Jos lapseni eivät pääsisi kouluun tänäkään vuonna
UNICEF julkaisi tällä viikolla raportin jonka mukaan 13 miljoonaa eli 40 prosenttia Syyrian, Irakin, Jemenin, Libyan ja Sudanin lapsista ei käy koulua tällä hetkellä. Määrän pelätään nousevan 50 prosenttiin lähikuukausien aikana.
Lähes 9 000 koulua on suljettu Syyriassa, Irakissa ja Libyassa. Syyriassa yli 50 000 opettajaa ovat joutuneet jättämään työpaikkansa. Tapaan useita näistä opettajista Jordaniassa pakolaisleireillä – heitä tarvittaisiin opettamassa, mutta sota estää sen. Tuhannet lapset joutuvat käymään koulua vaarallisissa oloissa tai naapurimaissa - siis ne harvat, jotka pääsevät kouluun.
Entä jos…
Jos asuisin Lähi-idässä ja lapseni eivät pääsisi kouluun, ei olisi ihme jos pyrkisin Eurooppaan. Ehkä jonakin päivänä pääsisimme Budapestin rautatieasemalta jatkamaan matkaamme johonkin meitä ymmärtävään maahan, missä lapseni voisivat käydä koulua.
Jos joutuisin viemään lapseni turvaan iltaisin, kun hallituksen joukot pudottavat tynnyripommeja, pyrkisin varmaan Eurooppaan. Jos selviäisimme Välimeren vaaralliselta ylitykseltä, niin ehkä lapseni saisivat asua elämänsä ilman väkivallan uhkaa.
Jos ääriryhmät taistelisivat naapuristossani ja uhkaisivat lasteni vapautta, olisin epätoivossani valmis myymään omaisuuteni ja maksamaan viimeiset rahani salakuljettajille, että saisin lapseni turvaan Eurooppaan.
Jos lapseni näkisivät joka päivä tappamista ja ystäviensä kuolemaa, olisin valmis viemään heidät hinnalla millä hyvänsä Eurooppaan, siitä huolimatta että he joutuisivat kohtaamaan siellä rasismia ja nimittelyä.
Jos talossani ei olisi sähköjä eikä sinne tulisi vettä, ja seinissä olisi reikiä, ja vaikka itse haluaisinkin jäädä, lähtisin lasteni takia etsimään parempaa maailmaa missä lapseni saisivat elää lapsina.
Jos maailman suurvallat eivät saisi aikaan poliittista ratkaisua maassani niin, että sota loppuisi: miksi lapseni joutuisivat maksamaan siitä? Veisin heidät turvaan Eurooppaan.
Jos lapsillani ei olisi tulevaisuutta omassa maassaan, niin veisin heidät jonnekin, missä voisin tarjota heillä tulevaisuuden ja toivon. Tämä olisi moraalinen vastuuni.
Mitä tahansa…
Tekisin mitä tahansa viedäkseni lapseni turvaan, missä he pääsisivät kouluun ja saisivat elää mahdollisimman normaalia elämää. Se vaatisi vaarallisen matkan salakuljettajien armolla Eurooppaan, mutta tekisin sen lasteni takia vaikka minua kutsuttaisiin elintasopakolaiseksi tai maani hylkääjäksi. Olisin valmis kantamaan senkin taakan lasteni takia.
Niin, lasteni takia.
Kirjoittaja
Olli Pitkänen
Olen maailmankansalainen alunperin Joensuusta. Olen asunut pitempiä aikoja Tansaniassa, Jordaniassa ja Salomonin saarilla, ja työni takia matkustanut eri puolilla maailmaa. Nykyisin toimin Suomen Lähetysseuran Etelä- ja Kaakkois-Aasian Aluejohtajana. Kohdemaitani ovat Thaimaa, Myanmar, Kambodza, Laos ja Nepal. Seurailen mielenkiinnolla elämää Aasiassa ja muualla maailmassa, joista sitten kirjoittelen havaintojani blogiini herättelemään ajatuksia kulttuurien erilaisuuksista, rikkauksista ja välillä niiden kummallisuuksista. Kaikki ajatukseni ovat tiukasti omiani ja omalla vastuullani, eivätkä välttämättä edusta työnantajani käsityksiä.