Jatko-osa: sananvapaus

Perustuslakimme takaa monia oikeuksia, joista osa ovat hyvin relevantteja nyt vellovassa julkisessa keskustelussa. Perustuslain toinen luku käsittelee perusoikeuksia, joiden kohdalla nimenomaan yhdenvertaisuus periaate on hyvin tärkeä. Pykälän kahdeksan mukaan esimerkiksi ketään ’…ei saa tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole säädetty rangaistavaksi.’ Pykälä yksitoista liittyy uskonnon ja omantunnon vapauteen ja sen mukaan jokaisella on ’…oikeus ilmaista vakaumus’. Pykälä kaksitoista vahvistaa, että henkilöllä on oikeus ilmaisuun eli ’…jokaisella on sananvapaus…oikeus ilmaista…tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä’. Tulemme tässä asioiden ytimeen.

Perustuslaki takaa sananvapauden ja uskonnonvapauden. Se on kaikkein tärkein lakimme. Sitä vastassa on tällä hetkellä yhteiskunnassamme abstraktimpi käsite nimeltään ’hate speech’ tai vihapuhe. Suomen poliisin (www.poliisi.fi) mukaan vihapuhetta eli ole määritelty omaksi erilliseksi rikoksekseen. Vihapuhe on käsite, jota on äärimmäisen vaikeaa määritellä. Jos vihapuheesta lähdetään rankaisemaan, se pitäisi ensin pystyä määrittelemään. Sitten se pitäisi pystyä tasapainottamaan sananvapautta vastaan. Jos ja kun asia liittyy nimenomaan uskonnollisiin näkemyksiin, niin silloin myös uskonnonvapaus on kuvassa mukana. Poliisin mukaan vihapuhe -ilmiannot ovat lisääntyneet Suomessa hyvin paljon vuodesta 2015 lähtien. Tämä herättää kysymyksen lisääntyneiden ilmiantojen syistä. Johtuvatko ilmiannot vihapuheen lisääntymisestä vaiko vain siitä, että yleinen ilmapiiri rohkaisee niitä?

Esimerkiksi vuoden 2019 aikana Suomen Oikeusministeriö (www.oikeusministerio.fi) toteutti TV - kampanjan, jossa kansalaisia rohkaistiin ilmoittamaan vihapuhe. Lisäksi on selvää vain lehdistöä seuraamalla, että yleinen ilmapiiri ruokkii sananvapauden rajoittamista. Onko mahdollista, että perustuslakimme takaamaa sananvapautta ei enää niinkään korosteta julkisuudessa kansalaisille kuuluvana oikeutena, vaan korostetaan nimenomaan tuon vapauden rajoituksia?

Lehdistömme liittyy tähän selkeästi. Esimerkiksi valtakunnallisesti johtava lehti sekä levikiltään että yhteiskunnalliselta asemaltaan on Helsingin Sanomat. Helsingin Sanomat mainostaa sananvapautta, mutta käytännössä se ainakin joissakin tapauksissa näyttäisi rajoittavan sitä epäämällä keskustelun sen kaikilta osapuolilta. Monet ovat varmasti tietoisia myös äskettäisestä kohusta? Lehden pidetty kirjoittaja joutui perumaan kirjoittamiaan ajatuksia poliittisen korrektiuden nimissä.

Uskoisin, että valtaosa väestöstä saa informaationsa lehdistöstä / samamielisestä mediasta. Jos media sensuroi itseään, mihin kehitys johtaa? Onko mahdollista, että median luoma yksipuolinen paine siirtyy vaikuttamaan myös oikeuden prosesseihin, eivätkä ne enää olekaan vain lakiin perustuvia prosesseja? Pahimmillaan kulttuuri muokkaisi oikeuden käyttöä.

Perustuslain yhteiskunnallinen vahvuus, sananvapauden käsitteen ymmärtäminen ja uskonnonvapauden vallitseminen yhteiskunnassa eivät ole vain perusoikeuksia, vaan liittyvät saumattomasti universaaleihin ihmisoikeuksiin. Nythän on niin, että diktatuurin syntyessä ihmisoikeudet katoavat. Mutta nimenomaan sananvapaus on kansalaisoikeuksista useimmiten ensimmäinen katoava asia eikä Natsi-Saksa ole tähän sääntöön poikkeus.

Propaganda natsiliikkeen puolesta ja juutalaisia vastaan alkoi esimerkiksi Natsi-Saksassa jo ennen 30-lukua ja muuttui vuodesta 1933 hyvin nopeasti median täydelliseksi hallinnaksi. Jos katsomme monia Etelä-Amerikan diktatuureja käsitteleviä dokumentteja, kirjapainojen tuhoamiset ovat visuaalisesti yksi ensimmäisiä näkyjämme. Toukokuun 1933 kirjapalot Saksassa ja Itävallassa ovat tässä samassa sarjassa.

Runoilija Heinrich Heine (1797–1856) totesi aikoinaan, että ’siellä missä poltetaan kirjoja, poltetaan pian myös ihmisiä’. Tämä toteutui kirjaimellisesti 1940 – luvulla. Sen pitäisi olla meille vakava varoitus. Vihapuheen, todellisen sellaisen, kitkemiseksi täytyy olla opetuksellisia keinoja, jotka kuitenkin sallivat kukoistavan sananvapauden. Diktatuurissa sananvapauden rajoittamista seuraa muiden vapauksien rajoittaminen. Diktatuuri voi olla tiettyjen sallittujen ajatusten diktatuuria.

Emme voi laittaa vapauksia tärkeysjärjestykseen, sillä ne kuuluvat yhteen. Mutta voimme historiaa tarkastellen todeta, että useimmiten sananvapauden loukkaaminen on ensimmäinen askel, josta seuraa muiden vapauksien kaventaminen.

 

119 kommenttia

    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Kiitos Riitta noista kahdesta muusta linkistä. Kaikkea ei kykene kuitenkaan seuraamaan. Kyse on nimenomaan sananvapaudesta, ja monet toimittajat ovat varsin huolestuneita tästä kehityksestä. Eri palstoilla alkaa jo ilmetä ohjeita, että kyllä ajatella saa, mutta tarkkana pitää olla, ettei vain kirjoita auki sitä mitä ajattelee, muuten kielipoliisi tulee ja perii sinun sanasi. Back to USSR.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Riitta Sistonen sanoo:

    Martti Pentti, ”Samoin se ilmoittaa Jumalan tahdon milloin tuossa, milloin tässä yhteydessä. Sen löytäminen, mikä on Raamatussa ilmoitettu sanoma meille tässä ajassa eläville, edellyttää huolellista lukemista ja avointa suhtautumista luettuun. Rukous auttaa.”

    Niinpä, se on arvatenkin aina aikasidonnaista ja vanhentunutta ainesta, kun haluan rikkoa Jumalan tahtoa vastaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      HS:”Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen kertoo Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa, että Raamatun siteeraaminen voi tietyissä tapauksissa olla rikollista.”

      Huomionarvoista tuossa Toiviaisen kommentissa on, että hän toteaa, että Raamatun siteeraaminen voi tietyissä tapauksissa olla rikollista. Hän ei väitä, että on. Siihen onko se rikollista ottaa kantaa tuomioistuin joka tulkitsee asian lain suhteen. Sitä ei päätä Raija Toiviainen, ei myöskään rouva Sistonen tai kukaan muukaan yksityinen henkilö. Jos sekulaarissa Suomessa on demokraattisesti säädetty laki, jonka mukaan Raamatun siteeraaminen joissain tapauksissa voi olla rikollista, niin ei se syyttäjän vika ole jos hän katsoo olevan perusteltua nostaa syyte ja uskoo juttunsa menestymiseen lakituvassa. Suomalaisen oikeuskäytännön mukaan syyttäjä tekee sellaisessa tilanteessa ainoastaan virkatyötään, johon hänet on valittu.

      Turha siitä Neuvostoliitosta on yhtenään vouhottaa. Se on kuollut ja kuopattu jo kauan sitten. Jokaisella Suomalaisella on tietysti vapaus vapaasti päättää missä maassa haluaa asua. Pääseehän täältä pois jos maallisuus alkaa liikaa ahistaa. Ehkä joku teokratia olisi demokratiaa sopivampi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Susanna Kokkonen

    Luennoin Suomessa ja eri puolilla maailmaa sellaisista aiheista kuin holokausti, antisemitismi, kansanmurhat ja rasismi. Koulutukseltani olen filosofian tohtori. Olen kirjoittanut kirjan 'Matka Holokaustiin'. Olen KD kuntavaaliehdokas.