Keskustelu isänpäivän muuttamisesta läheisenpäiväksi suututtaa monia, mutta monia se myös innostaa. Yhtä kaikki, kyse on kielen muuttumisesta. Lähimmäisenpäivä on nykyaikaa – siis sen nimistä kieltä.
Ihmisen pitää osata suomea, nykyaikaa ja – jos on kirkon väkeä – myös kirkkoa. Ai miksikö? Koska kieli on ajattelua. Kieli on sen ilmausta siitä, kuinka maailman näkee ja kuinka sen arvottaa. Näin tapahtuu itsekunkin pienessä tai suuressa kuplassa. Jos haluat kuulua meihin, puhu meidän kieltämme. Käytä meidän sanojamme, käsitteitämme, ajatuksenjuoksujamme.
Kieli muuttuu ja ihminen suuttuu, jos muutos on liian nopeaa. Ikävä kyllä suuttuminen on syrjäytymisen merkki. Sosiaalinen paine puolestaan on ajan hengen työkalu.
Vielä paine isänpäivän häivyttämiseen ei ole vallitseva.
Isänpäiväintoilijoiden kannattaa muistaa, että isänpäivää alettiin Suomessa virallisesti viettää vasta 1970-luvulla. Tosin Yhdysvalloissa syntyneen ilmiön lanseerasivat Pohjoismaihin kauppiaat jo 1940-luvulla, mutta Suomessa kaikki kasvaa hitaammin.
Liputuspäivä läheisenpäivästä tuli 1987.
Olli Seppälä
Onko otsikko linjassa blogin kanssa, eikö siinä ”kuuluisi” olla ”lähimmäinen, osaatko puhua nykyaikaa?”
Maailman henki haluaa muuttaa kaiken minkä Jumala loi hyväksi, siis myös tämän miehen ja naisen roolit, ei enää olekkaan ”normaalia” että lapsella on isä ja äiti.
Siis tällä lähimmäisen päivällä pyritään kyllä ns ”suojelemaan” lapsia mutta samalla täydellisesti pyritään kasvattamaan siihen valheeseen että lapsilla ei välttämättä olekkaan ”isää ja äitiä”.
Tarkennus kommenttiin: Kyse ei ole lähimmäisen- vaan läheisenpäivästä. Siinä on vissi ero.
Hannu Taanila piti aikanaan äitienpäivää vuosittaisena naisen alistamisen juhlapäivänä. Ihan noin radikaali en tohdi ehkä olla, silti jotenkin suhtaudun isänä ambivalentisti tähän isänpäivään: jos muistetaan, kiusaannun ja olen ärtynyt, jos ei muisteta, sekään ei tunnu hyvältä.
Kirkolliskokous on viime aikoina ollut erinomainen esimerkki kielen muuttumisesta ja suuttumisesta ja suvaitsevaisuuden puuttumisesta.
Kari-Matti Laaksonen:”Hannu Taanila piti aikanaan äitienpäivää vuosittaisena naisen alistamisen juhlapäivänä. ”
Taanila ja kumppanit ovat kieltämättä onnistunut tavoitteissaan, kun ajattelee esim. avioerojen määrää tai vaikka ihmisten kokemaa yksinäisyyttä.
Avioerojen määrässä Suomi kuulunee Euroopan kärkivaltioihin ja ” Yksilöllisen elämänasenteen menestyksen ovat saanet aikaan erityisesti sosialidemokraattiset poliittiset ratkaisut. Avioeroja tutkineen ruotsalaisen Glenn Sandströmin mukaan avioerot liittyvät hyvinvointivaltioon, jonka sosiaaliturva kytkettiin yksilöön eikä perheeseen. Sandströmin mukaan kehitys vähensi riippuvuutta perheestä ja siirsi perheen, suvun ja muiden luonnollisten yhteisöjen tehtäviä valtiolle.”
Bisnes-elämä kehittele aina jonkin uuden merkkipäivän niin että kohta vuoden jokainen päivä on jokin ’erityss’ päivä. Homma kärsii inflaation, josta kärsivät nekikin päivät joilla jotain oikeastikin merkitystä olisi muistuttamassa meille aidosti tärkeistä asioista.
Ei siis pidä aliarvioida liike-elämän vaikutusta tapakulttuurin muokkaajana – myös hyvässä merkityksessä.
Se hyvä on kylläkin varsin vähäistä verrattuna liikemaailman aikaansaamaan luonnon vääjäämättömään tuhoutumiseen. Aika on käymässä todella vähiin. Emme ole enää kuilun reunalla, olemme jo syöksymässä ja enää ei voida kuin lieventää varmaa tömähdystä.
Jokainepäivä on läheisen, lähimmäisen, arvostamisen päivä. Liikemaailma tulee vastaisuudessa yhä enemmän organisoimaan tapahtuma päiviä. Isän päivä ok. joskin katson äitien päivän olevan ansaittu, arvostettu.
Sain hyvän isäinpäivä lahjan, jaan sen tässä teille kaikille. Hyvää isäin päivää!
https://youtu.be/PVSYhR1tl9E
Hieno lahja! Kiitos jakamisesta.
Isän ei pidä osata puhua ’nykyaikaa’. Kielipelin säännöt menevät niin, että nuorison kuuluu käyttää vanhemmilleen osittain käsittämätöntä puheenpartta ja vanhempien tulee tulee totuttaa jälkeläisensä perinteisiin ilmaisuihin. ”Niin se ole, massa Huck!”
Toivottavasti ei ole tarkoitus vähentää isän ja isyyden merkitystä.
Isän merkityksen määrittelevät lapset sellaiseksi kuin isä sen ansaitsee. Kehnon isän lasten mieliä ei juhlapäivä juuri kohota.
Joku äskettäin tokaisi, että jos joku sanoo olevansa hyvä isä, niin hän valehtelee. Viisi vuotias voi pitää isäänsä maailman parhaana . Kysyppä samalta lapselta asiaa kymmen vuoden kuluttua. Voi tulla aivan erilainen vastaus.
Isän yksi tärkeimmistä tehtävistä taitaa olla auttaa lasta selviämään pettymyksistä, joita itse hänelle on aiheuttanut.