Joskus on niin hyvä hetki...

Joskus on niin hyvä hetki, kivuton, rauhallinen, iloinen, rakastava, että tekee mieli kirjoittaa blogi Sinulle, Jeesus. Lyhyt, mutta sydämentäysi. Niinkuin nyt. Juuri. Kiitollisuudella kirjoitettu.

Kun avasin tänään Raamatun, luin sanan ihmisen iästä. Seitsemänkymmentä vuotta on jo määrä, mutta jos voimat riittävät, voi yltää kahdeksaankymmeneenkin vuoteen. Tunnen itsestäni, että tahtoa minulla on, mutta fyysisiä voimia ei juurikaan niin paljon. Vaikka nykyinen ennnuste kuolemasta on kivunnut yli kahdeksankymmenen vuoden ja vanhuksia elää satavuotiaaksi enemmän kuin koskaan, en edes toivo erityisemmin pitkää ikää.

Jeesus, elämäni Kumppani! Lapsesta asti kasvoin kanssasi. Olen koko elämäni kasvanut seurassasi läpi moninaisten vaiheitten - niin surullisten kuin iloisten, tyhjänpäiväisten ja antoisien. Nyt olemme tässä mitä läheisimmin. Iltalintu laulaa vielä pimenevässä vaaleassa kesäyössä. Minun sanani hapuilevat sanomattomia sanoja, eivätkä ne koskaan puhu ääneen sitä, mitä sisimmässäni tunnen. Sinä mykistät minut läsnäolosi ihmeellä.

Sinun läsnäolosi on rakkaus, jolle en osaa nimetä muuta kohdetta ennen Sinua. Tunnen sen leijuvan tunelmana keskenämme ja avautuvan äärettömiltä ääriltään kohti ihmisiä. Kohteet nousevat esiin kuin pienet hiljaiset nuput, joita toivot minun vaalivan.

Sinä tiedät: rakastan Sinua.

2 kommenttia

  • Sami Paajanen sanoo:

    Kiitos kauniista kirjoituksesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Päivi Huuhtanen-Somero
    Päivi Huuhtanen-Somero

    Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.