Järjestöjen talous kiristymässä?
Marraskuu 2017: "Aikamedian yt-neuvottelut päätökseen: kolme työsuhdetta irtisanottiin". Toukokuu 2018: "Iso Kirja ry:n hallitus on ilmoittanut aloittavansa yt-neuvottelut henkilöstönsä kanssa." Taustalla näissä on helluntailiike.
Huhtikuu 2018: "Helsingin Diakonissalaitoksen omistama Heponiemen hiljaisuuden keskus lopettaa toimintansa."
Viidesläisiä maaliskuu 2018: "Suomen Raamattuopiston Säätiössä (SROS) helmikuun alussa alkaneet yt-neuvottelut ovat päättyneet. - - Neuvottelujen päätteeksi jouduttiin irtisanomaan kolme henkilöä." ja vähän aiemmin vuonna 2016: "Suomen Ev.lut. Kansanlähetys kärsii tällä hetkellä pahimmasta kassatilanteesta pitkään aikaan.". Vuosia aiemmin 2013 Karkun evankelinen opisto yt-neuvotteli.
Otsikoista voi kuitenkin saada väärän kuvan. Voihan talous kohentua vaikkapa 10 % vuodessa viisi vuotta ja sitten pudota 30 % kerralla -- jolloin uutisoidaan vain pudotuksesta.
Toisaalta otsikoiden antama kuva voi olla oikeakin. Kärsiikö uskonnollinen toiminta, myös muu evlut seurakuntien, nyt yleisesti talousvaikeuksista?
8 kommenttia
Jori
Vielä hassummin menee “ateistien kirkolla” eli Vapaa-ajattelijain liitolla
Vuonna 2010 liitolla oli 1983 jäsentä
Vuonna 2017 heitä oli enää 1364 jäsentä
Jäsenmäärä on siis vähentynyt 68,78 prosenttiin tämän vuosikymmenen puolella eli siis melkein kolmanneksen.
Järjestöjen talous noudattelee usein yleistä talouskehitystä ja kristillisiä kansanopistoja kurittaa valtionosuusleikkaukset.
Mutta tottahan se on, että tiukilla on moni järjestö. Vaan se on eräänlainen “normaalitilanne” – rahat ovat tiukilla olleet melkeinpä aina.
Sanotaan, että viimeisenä ihmisessä kääntyy hänen kukkaronsa. Se on huomattu järjestöissä, jotka elävät vapaaehtoisen kannatuksen varassa.
Pitäisi tehdä kansalaisaloite, jossa kirkollisveron voisi ohjata sille taholle, minkä näkee hyväksi. Verojärjestelmä on hyvä, mutta valinnanvapaus puuttuu.
Alkaa olemaan niitä aikoja kun kirkko jakaantuu myös talouden osalta, tietyt kirkon järjestöt saa ja toiset ei. Jokainen voi mielessään päätellä, mitkä instanssit ohjaa rahoja ja kenelle.
Ei taida uskonnollisissa yhteisöissä taloudenpito olla sen järkevämpää kuin sekulaarilla puolellakaan. Syy lienee siinä, että molemmat käyttävät samoja toimintatapoja. Nousushdanteessa annetaan rahan pyöriä ja hankitaan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Olisiko niin, että Joosefin henki ei enää vaikuta? Lihavina vuosina ei vaeastoida vaan annetaan organisaation lihota, siitä kertovat yt-neuvottelut. Jos laskusuhdanteessa tullaan toimeen ilman irtisanottuja, niin herää kysymys: Mikä hyödytys niistä viroista on ollut noususuhdanteessa vai onko vain hyvän tahdon eleenä annettu työpaikkoja vähäisin perustein.
Toisaalta sekularisoituvassa maailmassa ohenee helposti tarpeellisuuden tunne siitä, että pitäisi olla mukana jossain valtakirkon lisäksi ja pitää sitä yllä. Olen kuullut, että lompakko tulee viimeiseksi uskoon. Ihmiset keskimäärin investoivat omaan mukkavuuteensa auliisti varoja, mutta lähimmäisen tai järjestön tarpeista on helppoa säästää, kun seuraukset eivät tule ehkä tässä ajassa lainkaan esille. Toisaalta, joa on markkinoitu, että kaste, kerran vuodessa messussa käynti eli rippikoiulun käynti ja kirkkohäät ovat riittävä tae pelastukselle, niin miksi hätäillä jonkin yhdistyksen rahantarpeista.
Kyllä kai se on niin, että hyöty ja satsaus kulkevat käsi kädessä, satsataan hyödylliseen.
Ilmoita asiaton kommentti