Ymmärrän, että vapaan tiedonvälityksen eteen kannattaa työtä tehdä, kuten Simola sanoo.

Mutta en ymmärrä, ettö se täytyy Suomessakin tehdä julkaisemalla Muhamedin kuvia. Eikö todellakaan ole muita keinoja?

Minusta Simolan lausunto ei osoittanut millään tavalla kristillistä rakkautta, jota meidän tulisi tuntea myös Suomessa asuvia muslimeja kohtaan. Jeesustahan muslimit eivät pilkkaa, koska hän on islamin tärkeimpiä profeettoja. Mutta pitäisikö muslimien alkaa solvata raamattua, ennen kuin paksunahkaisimmatkin ymmärtäisivät, mitä Muhamedin kuvan julkaiseminen tarkoittaa. No sitä he eivät tee, koska he eivät tahallaan loukkaa toista uskontoa. Toisin kuin me paukapäät.

Kristinuskon ja islamin suhde kuviin on vastakkainen. Kristinuskossa saa jumaluutta kuvata monilla erilaisilla taiteen keinoilla, myös taide- ja pilakuvina. Lienee selvää, että viime mainittu on ollut käytössä kristinuskon kaikkein liberaaleimmissa piireissä. Vilkaisu internetin tarjontaan tässäkin on paljastava.

K&K:ssa Seppo Simolan johdonmukainen linja noussee tästä: jos hän kristittynä ajattelee, että omaa kristinuskon Jumalaa saa kuvata myös pilakuvin ja Jeesusta pilkata mielin märin (sehän ei vahingoita Jumalaa eikä Jeesus siitä pahastu!), miksi Allahille ja hänen profeetalleen pitäisi antaa jokin erioikeus?

Eihän sellainen jumaluuksien (ja niihin vahvasti uskovien) suojelu sovi länsimaiseen liberaaliin ja sekulaariin kistinuskoon, joka käytännössä joka tapauksessa lähenee ateismia ainakin arvomaailmaltaan ja elämäntavoiltaan.. Vai onko joku huomannut muuta kuin ideologisen sävyeron länsimaisen liberaalin ja sekulaarin kristinuskon ja ateismin välillä?

Kristinuskossahan käytiin jo keskiajalla (700-800 -luvuilla) ikonoklastinen kiista, jonka myötä kuvien esittämistä ja kunnioitusta salliva linja voitti ja fundamentalistinen kielteinen kanta vaikutti bysantin jyrkimpien näkemysten muotoutumiseen, jolloin monista idän kirkoista tuhottiin ikonit, lattiamosaiikit ja seinämaalaukset ym..

Kumpi sitten vaikutti kumpaan: islam ikonoklasmiin vai idän kirkkojen ikonoklasmi islamiin..? Islam lienee saanut vaikutteita kuvakielteisyyteensä myös suoraan juutalaisuudesta, jossa Jumalaa ei saa kuvata muuten kuin verbaalisesti.

Kuitenkin islamiin jäi voimakas ikonoklastinen suuntaus, jossa Jumalaa ja hänen profeettaansa voidaan esittää vain (kunnioittaen) verbaalisesti. Islamin alkuaikoina näin tuskin oli, ottaen huomioon polyteistisen arabikulttuurin, jonka keskellä islam syntyi.

Kun suhde ympäröivään polyteistiseen kulttuuriin muodostui yhä vihamielisemmäksi ja suvaitsemattomammaksi (puolin ja toisin), Jumalan ja jopa hänen profeettansa kuvaaminen kiellettiin, jotta nuori islam kykeni selkeämmin erottautumaan ympäristöstään.

Islam on juutalaisuuden tavoin erottautumisen uskonto: sekulaari ja jumalaton maailma pilkkaa Jumalaa ja piirtelee hänestä ja hänen profeetoistaan karikatyyreja, mutta me emme sellaista tee, koska se loukkaa sekä Jumalaa että hänen profeettojaan. Pyhä ja sekulaari on jyrkästi erotettava toisistaan.

Lähi-idän ajattelussa Jumala ja hänen profeettansa edustavat taivaallista vanhempaa, jonka auktoriteetti ja kunnia on loukkaamaton. Tätä me länsimaissa emme enää tavoita, kun emme enää kunnioita omia vanhempiakaan.

Vai onko joku kuullut juutalaisesta tai muslimivanhuksesta, joka olisi jätetty heitteille ja jota kohdellaan alentavasti ja loukkaavasti..?

Juuri tämän länsimainen ja sekulaari kristinusko tekee myös jumaluuksille – niin omille kuin muille. Sananvapaudelle kumarretaan – ei jumaluuksille.

Ei taida uskonnollisissa yhteisöissä taloudenpito olla sen järkevämpää kuin sekulaarilla puolellakaan. Syy lienee siinä, että molemmat käyttävät samoja toimintatapoja. Nousushdanteessa annetaan rahan pyöriä ja hankitaan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Olisiko niin, että Joosefin henki ei enää vaikuta? Lihavina vuosina ei vaeastoida vaan annetaan organisaation lihota, siitä kertovat yt-neuvottelut. Jos laskusuhdanteessa tullaan toimeen ilman irtisanottuja, niin herää kysymys: Mikä hyödytys niistä viroista on ollut noususuhdanteessa vai onko vain hyvän tahdon eleenä annettu työpaikkoja vähäisin perustein.

Toisaalta sekularisoituvassa maailmassa ohenee helposti tarpeellisuuden tunne siitä, että pitäisi olla mukana jossain valtakirkon lisäksi ja pitää sitä yllä. Olen kuullut, että lompakko tulee viimeiseksi uskoon. Ihmiset keskimäärin investoivat omaan mukkavuuteensa auliisti varoja, mutta lähimmäisen tai järjestön tarpeista on helppoa säästää, kun seuraukset eivät tule ehkä tässä ajassa lainkaan esille. Toisaalta, joa on markkinoitu, että kaste, kerran vuodessa messussa käynti eli rippikoiulun käynti ja kirkkohäät ovat riittävä tae pelastukselle, niin miksi hätäillä jonkin yhdistyksen rahantarpeista.

Kyllä kai se on niin, että hyöty ja satsaus kulkevat käsi kädessä, satsataan hyödylliseen.

Jori

Vielä hassummin menee ”ateistien kirkolla” eli Vapaa-ajattelijain liitolla

Vuonna 2010 liitolla oli 1983 jäsentä

Vuonna 2017 heitä oli enää 1364 jäsentä

Jäsenmäärä on siis vähentynyt 68,78 prosenttiin tämän vuosikymmenen puolella eli siis melkein kolmanneksen.

Järjestöjen talous noudattelee usein yleistä talouskehitystä ja kristillisiä kansanopistoja kurittaa valtionosuusleikkaukset.

Mutta tottahan se on, että tiukilla on moni järjestö. Vaan se on eräänlainen ”normaalitilanne” – rahat ovat tiukilla olleet melkeinpä aina.

Sanotaan, että viimeisenä ihmisessä kääntyy hänen kukkaronsa. Se on huomattu järjestöissä, jotka elävät vapaaehtoisen kannatuksen varassa.

Pitäisi tehdä kansalaisaloite, jossa kirkollisveron voisi ohjata sille taholle, minkä näkee hyväksi. Verojärjestelmä on hyvä, mutta valinnanvapaus puuttuu.

Alkaa olemaan niitä aikoja kun kirkko jakaantuu myös talouden osalta, tietyt kirkon järjestöt saa ja toiset ei. Jokainen voi mielessään päätellä, mitkä instanssit ohjaa rahoja ja kenelle.