi uskovaisten välisen tervehtimisen. Silloin hänkin kohtaa raikkaan hedelmän, joka kasvaa uskon puussa.
Sairastunut oksa saattaa tuulessa narista: ”Mitä minun asiani sinulle kuuluvat, hoida omat asiasi.” Terve oksa kertoo uskonystävälleen avoimesti ilonsa ja surunsa. Hän tahtoo myös hoitaa omaatuntoaan evankeliumilla. Pysyäkseen ja vahvistuakseen uskossa kristitty käyttää ahkerasti Jumalan sanaa, Herran pyhää ehtoollista, rukousta ja kristittyjen keskinäistä yhteyttä (KO77).”
Raamatun Viinipuuvertauksen mukaan Jeesus on viinipuu ja Jumala viinitarhuri. Vertauksessa käy ilmi, että Jumala hoitaa viinipuuta; puhdistaa oksia ja heittää kuivuneet pois. Jeesuksen mukaan ne ihmiset ovat puhtaita, joita sana on saanut puhdistaa ja Jeesus kehottaakin pysymään sanassa ja pitämään hänen käskynsä: Joh. 15:12: ”Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.” Minkälaista oli Jeesuksen rakkaus? Kyttäävää? Oliko se kristityn uskoa herkästi epäilevää ja mitätöivää? Ei, vaan armollista; Jeesus opetti meitä armollisuuteen toinen toistemme kanssa.
Luther kirjoittaa kirjassa Mannaa Jumalan lapsille näin (sivu 173): ”Varo kuitenkin tuomitsemasta sanoen: Ei tuossa ole Kristusta. Katso, kuinka viisaasti Kristus menetteli palvellessaan ja kärsiessään opetuslastensa mielettömyyttä heidän kompastellessaan ja langetessaan. Ei siis ole niinkään vähäinen rakkauden osoitus, että voit sietää joko uskossa tai rakkaudessa heikkoa lähimmäistäsi.”
Rakkautta ei siis ole se, että menet herkästi puhuttelemaan ja tuomitsemaan uskonystävääsi, vaan juurikin päinvastainen toiminta. Matt. 7: 1 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2 Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan.”
Lainaamastani ”Valinnan paikka” -kirjan tekstistä saa sellaisen kuvan, että uskovaisen tulee elää niin avoimesti ajatuksineen, että hän on helposti toisten uskonystävien hoidettavissa: ”Terve oksa kertoo uskonystävälleen avoimesti ilonsa ja surunsa. Hän tahtoo myös hoitaa omaatuntoaan evankeliumilla.” Tavallaan avoimuus omien asioiden suhteen katsotaan uskon tunnusmerkiksi, ei niinkään toiseen kohdistuva pitkämielinen, kärsivällinen ja armollinen rakkaus. Olet avoin ja uskonystäväsi on myös avoin, jotta voitte hoitaa toinen toisianne. Tämä voi kuulostaa äkikseltään hyvinkin kauniilta ja kristilliseltä toiminnalta, mutta sisältää rumia vaaranpaikkoja. Kun keskitytään sekä oman että uskonystävän uskonelämän puhtauteen, ajaudutaan helposti suoritususkoon, lain alle. Ollaan vaativia sekä itseä että uskonystävää kohtaan. Rakkaus ei vaadi ja se on lempeä, sekä kaikkea muutakin ihanaa.
Vl-liikkeen kohdalla asiassa on isona ongelmana vielä se, että omat tai toisen uskon epäilyt liittyvät usein asioihin, joita Raamattu ei sano synniksi. Liikkeessäkin saatetaan asia myöntää ja selitellä, että ne ovat asioita, jotka saattavat johtaa syntiin. Eli jotta ei joutuisi vaikkapa huoruudensyntiin, ei saa harrastaa tanssia. Puhutaan ”harmaasta alueesta”. Pieni pätkä samaisesta kirjasta, sivu 127:
”Elämässämme kohtaamme myös asioita, jotka eivät ole suorastaan syntiä, mutta saattavat johtaa ”heikoille jäille” uskonelämässä. Esimerkiksi tekniikka, uudet aatteet ja tavat tuovat meille paljon uusia asioita, joista emme heti tiedä kuinka suhtautuisimme niihin.”
Myös raamatunaikaan ajateltiin näin. Roomalaiskirjeestä sen voi lukea. Juutalaiset keksivät oman sääntökokoelman suojelemaan uskovia joutumasta syntiin. Sitä voisi kuvata vaikkapa turva-aidalla kymmenen käskyn ympärillä. Ajatuksena ihan joo ymmärrettävä ja hyvä, mutta pitää sisällään vielä suuremman vaaran. Niin kuin joku onkin oivallisesti sanonut: ”Viruksentorjuntaohjelma, joka pitää sisällään viruksen”. Nimittäin, lakia ei voi toteuttaa mitenkään, koska se ottaa kiinni jo ajatuksesta. Kymmentä käskyä suojelemaan väsätty sääntökokoelma, viruksentorjuntaohjelma, pitää sisällään omavanhurskauden vaaran. Sääntökokoelman avulla, joka ei siis ole edes Raamatusta eikä Jumalan pyhää lakia, vahditaan sekä omaa että toisen uskoa, arvuutellaan, kuka on terve oksa viinipuussa ja oikeutettu tervehdittäväksi ”Jumalan terve” –tervehdyksellä.
Vl-liikkeen tervehtimiskäytännön liittäminen viinipuuvertaukseen, tekee tervehtimisestä helposti ahdistavan. Liikkeen sääntökokoelman, uskon tunnusmerkkien täyttäminen on usein vaikeaa ja Jumalan terveellä tervehtiminen edellyttää taas hoidettua ja puhdasta omaatuntoa; uskovaisen pitää olla ”terve oksa viinipuussa”. Muutoin tervehtimisen oletetaankin olevan vaikeaa. Ja sitähän se onkin. Kun vl-uskovaisena jo ajatustasolla sortuu rikkomaan sääntökokoelmaa (”hengen hedelmiä”) vastaan silloin kun haluaa sellaisia asioita mitä ei saa haluta, niin ”Jumalan terve” on usein tahkeasti sanottavissa. Ei tarvitse kuin katsoa terveyskeskuksen aulassa vähän aikaa telkkarista elokuvaa, niin sen jälkeen on vaikea tervehtiä ”jumalallisesti”. Sama homma jos kapinoi lapsiasiassa tai tekisi mieli laittaa ripsiväriä. Näin käy ainakin herkillä ja omantunnontarkoilla vl-uskovaisilla. Niille homma ei ole vaikeaa, jotka eivät ota näitä juttuja niin tosissaan.
Kirjoitus kehottaa tervehtimään ”Jumalan terveellä” myös sen takia, kun Jeesus on kehottanut tunnustamaan uskoa ihmisten edessä. Voin kertoa, että asia on monelle vl-ihmiselle äärimmäisen vaikea. Käytäntö ei ole edes raamatunmukainen ja se ei ole merkki uskosta Jeesukseen, vaan kuulumisesta vl-yhteisöön. Jeesukseen uskovia ja häntä Vapahtajanaan pitäviä ihmisiä kun on paljon muuallakin kuin vl-liikkeessä. ”Jumalan terve” on tunnusmerkki vl-uskosta, tunnussana saman liikkeen jäsenten välillä, sekä omaa että vastapuolen uskoa ilmentävä tervehtimismuoto. Eikä siinä vielä kaikki; kun joku uskonystävä jätetään yhtäkkiä tervehtimättä, se on merkki siitä, ettei häntä pidetä enää uskovaisena. Liikkeen ulkopuolisia liioin ei saa tervehtiä. Jos vahingossakin menee tervehtineeksi ”epäuskoista” henkilöä, tervehdys pitää ottaa takaisin, jotta ”epäuskoiselle” ei jää sellainen käsitys, että häntä pidetään uskovaisena ihmisenä.
Kun avoimuus liitetään uskovaisuuteen ja sulkeutuneisuus epäuskoon, saattaa myös aiheuttaa monelle vl-ihmiselle ahdistusta. Eivät kaikki ole luonteeltaan avoimia! Ei todellakaan! Ihmisillä on itse kenelläkin omia kipupisteitä tai traumoja, jotka tekevät muuria ”minän” ympärille ja estävät olemasta avoimia. Jos tällaisen ihmisen uskoa vielä epäillään sulkeutuneisuuden takia, hänen taakkaansa vain kuormitetaan lisää. ”Miksi se ei puhu asioistaan?” olen kuullut turhan usein sanottavan joidenkin ihmisten kohdalla. Tällaista ihmistä kehotetaan joskus myös avautumaan jollekin luotettavalle uskonystävälle, ”suljetulle astialle”.
Sulkeutuneella ihmisellä epäillään usein olevan jotain syntiä tunnollaan, joka estää olemasta vapaa ja avoin armolapsi. Tämä tämmöinenhän ei ole omiaan vahvistamaan kenenkään uskoa. Puhtausvaatimukset ja tahranpesuoppi myös lisäävät sulkeutuneisuutta. Aina on syyllinen olo jos mistä asiasta ja nurkka vastassa joka puolella. Pitäisi ripittäytyä, jotta voisi olla ”vapaa uskovainen”. Tieto ja varmuus Jumalan kaikenkattavasta armosta ei riitä, vaan ”tarttis vielä tehrä jotain”. Ripittäytyä. Puhdistautua. Jotta olisi terve oksa viinipuussa ja voisi vapain sydämin sanoa ”Jumalan terve”.
Ei varmasti kukaan ja varsinkaan herkkä ja sisäänpäin kääntynyt henkilö tykkää olla tarkkailtavana. Kuitenkin jo pelkkä vl-liikkeen tervehtimiskäytäntö on jonkinlaista sekä itseen että toiseen kohdistuvaa tarkkailua. Milloin voin tervehtiä puhtaalla omallatunnolla? Milloin uskonystäväni pitää jättää tervehtimättä? Tervehtikö se Matti vai ei? Katteliko Kalle muualle samalla kuin tervehti? Sanoiko Kirsi ”Jumalan terve” vai mutisiko jotain muuta?
- Jos nyt en voi vanhempia tervehtiä, niin lapsia kyllä voin, eiväthän he ole epäuskoisia vaikka vanhemmat ovatkin ”kieltäneet uskonsa”.
- Miten vaikeaa onkaan tavata ”uskonsa kieltäneitä” ensimmäisen kerran heidän kieltämisensä jälkeen kun ei oikein tiedä miten tervehtiä!
- En halua ottaa heihin mitään yhteyttä, kun en tiedä miten tervehtisin heitä.
- Tuntuu ihan hölmöltä alkaa sanoa ”Terve” kun on aina tottunut sanomaan ”Jumalan terve”.
- Olisipa niin mukava, kun voisin sanoa sinullekin ”Jumalan terve”!
Hirveästi vl-liikkeen ”jumalalliseen” tervehtimistapaan on saatu sisällytettyä asiaa. Siihen liittyy paljon tunteita ilosta ahdistukseen, riemusta tuskaan. Voi mikä murhe, kun joku ei enää tervehdikään ”jumalallisesti” ja mikä ilo kun ”tuhlaajalapsi” on alkanut taas tervehtimään ”oikealla tavalla”. Ja mikä ankaruuden vakavuus, kun seurakunta (=tietyt ihmiset) päättää ”sitoa” tottelemattoman, heittää hänet saatanan haltuun ja lopettaa sanomasta hänelle tuota kaikkein pyhintä, ylintä ja autuaaksi tunnustavinta tervehtimisen muotoa: ”Jumalan terve”. Ja miten mieluusti tottelemattomalle annetaan pyhä tervehtimisoikeus takaisin, kun hän käy ensin mutkan seurakunnan edessä.
Jos mietimme tuota viinipuuvertausta vielä. Siinähän sanotaan, että Jumala puhdistaa ja hoitaa oksia ja heittää kuivat oksat pois. Se ei siis ole ihmisen tehtävä. Ja miten ihmeessä nyt oksat voisikaan toisiaan hoitaa? Ei mitenkään, se on selvää. Joh. 15: 5 "Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Eli pitää vain pysyä puussa, eikö? Ja miten siinä pysytään? Eikö niin, että Jumalan armohoidolla? Ei ihmisen, toisen oksan puoskaroinnilla, oksahan ei osaa tehdä muuta kuin piiskata (hyvä huomio Vuokko!).
Lopuksi pieni pätkä lohdutusta Lutherin galatalaiskirjeen selityksistä, sen sivuilta 44 ja 45:
”Nämä kaksi käsitettä, armo ja rauha, sisältävät siis koko kristillisyyden: armo anteeksiannon ja rauha iloisen, levollisen omantunnon. Mitään rauhaa ei ole, ellei syntiä ole annettu anteeksi. Lakihan syyttää ja kauhistaa omaatuntoa synnin vuoksi. Omastatunnosta syntiä eivät pyyhi pois pyhiinvaellukset, valvomiset, vaivannäkö, harjoitukset, paastot eivätkä mitkään teot – ne vain kasvattavat syntiä. Kuta enemmän me näemme vaivaa ja hikoilemme hävittääksemme synnin, sitä pahempana se meillä on. Se voidaan pyyhkiä pois yksin armolla, ei millään muulla.
----Mutta mahdotonta on omaatuntoa rauhoittaa ja ilahduttaa, ellei saa rauhaa siitä armosta, joka on yhtä kuin Kristuksessa luvattu anteeksianto. Monet ovat tosin nähneet paljon vaivaa, kun ovat keksineet sääntökuntia ja harjoituksia rauhoittaakseen omaatuntoaan, mutta sillä keinoin he ovat vajonneet yhä useampiin ja suurempiin vaivoihin ja onnettomuuksiin. Kaikki nuo harjoitukset ovat omiaan pelkästään pahentamaan epäilyä ja epätoivoa. Eipä ole rauhaa minun luissani eikä sinunkaan, ellemme kuuntele armon sanaa ja jää sen varaan vakaina ja luottavaisina.”
128 kommenttia
Nkiukkanen: Minun täytyy ottaa yhteys prof Saloon ja pyytää saada hänen juttunsa. Kun LLL oli Pajalassa, hänellä oli vastassaan koko parempi talonpoikaisto ja vähäiset säätyläiset. Nämä vihasivat heränneitä. En voi uskoa, että he olisivat jumalanterveellä näitä vainoojiaan tervehdelleet.
Vuokko! Minun täytyy kiittää sinua, että tuot esiin nämä asiat! Selväsanaisesti ja kansankielellä.
Jussi: olen itse elänyt v.1967-1985 SRK-vanhoillislestadiolaisuudessa. Pikkupoikana äiti vei minut Oulun Rauhanyhdistykselle seuroihin. Minua ahdisti! Herkkänä ihmisenä ja nuorena miehenä syyllistin aina vain itseäni. Kun nyt ajattelee, vanhat ukot paatostivat ja syyllistivät kuulijakuntaansa! He myös nauttivat siitä, että aikaansaivat ns. “iloliikutuksia” naispuolisissa kuulijoissa…Kun minua ahdisti, ajattelin, että syy oli aina minussa…Omassa syntisyydessä, huonoudessa. Eihän se näin ollut, eikä ole!
Jouduin myös hoitokokous-väkivallan uhriksi. Vieläkin kokemuksesta on niin vaikea puhua, että jätän väliin…Sanon vain, että parlamentaarikkonakin toiminut mies manipuloi minua…
Jumalan tervettä kaikille.
Olen esikoislestadiolainen kristitty ja kuten todettua myös meillä on po. tervehdyssanat käytössä. Mitenkään kiellettyä suruttomien tervehtiminen ei ole. Käytännössä – Jumalan terve – sanoja kuitenkin käytetään sisäisessä kanssakäymisessä.
Kuulostaa tutulta nuo käytänteet vl-puolelta ja on ihmeellistä miten toisilleen vihamieliset liikkeet muodostavat niin samanlaisia tapoja erottautua ainoiksi oikeiksi uskoviksi. Näyttää vihollinen käyttävän samoja konsteja aidan molemmin puolin.
Itse ajattelen kuitenkin niin, ettei tämän kaltaisilla seikoilla ole juuri merkitystä, muuten kuin käytännön elämässä ja henkisen hyvinvoinnin kannalta. Sielun pelastuksen kannalta on yhdentekevää tällaiset tervehdystavat ymv.
Olisi mielenkiintoista saada tänne kommentoivilta vl-ihmisiltä kuulla, että mikä takaa teille, ettei se olekin tämä lännen puoli, johon jäi Pyhä Henki kun hajaannus tapahtui? Eikö ikinä epäilytä? Mistä saatte varmuuden?
Voin täältä viinamäen aidan takaa huikata, että meillä yleisesti tämä takuu tämän puolen oikeassaolosta on “musta tuntuu” ja lisäksi kauniita ja koskettavia tarinoita, jotka saavat aikaan “ämmäin kyyneleitä”, provastia lainatakseni. Minun mielestäni perustus ei hirveitä järistyksiä kestä. Sen sijaan Jumalan sana kestää, eikä se tee eroa judalaisen ja grekiläisen välille, sillä kaikki ovat syntiä tehneet..
Ei Vuornos EL ollut. Luoman saarnoja on tallessa. EL on muuttumassa eksklusiviiseksi ja tiukan keskusjohtoiseksi VL tapaan. Tämä vuodesta 1982 jatkunut tendenssi tulee tekemään liikkeestä oman kirkkonsa. Liikkeen johtajien painostus asiassa on kova. Ruotsi ja Norja ovat tämän rajan yli jo astuneet. Teologisia perusteita muutoskehitykselle ei ole, mutta asioista ei voi keskustella, kun liikkeen johdolla ei ole keskusteluvelvollisuutta. Viides kolonna hoitaa “vierasottelut” oikealla tavalla päätökseen.
Jorma Ojalan lyhyt kommentti vastaa todellisuutta. Ennuste on siis huono, toisten mielestä erinomainen. Ainoastaan viimeinen Ojalan lause vieraspelistä ei aukea. 1982 viittaa ilmeisesti lapinvanhin Gunnar Jönssonin kuolinvuoteen. Jönsson oli johtava saarnaaja Ruotsin Lapissa, jonka toiminta-aikana tapahtui el:ssa hajaannus, jonka seurauksena syntyi leeviläisyys, joka edelleen toimii. Hajaannuksen syy oli LLL:n postillat, jotka käännettiin uudelleen. Leeviläisten puoli ei hyväksynyt Jumalan sanaan muutoksia. Jönssonia kritisoitiin muutenkin maailmanmieliseksi mm. urkuharmoonin tähden.
Kiitos Vuokolle. “Mutta jokainen vaimo, joka rukoilee eli propheteeraa peittämättömällä päällä, se häpäisee päänsä; sillä se on niinkuin se ajeltu olis.”. Tuossa huiville selitys. Kravatista en ole raamatuita kuullut, lienee ajatuksena erottautua maailmasta.
Hullua, kun ihmetellään miten nainen peittää päänsä jumalanpalveluksen ajaksi. Sen sijaan ei ihmetellä yhtään, kun nainen puolialasti tanssii humalassa huoramusiikin tahdissa ja viis veisaa Luojastansa.
Pertti, yleinen mielipide taitaa olla eksklusiivinen. Onko sinulla synnit anteeksi?
Hullua, kun meikäläisille ei aina tahdo löytyä vanhaa käsikirjaa kirkon arkistoista ehtoollista varten, olkoonkin mutu perusteinen vaatimus, sen sijaan sähkökitaroissa ja neonvaloissa tuntuu löytyvän.
Heikki. Ei ollut kysymys mistään haasteesta. Kiinnosti vain kuulla, että mietitäänkö siellä, että jospa Pyhä Henki onkin meillä.
Voimia sinulle. Tärkeintähän olisi, että jaksat uskoa syntisi anteeksi, kun kuolema koittaa. Kuolemahan meitä kaikkia vääjäämättä odottaa. Usein sitä joutuu miettimään, kuinka usko kestää viimeisen vihollisen hyökkäyksen. Sairaudet ja muut koettelemukset pysäyttävät. Kuitenkin tulisi olla koko ajan valmiina lähtemään tästä maailmasta. Hyvinhän minäkin saatan kuolla ilman syöpääkin vaikka nyt. Silloin kun ihminen lähtee, niin hän on kahden kuoleman kanssa, kaikki kiittelijät ovat sivussa ja tärkein kysymys on, että Jeesus Kristus on lähellä.
Jorma. Osasin kuuklettaa viidennen kolonnan jo ennen vihjettäsi, mutta kun ei aukea, niin ei. Tuo omavanhurskaus pesii käsitykseni mukaan aika vahvasti joka puolella, ei vähiten pk-seudulla. Hieno kuva seuroista sinulla. Nykyään ei taida olla ilmapiiri tuollainen, tai en itse koe niin. Toki yhdistyksen toiminta on vapaaehtoista, kahvit ja ruoat ilmaisia kaikille seuravieraille ja kaikki tehdään talkoilla. Kustannuksiin osallistuminen on vapaaehtoista ja silti homma pyörii. Olen sen verran nuori, etten tiedä -82 ennen mitään. Itse kaipaisin olla syntisenä syntisten joukossa, vähemmän on meitä syntisiä..
Suurin osa ei ole ollenkaan kiinnostunut noista ehtoolliskaavoista, tokkopa saarnaajatkaan, kuitenkin “vanhaa” halutaan, joka ei edes ole mitenkään vanha oikeasti, jos se on -60-luvulta Olen myös kuullut noista “katolisista aineksista”, taitaa olla mutua sekin. Kuitenkin kirkko voisi minusta myöntyä tässä asiassa edelleen, ettei saada (teko)syytä uuden kirkon perustamiselle, se olisi aika iso asia.
Tietojeni mukaan Zidbäck oli vuoden pari esikoislestadiilanen kun hän teki väitöskirjaansa ja tutkimustaan. Hän oli kirkkoherrana Lahdessa. Ihastui, heräsi, kääntyi ja pahentui sitten opinkäsityksiin tai johonkin ihmiseen ja etääntyi pian. Vanhuudessaan palasi vanhoilliseksi, ja suolasi sitten entistä hengellistä keidastaan parissakin kirjassaan. Tämähän vanhoillisille on aina sopinut, esikoislestadiolaisten julkinen pilkkaaminen. Ilmeisesti se vahvistaa heidän identiteettiään ainoana jumalanvaltakuntana tällä planeetalla. AZ oli varmasti etsivä sielu, eikä häntä tietääkseni ole EL-piirissä pahalla muisteltu. Samaa Aulis Zidbäckin virkaa hoiti 40 vuotta myöhemmin Vuornos. Eläkkeelle päästyään tai jo hiukan ennen hänkin niin sanotusti teki parannuksen. Ehkä aikaisemmat arvioni hänestä ovat olleet vääriä. Tiedän, että hänen saarnojaan arvostettiin, niissä näkyi raamattutietous. Silloin oli myös liikkeessä vallalla lämmin suojasään kausi. Esikoisuuden historiasta tunnetaan kaksi saarnaavaa “säätyläistä”, Heitä olivat “Opettaja Hirvonen” Polvijärveltä ja “Kirkkoherra Kari” Helsingistä. Suhde koulutukseen oli aikaisemmin varovainen, mutta liikkeen kaikki johtajat ovat tänään “akademiker”, ja suomalaisten iso osa on hyvin koulutettua. Insinöörin ja opettajan koulutus näyttäisi olevan kristitylle sopivin.
Rauhaa kaikille. Pieni kommentti. Vuornos oli Lahdessa esikoisuuden yhteydessä ainakin jotenkin. Tosin en tiedä olisiko hän sitoutunut mitenkään, mutta saarnasi joitakin saarnoja rukoushuoneella. Yhden saarnan olen kuullutkin. Eläkepäivinä hän oli ilmeisesti vapaampi harrastamaan uskovan vapautta. Jos pappi on herätysliikeorientoitunut, niin se aiheuttaa helposti närää muiden keskuudessa. Kaikki herätysliikkeet eivät ole siinä tasa-arvoisia, joitakin siedetään ja joitakin suorastaan rakastetaan. Vuornoksen kohtelun uskon perustuneen henkilösuhteisiin lahtelaisten liikkeen johtajien kanssa ja silloin voidaan sallia tervehdyksiä pitemmät puheetkin.
Hänen poikansa oli Padasjoella kirkkoherrana ja jäi aikanaan sieltä eläkkeelle. Hänet muistan joltakin Petroskoin matkalta, jossa hän piti Kuittisen koululla ilkimuistoisen opetuksen luomisesta. Hän oli hyvin sopeutuva ja hienovarainen henkilö noin yhden reissun pohjalta.
Nyt minun mielestäni kaikkien lestadiolaisten pitäisi nähdä koko liikkeen kaikki haarat haaroittuneena puuna, joissa oksissa on jokaisessa jotain alkuperäistä ja jotain myöhemmin keksittyä. Olisi aika lopettaa puheet hajaannuksen asioista. Pitäisi oikeastaan kokoontua yhteen ja jokainen toisi koivuhalon mukanaan ja kirjoittaisi siihen liikkeensä nimen ja sitten ne halot poltettaisi yhteisessä nuotiossa ja siinä käristettäisi makkaraa samasta laatikosta. Itse olen esikoistaustainen, mutta en sulje ketään ulos, joka tahtoo raamatun opettamalla tavalla pelastua uskomalla Jeesuksen Lunastuksen autuudekseen.
Tiedätkö Jorma kirkkoherra Karista minkä verran? Tämä,nyt lipsuu ohi aiheen pahasti, mutta aasinsiltana voisi todeta,vettä Karikin lienee tervehtinyt Jumalan terveellä.
Kiitos Kimmo K.M. Pikkuaholle “k.meadows”-kirjoituksesta. Kiitos myös Jorma Ojalalle korjauksesta/tarkennuksesta.
Lainaan vielä Jorman vanhempaa viestiä ”Kenen on vastuu harhaopeista?”-blogista:
>> “Jumalan terve” ei varmaankaan ole vanhoillislestadiolaisten saarnamiesten keksimä ilmaisu. Emeritusprof Unto Salo kirjoitti aikoinaan eräässä päivälehdessä jutun vanhoista suomalaisista tervehtimistavoista, ja “Jumalan terve” juontuu jo keskiajalta. Se on tullut käyttöön kristillisen kulttuurin myötä ja ollut käytössä varsinkin läntisessä Suomessa. Katolisen kulttuurin perua on myös Saksan ja Itävallan Grüss Gott!
Laestadiolaisen herätyksen alussa Ruotsissa tervehtivät kristityt toisiaan sanomalla Guds Frid ja suomeksi Jumalan terve. Mahdollisesti tämä tapa on ollut vanhemman herätyksen peruja, näin uskonystävät ovat tervehtineet toisiaan erotukseksi ns. suruttomista. >>
Kimmo taas kirjoitti ”k.meadows”-viestissään:
>> “Jumalan terve”-tervehdys oli alkulestadiolaisuudessa tervehdys, jolla Lapin kristityt tervehtivät kaikkia ihmisiä erotuksetta. Se ei siis ollut koodi: “minä tunnustan sinut uskovaiseksi” — alkuperäinen merkitys oli `Jumalan terveisiä`. Epäuskoinen ihminen juuri tarvitsee näitä terveisiä, eli sovituksen sanomaa Jeesuksessa Kristuksessa. – – – Esimerkiksi esikoislestadiolaiset noudattavat alkuperäistä lestadiolaista tapaa, ja tervehtivät kaikkia jumalanterveellä. >>
Tuosta katolisesta ja yleiseurooppalaisesta alkuperästä olemme varmaan kaikki yhtä mieltä. Ehkä myös siitä, että alkuperäinen merkitys oli ”Jumalan terveisiä” – siis ilosanoman terveisiä Jumalalta, evankelioimista pähkinänkuoressa!
Tällöin olisi uskottavaa se, mitä Kimmo sanoo: ”Lapin kristityt tervehtivät näin kaikkia ihmisiä erotuksetta” ja ”esikoislestadiolaiset noudattavat alkuperäistä lestadiolaista tapaa, ja tervehtivät kaikkia jumalanterveellä”. Kun siis Paul Heideman käytti “hauskaa muotoa Jumalan terveisiä”, lausui hän tervehdyksen alkuperäisessä merkityksessään. Mahtoiko Oskari Jussila tämän oivaltaa?
Jorma taas arvelee, että ”näin uskonystävät ovat tervehtineet toisiaan erotukseksi ns. suruttomista”. Tähän suuntaan on kehitys käynyt 1900-luvun vanhoillisuudessa, mutta oliko näin jo alkuheräyksen aikoina? Joka tapauksessa jo O. H. Jussila näyttää huomanneen tuon tervehtimissanamuodon ”kanonisoitumisen” vaarat jo varhain.
Kimmo kirjoittaa: ”SRK-lestadiolaisuus taas on vääntänyt ja kääntänyt tervehdyksen oman pikku piirinsä erottautumis- ja tuomitsemisvälineeksi. – – – Koskaan myöskään en ole kaivannut tulla tervehdityksi tuolla tavalla, tietäen tuon tervehdyksen sisältävän tuomion, jopa kadotustuomion, kun se jätetään lausumatta.”
Raju lausuma Kimmolta, mutta taitaa olla valitettavasti tosi. Tällaiseksi on tilanne muuttunut viimeistään 1970-luvulla (todennäköisesti jo aiemmin). Tästä todistaa SRK:n vuosikokouspöytäkirja vuodelta 1971: ”Elleivät nöyrry parannukseen, pidetään heitä pakanoina ja publikaaneina eikä heitä oteta rauhanayhdistysten jäseniksi. Tottelemattomia ei myöskään tervehditä Jumalan lasten tervehdyksellä.”
Tällainen koodimerkitys halutaan ”yhteiselle tervehdyksellemme” edelleen nuorille tarjota SRK:n toimittamassa kirjassa ”Valinnan paikka”. Mitään ei siis ole opittu O. H. Jussilan tai Kullervo Hulkon esimerkistä.
Ilmoita asiaton kommentti