Juud.. 1:5 “Vaikka jo kerran olette saaneet tietää kaiken, tahdon kuitenkin muistuttaa teitä siitä, että Herra, joka oli pelastanut kansan Egyptistä, toisella kertaa hukutti ne, jotka eivät uskoneet.”

Juudaan kirjeessä muistutetaan ammoisen esimerkin kanssa, että Jumalan lahja on iankaikkinen elämä. Lahja täytyy ottaa vastaan ja säilyttää se sydämessä, sisällisesti. Blogi.

En halua saivarrella, mutta eikös Jumalaan luottaminen (usko) ole juuri sitä, että Hän Pelastaa ja hukuttaa, eli meidän ei tarvitse huolehtia pelastuksesta, joka on Kristuksessa täydellisesti saatettu voimaan, sekä voimme jättää myös hukuttamisenJumalan tahdon varaan, jos näkee hyväksi jonkun hukuttaa, niin siihen löytyy varmasti aihetta.

Tällä siis tahdon vain kysyä, mitä voi ihminen tehdä sen eteen, ettei Jumala hukuta? Voiko jotain tehdä? Tai mitä ihminen voi tehdä pelastuksena eteen, jos se kerran on 100% Jumalan lahja?

Eikö kuitenkin niin, että Luottamus Jumalaan perustuu Hänen lupaustensa voimaan, eikä meidän tekemisiin ja tekemättä jättämisiin? Kun ihminen luottaa Jumalaan Kristuksen Sanan kautta, niin on päämäärä saavutetu. Lopulta lihaan tehty ympärileikkaus on tyhjän veroinen jos ihminen ei luota Jumalaan. Ono ihmioen kastettu lapsena vai aikuisena, on merkityksetön jos luottamus Jumalaan puuttuu.

Täytyyhän ihmisen siis jo luottaa (uskoa) Jumalaan, kun ja jos hän kerran Jumalalta apua pyytää. Usko täytyy siis olla olemassa jo ennen kun ihminen kääntyy Herran puoleen. Mistä tuo luottamus on ihmiseen syntynyt? Kun hyvin pieni lapsi ristii kätensä ilta rukoukseen, niin onko kyseessä oikea uskovainen, vai pitääkö vielä odottaa toista uskoa?, eikö Jumala juuri tahdo, että olismme Hänen lapsiaan?

“Sillä kun Jumala oli antanut lupauksen Aabrahamille, vannoi hän itse kauttansa, koska hänellä ei ollut ketään suurempaa, kenen kautta vannoa, ja sanoi: “Totisesti, siunaamalla minä sinut siunaan, ja enentämällä minä sinut enennän”; ja näin Aabraham, kärsivällisesti odotettuaan, sai, mitä luvattu oli. Sillä ihmiset vannovat suurempansa kautta, ja vala on heille asian vahvistus ja tekee lopun kaikista vastaväitteistä. Sentähden, kun Jumala lupauksen perillisille vielä tehokkaammin tahtoi osoittaa, että hänen päätöksensä on muuttumaton, vakuutti hän sen valalla, että me näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valhetella, saisimme voimallisen kehoituksen, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta. Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti, jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti. Hebr.6:13-20

Aabraham sai siis mitä oli luvattu sen tähden, että Jumala oli luvannut. Abraham sai siunauksen Jumalan tahdon mukaan.

Näin on siis meidänkin kohdilla, jos jotakin olemme saaneet, niin olemme saaneet sen tähden, että Jumala on meille antanut. Näin on siis vastaanottaminenkin Jumalan tahdon mukaan, sillä Evankeliumi on se Voima, joka avaa kuurojen korvat ja avaa sokeiden silmät.

Nyt joku kysyy, miksi se ei avaa kaikkien silmiä ja korvia? Minä kysyn myös, miksi vain Aabrahamille annettiin siunaus? Oliko Aabraham erityinen? Ei, vaan koska Jumala oli valinnut hänet ja vaimonsa Saaran. ( 1. Moos.18) Tästä valinnasta myös Paavali iirjoittaa Room. 9 luvussa ja sanoo:

“Ennenkuin kaksoset olivat syntyneetkään ja ennenkuin olivat tehneet mitään, hyvää tai pahaa, niin-että Jumalan valinnan mukainen aivoitus pysyisi, ei tekojen tähden, vaan kutsujan tähden- sanottiin hänelle: “Vanhempi on palveleva nuorempaa”, niinkuin kirjoitettu on: “Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin”. Mitä siis sanomme? Ei kaiketi Jumalassa ole vääryyttä? Pois se! Sillä Moosekselle hän sanoo: “Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan”. Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen. Sillä Raamattu sanoo faraolle: “Juuri sitä varten minä nostin sinut esiin, että näyttäisin sinussa voimani ja että minun nimeni julistettaisiin kaiken maan päällä”. Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo.

Järki sanoo: Faarao olisi voinut tehdä toisin jos olisi halunnut, mutta usko sanoo toista, sillä Jumala nosti esiin oman nimensä kaikenmaan päälle.

Evankeliuimia on siis julistettava kaikille kakkialla, vaikka kukaan ei sitä uskoisi, sillä Jumala tuntee omansa ja on heidän tähtensä Lähettänyt sanansa maailmaan.

Paavali jatkaa: Sinä kaiketi sanot minulle: “Miksi hän sitten vielä soimaa? Sillä kuka voi vastustaa hänen tahtoansa?” Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: “Miksi minusta tällaisen teit?” Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa käyttöä varten? Entä jos Jumala, vaikka hän tahtoo näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiettäväksi, on suurella pitkämielisyydellä kärsinyt vihan astioita, jotka olivat valmiit häviöön, ja on tehnyt sen saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän on edeltävalmistanut kirkkauteen?

“Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä. Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu. Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, “eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois”. Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät. Hebr.11:3-6

Mistä siis tulee ihmiselle tällainen luottanmus? Ihminenkö päättää uskoa, valitsee ja tahtoo? Vai onko kuitenkin niin, että Jumala antaa kenelle tahtoo?