Juhlia riittää – ääh!
Tulevana viikonloppuna (12.–15.6.) vietetään kolmet lähetysjuhlat: Kauniaisissa juhlii Medialähetys Sanansaattajat, Raumalla Lähetysyhdistys Kylväjä ja Rovaniemellä Suomen Lähetysseura. Syytä juhlimiseen tietysti on ja kaikki juhlaväki on tervetullutta. Onhan juhlan aiheena ennen kaikkea se, mitä olemme yhdessä saaneet – Jumalan armosta – aikaan eri puolilla maailmaa. Kirkkomme missio ulkomailla ulottuu vähintäänkin 63 valtion alueelle. Ja kun huomioidaan Pipliaseuran työ raamatunkäännösten parissa ja Sanansaattajien työ median välityksellä, alue laajenee huomattavasti.
Silti tulee vähän surullinen olo. Olen varma, että monet haluaisivat osallistua kaikkiin kolmeen juhlaan. Tämä paljastaa sen, että ulkomainen työmme on hajallaan. Historiallisista, teologisista ja inhimillisistä syistä meillä on seitsemän lähetysjärjestöä ja lisäksi kirkon kansainvälisen työn toteuttajaksi perustettu Kirkon Ulkomaanapu. Jokaisella on nykyisin oma erityispiirteensä ja erikoistumisensa. Silti tämä juhlintojen päällekkäisyys kuvastaa mielestäni hajaannusta.
Tulevan sunnuntain evankeliumia (Luuk. 9:57–62) edeltää mielenkiintoiset tapahtumat Jeesuksen seuraajien joukossa. Ensin he joutuvat pettymään, kun eivät kykene auttamaan poikansa puolesta hädissään olevaa isää. Sitten he kinastelevat siitä, kuka on suurin ja lopulta he haluaisivat polttaa yhden samarialaiskylän, koska nämä eivät ota heitä vastaan. Aikamoinen porukka lähetettäväksi Jumalan valtakunnan asialle, kuten tapahtuu luvussa kymmenen.
Onko niin, että emme ota tosissamme Jumalan valtakunnan asiaa, koska meillä on varaa päällekkäisiin organisaatioihin, toistemme ohi puhumiseen ja toistemme piikittelyyn?
Kuitenkin Jumala lähettää meidät, kuten seuraajansa aikoinaan.
Mutta onkohan Hänkin vähän surullinen?
11 kommenttia
1) Käytännön hankkeissa, esim. yhteisten lähetyskurssien yms. alueilla tehdään paljonkin yhteistyötä eri lähetysjärjestöjen välillä. 2) Lähetystyössä on paljon vapaaehtoista työtä. Se puolestaan ei mene keskusjohtoisesti tyyräten vaan sen mukaan mikä omista lähtökohdistaan lähtien koetaan mielekkääksi. Lukuisien järjestöjen olemassaolo selittyy ja on mielekästä tästä näkökulmasta käsin. 3) Keskusjohtoisesti saneltu lähetystyön organisaatio kuihtuu omaan organisation pyörittämiseensä. Tästä on esimerkkinä Ruotsin tilanne. Koko Ruotsin kirkolla on vähemmän lähetystyöntekijöitä kuin esim. SLEY:llä Suomessa. SLEY:llä olisi jopa enemmän halukkaita lähtijöitä, kuin on varoja lähettää.
Löytyykö riittävää ehtoollisyhteyttä, yhteisten lähetysjuhlien järjestämiseen? Lähetysjuhlilla pidetään käsittääkseni myös messuja ja jaetaan ehtoollista.
Olisiko O.K. jos naispappi tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävä pappi toimisi liturgina/avustavana pappina tms. lähetysjuhlien messussa?
Erilaisten organisaatioiden oleminen ei sinänsä ole mikään ongelma.
Otetaanpa vertailukohdaksi lukuisia toisia kesätapahtumia, jotta ymmärrämme että samaan kesään mahtuu monenlaisia tapahtumia.
On erilaisia musiikkitapahtumia rokista oopperaan ja tangosta kansanmusiikkiin jne. ja monenlaista kesäteatteria joidenkin kyläkuntien tapahtumista isolla rahalla tehtyihin kulttuuritapahtumiin.
Näitäkin riittää niin suuressa määrin ettei kukaan voi osallistua jokaiseen.
Mitäpä jos näitä lyötäisiin yhteen niin ettei lopulta olisi jäljellä kuin Savonlinnan ooppera, Kuhmon kamarimusiikki ja VisFestivalen musiikin puolella, Lurensin ja Närpiön kesäteatterin lisäksi vielä Kyläsepän kesäteatteri ja kaikkien näiden lisäksi vielä tanssinhaluisille Esakallion tanssitapahtumia.
Saataisiinko tällaisella keskittämisellä kansantaloudellista hyötyä kesän kulttuuritarjonnan alalla?
Tällä puheenvuorollani haluan korostaa sitä miten tärkeä tehtävä on erilaisten tapahtumien tarjonnalla ilman että kaikkea yritetään tasapäistää yhden mittakoon kuosiin.
Olinpa eräässä seurakunnassa, jossa paikallinen työntekijä sanoi kannattavansa sitä, että kirkolla olisi vain yksi lähetysjärjestö. Se olisi hänen mukaansa tehokkainta. Voisi keskittyä itse työhön, kun hallinto- ym. kulut saataisiin pieniksi. Mieleeni tuli, mutta en viitsinyt kysyä, että kannattaako hän myös sitä, että heidän keskustassaan olisi vain yksi ruokakauppa. Olisihan se tehokkainta, kuljetuskulut, rakennuskulut ym. saataisiin pienimmiksi. Me ymmärrämme, että kaupan alalla monopoli ei ole hyväksi. Luulen, että sama logiikka koskee kaikkea, mitä me ihmiset teemme. Ehkä kirkossa ongelma on se, että me emme oikein ole keksineet keinoja, joilla eri toimintoja voisi verrata toisiinsa. Kaupassa se on hinta, mutta mikä se olisi esim. lähetysjärjestöissä? Mutta siitä olen aika vakuuttunut, että monopoli olisi pahasta. Ja on näissä lähetysjärjestöjen kesäjuhlissa se hyvä, että ne jakaantuvat eri puolille maata samana viikonloppuna. Ei satunnainen espoolainen päätä poiketa Rovaniemellä, Kauniaisissa saattaa poiketa.
Kun yhteistyö seurakunnan ja perinneliikkeen välillä sujuu saumattomasti niin se näkyy aivan tavallisessakin seurakuntaelämässäkin.
Otetaanpa pieni esimerkki pienestä kirkosta.
Kun esikoislestadiolaiset pitävät kirkkopyhäänsä Karinaisissa niin kirkko on lähes täynnä ihmisiä eikä siinä ole tarvinnut tehdä mitään erikoista numeroa tuosta tapahtumasta.
Kirjoittaja
Vesa Häkkinen
Kirkon kansainvälisen työn juoksupoika, pyrkimyksenä edistää kirkon mission toteutumista hiippakunnissa ja seurakunnissa. Töissä kirkon ulkoasiain osastolla.
Mielestäni on hyvä, että ev.lut.kirkolla on useita lähetysjärjestöjä. Ne kaikki edustavat luterilaisen kirkon sisällä toimivien kristittyjen lähetystyötä ja -näkyä. Kun on useampi järjestö, niin kentällä on myös enemmän lähettejä erilaisissa kohteissa ja tehtävissä. Mielestäni se ei ole hajaannusta sen enempää kuin lukuisten hengellisten kesäjuhlien kirjokaan. Yhteen muottiin tai järjestöön pakottaminen toisi eittämättä hajaannusta kirkkoon.
Ilmoita asiaton kommentti