Isostoiminta ei sitouta
Koulutus ja kolme tai neljä vuotta aktiivista toimintaa. Sitten tulee stoppi. Yhteys seurakuntaan katoaa.
Mitä silloin tapahtuu? Miten seurakuntien isostoimintaa osallistuvat saataisiin jäämään seurakunnan toimintaan ja ottamaan vapaaehtoisvastuuta myös isosajan jälkeen?
Lue lisää vapaasti Kotimaa Prosta:
Isostoiminta ei sitouta kirkon jäsenyyteen - valuuko työ hukkaan?
Kuva: Minerva Seppälä
23 kommenttia
Isoset ovat enimmäkseen lukiolaisia tai ammattiopiston opiskelijoita. Toisen asteen opintojen päättyessä viimeistään tapahtuu irtautuminen lapsuudenkodista ja hyvin usein muutto toiselle paikkakunnalle, jossa asettaudutaan opiskelijayhteisöön. Jotta seurakuntayhteys jatkuisi tässäkin elämänvaiheessa tarvittaisiin yhteys lapsuuden ja nuoruuden seurakunnan ja opiskelijaseurakunnan välille. Tämä linkki ei aina toimi ja kirkon opiskelijatyö ei kaikkialla ole riittävästi resurssoitua, joten tavoittavuus saattaa jäädä heikommaksi kuin paikallisseurakunnassa..
Muutetaan opiskelupaikkakunnalle. Ei siinä muuta tapahdu.
Mietin toisinaan, kuinka olisi jos aikuisille toimisi omia ripareita, viikonloppuleirejä kolmikymppisillä, nelikymppiselle viisikymppisille tai kuinka halutaankin. Kotiseudun uskonnollisuuden sävy on toisinaan semmoista että siitä on sisäisesti irtauduttu jo kolmatta lukioluokkaa suoritettaessa, ja muistoksi jää mitä kirjavimmat käsitykset kristinuskosta. Silloin kaipaisi selkeytystä; ehkä se vapaantahdonratkaisu ja Jeesuksen paluu ei olleetkaan ne kristinuskon keskeisimmät uutiset. Tietty saattaa osua jonkin liikkeen toimintakalenterin äärelle, mutta muuan ongelma on kyllä sekin, kuinka oudosti papit vastailevat jos mitä kysyy.
Otetaan vaikka pienimuotoisesti uusiksi ripari. Kinkerimalliin. Viikonloppuna seurakuntien leirikeskuksissa. Kuinkahan monentyyppistä opetusta tälläkin alueella asuva väki nyt on riåpikouluissaan saanut? Olen kovasti toivonut pääseväni jälleen isoseksi. Vaikka kunnon kinkerit etukäteen haluaville? Miksi ei? Tehtäisiin kerrankin jotain mistä mie tykkäisin…..
Onkohan unohdettu, se etteivät nuoret alun alkaujaankaan ole sitoutuneet seurakuntaan. He ovat pääasissa sitoutuneet nurisotyöntekijään ja kavereihin. Porukan hajotessa, mielekkyys koko asiaan katoaa. Siksi opiskelupaikkakunnillakaan ei hakeuduta seurakunnan yhteyteen.
Kirkon nuorisotyö on taitavasti eriytetty kaikesta muusta seurakunnan toiminnasta. Joten mitään sitoutumista ei edes voi syntyä. Toiminta on niin työntekijäkeskeistä, ettei nuorten oma-aloitteisuudelle jää edes tilaa. Meillä Pirkkalassa 21 täyttäneet isoset pääsevät vetäjien kanssa ohjaamaan leiriä. Tämä helpottaa valtavasti työntekijöiden taakkaa. Samalla se antaa nuorille kasvun näköalan aikuisuuden kynnyksellä. Näin nuoret sitoutuvat toimintaan, koska näkevät toiminnan mielekkyyden omin silmin. Olisi monelle varmasti ihan terveellistä pohtia nuorisotyön mielekkyyttä nuorten näkökulmasta.
Ei edes äänestysoikeuden laajentaminen 16 vuotta täyttäneisiin näyttänyt auttavan asiassa. Suunnilleen jo parikymmentä vuotta kiihtynyt nuorten vieraantuminen on jopa kertautumassa lähimmän vuosikymmenen aikana ja jolle lisäksi kirkosta ero luo väistämättä jatkumon.
Kristillinen maailmankatsomus on pohja, jolle rakentaa. Yhteiskunnassa toimiminen on rakentamista.. Vuorovaikutus srk:n kanssa toteutuu häissä, ristiäisissä, konfirmatiossa ja hautajaisissa. Ne ovat isoja toimintamuotoja. Pieniä toimintamuotoja ovat rukoukset. Jotain kiinteämpää yhteistyötä kirkon kanssa tässä haetaan. Emmehän kuitenkaan toivo katastrofeja, jolloin kirkkoon hakeudutaan. Jeesus tuli etsimään, ei odottamaan etsijöitä.
Otin siis virkavapaata ja aloitin työn seurakunnassa nuorison ohjaajana. Ilman mitään pätevyyttä. Joten enhän tiennyt juuri mitään siitä mite asiat olisi pitänyt hoidella. Niinpä lähdin tutustumaan menestyviin seurakuntiin. Tutkin näiden toiminnan rakenteita ja menetelmiä. Alkoi löytyä yhtäläisyyksiaä. Laitoin oppimaani käytäntöön ja tuloksia alkoi tulla. Siitä olisi sitten ollut tosi hyvä jatkaa. Oli kuitenkin palattava oman virkani hoitamiseen verotoimistoon. Nuo nelikymppisenä saamani kokemukset eivät ole jättäneet rauhaan. Ihmettelen vain miten kirkko on niin kiintynyt toimimattomiin menetelmiinsä, ettei se uskalla lähteä muuttamaan mitään. Hyvin yksinkertaisin toimiminnan muutoksin saisimme aivan toiselaisia tuloksia kysessä olevaan aiheeseen. Ei oikeastaan tarvittaisi, kuin pieniä kosmeettisia muutoksia. Isos-vaiheen jälkeen muuta mielekästä vastuuta ja ripari fiiliksiä ei annettaisi lösähtää leirin jälkeen. Sitten vielä seurakunnan maallikot mukaan.
Sitoutuminen tapahtuu henkilökohtaisten kontaktien kautta. Ei siihen äänestäminen mitään vaikuta. Pitää olla luontevia kontakteja seurakuntalaisiin. Niitä syntyy, kun seurakuntalaiset on mukana toteuttamassa nuorisotyötä. Tällöin työntekijän vaihtuminenkaan ei romahduta fiiliksiä seurakunnassa. Jatkuvuus on taattu. Samalla riparilaisista ja isosista kasvaa uutta vastuunkantajaa. Yksi virhe on myös siinä, että isosiksi valitaan vain parhaat. He ovat juuri sitten ne, jotka lähtevät opiskelemaan muualle.
Kirjoittaja
Kotimaa Pro
KOTIMAA PRO -blogissa kerrotaan kuulumisia kirkon työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja seurakunta-aktiivien erikoissivustolta.
”Yhteys seurakuntaan katoaa. Mitä silloin tapahtuu?”
Nuoretkin alkavat vähitellen ajatella omilla aivoillaan ja tulevat järkiinsä.
Ilmoita asiaton kommentti