Jumalalla töissä

Usein ajatellaan, että seurakunta on muita parempi ja ihanteellisempi työyhteisö. Näin ei ole – ja miksi olisi? Seurakunnassa on töissä vain ihmisiä, ei enkeleitä. Seurakunnassa on erilaisia työtehtäviä, joiden sisällöt ja työajat poikkeavat toisistaan. Yhdistäviä tekijöitä on silti paljon. Suntio on jumalanpalveluksessa yhtä tärkeä kuin pappi tai kanttori. Diakoniatyöntekijä taas tarvitsee aika ajoin, pappia, kanttoria ja vahtimestaria.
Työ merkitsee ihmiselle paljon, sekä toimeentulon että sosiaalisten yhteyksien takia. Työtä tavataan arvostaa myös sen itsensä vuoksi. Jo Luther korosti: "Ihminen on luotu tekemään työtä, niin kuin lintu on luotu lentämään". Samalla hän painotti kohtuullisuutta, ja sanoi, että ahkeruuteen taipuvaisia työntekijöitä ja heidän työnantajiaan tulee suojella heiltä itseltään.
Työkaverit vaikuttavat työntekoon, ilmapiiriin ja viihtymiseen sekä hyvässä että pahassa. Toimiva työyhteisö edistää jaksamista, mutta sisäiset ihmissuhdeongelmat työpaikoilla tuottavat paljon pahoinvointia. Ihmissuhdeongelmat ovat monisyisiä. Niiden torjumisen voi aloittaa tutustumalla toisten työtehtäviin. Ellei muiden tekemisiä tunneta tai niistä puhuta – ja elleivät ne edes kiinnosta – ei niistä voi tietää. Tietämättömyys taas luo mutu-käsityksiä, ja johtaa salakavalasti huhuihin ja perättömiin puheisiin.
Työyhteisö voi huonosti, elleivät työntekijät tule toimeen keskenään. Joskus oma työ koetaan niin itsenäiseksi, että pienikin puuttuminen siihen tuntuu reviirin rikkomiselta. Puuttumattomuuden ja välinpitämättömyyden kulttuuri lisää ongelmia. Seurakuntatyö on raskasta ja erilaiset kriisit kuormittavat sitä entisestään. Liiallinen työmäärä synnyttää uusia hankaluuksia. Silloin työyhteisöstä tulee helposti myös tehoton. Kaikkea on paljon, mutta mitään ei ehditä hoitaa kunnolla.
Työnohjauksella voidaan ratkoa ongelmia, mutta harvoin se yksin riittää. Ei etenkään silloin, jos vain yksi ammattiryhmä käyttää sitä, vaikka ongelmia on koko yhteisössä. Aina ei edes pysähdytä ja yritetä löytää todellista ratkaisua, vaan ajatellaan ongelmien ratkeavan joko itsestään tai olevan luonteeltaan mitättömiä. Pienistä asioista kasvaa isoja, ellei niihin puututa. Työn tekeminen kärsii ja työyhteisö voi huonosti.
Esimiehen tehtävä on puuttua asioihin silloin, kun hän huomaa, että jotain on vinossa. Hänen on myös suhtauduttava vakavasti työntekijöiden kertomuksiin. Valitettavan usein esimiehet kuitenkin jättävät ikävät velvollisuudet hoitamatta. Puuttumattomuuteen on syynsä, mutta melkein aina se kielii vähättelevästä ajattelutavasta: ei tämä nyt mitään ja kai ongelmat katoavat itsestään. Työmäärästä johtuva väsymys voi saada painamaan asioita villaisella. Ihmisten johtaminen ei ole missään helppoa, mutta esimies on vastuussa sekä työpaikkakiusaamisesta että työturvallisuudesta. Hänelle jopa maksetaan siitä.
Monilla isoilla työpaikoilla on työpaikkakiusaamista. Se koskettaa kaikkia, kukaan ei ole kierteestä sivussa. Joku aina näkee, kuulee tai huomaa, mutta sulkee silmänsä, korvansa ja suunsa. Silti hänkin on vastuussa. Puuttumattomuuden kulttuuri on syvälle juurtunutta, mutta varsinkin seurakuntayhteisössä meillä jokaisella pitäisi olla kanttia puuttua. Työpaikkakiusaaminen ei lopu vähättelemällä tai selittämällä se jotenkin oikeutetuksi. Vastuutamme eivät mitkään selitykset vähennä. Jos tiedän ja olen hiljaa, olen myös kiusaaja.
Työssään ihminen haluaa kokea onnistumisen iloa. Aito kiitos motivoi. Tärkeää on saada kannustavaa ja rakentavaa palautetta sekä esimieheltä, mutta myös työkavereilta. Totta kai tuntuu hienolta, kun piispa arvostaa työn tuloksia, mutta jos oman esimiehen tai työkaverin palaute on tylyä – tai sellaista ei saa lainkaan – se pahoittaa mielen. Se on tehokkainta motivoinnin latistamista.
Aina ei tietenkään voi tehdä vain sitä, mikä itsestä tuntuu parhaimmalta, mutta mielekkäät ja sopivasti vastuulliset työtehtävät antavat virtaa ja intoa myös muunlaiseen työhön. Työntekijöiden omia mielipiteitä on siis syytä kuunnella.
Tyytyväisyys on monien tekijöiden summa, mutta välinpitämättömyys on sen suurin uhka.

10 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Diakonissan virallisena apulaisena 20v toimineena (Eli siis diakonissan puolisona) ja myös kirkon palveluksessa itse olleena, näen kirkon rakenteet ongelmien lähtökohtana. Valta ei jakaudu tasapuolisesti. Toisille sallitaan jotain mitä toisille ei. Jumalallinen auktoriteetti antaa joskus luvan suuriinkin väärinkäytöksiin. Niihin ei kukaan uskalla puuttua. Silloin jos henkilö on hierakian huipulla. Kyllä näissä suhteissa kirkko on aivan erityisen hankala työnantajana.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Paavo Eero sanoo:

      Bloggaajalta hyvä kirjoitus!

      “luvan suuriinkin väärinkäytöksiin. Niihin ei kukaan uskalla puuttua.”

      Eli onko tyytyminen siihen, että paha saa aikanaan palkkansa – samoin kuin hyväkin. Lohduttaako se, että jolle valtaa on paljon ajassa annettu, siltä kerran myös paljon vaaditaan.

      Aina pitäisi kuitenkin puuttua, ei kääntää katsetta tai peitellä. Usein väärinkäytösten uhrit ovat voimiensa äärirajoille ajautuneita ja silloin työtoverien tai vaikkapa viimeisenä luottamushenkilöiden on uskallettava nostaa ns. “kissa pöydälle”, myös kirkossa ja erittäinkin sen suojassa elävissä seurakunnissa – siihen on täysi oikeus – kun ja jos vain sellaisia luottamushenkilöitä vielä vaihtopöytien ääreltä löytyy.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Lisäksi vielä tietysti se, että hengellisessä työssä on jatkuvasti ikäänkuin tarjottimella. Kaikeen siihen miten työtä tekee voi kuka – milloin- ja mistä syystä tahansa puuttua. Ihmisten hoitamisessa on omat erityiset riskinsä. Minun on aina ollut kiva palata kirkon leivistä verotoimiston hyvään työilmapiiriin. Siellä hoidimme asiakkaiden asioita, emme niinkään asiakkaita. Ei ainakaan samaan tapaan kuin kirkossa. Niinpä siellä oli paljon turvallisempaa. Asiakas ei voinut puuttua työhöni, kunhan sen asiallisesti hoidin. Seurakunnassa on tämäkin asia aivan toisin. Kirkko on tämänkin tähden melko turvaton työnantaja. Turvattomuus taas luo hyviä mahdollisuuksia epäasialliseen käytökseen ja jopa kiusaamiseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marketta Lahdenmaa sanoo:

    Tuo on totta, hengellinen työ on hyvin riskialtista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Riskialttiuden tähden ei todellista yhteistyötä voi syntyä eri toimialojen välille. Eikä myöskään vapaaehtoisille voi antaa merkittävää vastuuta. Nämä kaksi asiaa tekee seurakuntatyöstä hyvin kankeaa. Jatkuvasti on pelkona toisen reviirille astuminen. Yhdestäkin väärästä askeleesta voi syntyä arvaamattomia hankaluuksia. Hankaluudet usein kirkossa työnnetään maton alle. Voi sitä uutta työntekijää joka ei tiedä mitä maton alla on ja menee sen reunaa kohottamaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Paavo Eero sanoo:

      “Riskialttiuden tähden ei todellista yhteistyötä voi syntyä” Tämä ajatus on äärimmäisen turmiollinen totuutena ja mitä sitten olisivat nuo riskit, menetettävät pisteet. Itse en muuta riskiselitystä voi keksiä kuin sen, että koska lähtökohtaisesti seurakuntatyön palveltavaksi tullaan vapaaehtoisuuden pohjalta, aivan kuten kirkon jäsenyyteenkin, niin tuon joukon palvelutyössä, edessä, pitää voida osoittaa olevansa samalla kertaa kaikkia varten ja lisäksi uskottava. Onnistumisen kokeminen saavutetaan vain terveen identiteetin (=ammatti-identiteetin) kautta ja silloin ei myöskään ympäröivä vapaaehtoinen osaaminen näyttäydy enää riskinä vaan mahdollisuutena, toisista työaloista puhumattakaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Turvattoman tilanteen tähden asoihin ei uskalleta puuttua. Puuttujaa kun sattaa sen jälkeen uhata jopa oman viran menetys, nokituksi ja kiusatuksi joutuminen ym. Mikäli väärintekijä on hierakian huipulla, niin sitä suurempi vaara on itse joutua syytettyjen penkille. Toki aina pitäisi puuttua, aivan niin Paavo. Vain puuttumisen avulla asia voi korjautua. Riski on silti hyvin suuri.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marketta Lahdenmaa sanoo:

    Puuttumattomuuteen on monia syitä, mutta kuten totesin kirjoituksessani meille se on syvään juurtunutta. Puuttuminen sotii sitä kiltteyden periaatetta vastaan, joka meille on opetettu. Me myös pelkäämme “riitelijän” mainetta ja että sana vaikeana työntekijänä kiirii. Olemme siis mieluummin hiljaa ja näin jatkamme puuttumattomuuden perinnettä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Parhaita muutoksen tekijöitä ovat usein nuoret, jotka eivät suostu vanhojen kaavoihin. He eivät hyväksy loukkaavaa käytöstä, vaan nostavat kissan pöydälle.

    Usein työyhteisöissä on niin totuttu sietämään jotain käytöstä, niin ettei edes loukkaaja itse tiedä tekevänsä väärin. Olen havainnut miten työyhteisö voi antaa ikäänkuin luvan epäasialliselle käytökselle.

    Työelämässä ollessani paneuduin huolella näihin kysymyksiin. Moni asia muuttui paljon paremmaksi. Vaikka se ei kuulunutkaan toimenkuvaani. Tavallisena työntekijänä kykenin vaikuttamaan paljon työpaikkani ilmapiiriin. Puutuin rohkeasti kohtaamiini epäkohtiin ja vein ne esimiehelleni tiedoksi ja hoidettavaksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Paavo vetoaa terveeseen työ-identiteettiin. Tokihan se on tärkeä. Tosin on hankala säilyttää sitä, jos työpaikkailmapiiri on sairas. Olisikikin tosi mielenkiintoista joskus päästä näkemään seurakunta, jossa ilmapiiriasiat on hyvin hoidettu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Marketta Lahdenmaa
    Marketta Lahdenmaa

    Olen vahvasti keski-ikäinen diakonissa. Sana valmis, iloinen, lukeva ja tukeva. Teen työtä sisulla ja sydämellä.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Katso kaikki

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit