Israelilaiset tanssit harrastuksena

Joku on saattanut kolumnistin esittelevästä tekstistä lukea, että harrastan israelilaisia tansseja. Tänä kesänä osallistuin kahteen tanssitapahtumaan,  Oronmyllyllä ja Perheniemen opistolla.  Olen nyt ollut tanssien parissa enemmän tai vähemmän aktiivisesti viitisen vuotta. Mistä israelilaisissa tansseissa on kysymys?

Tanssit ovat pääasiassa piiritansseja, joissa jokainen tekee samaa koreografiaa. Tanssijat liikkuvat vaihtelevin askelsarjoin ja käsien liikkein milloin myötäpäivään, milloin vastapäivään. Välillä tanssitaan kohti piirin keskustaa, mistä sitten taas palataan kehälle. Tempo vaihtelee hitaasta askelluksesta melkoiseen juoksuun.

Tansseja on tehty sekä traditionaalisiin israelilaisiin lauluihin, kuten Hevenu shalom alechem, että uudempiin melodioihin. Esim. Euroviisujen voittajakappaleet Hallelujah ja Toy ovat saaneet omat koreografiansa. Liikesarjojen takana on pääasiassa israelilaisia koreografeja, joista voidaan mainita Dudu Barzilai, Rafi Ziv, Gadi Bitton.

Monien tanssien taustalla ovat VT:n kertomukset. Tanssit ovat visuaalisia tulkintoja juutalaisesta uskosta. Israelilaisten tanssien kirjo ei kuitenkaan rajoitu uskonnollisiin teemoihin. Koska koreografiat pyrkivät ilmentämään laulujen sisältöä, niissä tulevat esille myös yleisinhimilliset teemat, esim. rakkaus.

Tanssit jaetaan usein alkeis-, alkeisjatko- ja jatkotansseihin. Nimitykset antavat käsityksen tanssin vaikeustasosta. Alkeistansseihin, esim. Zemer Atik,  pääsee hyvin mukaan jo muutaman toiston jälkeen. Jatkotanssit haastavat fysiikkaa ja muistia kaikkein enemmän. Onkin sanottu, että  israelilaiset tanssit ehkäisevät myös dementiaa!

Aloittelijan omaksumiskyky joutuu helposti koetukselle, kun tanssit seuraavat toisiaan erilaisine koreografioineen. Pikkuhiljaa opitaan kuitenkin monia perusaskelluksia, jotka ovat eräänlaisia tanssin rakennuspalikoita. Majim, Tserkesi, Jemen, Boksiaskel… Kun nämä tulevat tutuksi, alkaa tanssikin käydä helpommin. Tanssitapahtumissa opetussessioiden jälkeen tavataan viettää iltaisin Harkadaa, yhteistä tanssi-iltaa. Silloin kokeneimmat tanssijat liikkuvat sisäpiirissä. Ulkokehällä voi sitten peesata taitavampia.

Israelilaisia tansseja tanssivat monenlaiset ihmiset. Joukossa on seurakunta-aktiiveja ja juutalaisuudesta kiinnostuneita. Ymmärrettävästi monilla on myönteinen suhde Israeliin ja halu rukoilla juutalaisten puolesta. Tanssijan ei kuitenkaan tarvitse olla erityisesti uskonnollisesti orientoitunut. Halu liikkua sekä kulttuurinen mielenkiinto ovat myös hyviä perusteita tanssien pariin etsiytymiseen.  Oma ja monien muidenkin kokemus on, että israelilaisissa tansseissa viehättää erityisesti yhteisöllisyyden kokemus. Tanssiminen yhdessä on mukavaa, eikä tanssiminen ole sopivan parin löytämisestä kiinni.

Syksy harrastusten aloittamisen aikaa. Itse aloitin tanssimisen Tampereella kokoontuneessa ryhmässä, joka aloittaa toimintansa syyskuun alussa – koronatilanteen sallimissa puitteissa. Tarkempia tietoja isrtanssi.tre@gmail.com. Tanssitoimintaa on myös pääkaupunkiseudulla, Oulussa, Seinäjoella, Hämeenkyrössä ja Saarijärvellä. Itä-Suomessa on niin ikään useita ryhmiä.  Lisätietoja tansseista saa osoitteesta https://israelilainentanssi.wordpress.com/.

Viikottaisten tanssien lisäksi vuoden aikana on yleensä myös muutamia viikonlopputapahtumia, joissa on ulkomainen opettaja. Innokkaimmat osallistuvat myös kansainvälisiin tanssitapahtumiin. Korona-aikana tapahtumia on pidetty myös verkossa.

Joskus on sanottu, että matkaesitettä selaamalla pääsee jo vähän kuin matkalle. Ehkä Israelilaisissa tansseissa on jotakin samaa. Monilla tanssin harrastajilla on Yuval Tabashin suunnittelema t-paita. Sen selkäpuolella on teksti, joka tuo vielä yhden näkökulman tanssiharrastukseen: ”While I´m dancing I feel I´m in Israel (tanssiessani tunnen olevani Israelissa).”

Seurakunta Hämeenkyrön
Seurakunta Hämeenkyrön
Olen Jorma Pitkänen, Hämeenkyrön kirkkoherra 1.4. 2019 alkaen. Pappisviran hoito alkoi 1989 Korsossa Vantaalla, josta tie vei v. 2000 Tampereen Pyynikille. Jämijärven kirkkoherrana palvelin 1.4. 2013 alkaen 6 vuotta ennen kuin aloitin nykyisessä virassani. Väitöskirja herännäisjohtaja Jonas Laguksesta 2013. Harrastuksista mainittakoon Israelilainen tanssi, valokuvaus, lintujen tarkkailu ja kitaran soittelu.