Onkohan Jumala vahingollinen kaksoisviestijä, kun Hän yhtäältä sanoo vihaavansa syntiä ja jumalattomuutta, ja samaan aikaan sanoo rakastavansa ihmistä, vaikka ihminen on täynnä syntiä ja usein täysin jumalaton? Mitenköhän asianlaita mahtaa olla?
Kirkon sanoman tulee perustua Jumalan sanan pohjalle. Luterilainen opetus puhuu Jumalan laista ja Hänen evankeliumistaan. Näitä kumpaakin tulee julistaa toisiinsa sekoittumatta. Jumalan laki vaatii ihmiseltä täydellisyyttä ja Hänen evankeliuminsa kertoo vastauksen tuohon vaatimukseen. Luther puhuu, että lakia tulee julistaa ainoastaan käsille (sen tarkoittaessa syntistä lihaa) ja evankeliumia ainoastaan omalletunnolle.
Eli ovatko Jumala, kirkko ja Martti Luther vahingollisia kaksoisviestijöitä? Vastaan, että eivät ole. Kristinuskohan on paradoksi. Jeesuksen Kristuksen, Jumalan ainoasyntyisen Pojan ja tosi Jumalan täytyi tulla ihmiseksi. Hän otti Jumalan vihan kantaakseen kaikkien ihmisten puolesta ja sovitti kaikkien aikojen kaikkien ihmisten synnit kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan.
Tätä kokonaista sanomaa kirkon tulee viestiä ja puolustaa rohkeasti kaikenlaisesta vastustuksesta ja esteistä huolimatta, vaikka sitten leimattaisiin vahingolliseksi kaksoisviestijäksi.
Eikö tuossa ole sama asia kuin syntisellä ihmisellä että synninruumis , joka ei ole Jumalasta syntynyt joutuu kuolemaan mutta uudestisyntynyt nousee Kristusta vastaan taivaaseen . Jeesus oli samaan aikaan ihminen ja Jumala ja lihasta syntynyt ihminen kuoli ristillä . Jumalan vihan sai osakseen ihmisluontoon tullut Jumala , vaikka oli synnitön ,mutta tietysti Jeesus koki tämän inhimillisenä ihmisenä . Jumalan hylkäämiseksi ei joutunut Jumalan poika Jumallisessa mielessä vaan siellä kuoli ihminen , kuten mekin tai uskovat kuolevat lihallisen kuoleman joka ei ole syntynyt Jumalasta mutta uudestinyntynyt nousee . Sanokaa jos olen väärässä ? Onko Markolla tähän millaisia ajatuksia tai Sami? Ajattelen että tie tuli avata myös taivaaseen ja vaikka olisi ollut synnitön ihminen niin hän olisi jäänyt hautaan ja eikö Jumala itse ollut ainoa vaihtoehto ? Ja kun mietimme miten saamme osaksemme pelastuksen joka on kätketty Kristuksen kuolemaan mutta myös ylösnousemukseen . Ei ilman ylösnousemusta olisi meillä toivoa eikä uskoa , vaan rakkauden kautta meille annetaan Kristuksen sovitustyön kautta usko ja ylösnousemuksen kautta toivo .
Timo kirjoitat; ”Jumalan vihan sai osakseen ihmisluontoon tullut Jumala , vaikka oli synnitön”
Pahoittelen pitkää vastausta.
Ortodoksinen teologia ei yleensä käytä termiä ”Jumalan vihan sai osakseen ihmisluontoon tullut Jumala”. Ortodoksinen näkemys sovituksesta (pelastustyöstä) on usein keskittynyt Jumalan rakkauteen ja voittoon kuoleman ja synnin ylitse.
Ortodoksia näkee sovituksen lääkinnällisenä tai terapeuttisena. Ihmiskunta oli kuoleman ja turmeluksen vallassa. Kristus, tullessaan täydelliseksi Ihmiseksi, otti päälleen kuolevaisen ja lankeemuksen turmeleman ihmisluonnon (mutta ilman syntiä) ja paransi sen/voitti sen lihasta käsin kuolemalla ja nousemalla kuolleista.
Samalla keskitymme inkarnaatioon: Painopiste on siinä, että Jumala tuli ihmiseksi (Inkarnaatio) voidakseen jumaloida (theosis) ihmisluonnon. Risti on tämän prosessin huipentuma, ei niinkään juridinen maksu Jumalalle.
Christus Victor – Kristus Voittajana
Voitto kuolemasta: Ortodoksisuuden ytimessä on usein Christus Victor -sovitusoppi (Kristus Voittaja). Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus nähdään voittona niitä voimia vastaan, jotka orjuuttivat ihmiskunnan: Syntiä, Kuolemaa ja Paholaista (Tuonelan kukistaminen).
Ortodoksinen teologia sisältää siis usein ns. Christus Victor -teeman (Kristus Valloittaja/Voittaja), johon liittyy myös ansa-teoria (ei juridinen, vaan metafyysinen).
Ansa: Saatana/Paha oletti saavansa vallan Jeesuksesta, koska Hän oli ihminen ja kuolevainen. Saatana tarttui Häneen, mutta samalla ymmärtämättä, että Hänessä asui Jumaluus salattuna. Saatana ”teki kaupan” kuolemasta syntisenä ihmisenä, mutta tuli samalla nielleeksi myrkkyä, kun hän yritti niellä Jumala-Ihmisen.
Lunastus: Kristuksen kuolema oli lunastus (lytrōsis), mutta usein se nähdään lunastuksena kuoleman ja Saatanan orjuudesta, ei niinkään maksuna vihaiselle Jumalalle. Kristus maksoi ”hinnan” (oman verensä) Meille, vapauttaakseen meidät Pahan vallasta.
Jeesus kärsi inhimillisesti ja koki kuoleman realiteetin ihmisluontonsa kautta, mutta Hän ei ollut passiivinen uhri, joka tyydytti Isän vihan. Sen sijaan Hän tarjosi itsensä vapaaehtoisesti rakkaudesta, ja hänen kuolemansa oli uhri Isälle (synnin sovittamiseksi) ja voitto kuolemasta.
Ortodoksinen teologia pitää Jumalan luonnon muuttumattomana (apofaattinen teologia). Jumala on olemukseltaan Rakkaus (1. Joh. 4:8) ja Intohimoton (sanalla ”intohimoton” tarkoitetaan tässä sitä, ettei Jumala ole alttiina ihmismäisille, kontrolloimattomille tunteenpurkauksille, kuten meidän syntinen vihamme).
Jumalan viha ymmärretään usein rakkauden ilmentymänä syntiä kohtaan, joka on tuhoisaa ihmisille. Viha ei ole Jumalan olemuksen osa, vaan Hänen vastauksensa, Hänen oikeudenmukainen tuomionsa syntiä kohtaan.
Jeesus kantoi syntien seuraukset, mukaan lukien kuoleman ja eron Jumalasta, ihmisluonnossaan ristillä, mutta teologinen painotus on enemmän siinä, että tämä mahdollisti ihmiskunnan yhdistämisen takaisin Jumalaan (jumalointi), kuin että Hänen kärsimyksensä olisi ollut täsmällinen rangaistus (satisfaktio) Jumalan vihasta.
Paavalin sanat ”tuomitsemalla synnin lihassa” viittaavan siihen, että Kristus kumosi synnin vallan inhimillisessä olemuksessaan (lihassa) ja teki siten mahdolliseksi ihmisen parantumisen ja jumalallistumisen (theosis).
Lisäksi, Ortodoksinen teologia opettaa, että Jeesus oli kaksi luontoa yhdessä persoonassa (hypostaattinen unioni): täydellinen Jumala ja täydellinen Ihminen.
Jumalallinen luonto: Jumalan Poikana (Logoksena) Hän on luonteeltaan synnitön ja puhdas.
Inhimillinen luonto: Vaikka Hän otti vastaan Marian kautta ihmisluonnon, joka oli altis turmelukselle ja kuolemalle, Hänen Jumalallisuutensa yhdistyi tähän ihmisluontoon jo sikiämishetkellä. Tämä unioni esti syntiinlankeemuksen seurausten (taipumus pahaan, syyllisyys) tunkeutumisen Hänen persoonaansa. Hän oli siten henkilökohtaisesti synnitön.
Jeesus otti siis vastaan kuolevaisuuden ja kärsimyksen – ne lankeemuksen ulkoiset seuraukset, jotka Hänen tuli voittaa – mutta ei sisäistä taipumusta syntiin. Pyhä Henki varmisti sen, että vaikka ihmisluonto otettiin lankeemuksen turmelemasta linjasta, se yhdistettiin synnittömästi Jumalan Logokseen.
Sami P.
Luterilaisen on helppoa sanoa tähän aamen.
Niin. Kuten Gal.3:13 Paavali kirjoittaa: ”Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme – sillä kirjoitettu on: ”Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu.” Luther toteaa tähän liittyen: Tämä lohdullinen kohta kiusaa Hieronymusta ja häntä seuranneita yrittämällä vierittää Kristuksen niskoilta sen häpeän, että ”häntä sanotaan kirotuksi jopa kiroukseksi”. Kantaakseen syntimme oli välttämätöntä, että hänestä tehtiin rikollinen ja ”hänet luettiin rikollisten joukkoon, kuten Jesaja kirjoittaa (53:12).
Kosti, Jumala ei Poikaansa kironnut, vaan Kristuksen kirosivat ja hylkäsivät
ihmiset, sekä Rooman valta (kuolemantuomio ristiinnaulitsemalla) että juutalainen uskonnollinen valta (käsittäen ristiinnaulitun kirottuna). Paha/Saatana: Kristus astui Tuonelan valtaan, joka on synnin ja kirouksen valtakunta, voittaakseen sen sisältäpäin.
Sami. Vaan mitä sanokaan Jesaja sillä hän (Kristus) antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.
Mietin taas sitä, missä määrin tässä on kysymys ortodoksisen kirkon halusta torjua katolisen kirkon opinkorostuksia, joita myös Luther seurasi sovitusopissaan. Ei ortodoksinen kirkko tietenkään torju sovitusoppia, mutta vierastaa Anselm Canterburyläistä. Juuri samaan aikaanhan tapahtui lännen ja idän kirkkojen ero. Kieltämättä itse vierastan tuota ”terapeuttista” pelastusopin tulkintaa, vaikka ymmärrän korostuksen. Ei näitä eri pelastusopin ulottuvuuksia kuitenkaan kannata ehdoin tahdoin asettaa toisensa poissulkeviksi kuvauksiksi.
Marko, teologit ortodoksisessa kirkossa suhtautuvat yleensä Anselmin sovitusoppiin kriittisesti, vaikka se onkin vaikuttanut suuresti läntiseen kristillisyyteen. Anselmin oppi, joka tunnetaan satisfaktio- eli hyvitysoppinana (Cur Deus homo? -teoksessa), keskittyy ajatukseen, että synti on ääretön loukkaus ääretöntä Jumalaa vastaan, ja tämä loukkaus vaatii hyvitystä (satisfactio) Jumalan kunnian palauttamiseksi.
Ortodoksisen teologian kannalta Anselmin malliin liittyy useita ongelmia:
Feodaalinen ja juridinen viitekehys: Anselmin teoria nähdään usein liian tiukasti sidoksissa keskiajan feodaaliyhteiskunnan oikeudelliseen ja kunniakäsitykseen (velka, loukattu herra). Ortodoksisessa ajattelussa synti nähdään enemmänkin vieraantumisena Jumalasta ja kuoleman ja pahuuden valtaan joutumisena (ontologinen, ei niinkään juridinen luonne).
Joidenkin kriitikoiden mukaan satisfaktio-oppi antaa ymmärtää, että Jumalan viha tai tarve täyttää oikeus vaatii Kristuksen uhria, mikä voi antaa kuvan Jumalasta, joka muuttuu (alkuun vihainen, sovituksen jälkeen tyytyväinen) tai joka on sidottu omiin lakeihinsa ikään kuin itsenäisiin entiteetteihin. Ortodoksinen näkemys korostaa enemmän Kristuksen voittoa kuolemasta (Christus Victor -teoriaa) ja ihmisen osallistumista Jumalan elämään (theosis).
Anselmin mallia on kritisoitu siitä, että se saattaa erottaa inkarnaation (Jumalan lihaksitulemisen) ja sovituksen toisistaan. Ortodoksisessa teologiassa Jumala tuli ihmiseksi pelastaakseen ihmisyyden ja tehdäkseen sen kykeneväksi iankaikkiseen elämään, ja tämä pelastustyö on yksi ja sama teko, joka alkaa inkarnaatiosta.
Sami P. Ilman muuta Kristuksen pelastustyössä on kysymys kokonaisuudesta, joka perustuu inkarnaatioon kuten Nikean-Konstantinopolin tunnustus linjaa. Voidaan aina pohtia, millä tavoin vaikkapa Kristuksen rangaistuskärsimys ja ylösnousemuksen voitto otetaan esiin jumalanpalveluselämässä: keskitytäänkö yhteen aspektiin kerrallaan (länsi) vaiko aina ykösnousemuksesta käsin (itä). Tunnen kyllä pääpiirteet ortodoksien Anselm-kritiikistä Georgios Metallinoksen ja Kallistos Waren pohjalta.
Itse asiassa voisin esittää vastaavan pohdinnan ortodoksisesta pelastusopin tulkinnasta, vaikka en tunne aihepiiriä riittävän hyvin. Voin olla väärässä, mutta kysyn: eikö ortodoksinenkin pelastusopin tulkinta ole itse asiassa erittäin ”kulttuurisidonnainen”? Samalla kun se nojaa vakaumukseen siitä, mistä oikea ja alkuperäinen kristinusko löytyy (kirkkoisät), kuinka Pyhä Henki ohjaa kirkkoa (konsiilit ja kirkon hierarkia). Ainakin minusta ortodoksinen pelastusoppi vaikuttaa aika lailla antiikin kreikkalaisen kasvatusperinteen jatkolta.
Tietyissä päälinjoissa sekä ortodoksit, katoliset että luterilaiset ovat muuten käytännössä samoilla linjoilla korostaessaan pelastuksen prosessiluonnetta ja lopullista täyttymistä Jumalan kirkkauden valtakunnassa. Oikeastaan monien herätyskristittyjen painotus pelastuksen tilasta ja siihen siirtymisen momentaanisuudesta (”milloin tulit uskoon?”) palautuu nykyään mutkien kautta arminiolaisuuteen ja metodismiin (faktinen tahdon vapaus).
Oma käsityksenini (ilman tieteellistä dokumentaatiota) on, että eriliasten käsitysten takana on ainakin osittain myös jonkinlaiata ”vastavetoa” joihinkin ”pinttyneisiin” tapoihin tai ajatteluihin. Lutherin puheet Jaakobin kirjeestä ”olkikirjeenä” voi ymmärtää heijastuksena aikansa katolisuuden ”suorituskristillisyyteen”, korostus ”uskoontulohetken kokemukseen”tms. taas voisi nähdä olevan vastaveto muodolliseen ja pinnalliseen (iksilölle vähämerkitykselliseen) tapakristillisyyteen. Ortodoksisita suuntausta tunnen huonommin mutta uskoisin siihenkin liittyvän myös asian ”toisen puolen” korostamista.
Nou erilaiset korostuksen saanevat lisämakua siitä, että halutaan ”selkeyttää uskonnollista identiteettiä”, ja tietenkin siitä, että pyritään välttämään hajaannusta ns. omien piirissä. Oikeanlainen ekumenia on haasteellista. Muutos oikeaankin suuntaan joissain käsityksissä voi olla vaikeaa, ihan inhimillisistäkin (ja sosiaalisistakin) syistä. Oikeassa olemisen korostuksella on se huono puoli, että siinä voi terve (ja ehkä tarpeellinenkin) itsekritiikkikin tulla kovin vaikeaksi. Kuitenkaan ei saisi olla ”tuuliviiriteologian” vietävänä.
Evlut kirkossamme taitaa tuo ”kirkollinen identiteetti” olla kovin hämärtynyt. Anglikaanikirkko jo repesi, kun tapahtui liian suuri erkaantuminen sen sisällä. Repeytyvän tai sen uhan alla yhteisön pitäminen edes jonkinlaisessa yhtenäisyydessä johtaa helposti kaksoisviestintään, ja/tai kovin abstraktiin uskonkäsitykseen. Ehkäpä jopa uskon korvautumiseen (yleis)uskonnollisuudella, jota olen kokenut meillä olevan yhä lisääntymässä.
Marko kysyt; ”kysyn: eikö ortodoksinenkin pelastusopin tulkinta ole itse asiassa erittäin ”kulttuurisidonnainen”?
Yleisesti ottaen ortodoksinen pelastusoppi, joka keskittyy theosikseen (jumalallistuminen, eli ihmisen kutsumus osallistua Jumalan energioihin ja tulla Kristuksen kaltaiseksi), on syvästi juurtunut kirkon traditioon, liturgiseen elämään ja varhaiskirkon ymmärrykseen, mikä antaa sille tietynlaisen historiallisen ja teologisen yhtenäisyyden.
Pelastusoppi itsessään perustuu Raamattuun ja varhaisten kirkkoisien opetuksiin, jotka pyrkivät olemaan yleismaailmallisia kristillisessä mielessä (koskien koko ihmiskuntaa).Vaikka pelastuksen ydin (jumalallistuminen) on sama, sen ilmaisutavat ja painotukset ovat kehittyneet osittain historiallisissa ja kulttuurisissa konteksteissa. Esimerkiksi ortodoksinen teologia eroaa läntisestä teologiasta (esim. painottamalla enemmän theosista kuin juridista oikeutusta).
Sami. Christus Victor. Miksei niinkin, mutta Jumalan viha vaatii sovitusta ja sen Kristus teki ristinkuolemallaan. Jumala vaatii ihmiseltä täydellistä lain täyttämistä. Meistä siihen ole niin mitä sitten? Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.(2Kor5). Mitä tarkoittaa tuo sovitus itsensä kanssa. Eikö kolmiyhteyttä ja Kristus ristiinnaulittuna. Synnin helvetillinen syvyys paljastuu tässä. Jumalani, jumalani miksi minut hylkäsit.
Mutta ”kirkkoisille ei tule juridisen täydellisyyden vaatimus edes mieleen, koska puhe tuomion julistamisesta ja tuomistuimista on metaforista” kirjoittaa Andreas Bergman. Entä onko ortodokseille myös paratiisikertomus metafora (kielikuva), kun metaforassa tapahtuu merkityssiirtymä, jonka johdosta se eroaa kirjaimellisesta kielestä.
Kosti, Jumala ei vaadi ihmiseltä täydellistä lain täyttämistä. Jumala ei ole noin hölmö, että päästäisi suustaan tuollaista.
Esitetty ajatuslause on peräisin pääasiassa länsimaisesta teologiasta, erityisesti sen juridisista sovitusmalleista. Esim,
Anselm Canterburylaisen satisfactio (tyydytys) -oppi (1000-luku): Tämä malli näkee synnin loukkauksena Jumalan kunniaa vastaan, mikä vaatii joko rangaistuksen (ihmiselle) tai täydellisen hyvityksen (Kristukselta).
Reformaation aikaiset Penal Substitutionary Atonement (Rangaistusta korvaava sovitus) -mallit: Nämä korostavat Jumalan oikeudenmukaisuutta, joka vaatii syntiselle ansaittua rangaistusta, jonka Kristus otti omalle kohdalleen ristillä Jumalan vihan tyydyttämiseksi.
Ortodoksisessa teologiassa Jumalan rakkaus ja Hänen tahtonsa ihmisen pelastukseen on ensisijainen motiivi. Kristuksen ristinkuolema on äärimmäinen osoitus Jumalan rakkaudesta (vrt. Joh. 3:16), ei vaatimuksesta tyydyttää viha. – ”Voit tietysti hirttää itsesi kiinni tuohon viha kompleksiin”. Toivottavasti et kuitenkaan. 🙂
Ristinkuoleman merkitys: Kristuksen kuolema ei ole rangaistuksen maksaminen Isälle, vaan kuoleman ja perkeleen vallan tuhoaminen (ks. Hepr. 2:14: ”jotta kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla on kuoleman valta, se on Perkeleen”).
Pelastus on Jumalan armosta (lahja) tapahtuvaa jumalallistumista (theosis), ei ihmisen tekojen (lain täyttämisen) ansiota. Kuten 2. Kor. 5:19 toteaa, Jumala sovitti maailman ”eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan”.
Ortodoksit pitävät lakia (sekä Vanhan Testamentin lakia että moraalista lakia) tärkeänä kasvattajana (vrt. Gal. 3:24) ja ohjeena pyhään elämään, mutta se ei ole pelastuksen väline. Lain täyttäminen on pikemminkin seurausta Jumalan armossa elämisestä kuin sen edellytys.
Ortodoksinen perinne tulkitsee sovituksen (kreik. katallygē) ensisijaisesti suhteen palauttamisena ja eheyttämisenä (reconciliation), ei niinkään juridiseen rangaistukseen liittyvänä maksuna (satisfaction).
Lainaasi Raamatun Jae ”Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa” korostaa, että sovitus on Jumalan lahja ja aloite ihmiskunnalle. Se ei ole ihmisen tekojen tai ansioiden seuraus, vaan Jumalan äärettömän rakkauden ja laupeuden osoitus.
Tämä tarkoittaa, Ontologista muutosta: – Kristuksen inkarnaatio, elämä, kuolema ja ylösnousemus toivat mukanaan ontologisen muutoksen ihmisluontoon, tehden mahdolliseksi ihmisen eheyttämisen. Sovitus ei ole vain ”oikeudellinen” aseman muutos, vaan todellinen, sisäinen muutos.
Ja vielä; Theosis-linkki: Kristus tuli ihmiseksi, jotta ihminen voisi tulla jumalaksi (armosta), kuten kirkkoisät opettivat. Sovitus ja syntien anteeksiantamus ovat edellytys tälle jumalallistumisprosessille. 😇
Sami P. Sivuutit pointtini. Itäiset kirkkoisät elivät ja vaikuttivat myöhäisantiikin kreikankielisen kulttuurin ja varhaisen kirkon kohtaamien haasteiden sekä kirkon piiristä nousseiden harhaoppien torjumisen hapattamassa ympäristössä. Vaikka he pyrkivät puhumaan koko maailmalle. Pohdintani on, eikö kreikkalainen ajattelu ohjannut heitä ainakin yhtä voimakkaasti kuin Anselm oli teologiansa muotoilussa riippuvainen germaanisen kulttuurin arvoista?
Tutkimuksessa todettu tosiasia on, että itä ja länsi kasvoivat kielellisesti ja tiettyjen teologisten (sekä poliittisten) kysymyksen- ja vastakkainasettelujen vuoksi eroon toisistaan. Mikä ero siinä lopultakin on, jos yhdet ovat kreikkalaisia ja toiset germaaneja? Sitä paitsi sovitusopin taustaoletus myös Anselmilla on, että ihmisiä rakastava Jumala antoi oman Poikansa sovitusuhriksi meidän syntisten edestä. Teologina tiedät, että ”oikeudellisen” ja ”aseman muutoksen” korostaminen sovituksen seurauksena on ollut nimenomaan tiettyjen evankelisen liikkeen opettajien lempilapsi eikä välttämättä edusta edes anselmilaista sovitusoppia korostavien luterilaisten valtavirtaa.
Meidän olisi hyvä päästä eroon poleemisen teologian vastakkainasettelujen korostamisesta ja myöhempien poliittis-uskonnollisten kiistojen hengissä pitämisestä. Pelastusoppiin mahtuu monia eri korostuksia.
Marko, kyllä kieli kysymys oli tietysti yksi, valta ja politiikka toinen ja länsi otti irtiottoja aika ajoin. Heiltä on kadonnut isien hengellinen perintö. Se kertaantuu potenssiin protestanteilla. Kysymys ei ole varsinaisesti polemiikista, vaan kirkon uskosta. Joku tietysti kokee asiat polemisesti. Minäkin toivoisin, että paavi palaisi ja kaikki protestanttiset ryhmät alkuperäiseen kristinuskoon.
Sami. Valitettavasti (tosin ei se aivan niin valitettavaa olekaan), että en-teologina niin kuin myös te teologit tiedätte, että salattu Jumala ilmaisee itsensä häneen uskovalle henk.koht. ristin alla, kun hän parhaaksi näkee elämän helvetin painaessa päälle. Valitettavaa on vain se, että ihminen pakenee luonnostaan ristiä, kun hän ei tahdo ristiä kantaa tehden samaa kuin Jobin sielulle ja ruumille.
Kuten Kristuskin sanoi inhimillisessä heikkoudessa: Menköön tämä ristin malja minun sitä juomattani voittaen sen heti…..ei kuitenkaan niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin Sinä tahdot. Meidän ristin maljan juomisen opettelemiseen menee koko ikä, kun helvetti on meidät orjuuttanut maljan pohjaan asti.
Kosti, ei pelkästään ristin alla, vaan laajaalaisesti koko elämän kirjossa. Näin Raamatussa.
Sami. Elämän kirjossa voi käydä näinkin kuten eräälle papille, jonka vaimo kuoli autokolarissa. Pappi itse makasi loukkaantuneena sairaalassa. Viereisessä vuoteessa oleva mies kysyi tuolta papilta: ”Missä on Jumalasi? No, vieläkö uskot häneen”?? Papin vastausta en tiedä. Oliko se kenties tämä?: Herra antoi Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi! Vai pystyikö hän kiittämään? Tällaista asiaa ei ratkaista paperiviisaudella, jota täällä itsekukin viljelemme.
Kosti, se on paperi viisutta, kun ajattelee vain Jumalan ilmestyvän vain ristin alla. Se ei onneksi mene yhdellä kaavalla.🙂
Sami, en ole sanonut vain siellä mutta erityisesti siellä, kun salatun Jumalan aika tulee ja mikäli hän tarpeelliseksi sen katsoo.
Kiitos keskustelusta.
Mukavaa kun saadaan oppi nyansseineen kuntoon pyhäinpäivän aamuna.
Aika sujuvasti nykyisin luterilaiset löytävät uudeksi kodikseen isot kirkot tai jopa jonkun vapaista suunnista. Lisäksi on ns. paluumuuttajia. Pakkaa sekotetaan. Tunnustus kestää.
Mikäli pappi ja psykoterapeutti lukijoilta palstalla epäilee, että prof. Martikaisen avoin kirje kertoo altistumisesta pitkäkestoiseen traumaperäiseen kaksoisviestintään aiheuttaen henkilölle merkittävää psyykkistä haittaa, mielen jakautumista, traumaperäisiä häiriöitä ja lisäksi aukot muistissa, outoudentunne itsessä ja maailmassa, niin mikä psykoterapeutilta neuvoksi?
Hakeutuminen ammattimaiseen terapiaan ollen keskeistä toipumisen polulla, kaksoisviestinnän tunnistamissa itsessä ja parannuksen tekemisessä vaikeasta kaksijakoisesta kiivaudesta, joka on aiheuttanut erityisen vakavaa ja tuomittavaa mielipahaa joillekin prof. Martikaisen avoimen kirjeen lukijoille.
Hoitomuodoista: traumafokusoitu psykoterapia ja tarvittaessa tarvittaessa lääkehoito, ettei sama enää toistu.
Kosti,
tuntuu pahalta Martikaisen puolesta. Minä kun taas luulen, että Martikainen on ”altistunut” evankeliumille ja Jumalan sanalle ja se taas on oikein toivottavaa kristityn nimeä kantavalle.
Mikko,
Tuo pappi ja psykoterapeutti ei olisi enää pahemmin voinut tulkita prof. Martikaisen julkista kirjettä, kuin syyttää häntä jostakin kaksijakoisesta mielen jakautumisesta. Martikaisen kirje oli huollella perusteltu lain ja evankeliumin julistusta ja rakkaudesta lähteneenä huolena siitä mihin evlut-kirkko on vaarassa ajautua. Mutta sanoohan Jeesus itse: ”En minä ole tullut tuomaan rauhaa vaan miekan”. Nyt lain miekan pisto rakkaudessa näyttää ulottuneen moneen suuntaan, kun prof. Martikainen asetti itsensä alttiiksi julkiselle arvostelulle.
Kosti,
kyllä. Juurikin näin.
Sami: ”Kosti, Jumala ei vaadi ihmiseltä täydellistä lain täyttämistä. Jumala ei ole noin hölmö, että päästäisi suustaan tuollaista.”
Tämä Samin lause on mielestäni Jumalan pilkkaa ihan tyylipuhtaasti. Sami ei määrää sitä mitä Jumala puhuu, on puhunut ja ilmoittanut. Vai mitä? Jumala nimenomaan vaatii Raamatun mukaan täydellisyyttä. Ja koska meistä ei siihen ole, lähetti Jumala oman ainutsyntyisen Poikansa uhraamaan itsensä täydellisenä sovitusuhrina kuolemalla ristillä puolestamme, sijaisenamme. Tämä tosin on toisille omavanhurskaille ja itse mielestään viisaille ihmisille hullutus ja pahennus, koska itseviisas ja itseriittoinen ihminen ei viisaudessaan voi ottaa vastaan ja hyväksyä Jumalan hulluutta, tätä sanomaa, joka kuitenkin heikkoudessaan ja hulluudessaan on Jumalan yliymmärryksen käyvä Viisaus ja voima. ”… mutta kutsutuille…Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Lue tähän esim. Sananlaskut 8.
Jeesuksen oli juuri siksi synnyttävä ihmiseksi, elettävä synnitön elämä, kuoltava ristillä kaikkien aikojen kaikkien ihmisten syntien tähden ja ylösnoustava kuolleista että: ”Hänet, joka ei synnistä tiennyt. Jumala teki meidän tähtemme synniksi, jotta me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” (2. Kor. 5:21.
Eli näin saamme tämän Jeesuksen Kristuksen lain täydellisen täyttämisen (täydellinen synnitön elämä, Jumalalle kuuliaisuus hamaan ristinkuolemaan asti, ylösnousemus kuolleista) itsellemme lahjana meidän hyväksemme luettuna vanhurskautena (Jumalalle kelpaavuutena) kun uskomme tähän Jeesuksen uhrisovitukseen.
Riitta, Ortodoksinen teologia torjuu jyrkästi ajatuksen siitä, että Jumalan viha vaatisi sovitusta juridisessa mielessä tai että Jumala vaatisi ihmiseltä täydellistä lain täyttämistä pelastuksen ehtona. Ei vaadi, koska vaatimus on Jumalan silmissä mahdoton. Juuri siksi Jeesus tuli.
Ihmettelen puheita ”kaksoisviestinnästä” Martikaisen kirjoitukseen liitettynä. Kaksoisviestintää löytynee muualta.
Kristushan ”kuolemalla kuoleman voitti”, ja samaa ajatustahan kerrotaan uudemmassakin laulussa: ”Kautta kärsimysten voittoon…”. Ei tässäkään kaksoisviestintää ole. Nämä kaksi puolta käsittääkseni kuuluvat yhteen, ja ilman näitä kahta asian puolta ”Kristus victor” -ajattelu voidaan ymmärtää aivan väärin ja yksipuolisesti (Timo Eskolahan on ”Kristus Victor” -teemasta ja sen taustoista kirjoittanut ja luennoinutkin).
Ajattelussa, joss ihmisen syntisyydestä puhuminen (tai peräti siitä julistamisen) katsottaisiin edustavan ”ihmisvihaa” (tai ”vihapuhetta” sekoitetaan kaksi kategoriaa ihan perusteellisesti: teot/tekeminen ja ihmisyys. Näiden kategorioiden sekoittaminen sekoittaa lopulta myös ihmisen ”käyttö”arvon ja yleisen ehdottoman ihmisarvon käsitteet keskenään – siitä huolimatta, että ”ihmisoikeusretoriikka” on tullut politiikan iskulauseeksi mitä erilaisimmissa vaatimushaluissa. Ihmisoikeusretoriikka tuntuu olevan herkullinen maaperä kaksoisviestinnälle ja eettismoraalisille kaksoisstandardeillekin.
Selvää tietenkin on, että ihmisoikeudet eivät tekoina useinkaan realisoidu siten, että kaikki ne kokisivat tehtyinä tekoina tai toisten suhtautumisina. Oikeus itsessään säilyy vaikka oikeus ei käytännössä tekoina toteutuisikaan.
Monet krititytkin joutuvat vainotuiksi, vangituiksi, surmatuiksi ja kidutetuiksikin, vaikka heillä olisikin oikeus ihmisyyteen. Oikeus kuitenkin on, sen valitettavasta toteutumattomuudesta huolimatta.
Väärintekijän rangaistus ei ole ihmioikeuden kumoamista, eikä syntipuhe ihmisvihaa. Moni ajattelija onkin nimennyt rakkauden vastakohdaksi välinpitämättömyyden. Välinpitämättömyyden ja poissulkemisen kokeminen voi olla jopa raskaampaa kuin kaltoinkohtelun. (Vrt. ”canselointi” -ajattelu.)
On mielenkiintoista nähdä (kuulla tai lukea), tuleeko tämä aihepiiri torstaina 30.10.2025 jälleen esille tietyn oikeustapauksen puinnin yhteydessä.
Martikainen ansaitsee kaiken kunnioituksen suorasta ja oikeasta puheesta. Juuri noin pitää puhua kun on kriisi päällä.
Pointti tässä lienee yksinkertaisesti se, että kirkon sanoma ymmärretään ”terapeuttiseksi” sanan liberaaliprotestanttisessa merkityksessä. Sekulaarihumanismia annoksella hengellisyyttä lisäksi. Silloin parannussaarna ymmärretään nimenomaan vihapuheeksi (ja hengelliseksi väkivallaksi).
Martikainen edustaa tässä katsantokannassa mennyttä aikaa, jota ei tarvitse kuunnella.
Saa nähdä saadaanko huomenna ennakkopäätös siitä, että parannusta ei sitten muuten enää saarnata armaassa Suomenmaassa. Kaiken rakkautta kylläkin. Sanotaan ”Rauha, rauha!” vaikka ei rauhaa ole. (Jer.)
Raporttia rapsahtelloo! Merkittävä osa vihapuhetta koskee Suomessa uskontoa, ilmenee EU-raportista.
https://rm.coe.int/sixth-report-on-finland-translation-in-finnish-/48802911ed
Tämä oli tässä : ” Huhtikuussa 2023 järjestettyjen eduskuntavaalien jälkeen äärioikeistolaisesta
poliittisesta puolueesta eli perussuomalaisista tuli vaaleja seuranneen
hallituskoalition jäsen.” Että silleen, loppu onkin setan politiikkaa.
ECRI siis käskee tehostamaan vihapuheen ja viharikosten seurantaa, ilmoittamista ja tilastointia sekä kouluttaa poliisia ja syyttäjiä näiden tapausten tunnistamisessa ja tutkinnassa. Tämä ei kaiketi vielä koske ajatusrikollisia. Niiden paljastimiseksi kehitetään menetelmiä vaikkapa DDR:n malliin.
”ECRI:n vierailun aikaan oli meneillään EU-komission Suomea vastaan aloittama rikkomismenettely johtuen siitä, ettei Suomi ole rikosoikeudellisin keinoin pannut asianmukaisesti täytäntöön EU:n rasismin ja rotusyrjinnän vastaisen taistelun sääntöjä. Tarkennettuna tässä menettelyssä on kyse siitä, että Suomen katsotaan jättäneen kriminalisoimatta vihapuheen.
En tiedä sitten koskeeko ECRIn vihapuheen määritelmä sitä, että ellemme tee parannusta ja usko evankeliumiin olemme vaarassa johtua helvettiin.
ECRI, joka määrittelee itsensä riippumattomista asiantuntijoista koostuvaksi elimeksi katsoo siis asiakseen määritellä Suomen puolueita jakamalla ne vuohiin ja lampaisiin. ECRIn jäsenet näyttävät saaneen Kimberlé Crenshawnilaisen kasvatuksen.
Riitta S. Nyt olet ymmärtänyt jotakin väärin. Ensiksikin tunnustuskirjat, joita omassa julistuksesaani pyrin tarkasti seuraamaan, opettavat lain ja evankeliumin erottamisen olevan ”kirkas valo” Raamattua selitettäessä.
Toiseksi on niin, että lain ja evankeliumin välisestä suhteesta ja siitä, miten ne oikealla tavalla erotetaan pitämällä ne samalla yhdessä (distinktio, ei separaatio) vallitsee teologiassa monia erilaisia käsityksiä, kuten mm. Raimo Mäkelä on hyvin eritellyt. RM on itse arvostellut tiettyjä tapoja erottaa laki ja evankeliumi toisistaan. Olen itse osittain eri mieltä hänen kanssaan, mutta itse pääasiasta – laki ja evankeliumi pitää erottaa ja pitää yhdessä ja kumpaakin julistaa – ei vallitse erimielisyyttä.
Kolmanneksi lain ja evankeliumin erottamisen vaikuttaa myös Jumalan sanan kautta vaikuttava Pyhä Henki kuulijan tai lukijan omassa sydämessä. Yksi tapa kuvata tätä on, että tulee julistaa ”Jumalan sanaa sinänsä, ei lakina eikä evankeliumina” ja Pyhä Henki jakaa tämän sitten kuulijan omallatunnolla. (Näin Antti J Pietilä, jonka oma tarkempi ymmärrys lain ja evankeliumin suhteesta oli varsin sekava ja saksalaisen uusprotestantismin mukainen). Olen itse kohdannut uskovia, joille jokin Jeesuksen kova sana on ollut syvästi lohduttava ja niitä, joiden omantunnon on herättänyt verisen evankeliumin julistus. Eli laki ja evankeliumi ovat vaikuttaneet. Itsekin olen kokenut esimerkiksi C. O. Roseniuksen ”lakihenkisenä” vaikka monet pitävät häntä ihanan avaran evankeliumin julistajana. Monta kertaa näissä asioissa on myös kysymys siitä, että itse asiasta ollaan pitkälti samaa mieltä, mutta avainsanat ja käsitteet ovat erilaisia.
Näissä asioissa puhumme helposti ja tarpeettomasti toistemme ohi. Varsinkin jos tiukasti ripustaudumme tiettyihin sanontoihin. Minulle laki ja evankeliumi ovat erittäin tärkeä ja käyttökelpoinen käsiteapparaatti. Lutherin sanoin kukaan meistä ei hallitse lain ja evankeliumin erottamista täydellisesti vaan harjoittaudumme siinä koko uskonelämämme ajan. Toivottavasti tämä selvensi näkökantaani. Joona Korteniemen artikkeli STI:n uusimmassa Iustitiassa käsittelee minusta oikein hyvin ja ymmärrettävästi sitä, miten lähellä toisiaan olevat ja samansuuntaisesti ajattelevat kristityt voivat ajautua toisistaan erilleen.
Siunausta pyhäinpäivääsi.
Marko, Raimo Mäkelä käsittelee väitöskirjassaan Olav Valen-Sendstadin teologiasta Lain ja evankeliumin suhdetta. Ensimmäisen kerran kun tästä kuulin noin 10 vuotta sitten, en oikein ymmärtänyt mitään koko asiasta. Nyt olen alkanut ymmärtää ja tämä on hyvin mielenkiintoista. Kun ihmisellä on oikea suhde (ehkä huono ilmaisu?) Jumalan sanaan, hän ei torju lakia eikä hän torju evankeliumia, vaan hän hyväksyy ne itseään koskeviksi ja antaa niiden sellaisenaan läpäistä itsensä vapaasti. Laki on tarkoitettu vanhalle lihalla eli luonnolle ja evankeliumi uudelle luomukselle ja omalletunnolle lohdutukseksi. Molempia tarvitaan elämän loppuun asti. Tässä jännitekentässä kristitty elää ja tätä jännitettä ei saa laukaista, sillä silloin joudutaan joko legalismiin tai antinomismiin. Lailla on oma tehtävänsä ja evankeliumilla oma tehtävänsä. Evankeliumi on armonväline, ei laki. Laki syyttää (kuoleman virka), evankeliumi vapauttaa (henki ja elämä, armo).
Uudestisyntynyt ihminen ei saa päästää lakia omaantuntoonsa, vaan hän lohduttautuu evankeliumilla ja uskoo että Jumala on hänelle Kristuksen tähden armollinen. Sillä Kristuksen uhri on täydellinen, sijaissovitus on täydellinen. Ja tämän Jumala vakuutti herättämällä Herran Kristuksen kuolleista. (Näin minusta Lutherin mukaan). (ja näinhän ei ole roomalaiskatolisuudessa, vaan ihminen joutuu kiirastuleen!) Ja tässä täytyy harjoittautua uskonelämän aikana. Suurin taistelu käydään ahdistuksissa ja kuoleman lähestyessä.
Jumalan Pyhä Henki kohdistaa Jumalan Sanaa saarnattaessa tai luettaessa juuri oikein kulloisessakin hengellisessä tilassa olevan ihmisen omalletunnolle, jos ihminen on halukas kuulemaan Jumalan sanaa.
Olen hyvin surullinen roomalaiskatolisuuden (viittauksesi Joona Korteniemeen) tunkeutumisesta kirkkoomme ja muihin järjestöihin. Olen viime aikoina tutkinut heidän oppiaan todella paljon mm. entisten roomalaiskatolisten videoista. Nämä entiset katoliset ovat löytäneet evankeliumin Kristuksesta, joka on vain yksi tosi oikea evankeliumi niin kuin Paavali Galatalaiskirjeessä sanoo. Roomalaiskatolisella kirkolla sitä oikeaa ei ole, ei myöskään ortodoksisella, ei myöskään monilla Amerikan evankelikaaleilla jne. Vaikeat ajat tulevat olemaan Raamattu-uskollisilla kristityillä, siitä olen varma.
Raportissa selvä käskevä sävy , jonka jälkeen tulee väkivalta nousee ja on jo noussut . Sitä matkaa mitä kuljettu niiden ideologioiden vaikutuksessa on paljon nähtävillä eri tilanteissa aina viihdeteollisuutta myöten . Ohjaajat tekevät ideologisilla arvoilla tuotantoa joissa syyllisyyskysymykset ja uhrit ovat selvillä jo ennen ohjelman loppua . Raportin etukannesta katsoen voisi ajatella että kuvassa esiintyvät 11 naista ja 3 miestä on sattumalta valittu mutta aina asiat näyttäytyy muutenkuin todellisen tasa- arvon mukaan .
Ainakin voimme tehdä päätelmän, että lain ja evankeliumin oikean erottamisen ja yhdessä pitämisen aika on nyt ohi kansankirkossa. Oikein piispallisella ja asiantuntija-arvovallalla lausuttuna.
Tilalle hiljaisuuden joogaa, pyhää tanssia, meditaatiota ja parhaasaa tapauksessa ignatiaanista hartauselämää.
Tai tilalle tätä. Valtionsyyttäjä Männikkö korosti tulevan KKO:n ratkaisun olevan ennakkopäätös, joka linjaa jatkossa poliisin ja alempien oikeuksien toimintaa.
Männikkö sanoi, että vaikka syyte menestyisi, kyse ei ole mistään totaalisesta kiellosta eikä siitä seurasi uskonnonvapauden rajoittamista. Tuomio vaikuttaisi siihen, miten homoseksuaaleista voitaisiin jatkossa julkisuudessa kirjoittaa. (Yle) Ei muuta kuin saarnat ennakkosensuuriin ”Bobrikovin” malliin, mikäli hieman kärjistää.
Räsänen toistaa KKO:ssa jälleen raamatun näkemyksen siitä, että ”raamattu tuomitsee seksuaaliset teot saman sukupuolen kanssa.” – Tarkoitus on puolustaa nimenomaan raamattua ja raamatun opetuksia.” Räsänen myös kertoo kantansa kohutwiittiin kesäkuulta 2019. Hän kertoo kokevansa, että Pride-tapahtuman arvot ovat ristiriidassa kirkon oppien kanssa.” Onpa aikamoista rummutusta ja nainen altavastaajana.
Myös Luther-säätiön asiamies, piispa Juhana Pohjola kiistää syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
– ”En ole missään vaiheessa voinut ymmärtää tai käsittää, että vihko voisi sisältää loukkaavaa puhetta. Pohjola toteaa, ettei voi hyväksyä sitä, että syyttäjä on ”leimannut” koko kirjoituksen homofobiseksi. Pohjola kertoo huolensa siitä, jos kirjoitus katsottaisiin rangaistavaksi. – Se olisi askel siihen suuntaan, jossa pyrittäisiin kristillistä puhetta leimaamaan vihapuheeksi.” Olisihan se ennenkuulumatonta, että SUOMESSA Raamattu joutuisi ”pannaan.”
Marko: ”Ainakin voimme tehdä päätelmän, että lain ja evankeliumin oikean erottamisen ja yhdessä pitämisen aika on nyt ohi kansankirkossa. Oikein piispallisella ja asiantuntija-arvovallalla lausuttuna.”
Muistan että sitähän sinä itsekin halusit. Sitä ettei lakia ja evankeliumia erotella ja silti pidetä yhdessä periluterilaiseen tyyliin. Muistan hyvin kun kritisoit minua siitä. Etkö muista? Jotenkin tähän tyyliin se oli: sinulla on tuo Lutherin lain ja evankeliumin dialektiikka tyylipuhtaasti. Joko se ei miellyttänyt sinua siksi, että minä sitä edustin tai sitten sinä et pidä koko Lutherin dialektiikasta. Ehkä voisit selventää mielipiteesi meille, joille lain ja evankeliumin dialektiikka on tärkeä? Ja miksi se on niin tärkeä?
Totean taas niin kuin olen aiemminkin sanonut, että minulle tuon eron ymmärtäminen juuri avasi Raamatun ja kirkasti evankeliumin ja Jumalan armon Kristuksessa! Evankeliumi on hullutus, hulluutta ihmisjärjelle ja ihmisviisaudelle. Siksi evankeliumi eli sanoma rististä ei milloinkaan voi avautua ihmiselle, joka on itse mielestään viisas ja lähestyy Raamattua ja tätä Jumalan saarnauttamaa hulluutta omassa viisaudessaan, sillä ”Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset ja Jumalan heikkous voimakkaampi kuin ihmiset”. 1 Kor. 1:18-25.
Riitta, lain ja evankeliumin erottaminen on oppi jonka luther keksi ja se erottaa luterilaisuuden muista. Luterilainen lain ja evankeliumin erottelu nähdäänkin ortodoksiassa usein liian jyrkkänä dualismina, joka saattaa aliarvioida lain myönteistä roolia hengellisessä elämässä tai johtaa luterilaisuudessa pelkkään uskoon perustuvaan pelastusoppiin (sola fide) .
Ortodoksia korostaa, että Kristus yhdistää Lain ja Evankeliumin. Uskovaisen elämässä on kyse syntien anteeksiantamuksesta (evankeliumi) ja samanaikaisesti kilvoittelusta kohti hyveellistä elämää (Laki/käskyt) Kristuksen armossa. Jumala on antanut ihmisille vapaan tahdon valita ja toimia.😇
Riitta S, vastaukseni Sinulle tuli vahingossa väärään kohtaan ylemmäksi tätä ketjua.
Ylistäkäämme ja korottakaamme sen Kristuksen kunniaa, joka pelasti meidät, ei viattomasta, vaan pahasta maailmasta!
Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, s. 60, SLEY, 1957.
Jumala lähetti poikansa juuri että me voisimme kohdata pahuutemme , syntisyytemme . Me haluamme piiloutua synniltä ja sielunvihollinen haluaa estää meitä pääsemästä armoon ja anteeksiantoon . Ajattelen että on yksi syy mm. se miksi Jumala on antanut meille Jumalanpalveluksen jossa Kristus palvelee . Jos ajatellaan ihmistä joka on syntienvaivaama ja pelokas niin missä on sen turvallisempaa kohdata oma pahuus ja syntisyys . Kirkkoon voi mennä ”parkit päällä” ja kohdata Jumala ja saada synnit anteeksi ja armoa armon päälle . Psykologia tarvitsee joskus ihmiset myös , mutta ihmisen perusongelma on syntisyys ja sitä me haluaisimme kätkeä ja piilottaa . Keksitään turvallisia tiloja , rajoitetaan sanan ja uskonnonvapautta jne . , joka on paholaisen työtä ettei ihmiset joutuisi kohtaan omaa syntisyyttä , joka on vaivana meillä kaikilla . ei vain joillakin vähemmistöryhmillä . Valheen isä tahtoo totuuden äänet vaientaa ja tehdä ihmisen pahuudesta ominaisuuksia ja tuoda syntisyys hallitsevaksi . Seksuaalisuudessa on ollut iso tuhovoima ihmisten elämässä jo alkuajoista alkaen . ruumiin tuhoaminen Pyhän hengen temppelinä . Syntiinlankeemuksessa ihmisen seksuaalisuus sai suurimmat vaurioit , muistelen että Luther on jotenkin näin mm. maininnut .
Pedofilirikos vanhenee 3v tai törkeä 20v ja vuoden alussa oli vielä laki jolloin tappo vanheni 20vuodessa . Syyttäjän mukaan 2004 vuonna painettu pieni kirjanen ei vanhene koskaan 😅. Olisko tässä asiassa auttanut jos Suomella olisi ollut perustuslakituomioistuin ja olisi voitu tuo sooloilu valheiden kera estää . Tapaus on todella Suomen mainehaitta maailmalla ja hävettävä tapaus Suomen demokratia ja oikeusvaltiomaineelle . Tapausta seurataan maailmalla laajalti . Poliisivoimat ei näyttäydy mitenkään länsimaisen oikeusvaltion maineen arvoisena , kun 13 tunnin kuulustelujen jälkeen ei saa luottamusta työstään . Poliisi on lainvalvoja ja sen tuntija ja ei tälläisiä tapauksia käsittele siellä kuin ammattilaiset lainoppineet , kokeneet laintulkitsijat . Sananvapaus tulisi koskettaa kaikkia meitä ,vaikka olisi uskonnonvapaudesta mitä mieltä tahansa . Venäjään yhdistetään meitä myös maailmalla ja kartta näyttää että naapurissa ollaan . Ja valtion kirkko on muutamien piispojen suulla mennyt väärälle puolelle ja jopa ajaneet uskonnonvapauden rajoittamista omilla pyrkimyksillä . Syyttäjälle pitäsi tulla mielestäni Suomen maineen likaajana ja valheellisten syytöksien sytyttämisestä ( alemmissa oikeusasteissa nämä valheelliset syytteet vielä olivat ) joku rangaistus , eikö niin korkea lainkäyttäjä tulisi olla vastuullinen teoistaan ainakin uskoisi että valta ja vastuu kulkee käsikädessä ?
Timo G., kirjoitat: ”Syyttäjälle pitäisi tulla mielestäni Suomen maineen likaajana ja valheellisten syytöksien sytyttämisestä ….. joku rangaistus, eikö niin korkea lainkäyttäjä tulisi olla vastuullinen teoistaan ainakin uskoisi että valta ja vastuu kulkee käsikädessä?”
Atlantin takana saa syytteen, kun on tutkinut presidentivaalikampanjan mahdollisia Venäjä-yhteyksiä ja antanut niistä tietoa kongressin kuulemisessa (ent. CIA:n päällikkö James Comey) tai ajanut petoksia koskevaa siviilikannetta, joka johti tuomioon (New Yorkin osavaltion oikeusministeri Letitia James).
Itäisessä naapurissa taas vähäisestäkin varomattomasta sanasta tai lievästäkin kritiikistä julkisesti saa syytteen armeijan kunnian loukkaamisesta.
Nämäkö ovat meille esikuvaksi ja ohjeeksi?
Suomi on (ainakin vielä) oikeusvaltio, jossa poliisi tutkii mahdollisen rikoksen, syyttäjä tekee mahdollisia lisätutkimuksia ja päättää, johtavatko tutkintapöytäkirja ja mahdolliset lisätutkimukset syytteen nostamiseen, ja jos syyte nostetaan, oikeusistuin ratkaisee, johtaako syyte tuomioon vai hylätäänkö se.
Kiitos Mikko Suni tästä ytimekkäästä hyvästä tärkeästä blogistasi!
”Kristinuskohan on paradoksi.” Amen!
”Menkää sisään ahtaasta portista, sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monet menevät siitä portista sisään. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja harvat löytävät sen!”. Matt. 7:13-14, RK 2000)
Kiitos Riitta palautteestasi!
Osaisikohan joku kertoa, miksi blogini kommenttiosiosta on poistettu Markku Niemisen viittaus hänen omaan blogiinsa ja kommenttinsa, samoin kuin Mika Rantasen ja itseni kommentit Markku Niemiselle? Poistettu on myös tähän samaan ketjuun liittyneet Marko Sjöblomin ja Jukka Mikkolan kysymykset. Itse en ole niitä poistanut.
Jos ne on kotimaa24 poistanut, niin olisi mielenkiintoista tietää miksi ne on poistettu.
Minun mielestäni Mikan, Jukan, Markon ja itseni kommentit eivät kyllä loukanneet ketään.
Eli perusteluja kaipaisin mihin tämä perustuu, ettei kommenttien poistaminen olisi täysin mielivaltaista.
Mikko, bittiavaruuteen meni myös oma kommenttini ja Timo Pöyhösen blogilla kommenttini odottaa moderointia koskien tapausta Päivi Räsänen ja hänen oletettu ”vihapuheensa.” Onhan se tietenkin ilmiantajien Venäjän malliin helppoa painaa Report comment. Ei siihen paljon vaadita.
Mikko S. Ilmeisesti Markku Niemisen kommentin poistamisen yhteydessä myös siihen kommenttiin annetut vastaukset poistuvat.
Onhan tämä merkillistä: yritetään keskustella vaikeasta asiasta ja ketään loukkaamatta, mutta jonkun ”hankaliksi” kokemat kysymykset ja kommentit poistetaan! Tulee etsimättä mieleen erään kirkkomme johtohenkilön linjaus, jonka mukaan homoseksuaalisuuden sanominen synniksi silloin, jos heitä sattuu olemaan kuulolla, on syyllistymistä hengelliseen väkivaltaan. Jos (ja kun?) tämä on lähtökohtana, näyttää olevan kiellettyä edes julkisesti pohtia, saako aihepiiriä lähestyä perinteisen luterilaisuuden tai muiden vanhojen kirkkokuntien käyttämien kysymyksenasetteluiden kautta.
No, Lev Trotski totesi (muistaakseni) bolshevikkien vallankaappausta kritisoineille Venäjän perustuslakia säätävän kansalliskokouksen jäsenille, kun nämä boikotoivat kokousta ja poistuivat istunnosta: ”Menkää sinne, mihin kuuluttekin: historian roskatunkiolle!” Ei sekään systeemi ollut ikuinen, vaikka olikin vaikea ja pitkä myös kristityille.
Jorma Hemtilälle vastaus : eikö kyseinen tapaus ole ilmiselvä ? Se mitä poliisikuulustelujen ja oikeisoppineiden lausuntoja kuultuna ja ihan normaalijärjen valossa ei tämä ole epäselvää kenellekään kuin vain syyttäjän halua rajoittaa ihmisoikeuksia . Vertaukset on sikäli huonoja suurvaltoihin , nyt on kysymyksessä haastettuna meidän keskeisiä ihmisoikeuksia eikä kansalaisille pidä jäädä epäselväksi mikä oikeus on ja merkitsee oikeusvaltiossa . Rakenteet eivät ole kunnossa jos korkeassa asemassa oleva voi sooloilla oman ideologiansa kanssa kansallista oikeutta vastaan. Myös piispojen valta joka on erottamaton virka ja saa käyttää valtaa yli yhteisön on kyseenalaista . Onhan selvää aina että yhteisön etu ajaa aina yksilön edun niin yrityksissä ja seurakunnissa , muuten ne voivat pysyä pystyssä .
Timo G., sinulla on täysi oikeus ja vapaus, ilman kenenkään estämättä, tuoda esiin mielipiteesi ”kyseisestä tapauksesta”. Vapauteen kuitenkin liittyy vastuu.
Kun sanoo syytöksiä ”valheellisiksi”, on lähellä sitä, että sanoisi syyttäjän valehtelevan. Tai kun sanoo syyttäjän haluavan ”rajoittaa ihmisoikeuksia” tai sooloilevan ”oman ideologiasna kanssa kansallista oikeutta vastaan”, tulee syyttäneeksi syyttäjää mielivaltaisesta ja epäammatillisesta toiminnasta virkamiehenä. Toisin sanoen lähestytään rajaa, jolloin alkaa harkinta mahdollisesta kunnianloukkauksesta.
Itse kukin meistä joutuu mielipiteen- ja sananvapautta toteuttaessaan määrittämään vapauden ja vastuun rajat.
Timo G., vaatiessasi rangaistusta syyttäjälle sillä perusteella, että hän suorittaa tehtäväänsä, osoitat, että – anteeksi vain – ymmärryksesi oikeusvaltion olemuksesta on kovin ohut, puutteellinen.
Tai sitten olet omaksunut autoritaarisen ideologisen näkemyksen oikeusistuinten alistamisesta poliittisen tarkoituksenmukaisuuden samoin kuin taloudellisten ja muiden etujen ja intressien ajamisen käsikassaraksi.
Putinin Venäjä on tästä räikeä esimerkki, Puola oli katolilaisten kansalliskonservatiivien johdolla menossa tähän suuntaan, Orbánin Unkarissa suunta on sama, Trumpin hallinnon toteuttaman Project 2025:n yksi keskeinen tavoite on oikeuslaitoksen valjastaminen poliittisten toimijoiden käyttöön.
Meillä useat oikeusoppineet ovat esittäneet korkeimpien oikeuksien tuomareiden aseman juridista vahvistamista sen varalta, että poliittiseen valtaan pääsisi autoritaarinen johto, joka yrittäisi mielivaltaisin ottein muokata tuomarikuntaa mieluisakseen.
Jorma Hentilä tarkoittaa, että Raamatun tekstit homoseksuaalisuuden harjoittamisesta pitää haastaa oikeuteen. Se on oikein ja mitään ei saa kritisoida. Pohjois-Koreassa joutuu leirille ja ammutaan. Vasemmistolainen homoideologia jyllää.
Sami P., annat väärän todistuksen. Älä heittäydy typeräksi. Olet kirjoittanut kiinnostavia ja järkeenkäypiä tekstejä ortodoksisuudesta ja nyt ryhdyt höperehtimään Pohjois-Koreasta yms.
Timo G:lle vastatessani en ota puoleen tai toiseen kantaa ”kyseisen tapauksen” syytteiden sisältöön. Sen sijaan kyseenalaistan Timo G:n näkemykset syyttäjän toiminnasta ja ylipäänsä hänen hataran kuvansa siitä, mikä on oikeusvaltio ja miten se toimii.
Raamattua pitää voida vapaasti siteerata, myös ”niitä” rooomalaiskirjeen kohtia. Anakronistista kuitenkin on irroittaa jokin raamatunlause yhteydestään ja siirtää se muitta mutkitta tähän maailmanaikaan. Esimerkiksi Paavalin kirjeitä arvioitaessa on kysyttävä, mihin aikaan ne on kirjoitettu, kenelle ne on tarkoitettu, mikä on niiden intentio.
Ylipäänsä en pidä suotavana erilaisten näkemysten viemistä käräjätupaan (toisin kuin Trumpin Amerikassa). Kunnianloukkausta ja kiihottamista kansanryhmän syrjintään koskeva lainsäädäntö on tärkeää olla olemassa, jotta oikeudenloukkaukset voidaan käsitellä asianmukaisesti.
Jorma, olet siis sitä mieltä Raamattu saa käyttää homoseksuaalisuuden torjuntaan ja että Räsäsellä pitää olla ilmaisuvapaus, käräjöinti on turhaan.
Sami, epäselväksi jää, mitä tarkoitat ”homoseksuaalisuuden torjunnalla”. Torjutko itse ilmiötä, homoseksuaalisia ihmisiä vai mitä?
Räsäsellä on ilmaisunvapaus siinä kuin meillä muillakin. Mutta hänellä on ilmaisunvapautta käyttäessään myös vastuu siinä kuin meillä muillakin. Juuri tämän vastuun rajoista käräjöidään.
Jorma H (ja muut). Tiedämme kaikki, että oikeuslaitos voi toiminnassaan noudattaa erilaisia ideologisia normeja, karkeammin tai hienommin. Kauheimmat meille tutut esimerkit ovat toki äärimmäisiä: Vyzhinskin järjestämät poliittiset näytösoikeudenkäynnit Neuvostoliitossa ja Freislerin ”Kansantuomioistuin” Kolmannessa valtakunnassa. Pohjois-Korea jatkaa tätä samaa, vaikkakin suljetummin. Pointti on se olennainen: vääristä mielipiteistä ja niiden tuomisesta julkisesti esille rangaistaan.
En kommentoi nyt käytävää oikeudenkäyntiä. Totean vain, että asiat voidaan tavallisesti sanoittaa hyvin eri tavoin, vaikka itse asia tulisi selväksi. Aikoinaan Pohjois-Norjassa käytiin käräjiä siitä, että lestadiolaimaallikko oli sanonut Buggen postillan olevan oikein hyvä, nim.
matkalippu helvettiin. Tästä syntyi oikeusjuttu. Oikeus totesi, että sillä oli kyllä kompetenssi ottaa kantaa jumalanpilkkasyytöksiin mutta ei ottaa kantaa Jumalan sanan selitykseen. Nähtäväksi jää, linjaako korkein oikeus jotenkin samalla tavalla.