Uusiseelantilaisessa mediassa julkaistiin laaja artikkeli Jehovan todistajien karttamissäännöstä. Artikkeli päästää ääneen entiset todistajat, Jehovan todistajien Australian haaratoimiston tiedottajan ja vahingollisiin kultteihin erikoistuneen asiantuntijan, Steve Hassanin.
Jehovan todistajien suhtautuminen karttamiseen liittyviin kysymyksiin on perustunut perinteisesti vastauksiin, joissa pyritään kiertämään koko kysymys ja vastaamaan eri asiaan kuin mitä kysyttiin. Tästä esimerkkinä toimii myös heidän omien sivujensa usein kysyttyä -osion vastaus kysymykseen ”Karttavatko Jehovan todistajat niitä, jotka ovat aiemmin kuuluneet heihin?”, joka ei vastaa itse kysymykseen ollenkaan. Karttamiseen liittyviä käytänteitä on myös säännöllisesti vähätelty tai ne on kielletty kokonaan, kun asiasta on tiedusteltu mediassa.
Miten Jehovan todistajat vastasivat karttamiseen Uudessa-Seelannissa julkaistussa artikkelissa, selviää alla olevista vapaasti suomennetuista lainauksista. Suhtautuminen asiaan on vastaava kaikkialla missä Jehovan todistajia on, joten maantieteellisellä sijainnilla ei ole tässä yhteydessä merkitystä. Samanlaisia vastauksia saisimme myös Suomen haaratoimiston tiedotusosastolta.
Jehovan todistajat: Sen sijaan, että Jehovan todistajat loukkaisivat ihmisoikeuksia, he puolustavat ja kunnioittavat niitä, kertoo yhteisön tiedottaja Tom Pecipajkovski. Tämä johtuu siitä, että kansainväliset ihmisoikeusjulistukset ja -sopimukset suojaavat ajatuksen- ja uskonnonvapautta sekä takaavat kokoontumis- ja yhdistymisvapaudet, joihin kuuluu myös, ettei muiden kanssa tarvitse olla tekemisissä, hän sanoo.
Jehovan todistajat argumentoivat usein karttamiseen liittyen, että jokaisella on oikeus päättää kenen kanssa on tekemisissä ja kenen ei. Tämä on tietenkin aivan totta. Ihmistä ei voi pakottaa olemaan yhteydessä muihin ihmisiin. Jehovan todistajat kuitenkin unohtavat vastauksessaan, että juuri heidän tapauksessa kyse ei ole yksilön vapaasta valinnasta, vaan kolmannen osapuolen, Jehovan todistajien uskonnollisen järjestön vaatimuksesta karttaa. Tämä on aivan eri asia kuin yksilön oma päätös siitä, kenen kanssa on tekemisissä ja kenen ei.
Tilanne ei ole vertailukelpoinen senkään takia, että karttamatta jättämisestä voidaan asettaa jopa rangaistuksia seurakunnassa.
Jehovan todistajat: Ei ole todellakaan mitään ainutlaatuista siinä tosiasiassa, että Jehovan todistajilla on uskonnollinen prosessi sellaisten jäsenten erottamiseksi, jotka katumattomasti syyllistyvät vakavaan syntiin, kuten aviorikokseen, alkoholin ja huumeiden väärinkäyttöön, perhe- tai muuhun väkivaltaan tai varkauksiin. Myös ammattijärjestöt, kuten lakimiehet ja lääkärit, ovat määrittäneet standardeja, jotka jäsenten on täytettävä, ja näiden standardien laiminlyönti voi johtaa jäsenyyden lopettamiseen.
Jehovan todistajien karttamista puoltavissa vastauksissa korostuu tyypillisesti ilmiön kapea-alainen tarkastelu. Vastauksissa voi olla näennäisesti loogiset perusteet, mutta kun niitä tarkastellaan yhtään lähemmin, argumentit murenevat käsiin. Yllä esitetyssä vastauksessa käsitellään vain sitä tosiasiaa, että muuallakin kuin Jehovan todistajilla on sääntöjä, joita rikkomalla voi tulla erotetuksi yhteisöstä, liitosta, puolueesta tai mistä tahansa yhteenliittymästä.
Jehovan todistajien karttamissäännön tapauksessa tällä ei ole kuitenkaan mitään merkitystä, eikä se liity koko asiaan millään tavalla. Jehovan todistajien erottamiskäytännön ongelmallisuus liittyy karttamiseen, ei siihen että ihmisiä voidaan erottaa tai he voivat erota itse yhteisöstä.
Jehovan todistajat: Elämään kuuluva tosiasia on, että suuri osa perheistä nyky-yhteiskunnassa päättää katkaista kokonaan yhteyden perheenjäseneen ”arvoihin liittyvien ristiriitojen” vuoksi, jolla ei useimmissa tapauksissa ole mitään tekemistä uskonnollisten vakaumusten kanssa.
Vaikka joissain perheissä katkaistaisiinkin yhteydet johonkin perheenjäseneen, kyse ei ole millään muotoa yleisestä ilmiöstä, vielä vähemmän ”arvoihin liittyvien ristiriitojen” vuoksi. Erilaiset näkemykset saattavat eittämättä aiheuttaa kitkaa perheissä, mutta lienee harvinaisempaa, että niiden takia katkaistaisiin välit kokonaan, kuten todistajien karttamissäännössä toimitaan, jolloin kartettua ei enää edes tervehditä.
Toisekseen olemme jälleen saman kapea-alaisen argumentin äärellä kuin aikaisemmin. Karttamissäännön kannalta on yhdentekevää, mitä satunnaiset yksilöt päättävät sosiaalisista suhteistaan. Sillä ei ole mitään yhteyttä sen kanssa, että jokin kolmas osapuoli vaatii hylkäämään perheenjäsenet ja muut läheiset.
Jehovan todistajat: Päinvastoin, jos joku Jehovan todistajista erotetaan, se tapahtuu yleensä suhteellisen lyhyeksi ajaksi. Lisäksi erotettu henkilö on tervetullut osallistumaan uskonnollisiin tilaisuuksiimme, laulamaan niissä uskonnollisia lauluja, vastaanottamaan uskonnollisia julkaisuja ja tapaamaan vanhimpia saadakseen heiltä apua.
Tiedän itsekin satoja entisiä todistajia, joilla ei ole aikomustakaan palata Jehovan todistajaksi. Tässäkin vastauksessa unohdetaan siten ilmiön todellinen luonne. Jos henkilö erotetaan ja tämä haluaa takaisin, hän tosiaan pääsee yleensä takaisin. Jos kaikki menee paluun kannalta suunnitellusti, henkilö otetaan takaisin keskimäärin vuoden päästä erottamisesta. Tämän ajan hänen tulee osallistua säännöllisesti seurakunnan kokouksiin, mutta hän ei saa puhua kenellekään eikä hänelle saa puhua.
Kokemus voi olla äärimmäisen traumaattinen. Elää hylättynä hylkääjien keskellä – kartettuna, jolle osoitetaan monta kertaa viikossa, tavallisesti vähintään vuoden ajan, ettei tämä kuulu yhteisöön. Kyse on henkisen väkivallan muodosta ja ryhmäkiusaamisesta, jolle on määritelty yhteisössä tietty ajanjakso. Jotkut pyrkivät takaisin seurakuntaan pidempäänkin ja elävät toistuvan torjunnan sekä hylätyksi tulemisen tunteen kanssa pahimmassa tapauksessa vuosia.
Jehovan todistajat: Jos henkilö katuu, hän voi anoa takaisin Jehovan todistajaksi. Monet seurakuntaan palanneet erotetut tai eronneet ovat ilmaisseet myöhemmin, että erottamisjärjestely auttoi heitä rakentamaan uudelleen suhteensa Jumalaan.
Mitä jos ei ole mitään kaduttavaa? Mitä jos vain huomasi, että teki lapsena tai nuorena ratkaisun, jonka tekemiseen ei ollut sen enempää psyykkisiä kuin tiedollisia edellytyksiä? Mitä jos henkilö on vain rehellinen itselleen ja muille ja toteaa, ettei todistajuus tai edes uskonto ollut minun juttuni? Mitä, edes teoreettista hyötyä on silloin ”erottamisjärjestelystä”? Näissä tapauksissa, joita on yhä enemmän, erottamis- ja karttamisjärjestely ainoastaan repii ja rikkoo ilman mitään hyötyä yhtään kenellekään. Vanhemmat menettävät lapsensa ja lapset vanhempansa vain koska sattuivat syntymään järjestöön ja menivät kasteelle, kun eivät tienneet muusta.
Jehovan todistajat unohtavat vastauksessaan myös, että jos kiristät yksilöitä heidän sosiaalisilla suhteilla, väistämättäkin osa palaa seurakuntaan juuri sosiaalisten suhteiden takia ja motivoimina. Seurakuntaan palaamiseen ei siten liity välttämättä minkäänlaista jumalasuhteen uudelleenrakentamista tai edes katumusta. Riittää kun esittää takaisinottokomiteassa oikeanlaisen näytelmän ja suorittaa edellisessä kappaleessa esitetyn salirangaistuksensa ja perheensä voi taas saada takaisin.
Entisten Jehovan todistajien kansainvälisellä foorumilla Redditissä onkin paljon kokemuksia siitä, kun seurakuntaan on palattu ainoastaan läheisten takia. Kun henkilö on otettu takaisin seurakuntaan, he jäävät taustalle matalalla profiililla ja välttävät uutta erottamista. Tämä on täysin luontainen seuraus siitä, kun kiristät ihmisiä heidän läheisillä. Väistämättä osa valitsee palata seurakuntaan vaikka eivät uskoisi asiaan enää millään tasolla, eivätkä olisi kiinnostuneita Jehovan todistajien määrittelemästä jumalasuhteesta.
Jehovan todistajat vastaavat artikkelissa myös väitteisiin, että karttamissääntö aiheuttaa mielenterveysongelmia, masennusta ja itsemurhia. Jehovan todistajien mukaan ei ole mitään viitteitä siitä, että väitteet pitäisivät paikkansa.
Samalla on kuitenkin täysin selvää, että jos viet sadoilta tuhansilta ihmisiltä heidän läheisensä, totaalinen hylätyksi tulemisen tunne aiheuttaa osassa kartettuja mainittuja psykologisia ilmiöitä. Asiaan ei liity mitään epäselvää ja esimerkkejä löytyy paljon myös mainitulla kansainvälisellä keskustelufoorumilla. Yksittäisenä esimerkkinä mainittakoon Jehovan todistajien Yhdysvaltojen päätoimistossakin palvellut lahjakas viulisti Stasz Klinge-Loyn. Hänet erotettiin Jehovan todistajista koska rakastui väärään ihmiseen, toisen Jehovan todistajan vaimoon. Stasz ei kestänyt tilannetta ja käveli lopulta New Jerseyssä junan alle.
Loppukaneettina voidaan todeta, että Jehovan todistajien karttamisjärjestelyn puolustaminen, sen lisäksi että argumentit eivät kestä minkäänlaista lähempää tarkastelua, on äärimmäisen vastuutonta, joka edesauttaa traagisia ihmiskohtaloita ja on kaikkien ihmisoikeuksien vastaista.
On inhimillisesti ja ihmisoikeudellisesti täysin kestämätöntä, että me sallimme kehittyneissä yhteiskunnissa sellaiset järjestöt, jotka toiminnallaan repivät rikki perheitä ja ihmisiä ilman että asiaan puututaan millään tavalla.
Onko tässä kyse Jehovan todistajien kokouksista, vai muustakin elämästä? ” henkilö otetaan takaisin keskimäärin vuoden päästä erottamisesta. Tämän ajan hänen tulee osallistua säännöllisesti seurakunnan kokouksiin, mutta hän ei saa puhua kenellekään eikä hänelle saa puhua.”
Siis kokouksissako ei saa puhua?
Puhua ei saa muille todistajille sen enempää kokouksissa kuin muuallakaan. Vastata saa jos joku erehtyy jotain kysymään. Jos otat itse aloitteen osoitat ettet arvosta erottamis- eli karttamisjärjestelyä ja seurakuntaan takaisinottaminen saattaa lykkääntyä. Kyse ei ole mistään kerrasta poikki -tulkinnasta, mutta kanssakäymistä tulee välttää jos mielii takaisin seurakuntaan.
Suuressa armollisuudessaan Jehovan todistajien uskonnollinen järjestö on määritellyt, että jos takaisin pyrkivällä ei ole mitään muita kyytiratkaisuja kokoukseen pääsemiseksi, joku seurakunnasta voi kyllä kyyditä henkilön kokoukseen ja sieltä kotiin, mutta järjestelyä ei järjestön mukaan tulisi käyttää väärin niin, että alkaa seurustelemaan automatkan aikana erotetun kanssa. Eli automatkan ajankin puhumista tulisi välttää.
Kiitos Antero, että tuot näitä ”todistajien” puistattavia käytäntöjä esille… En voi ymmärtää miten noin voi olla?
Vaikuttaa tosiaankin siltä, että tässä on kyse enemmästä kuin siitä, että vain tietyt ihmiset olisivat menettäneet suhteellisuuden tajunsa. Selaistahan on joissain ”lahkoissa” tapahtunut: jotkut (narsistiset?) ihmiset ovat saaneet liian suuren vallan hallita muita. Jotenkin tämä ”kuulostaa” suorastaan ”totalitaariselta” järjestelmältä, siis ei pelkästään narsistisuuslähtöisestä vallantavoittelusta. Voi sitäkin toki olla. Toki moni lienee harhaanjohdettu: seura tekee kaltaisekseen ja ”tottumus on toinen luonto”.
Oman näkemykseni mukaan Jehovan todistajista on tullut ajan myötä yhä hierarkisempi ja järjestöpainotteisempi. Tällainen kehitys voi olla ihan luontaista silloin, kun kyse on sellaisesta uskonnollisesta yhteisöstä, joka ajattelee edustavansa ainoaa oikeaa totuutta. Ajan myötä näkemys ja järjestön itsensä rooli vain vahvistuvat niin että lopulta ollaan tilanteessa, jossa vain järjestöllä ja sen eduilla on enää merkitystä. Eräässä todistajien uudessa videossa todetaankin, että ”tärkein huolenaiheemme on suojella Jehovan järjestöä.”
Kun asetelma on tämä, ihmisillä ei enää ole merkitystä, vain heidän uskollisuutensa järjestölle merkitsee. Jos eivät ole uskollisia järjestölle, he ovat sille uhka. Siksi heidät pitää karkottaa ja heidät on epäinhimillistettävä muiden todistajien mielissä.
Kyse tosiaankin on sekä narsistisesta, totalitaarisesta että autoritaarisesta uskonnosta.
Niin,
taitaa olla niin, että tuollainen ilmiö liittyy juuri totalitaarisuuteen. Taitaa olla niinkin, että vallankumouksiussakin pikku hiljaa alkaa toisinajattelijoiden vaientaminen saada valtaa. Taisi myös Ranskan suurten vallankumouksen pyörteissä lopulta ”jokaisesta väärästä sanasta” tulla tuomio – jos historian kertomukset totta ovat. En toki tuota väitä sitä ”totalitaariseksi”; mutta ilmiönä se, että ”oikeaoppisuus” saa helposti yhä tarkempirajaisia muotoja lienee totta. EI-uskonnollisetkin ilmiöt voivat saada tässä merkitykjsessä uskonnollisia piirteitä, jopa muuttua ikäänkuin uskonnollisiksi uskonnollisuuden laajasti ymmärretyssä merkityksessä.
Sen vuoksi sananvapaus onkin äärimmäisen tärkeää demokratian toiminnalle yhteiskunnassa. Ja on tärkeää, että monenlaisten ajatusten sallitaan vuorovaikuttavan – samaa mieltä ei tarvitse olla, mutta toki jossain vaikeessä tietyn ryhmän sisällä tulee raja, jossa ”valtakunta ei kestä, jos se riitaantuu itsensä kanssa”. Demorkatiassa sitä kai yleensä ratkasitaan siten, että perustetaan uusi ryhmä. Jos sitä ei sallita, ollaan totalitarismin tiuellä. Joku rja tietysti aina on, kaikissa yhteiskunnissa on jotkut rajat – jo turvallisuudenkin vuoksi.
Pahoittelen jälleen kirjoitusvirheitäni. Kommentissani piti olla …mutta toki jossain vaiheessä (ei ”vaikeessa”) tietyn ryhmän …
Ja oli muitakin mokia. Täytyy näemmä tarkemmin tarkistaa teksiä enne lähettämistä… Jotenkin koneen ruudulta en virheitä heti huomaa.
Uskonnollisia yhteisöjä voi arvioida inklusiivinen . eksklusiivinen -akselilla, toisin sanoen sen mukaan, miten kaikki mukaansa hyväksyviä tai erilaiset poissulkevia ne ovat. Tässä on käsitelty Jehovan todistajien eksklusiivisuutta, mutta ehkä on hyvä miettiä, miten se oma yhteisö tässä arvioinnissa sijoittuu. Kuinka siinä seurakunnassa, jonka jäsen olen, suhtaudutaan tavalla tai toisella toisenlaisiin? Miten se ilmenee käytännön tilanteissa? Mitä sanotaan tai jätetään sanomatta, millaisia katseita luodaan, käännetäänkö katse pois?
Tärkeä huomio, Martti Pentti.
Riippumatta mihin yhteisöön kuuluu, sen toimintoja kannattaa tietysti aina tarkastella, ainakin toisinaan, myös kriittisellä silmällä.
Mitä tulee Jehovan todistajiin verrattuna moniin muihin uskonnollisiin yhteisöihin, Jehovan todistajilla on karttamiseen eli ihmisten hylkäämiseen selkeät kirjalliset ohjeet, joita tulee noudattaa ja joista muistutetaan toistuvasti. Noudattamatta jättämisestä saattaa seurata jopa rangaistuksia seurakunnassa. Siksi juuri tämä asia on melko erilainen kokonaisuus todistajissa kuin monissa muissa yhteisöissä.
”Tämä asia on melko erilainen kokonaisuus todistajissa kuin monissa muissa yhteisöissä.” Kirjoittamattomia sääntöjä on varmaan monissa. Vanhoillislestadiolaisten tavoista on julkisuudessa keskusteltukin. Heillä rajanveto tapahtunee edelleenkin tervehdysten kautta. ”Jumalan terve!” kuuluu vain uskomassa oleville.
”Jumalan terveen” käyttö on joidenkin havaintojen mukaan väljentynyt viime vuosina.
Lestadiolaisilla esiintyy tosiaan myös karttamiseen verrattua toimintaa, mutta sen käytännön toteutukseen liittynee monenlaista versiota. Eikä sillä, etteikö heidän harrastama läheistensä hylkääminen olisi ihan yhtä epäinhimillistä kuin todistajilla, mutta todistajien tapauksessa toiminta on kategorisempaa ja selkeämmin määriteltyä.
Yhteisöjä – olivat sitten uskonnollisia tai ”maallisia” – voi toki arvioida ”poissulkevuuden” osalta.
Toisaalta kaikilla yhteisöillä on tietty ”idea”, joka jonkinlaisena ”yhteisenä julistuksena tai uskomuksena” voidaan ilmaista. Yhteisö tietenkin sitoutuu tällaiseen yhteiseen periaatteeseen tai arvopohjaan. Ja toki lienee niin, että jos joku tai jotkut eivät tuota arvopohjaa hyväksy, voivat (tai ainakin heidän tulisi voida) perustaa oman yhteisönsä tai irroittautua entisestä; eikä sellaista tietenkään saisi estää. Yhteisön sisällä myös keskustelun tulisi olla mahdollista. Kuitenkaan yhteisö ei voi hyväksyä sellaista toimintaa, mikä ei yhteisen julistustuksen tai uskomuksen mukaista ole (on julistuksen tai uskomuksen kanssa ristiriidassa) ilman että tuota yhteistä periaatetta muutetaan. Ihmisen ajatuksiahan me emme toistaiseksi voi lukjea – vaikka sitäkin nykyään tunnutaan yritettävän.
Erityisesti tulisi olla niin, että yhteisön ulkopuolisiin tulisi suhtautua asiallisesti ja kunnioittavastikin; siitäkin huolimatta, että heidä mielipiteitään ei pidettäisi oikeina. Ihmisiä on peristeisessä humanistiuskiristillisessa ajattelutavassa kunnioitettava vaikka heidän ajattelu- tai toimintatapaansa ei voitaisikaan kunnioittaa. Ihmisoikeus koskee siinä merkityksessä kaikkia, niitäkin, jotka rikkovat omia näkemyksiämme.
Yhteisöissä helposti syntyy ”kuppikuntia”, joiden välillä esiintyy jonkinlaista valtatasiteluakin, jossa ei aina ihan kauneimpia menettelytapoja ja periaatteita noudateta. No, sellasiahan me syhtiset ihmiset tuppaamme olemaan…
Ilmiö ei vaivaa ainoastaan yhtrisöjä vaan myös yhteiskuntaammekin: poissulkeminen ja ”kanselointi” eri muodoissaan lienevät samaa sukua. Sananvapauden laajuuden ja rajoittamisen välillä on jonkinlainen ”kaita tie”, josta helposti voidaan langeta, joka rotkon tai vellyvän suon puolelle.
Kaikissa yhteiskunnissa on asioita, joita ei saa kyseenalaistaa tai pilkata. Miten tuo ”kielto” sitten ilmenee, toteutuu tai realisoituu on monitahoinen kysymys itsessään. Totalitarimin peikko voi tulla moneltakin eri suunnalta, vaivihkaa. Pelko ja vaikeminen (kulttuurisenakin ilmiönä) edesauttaa totalitaristisen suuntauksen vahvistumista.
Kuvaamasi järjestöön palaamisen ehto puhumattomuudesta on järkyttävä. Siinä murskataan koko ihminen. Samalla se toimii kovana pelotteena muille. Eipä sitten ihme, jollei järjestöstä lähdetä, vaikka sen ongelmat olisi jo vuosia sitten oivallettu. Tämä tieto auttaa minua käsittämään se, että ainoa keino auttaa näitä ihmisiä on ystävystyminen heidän kanssaan. Ilman hyviä ystäviä ei sieltä juuri kukaan uskalla poistua.
Olet oikeassa. Todistajilla ei useinkaan ole ulkopuolisia ystäviä, koska sellaisten hankkimista ja suhteiden ylläpitämistä pidetään vaarallisena hengellisyyden kannalta. Ei siitä tietenkään mitään vaaraa kenenkään hengellisyydelle ole, mutta koska se saattaa avata silmät näkemään muutakin kuin kultin luoman maailmankuvan, ulkopuoliset ovat uhka jota pyritään välttämään. Näin toimitaan kaikissa muissakin kulteissa. Ulkopuolisten kanssa ollaan tekemisissä vain välttämättömien asioiden tiimoilta.
Vasta kun tutustuin uskoon tulleisiin Lestadiolaisiin tajusin ettei Lestadiolaisuus ole tae siitä että kyseessä on uskova. Uskonnollinen kulttuuri voi näköjään hämätä. Sama koskee meitä tavallisia kirkkouskoviakin. Kukapa tietää kuinka paljon kirkollista kulttuuria harrastavien väärinkäytöksistä on kirkko joutunut kärsimään. Sitä en tällä tarkoita, etteikö uskovat kykenisi yhtä hyvin ja tehokkaasti muita alistamaan ja väärin toimimaan. Pieni lauma lampaita lähetettiin jo alussa suuren susilauman keskelle.
Oleellista on kuitenkin aina uskonnolliseen yhteisöön kuuluvat toimintamallit ja käsitykset. Kaikissa uskonnoissa on mätämunia, mutta se on eri asia kuin se jos yhteisö itse on mätä.
Toimintamallit ja käsitykset on yhteisön kulttuuria. Niitä vastaan kirkossa olen 50vuotta taistellut. Se on tietenkin ollut vain pää hakkaamista kiviseinää. Juuri tietty kulttuuri mahdollistaa mätämunien olemassaolon. Jollei niitä ei siirretä syrjään ne mädättää koko yhteisöä. Mätämunat pitää tiukasti kiinni juuri toimintatavoista ja tietyistä käsityksistä. Hyvänä esimerkkinä siitä on suosikkiaiheeni rippikoulu.
Sen tavoitteena on vain niiden pitäminen toimintamallin ja sopivien käsitysten mukaisesti. Ei näitä perusasioita muuteta, Siitäkään huolimatta että näin toimien menetetään se mahdollisuus, että nuoret tulisivat joukolla mukaan jatkossa. Jopa lähtökohta on se uskomus, ettei nuoret tule. Joten asiaan ei täysillä edes panosteta. Sama koskee monia muitakin kirkon toimintamalleja. Niistä ei luovuta, vaikka kaikki tietävät ettei ne toimi.