Juha Vähäsarja vastaa Timo Pöyhöselle: Mikä on ylösalaisin?
Timo Pöyhönen otti kipakasti kantaa pääkirjoitukseeni ja väitti minun vääristelleen tahallaan asioita. Selvennettäköön, että pääkirjoituksessani Raamattuopisto ei tahdo mustamaalata Hengen uudistus -liikettä, vaan Elämä-lehden päätoimittaja ihmettelee Crux-lehden artikkelin ”Uushenkisyys haastaa kirkkoa” kritiikitöntä asennetta uushenkisyyteen. Se on vähintäänkin hämmentävää.
”Kirkon tulee suhtautua uushenkisyyteen avoimella asenteella” on yhden kirjoittajan viesti. Hän on järjestänyt koulutusta tarot-korttien käyttöön ja joogaan. Nyt hän toimii kirkon jumalanpalveluselämän ja spiritualiteetin kouluttajana.
Toinen kirjoittaa, että kirkon jäsenistössä on paljon ihmisiä, joita uushenkiset opetukset ja harjoitukset kiinnostavat. Niinpä uushenkisyyden kohtaamisessa kristityt voivat ottaa myös dialogisen ja inklusiivisen asenteen. Siis uushenkisyyden kanssa, jonka piirissä kirjoittaja kertoo muotoutuneen omanalaisia tulkintoja esimerkiksi Jeesuksen merkityksestä. Voidaan puhua eräänlaisesta new age -kristologiasta. Tälle henkiselle ja hengelliselle etsinnälle on olisi löydettävä enemmän tilaa. Mitä se käytännössä tarkoittaa?
Kolmantena kirjoittajana Timo Pöyhönen kertoo olleensa henkisyysmessuilla ”meedion apupoikana”. Kuvaus jatkuu: ”Oli kiinnostavaa nähdä, miten alkunaureskelujen jälkeen ihmisten ilmeet vakavoituivat, kun he kokivat jotakin yliluonnollista.” Ei mitään kritiikkiä, ei mitään ajatusta siitä, mikä henki tässä toiminnassa vaikuttaa. Vertailukohdaksi nostetaan: ”Samoin toimivat Jeesus ja apostolit: usein parantumisihme avasi sydämet kuuntelemaan sanomaa.” Kirkon vastauksen tulisi siksi olla yliluonnollisuuden arkistaminen.
Myöhemmin Pöyhönen kehottaa tekemään, kuten Paavali, jolle avautui ovi julistaa evankeliumia sen kautta, että hän tutustui paikallisiin noitiin. ”Sinne vain rajapintaan.” Tässä oikeastaan tullaan siihen kysymykseen, joka erityisesti nostatti kysymyksiä: mitä se rajapinnassa toimiminen tarkoittaa? Meedioistunnossa mukana olemista? Yhteistä rukousta? Toinen toisensa siunaamista? Mitä siellä rajapinnassa tapahtuu? (Apt. 16:16-)
Itse ymmärrän, ettei tällainen vieraiden henkien toimintaan osallistuminen voi koskaan olla kristittyjen tie. Paavali kirjoitti: ”Rakkaat ystävät, pysykää siis erossa epäjumalien palvelemisesta… Tarkoitan sitä, että epäjumalien palvelijat uhraavat pahoille hengille eivätkä Jumalalle, enkä halua teidän joutuvan yhteyteen pahojen henkien kanssa. (1. Kor. 10:14, 20)
En siis ota kantaa Hengen uudistus kirkossamme -liikkeeseen, enhän edes tunne sen toimintaa kovinkaan hyvin. Otan kantaa näihin hämmentäviin puheisiin ja rajanylityksiin sekä kritiikittömään asenteeseen suhteessa uushenkisyyteen.
Juha Vähäsarja
Elämä-lehden päätoimittaja
Ps. En vastannut soittopyyntöön, koska se ei ollut minua tavoittanut. Enkä ole selvännäkijäkään, voisi sanoa näin päivän teemaa myötäillen.
53 kommenttia
Väärien henkien kanssa ei kannata leikkiä. Kun saatanalle antaa pikkusormen, niin se vie koko käden.
Kun tulet siihen maahan, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa, niin älä opettele jäljittelemään niiden kansojen kauhistavia tekoja. Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta, joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen. Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi. Ole siis nuhteeton Herran, sinun Jumalasi, edessä. Sillä nämä kansat, jotka sinä nyt karkoitat, kuuntelevat kyllä merkeistäennustajia ja taikureita, mutta sinulle ei Herra, sinun Jumalasi, sitä salli. (5. Moos. 18:9-14 / FB38)
Ai niin. Henri Järvinen toteaa K&K:ssa, että jos ”tarot- korttien avulla tunnistaa elämässä tilanteen, johon erityisesti tarvitsee rakkautta ja armoa, voi rukoilla. Ei se ole ristiriidassa tarot-korttien kanssa.” No miksei, kun ottaa huomioon tämän ajan hengen, joka alkaa muistuttaa 1920-lukua.
Kommentti Apostolien tekoihin: Paavali Apostolien tekojen 16. luvun kuvauksen mukaan nimenomaan EI etsiytynyt pakanallisen hurskauden ja kristillisen uskon rajapinnalle. Päin vastoin pahan hengen riivaama orjatyttö hakeutui – näköjään demonin ajamana – juoksemaan ja huutelemaan Paavalin perässä. Lopulta apostoli kyllästyi pahan hengen sinänsä oikean sisältöiseen puheeseen. Sitten syntyi konflikti, kun orjatytön omistajat huomasivat, että heiltä menivät tulot kun tämä oli hengen otteesta vapauduttuaan samalla menettänyt yliluonnollisen kyvyn ennustaa tulevaa.
Kuvauksesta löytyy monia meillekin hyödyllisiä näkökulmia. Muun muassa se, että Paavali joutui kärsimään ja jopa lähtemään Filippistä pakanuuden kanssa syntyneen konfliktin seurauksena. Oikeastaan vain Filippiläiskirje paljastaa, että Filippissä oli syntynyt kukoistava kristillinen seurakunta. Ristin teologiaa tämäkin: Jumalan voima kätkeytyy heikkouteen, ei vain näy vakuuttavissa voimateoissa.
Juha kysyy: ”Myöhemmin Pöyhönen kehottaa tekemään, kuten Paavali, jolle avautui ovi julistaa evankeliumia sen kautta, että hän tutustui paikallisiin noitiin. ”Sinne vain rajapintaan.” Tässä oikeastaan tullaan siihen kysymykseen, joka erityisesti nostatti kysymyksiä: mitä se rajapinnassa toimiminen tarkoittaa? Meedioistunnossa mukana olemista? Yhteistä rukousta? Toinen toisensa siunaamista? Mitä siellä rajapinnassa tapahtuu? (Apt. 16:16-)”
Selkeään kysymykseen selkeä vastaus: Rajapinnassa oleminen tarkoittaa rakastamista ja evankeliumin viestittämistä. Kyse on lähetystyöstä. Uushenkisten kanssa on aivan samoin kuin missä tahansa lähetyskentällä. Thaimassa ei voi tehdä lähetystyötä jos ei uskalla olla vuorovaikutuksessa buddhalaisten kanssa tai Iranissa ellei halua tutustua muslimeihin. On vain mentävä ihmisten luo, kuunneltava ja opittava ja sitten sopivassa (tai sopimattomassa) kohdassa oltava valmis kertomaan mihin toivomme perustuu.
Toivottavasti Pöyhönen ja Vähäsarja voivat keskustella asiasta silmäkkäin. Täällä keskusteleminen ei vie asiaa eteenpäin. Tässä on niin voimakkaita tunteita jo pelissä, että netti, eikä edes puhelinkeskustelu korjaa aisaa, vaan rikkoo helposti lisää. Silloinkin keskustelu on valmisteltava rukouksin.
Opin Per Wallendorffilta nuorena sen, että armolahjat ovat Jumalan suuria salaisuuksia ja niitä voi käyttää tavalla, joka ei tee niiden omistajista erityisiä. Mielelläni pysynkin rikkinäisenä ja vähän repaleisena. Jopa välillä ahdistuneenakin. Samalla tietäen sen että voi olla Jumalan käytössä tämmöisenäni. Eikä muiden tarvitse tietää siitä mitään.
Kirjoittaja
eri kirjoittajia
YKSI KERRALLAAN -vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.
Jos itse lukee tuon Timo Pöyhösen haastattelun, niin kyllä siitä löytyy ihan kritiikkiä uushenkisyyttä kohtaan. Ja toisaalta kirkon sanomaa armosta ei ole unohdettu. Joten, vaikka haastelelusta voi poimia ongelma kohdan tulee myös nähdä se tosiasia, että kirkon sanoma on ainutlaatuinen, myös tässä haastattelussa.
Ilmoita asiaton kommentti