Juhannussaarna – Poijjaat!

Kalastusreissu järvellä poikien kanssa oli tuonut hyvän saaliin. Tuoretta kalaa, ahventa ja särkeä, oli paistumassa nuotiolla ruisleivän särpimeksi. Jumala naurahti. Hänen ilmettään ei sanalla sanoen voinut sanoa pirulliseksi, vaan jumalalliseksi, nyt eräästä jumalallisesta syystä. ”No poijjaat!”, Jumala sanoi seurassaan oleville enkeleille lämmitellen samalla käsiään nuotion lämmössä, ”Minulla on teille vähän tehtävää. Se on mitä tärkein. Ja ennen kaikkea kahdelle perheelle iloinen. Piru ei tosin tykkää tästä yhtään, kun sotken hänen suunnitelmansa, hyvemmän kerran tietenkin.”

Enkelit olivat uteliaita. Mitähän Isä Jumalalla nyt olisi kerrottavana. Jumala huokaisi tyytyväisenä. Hänellä oli selvästikin suunnitelma, jota hän oli suunnitellut pitkän, pitkän aikaa. Hymy suunpielessä paljasti, että se olisi taatusti jotain oikein hyvää.

”Niin poijjaat.”, Jumala sanoi uudelleen, ehkä härnätäkseen enkeleitä: ”Minun on aika tehdä ihmeitä. On aika kahdelle ihmeelliselle syntymälle.”. Paistuvan kalan tuoksu alkoi olla jo houkutteleva, mutta ei vielä. Vielä ei syödä, sillä ensin olisi puhuttava tärkeitä asioita.

Jumala käänsi huomionsa arkkienkeli Gabrieliin. ”Gabriel”, Jumala sanoi, ”saat viedä viestin kahdelle perheelle.” Jumala piti taiteellisen paussin ennen kuin jatkoi: ”Jerusalemissa on vanhempi pariskunta, jolla ei ole vielä lapsia. Ikänsä puolesta lapsensaaminen on heille jo miltei mahdotonta, mutta mikäpä minulle olisi mahdotonta?” Jumala naurahti. ”He ovat Sakarias ja Elisabet, ja ovat uskollisesti noudattaneet lakia ja palvelleet minua vuosien ajan. Kerro Sakariaalle, että he saavat pojan. Sakarias on silloin suorittamassa palvelustaan temppelissä, joten mikäpä sen mainiompi paikka kertoa hänelle tämä ilouutinen.”

Gabriel nyökkäsi päätään: ”Tehtävä ymmärretty. Minäpä lähden.” ”Mutta odotapas.” Jumala keskeytti, ”Muista yksi asia, kun ollaan tekemisissä juutalaisten kanssa – sen jästipäisempää porukkaa en ole vielä maanpäällä nähnyt. Sakarias ei taatusti usko viestiäsi, vaikka sen enkeli hänelle kertoo. Hän epäilee ja siitä hyvästä minä annan hänelle opetuksen ja osoitan samalla armoani. Minä vien häneltä puhelahjat siihen asti, kunnes poika syntyy. Näin. Menehän nyt poikaseni, lennä tuulen lailla ja kerro iloinen viesti hänelle.”

Enkeli Gabriel kohosi yläilmoihin ja lähti. Jumala kääntyi jäljellä olevien enkeleiden puoleen. Hän hieroi tyytyväisenä käsiään, venytteli ja alkoi puhua. ”No poijjaat, aijai miten mukavasti tämän pohjoisen keskikesän aurinko jaksaa lämmittää. Viileä tuuli ja miltei tyven järvi. Että osaa olla kaunista. Mutta eiköhän poijjaat ruveta syömään?” Kerta Jumala kehotti, niin enkelit tottelivat. Heillä, henkiolennoilla, oli jostain kumman syystä nälkä. Mitä lie Jumalan huumoria sekin ilmiö.

Jumala vihelteli. Enkelit olivat nyt hämmennyksissään. Vihellys kun ei kuulunut Jumalan normaaleihin tapoihin. Hän oli oudon kevyellä ja iloisella mielellä.

”Poijjaat, poijjaat!”, Jumala lausahti, ”Minulla on kohta lisää poikia.” Enkeleitten ilmeet olivat niin kummallisia, että Jumala sai naurukohtauksen. ”No minäpä selitän teille poijjaat. Katsokaahan. Minulla on jo oma poikani. Olette tavanneet tämän pitkätukkaisen parrakkaan kaverin kuljeskelemassa ympäriinsä viisaan näköisenä. Niin no, hän onkin viisauteni, ei siitä sen enempää. Mutta poikia vähän muunlaisella tavalla.”

Jumala korjasi ryhtiään. ”Otetaanpa avuksi teksti.” Jumala kaivoi nyssäkästään kirjakäärön ja avasi sen. ”Vuosisatoja sitten jutustin Jesajan kanssa. Sanoin hänelle seuraavaa: ’Voi ihmistä, joka riitelee luojaansa vastaan, voi ruukunsirpaletta sirpaleitten joukossa! Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, hän, joka on Israelin luonut: – Tekö vaatisitte minut tilille lapsistani, tekö antaisitte minulle neuvoja ja ohjeita omien kätteni töistä (Jes. 45:9, 11)?’”

Jumala otti opettavaisen ilmeen kasvoilleen: ”Gabriel lähti juuri viemään viestin Sakariaalle ja Elisabetille. He saavat lapsen, pojan, josta tulee profeetta. Hän saa kertoa messiaasta, jonka minä lähetän maan päälle. Nyt on sen aika.”

”Ihmisen ovat vuosituhansien ajan piinanneet toisiaan ja minua. He ovat aiheuttaneet murhemieltä, murhaa ja kaikenlaista kurjuutta ihan omaa pahuuttaan. Siksi juuri voi, voi ihmistä, joka riitelee luojaansa vastaan. Täysin turhaa, sillä ihmisten riitaisuus on vain hyttysen ininää. Messias syntyy tämän takia. Nyt on aika antaa ihmisille opetus, että Jumalalla on valta tehdä ihan mitä itse haluaa.”

”Minä lähetän kaksi poikaa, kumpikin ovat minun poikiani omalla tavallaan. Tämä ensimmäinen ikävanhan pariskunnalle syntyvä Johannes on minun luomistekoni. Hän on lapseni, kuten jokainen ihminen maailmassa. Tämä poikani joutuu tilille sanomisistaan ja tekemisistään, siitä, että hän kutsuu kansaani katumukseen. Lopulta hänen päättää työnsä ja päivänsä päättömästi, päätön työn päätös. Vaikka Johannes kuolee työni takia, yhdenkään ihmisen turha vaatia minua tilille tästä lapsestani, pojastani. Hän on minun tekoani ja hänen tekonsa ovat minun tekoani. Johannes kuolee, mutta hän ei sitä murehdi. Hän tuntee minut ja toimii minun nimessäni.”

Jumala vaikeni hetkeksi. Hän näytti hetkellisesti vakavoituvan. Hän rullasi kirjakäärön, laittoi sen takaisin nyssäkkäänsä. ”Hei poijjaat, ottakaapa lisää evästä. Nälässä ei ole hyvä olla.” Enkelit jatkoivat ateriointia, nälkä jälleen, mistä lie putkahtanut.

Jumala istui hiljaa enkeleiden ruokaillessa, ja keskeytti ruokailun yhtäkkiä. ”Niin se on poijjaat, että Gabrielille tulee muutaman kuukauden päästä toinen reissu, tällä kertaa Nasaretiin Galilean maakuntaan. Kerroin teille ensimmäisestä pojastani, ja nyt kerron siitä toisesta, varsinaisesta kertomuksen sankarista.”

”Se viisaannäköinen pitkätukka, partasuinen sälli, oma poikani, joka kuljeskelee ympäriinsä valtakuntaani, on messias. Hänet minä lähetän maan päälle ja Gabriel käy kertomassa nuorelle pariskunnalle hänen syntymästään. Poikani syntymä eroaa kuitenkin Johanneksen syntymästä merkittävällä tavalla. Poikani Jeesuksen äiti on koskematon ja poikani sikiää hänessä Pyhästä Hengestä. Johannes saa toimia hänen airueenaan. Poikani ei tarvitse sen jälkeen aloittaa työtään tyhjältä pohjalta, vaan ihmiset ovat valmiina ja tunnistavat messiaan.”

”Messiaalla riittää työtä. Hän joutuu tekemään itsensä tunnetuksi, hän saa tehdä suuria ihmetekoja, parantaa sairaita, herättää kuolleita, karkottaa riivaajahenkiä ja kertoa minun rakkaudestani. Ihmiset kuitenkin reagoivat häneen väkivaltaisesti, vaikkei hän teekään mitään pahaa. Piru itse usuttaa ihmiset poikani kimppuun, hyödyntää heidän luontaista pahuuttaan ja väkivaltaisuuttaan. Poikani petetään, pidätetään ja teloitetaan. Annan kaiken inhimillisen ja kosmisen pahuuden kohdistua häneen.”

Jumala piti pienen tauon, kunnes jatkoi puhettaan. ”Olette aika hämmentyneitä, ettekö? Minulla on aikamoisia suunnitelmia ja nyt kerron niistä teille. Mutta kuten huomaatte kasvoiltani, minä itse olen iloinen ja tyytyväinen. Tällainen on ollut suunnitelmissani jo niin kauan kuin ihminen on maan päällä kulkenut. Poikani kuolema ristillä saa ihmiset tulevaisuudessa vaikenemaan ja hämmennyksiin. Heidän oma väkivaltaisuutensa ja pahuutensa lopulta koituu kohtalokkaaksi. Heidän syntisyytensä ja pahuutensa, jopa kuolemansa, kukistetaan ristillä. Poikani ylösnousemuksessa minä osoitan mahtini.”

”Mutta poijjaat! Nyt hymyä kasvoille!”, Jumala virnisti. ”Kesäpäivä täällä on aivan loistava. Tiedättekö mitä tällä paikallakin tuhansien vuosien jälkeen tehdään? Tällä paikalla kuule pidetään nuotiota ja kerrotaan poikani kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Niin radikaali ja suuri se asia tulee olemaan, että sen vaikutus ulottuu tuhansien vuosien päästäkin. Sitä ei unohdeta. Jeesuksen nimi saa miljoonat ihmiset mykiksi Sakariaan tavoin, mutta kun he myöntävät tarvitsevansa armoa minulta, heidän suunsa avautuvat ylistykseen ja kiitokseen minua kohtaan. He lausuvat Johanneksen nimen muistellen armollisuuttani, mutta he lausuvat Jeesuksen nimen rukoillessaan minua muistaessaan minun olevan heidän pelastajansa.”

Jumalan katse ajautui haaveilevana katselemaan järvenrantaa. ”Hei katsokaa! Tuolla lahdessa, hirvakset telmivät! Vasat ovat pieniä, mutta kyllä ne isoiksi kasvavat. No mutta, tuoltahan Gabriel jo tuleekin. Antakaahan poijjaat veljellenne tilaa, että saakin hänkin paikan.”

Gabriel istuutui nuotion ääreen ja Jumala ojensi hänelle ruisleipää ja tuoretta, paistettua ahventa. ”Kerrohan enkeliseni retkestäsi. Mitenkä reissu sujui Jerusalemissa?” Gabriel haukkasi palan leivästään, mutusteli aikansa ja alkoi puhua.

Hassinen Ville
Hassinen Ville
Kuopiolaissyntyinen ja neljänkymmenen alkupuolella oleva seurakuntapappi ja sivutoiminen tutkijanplanttu. Aikansa Pohjois-Karjalan laulumaita kierreltyään olen palannut kotiseuduilleni vaatimattomien (ja niitten oekeetten) ihmisten pariin Savoon Kuopion kupeeseen seurakuntapapiksi. Kirjoittelen osin seurakuntatyön näkökulmasta, milloin sitten eksyn naputtelemaan pohdiskellen ja sukeltelen syvempiin uomiin.