Inkerin kirkon suomalaispapit

Seuraavassa muutama huomio liittyen viikko sitten tapahtuneeseen pappisvihkimykseen Pietarissa.

1. Tausta

Pietarin Pyhän Marian kirkossa vihittiin 3.9.2023 viisi suomalaista papeiksi. Vihittävinä olivat aakkosjärjestyksessä Jarkko Haapanen, Veli-Matti Kujala, Santeri Marjokorpi, Matti Rusama ja Hiroaki Yoshimura. Hiroakin kohdalla en tiedä onko hänellä Suomen kansalaisuutta, mutta itse asian kannalta sillä ei ole merkitystä.

Haapanen toimii Kansanlähetysopiston raamattulinjan linjavastaavana, Kujala Suomen Raamattuopiston vararehtorina, Marjokorpi Uuden Tien päätoimittajana, Rusama Karkun evankelisen opiston rehtorina ja Yoshimura Sleyn lähetystyöntekijänä.

Vihkimyksen toimitti Inkerin kirkon piispa Ivan Laptev. Avustajina vihkimyksessä toimivat Inkerin kirkon emerituspiispa Aarre Kuukauppi, joka myös saarnasi messussa, Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Daniel Nummela sekä Kansanlähetyksen lähetystyöntekijä Juha Saari.

Vihkimys järjestettiin täsmälleen samaan aikaan, kun Mikkelin piispaksi vihittiin Mikkelin tuomiokirkossa Mari Parkkinen. Mikkelin piispa on ollut Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa se piispa, jonka tehtäviin on kuulunut yhteydenpito Inkerin kirkkoon.

Mikkelin edellinen piispa Seppo Häkkinen tuli tunnetuksi yhtenä konservatiivisimmista piispoista, vaikka Häkkinen itse ei pitänyt tästä leimasta. Mari Parkkinen on nainen, Vihreän puolueen ex-kansanedustaja-ehdokas ja arvoliberaali. Siis kaikkea, mitä Inkeri kirkko ei ole.

Inkerin kirkon johtoa oli kutsuttu Parkkisen piispavihkimykseen. Ketään ei tullut. Tehtävä Pietarissa oli tärkeämpi. Häkkinen kelpasi, Parkkinen ei.

Ajankohta oli muutoinkin outo. Venäjä käy brutaalia, raakaa hyökkäyssotaa eikä Pietarin tiellä juuri nyt suomalaisia näy eikä käy. Pietarissa papeiksi vihityt edustavat kaikki vanhaa virkakantaa. Vähän kärjekkäästi sanoen: Mieluummin Putinin vieressä kuin naisen.

2. Arkkipiispan reaktio

Arkkipiispa Tapio Luoma otti kyseiseen vihkimykseen suhteellisen voimakkaasti kantaa. Ilmeisesti arkkipiispa samalla toimi välittäjänä monien kansankirkon toimijoiden tunteille.

Kotimaa-lehden haastattelussa arkkipiispa totesi, että vihkimyksellä ”Inkerin kirkko synnyttää vakavia ongelmia” sekä ruokkii hajaannusta Suomen kirkon sisällä.

Seurakuntalaisen haastattelussa Luoma kysyi ”onko joidenkin järjestöjen pyrkimys irtaantua jollakin aikavälillä kirkostamme”. Edelleen arkkipiispa muistutti, että ”kaikilta kirkon virallisilta lähetysjärjestöiltä edellytetään sitoutumista yhdessä sovittuihin periaatteisiin.” Arkkipiispan mukaan on myös epäselvää pitääkö Kansanlähetys, Raamattuopisto tai Sley Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa edes ”Kristuksen kirkkona?

Luoman mukaan on kysyttävä, mikä on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja kyseisten järjestöjen suhde ja toisaalta on myös kysyttävä, mikä on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Inkerin kirkon suhde?

3. Inkerin kirkon pappeja, mutta duunissa Suomessa

Suomen Raamattuopiston (SRO) toiminnanjohtaja Lauri Vartiaisen mukaan vihityillä on tarkoitus työskennellä koulutustehtävissä Inkerin kirkossa. Askeleen lähemmäksi totuutta pääsi Kansanlähetyksen (KL) lähetysjohtaja Daniel Nummela, jonka mukaan ”Inkerin kirkolla on suunnitelma siitä, miten nämä papit tukevat Inkerin kirkon työtä.”

Vihkimystilaisuudessa saarnannut Inkerin kirkon emerituspiispa Aarre Kuukauppi puolestaan totesi saarnassaan – rehellisesti ja suoraan – useita kertoja, että kyseiset Inkerin kirkon papit on vihitty Suomea ajatellen.

Arkkipiispa Tapio Luoman mukaan faktisesti vihityt jäävät alun alkaenkin Suomeen ja työskentelevät Suomessa ilman kirkon pappisoikeuksia. Kysymys on vain Suomen kirkon virkakäsityksen kiertämisestä erillisvihkimyksellä. Kaiken lisäksi mainittujen pappien kaitsennasta huolehtii Inkerin kirkon piispa Ivan Laptev.

Suomen kirkon piirissä siis toimii toisen sellaisen kirkon pappeja, jonka välit Suomen kirkkoon neutraalistikin ilmaisten kiristymässä. Ja siis sellaisen kirkon, joka ei välttämättä pidä Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa edes osana Kristuksen kirkkoa.

4. Kysymyksiä ja epätieteellinen proknoosi

Koko tilanteesta herää runsaasti kysymyksiä. Onko nyt niin, että tietyt tahot Suomessa käyttävät pientä ja ahdingossa muutoinkin olevaa Inkerin kirkkoa hyväkseen liittyen Suomen omiin kirkkopoliittisiin kiistoihin? Miten tämä tulee vaikuttamaan Suomen evl. kirkon muun muassa taloudelliseen tukeen Inkerin kirkolle?

Neuvostoliiton ortodoksinen kirkko sai – erityisesti toisen maailmansodan jälkeen – toimia aika ajoin suhteellisen rauhassa, mutta siitä oli maksettava hinta. Kaikesta päättäen Inkerin kirkko on järjetöntä hyökkäyssotaa käyvällä autoritaarisesti hallitulla Venäjällä saanut toimia melko normaalisti. Kaiken järjen mukaan jokin hinta tästäkin on jouduttu maksamaan. Kysyä voi onko poliittisesti tai moraalisesti oikein tässä tilanteessa – juuri nyt – hakea pappisvihkimystä maasta, joka käy brutaalia hyökkäyssotaa?

Edelleen on kysyttävä, mikä on Inkerin kirkon rooli Suomessa. Täällähän toimii ilmeisesti enemmän ja vähemmän kymmeniä Inkerin kirkon vihkimiä pappeja. Emerituspiispa Aarre Kuukauppi esittikin saarnassaan retorisen kysymyksen: ”Minulta kysytään usein, milloin Inkerin kirkko tulee Suomeen?”

Miksi järjestöjohtajat eivät voineet puhua suoraan ja rehellisesti? Mikä esti sanomasta, että vihittyjen pappien työ Venäjällä Inkerin kirkon parissa on parhaimmillaankin jonkin verran etätyötä ja muutama kerta vuodessa pistäytymistä kouluttamassa?

Onko fyysinen läsnäolo Venäjällä edes tässä (sota)tilanteessa – tai sen jälkeenkään ylipäänsä mahdollista?

Arkkipiispa Tapio Luoma sanoi, että toimenpiteitä vihkimyksen johdosta on odotettavissa. Tarkoittiko arkkipiispa ehkä, että loppukin taloudellinen tuki taloudellisissa vaikeuksissa oleville järjestöille kuten KL loppuu ja kirkkokolehdit kerätään tästä lähtien muuhun tarkoitukseen.

Edelleen voi kysyä, mihin mainitut järjestöt (KL, SRO, Sley) faktisesti pyrkivät? Onko järjestöjen piirissä jo vahvistunut näkemys, että irtautuminen kansankirkosta on jollakin aikajänteellä välttämätöntä? Onko niin, ettei Lähetyshiippakunta tule kysymykseen vaan perustetaan oma kirkko vai olisiko ”symbioosi” Inkerin kirkon kanssa mahdollinen?

En ota tässä blogissa kantaa virkakysymykseen. Kaiken edellisen jälkeen sanon lisäksi, että en epäile hetkeäkään kyseisten Pietarissa vihittyjen pappien vakaumuksen vilpittömyyttä ja aitoutta.

Jos saan ryhtyä ennustaja-ukoksi niin tällä haavaa näyttää siltä, että KL, SRO ja Sley tulevat irtautumaan Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta viimeistään, kun sukupuolineutraali-/tasa-arvoinen avioliitto sallitaan virallisestikin. Ehkä jo sitä ennenkin. Erityisesti Kansanlähetyksestä ja Sleystä jokin osa toki liittyy suoraan Lähetyshiippakuntaan, mutta enemmistö perustanee oman kirkon yksin tai yhdessä Inkerin kirkon kanssa. Tähän porukkaan tulee lisää jäseniä rukoilevaisuudesta ja ainakin Rauhan Sanan sekä suomenkieliseltä että ruotsinkieliseltä puolelta, joskin viime mainitun osalta mahdollinen myös oma pikku(tosipikku)kirkko.

Se, millä kansankirkolle on tosiasiassa merkitystä on, mitä tekee SRK? Oma veikkaukseni on, että kipeältä tuntuu, mutta vanhoillislestadiolaisuus lisää omalakista lentokorkeuttaan ja jatkaa kansankirkossa matalalla ja harkitsevalla kirkkopoliittisella profiililla. Tehden alttari-yhteistyötä naispappien kanssa. Homokysymyksen suhteen SRK:lle riittää jokin riittävän väljästi muotoiltu omantunnonvapausklausuuli. Toki muistettava, että Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksellä olisi vaikka jo huomenna halutessaan mahdollisuus, rahat, tilat, papit ja opit perustaa oma kirkko. Se olisi syntyessään olisi Suomen toiseksi suurin kirkko.

  1. Herätysliikkeistä kaksi suurinta eivät kuitenkaan – ainakaan tällä erää – ole aiheuttaneet kirkolle isompia ongelmia.

    Mitä viidesläisyyteen tulee, niin KRS lienee siitä jo irtautunut. Sansalla ei kirkon kanssa ongelmia, hallituksen puheenjohtajanakin jo demari. Kylväjä reivannut kurssia keskemmälle. Harmi, että kunniakkaan historian omaava Raamattuopisto tekee sosiologisen itsemurhan hirttäytymällä virka- ja avioliittokysymykseen.

    Jos kyselet ihmisiltä, mitä tulee Kansanlähetyksestä mieleen, niin aika usein vastaus on Päivi Räsänen paukuttamassa Raamatulla homoja päähän. Ei ihme, että järjestö taloudellisen konkurssin partaalla – ja teologisen, kun biblisistisen perinteensä koko voimalla kahlehtinut Jumalan kahden kannen väliin.

    Entä Sley? Kuka uskaltaisi ampiaispesään ja kirjoittaa Sleyn – ei kunniakkaan, mutta sitäkin värikkäämmän – historian vaikkapa 1960-luvun puolivälistä 2000-luvulle? Teemu pääsi vuoteen 1963. Sley ei päässyt eikä pääse virkakysymyksestä yli. Voisin kuvitella sen vähän perusteella, mitä Hedbergistä olen lukenut, että liikkeen perustaja, mikäli olisi elänyt 1900-luvun lopulla, ei olisi viran sukupuoleen jumiutunut. Joku voi perustellusti sanoa, että tietoni evankelisuudesta ovat todella vähäiset.

    Samalla kun kohkataan, että kirkon ”herätysliikkeet” sitä ja tätä, ja tarkoitetaan lähinnä viidesläis-evankelista fraktiota, unohdetaan, että niiden tosiallinen koko yhteensäkin on melko minimaalinen, noin 20 000 jäsentä, ja ikäpyramidi sellainen, että sen rinnalla demarien puoluekokouskin vaikuttaa Nuorten Kotkien viikonloppuleiriltä.

    Niinhän se on, että mitä pienempi, usein sitä äkkijyrkempi, etenkin jos sijainti jo valmiiksi laidalla. Minusta dosentti Huttunen oli oikeilla jäljillä, joskin päätelmät turhan lennokkaat. Huttusen olisi ehkä ollut syytä paneutua enemmän (tai edes vähän) Inkerin kirkon historiaan. Mutta: nyt kun Moskovassa jälleen panssarivaunut ovat maantien ässiä, niin tuskin älyvapaampaa ideaa on kuin hakea vihkimys Pietarista (sic!).

    • Kari-Matti. Luin joku vuosi sitten läpi Hedbergin ”Teko-opin kumoamuksen 1-3”. Hedberg seurasi tarkasti tapahtumia aina Amerikkaa myöten ja otti kantaa mm. 1840-luvun pyhityskristillisyyden villeihin ilmiöihin. Meidän on vaikea jossitella, kuinka Hedberg olisi ajatellut jos olisi elänyt 100 vuotta myöhemmin (muun muassa siksi, että silloin ei olisi koskaan ollut ”hedbergiläisyyttä”).

      Mitä virkakysymykseen ja evankelisuuteen tulee, jo ensimmäinen toiminnanjohtajaJohannes Bäck otti tiukan kielteisen kannan naispappeuteen. Hän kommentoi muistaakseni jotakin baptismin haaraa asian tiimoilta yhdessä painetussa saarnassaan.

      Yleensä herätysliikkeillä on – muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta – oma elinkaarensa. Viidesläisyys on pitkälti ollut varsin allianssihenkistä yhdistyskristillisyyttä ja ne puolestaan herätyksissä uskoon tulleiden jälkihoitoa varten perustettuja. Monella tapaa hyvää teologiaa ja opetusta niissä on annettu. Oppiperustat ja toimintaideat sopivat varmasti 1960-luvun ja ehkä 1970-luvunkin kansankirkkoon, mutta aika taitaa olla ajanut niiden ohi. Eivätkä voimakkaat määrääjäluonteet yhdistysten kulissivaikuttajina ole välttämättä asiaa helpottaneet.

      En ole aihepiirin tuntija, mutta taloudellisten vaikeuksien taustalla voi olla myös pitkäaikaista osaamattomuutta taloudenhoidosta. Tuttu uskova ekonomi totesi, että moni kristillinen yhdistys tarvitsisi teologisen ja ekonomisen (markkinoinnin ja toiminnan kehittäjän) osaajia.

    • Tunnen Sleyn historian vain pääpiirteittäin enkä voi siltä osin sanoa paljoa mitään. Sen tietysti, että toisin kuin muut ns. vanhat herätysliikkeet evankelisuuden parissa ei avoimesti vieroksuttu vasemmistoa. Johtui sen kannatusalueista Etelä- ja Länsi-Suomessa, mm. Forssassa.

    • Täytyy muistaa, että se, mitä nykyinen SLEY edustaa ei suinkaan ole perinteinen evankelisuus. Oma lapsuudenperheeni edustanee kai sitä vanhaa, 1900-luvun alkupuolen evankelisuutta.

      Ei isävainaani olisi tehnyt pappissvihkimyskauppoja venäläisen kirkon kanssa. Ei hän ja hänen työtoverinsa olisi kieltäytynyt antamasta ehtoollista evankelisen perheen piispalle, ei hän, vaikkei naispappeutta ihan niellytkään, koskaan kieltäytynyt alttarin sakramentista, vaikka jakaja oli nainen.

      SLEYstä savustettiin ulos kaikki naispappeutta kannattavat vähin erin. Perinteistä evankelisuutta kannattavat ja liikkeen juuriin sitoutuneet johtajat saivat yksi toisensa perään potkut. Jäljelle jäivät kaksi sukukuntaa, jotka omivat liikkeen itselleen. Äitini, toisen polven evankelinen, sanoi joskus: ”Jäljelle jäivät ne, joille evankeliumi ei ole kirkastunut”.

    • ”Perinteistä evankelisuutta kannattavat ja liikkeen juuriin sitoutuneet johtajat saivat yksi toisensa perään potkut.” Näin sanovat monet iäkkäät ja nuoremmatkin evankeliset. He sanovat sen ilmeisen surullisina.

  2. Kuka tahansa normibelgialainen, joka lukee, että Venäjällä on papiksi ”vihittyjä” suomalaisia hämmästyisi todella. Kyllä nämä henkilöt ainakin rivien välissä antavat lujan tukensa Putinille ja hänen hallinnolleen.

    Ovathan toki viholliskuvatkin näillä ”papeilla” samat kuin Putinilla : seksuaalivähemmistöjen halveksunta tai suoranainen vaino, oman oikeassaolemisen korostus, vapaan tiedonvälityksen rajoittaminen (älkää uskoko vapaata mediaa), salaliittoteorioihin uskominen jne.

    • En usko hetkeäkään, että nämä kolme järjestöä (KL, SRO ja SLEY) olisivat — tietenkään – mitään kauko-ohjattua sätkynukkeja. Pikemminkin tahto- ja tietämättään ns. hyödyllisiä…Pointti on se, että Venäjällä ei voi toimia mikään kirkko, jonka narratiivi olisi jokin muu kuin Kremlin eli: länsimaiden perinteisen kristillisyyden rappio, ydinperheen hajoaminen, homo-propaganda jne. Venäjän on helppo tukea sellaista toimintaa, joka tosiasiassa toistaa samaa tarinaa länsimaiden moraalisesta rappiosta.

      Politiikassa – ja kirkkopolitiikassa – niin on, jos siltä näyttää.

      Kyseiset suomalaiset järjestöt astuivat ansaan. Sitäpaitsi ei Venäjälle ja Pietariin tätä nykyä ihan noin vaan matkusteta pappisvihkimykseen eikä Inkerin kirkko voisi toimia Venäjällä ellei sen arvomaailma seksuaalieettisissä kysymyksissä olisi sama kuin Venäjän valtiotason toimijoiden. Surullista.
      Pietarin pappisvihkimyksen ajoittuminen samaan päivään Mikkelin arvoliberaalin uuden (nais)piispan vihkimisen kanssa ei ollut tietenkään sattuma.

      Nyt tosin KL, SRO ja SLEY onnistuivat näyttämään keskisormea lopulta vain itselleen.

    • Seija. Sen enempää SRO kuin evankelinen liike eivät harrasta salaliittoteorioita tai rajoita vapaata tiedonvälitystä. KL:n Uusi tie pitää kyllä esillä tutkimuksia, jotka tukevat konservatiivista kristillistä itseymmärrystä, mutta eivät hekään harrasta noita edellä mainittuja. Selkein vinoutuma jonka olen itse voinut havaita on evoluutioteorian kritisointi.

      Ja kyllä Pietarissa pappisvihkimyksen saaneet ovat ihan oikeita pappeja/pastoreita. Vaikka eivät varmaan ole valmiita spn-pareja vihkimään tai siunaamaan. Vihkioikeuttahan heillä ei edes ole.

      Älä lausu väärää todistusta lähimmäisistäsi vaikka sapettaisikin.

    • Kari-Matti. Eiköhän asia ole niin päin, että Suomen konservatiivinen kristillisyys kokee Inkerin kirkon seksuaalieettiset linjaukset ja yleisen teologisen konservatiivisuuden omiaan vastaaviksi ja siksi hakeutuu yhteistyöhön. Tai sitten on kyse vastavuoroisesta luottamuksesta. Sitten on eri asia pohtia, onko tämä toistensa löytäminen hyvä vai huono asia.

      Postmodernissa maailmassa kristillisyyden ja eri kirkkokuntien väliset vanhat jakolinjat ovat menossa uusiksi tai terävöityvät entisestään. Koti-Suomessakin ruotsinkielisen hiippakunnan eteläosa on erittäin liberaalia samalla kun saman hiippakunnan pohjoisosista löytyvät todennäköisesti kansankirkon konservatiivisimmat kristityt.

    • Kotimaan uutisen mukaan ”Korson seurakunta avasi tilansa kaikkien parien vihkimiselle, kirkkoherran mukaan pappikin löytyy.” On hieman ristiriitaista, että viranhaltijat voivat rikkoa kirkon virallista kantaa suruttomasti, körttiläisittäin ilmaistuna. Kaitsentaa kuitenkin löytyy jos lankeaa siihen syntiin, mikäli pysyy perinteisessä 2000 vuotta vanhassa virkanäkemyksessä, niin kolautetaan ”konventikkeliplakaatilla”. Minulle ei aivan aukea tälläinen kirkon kaitsennan logiikka.

      Marko. Etsin hieman tietoa Tanskan ja Norjan käytännöistä, mutta en oikein löytänyt googlettamalla, miten noissa kirkoissa erillisvihkimyset toimitetaan. Taitaa olla turha toive, että pakolla asiat voidaan rakaistua. Asiat näyttävät menevän entistä enemmän umpisolmuun.

    • ”Kaitsentaa kuitenkin löytyy jos lankeaa siihen syntiin, mikäli pysyy perinteisessä 2000 vuotta vanhassa virkanäkemyksessä.” Mielikuva ’2000 vuotta vanhasta virkakäsityksestä’ on jokseenkin uusi sepite, joka unohtaa historian aikana tapahtuneet muutokset ja niistä seuranneet kiistat. Luterilainenkin virkakäsitys poikkesi Rooman kirkon opetuksesta niin paljon, että virassa toimiville otettiin eurooppalaisissa kielissä käyttöön uusi nimike.

    • Niin. Oli miten oli, mies tuota pappeuden virkaa on hoitanut ottamatta kantaa muuhun kuin kaitsennan kaksijakoisuuteen.

    • Tiedät varsin hyvin, että luterilaisen käsityksen mukaan pappeus kuuluu kaikille kastetuille. Saarnavirka on eri asia. Se on seurakunnalle annettu virkä, jota hoitamaan seurakunta valitsee sopivat henkilöt. – – – Mitä Seurakunnan alkuvaiheisiin tulee, Paavali mainitsee nimeltä useita työtovereinaan toimineita naisia.

    • Suomesta tehty yhteistyötä Inkerin kirkon kanssa Leino Hassisen ajoista saakka. Hassisesta sellainen asiaan täysin liittymätön sivuhuomio, että Hassisen ollessa Kotimaan päätoimittajana 1970-luvulla tulevalla VT:n eksegetiikan professorilla Timo Veijolalla oli tapana kutsua Kotimaata hauskasti ”Paavin kuriiriksi.” Kmaa ei silloin ollut vielä liberaali lehti, kaukana siitä.

      Hassisen ajoista siis puuhattu Inkerin kirkon kanssa. Vanhauskoisia pappeja vihitty kymmeniä ja mikäs siinä kun Halonenkin (melkein?)istui Putinin sylissä.

      Nyt ovat ajat muuttuneet. Se on ehkä jäänyt eräiltä kotimaisilta herätysliikejärjestöiltä huomaamatta.

      Moskovasta katsoen Suomi on Nato-maa ja vihollismaa. Inkerin kirkko on venäläinen kirkko. Suomen ja Venäjän väliset suhteet lähes olemattomat. Jäätävät. Kyllä fanaattisimmankin naispappeja vieroksuvan tulisi ymmärtää, että Pietarin tie on tällä erää kuljettu.

      En sano, että Inkerin kirkko innokkaasti tukee Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan, mutta ei se sitä vastustakaan. Ja varmasti Inkerin kirkon piiristä löytyy myös ymmärtäjiä Venäjän brutaaleille ”sotaponnisteluille.” Nämä venäläisessä kirkossa papiksi vihityt käytännössä kokonaan toimivat pelkästään Suomessa. Mutta piispallinen kaitsenta Pietarissa.

      Jos asiaa katsoisi joku täysin ulkopuolinen, miltä homma näyttäisi? Tuoksuuko jokin?

    • Inkeriläisillä on itsellään niin paljon nsurullisia kokemuksia venäläisestä brutaaliudesta, että epäilen heidän tukevan sitä missään muodossa. Eri asia on, että nyt on juuri sen brutaaliuden takia pidettävä suu supussa.

  3. Vanhoja papereita penkoessani tuli vastaan uutisia Pussy Riotin oikeudenkäynnistä elokuussa 2012. Kiinni saaduille kolmelle ryhmän jäsenelle lätkäistiin kahden vuoden tuomio.

    Kotimaa-lehden uutinen kertoo Aarre Kuukaupin pitäneen tuomiota liian ankarana. Jokin määrä yhdyskuntapalvelua olisi ollut paikallaan.

    Muistin virkistämiseksi: Punkbändi Pussu Riot esitti performanssin Pyhän Vapahtajan katedraalissa helmikuussa ennen presidentinvaaleja ja pyysi rukouksessaan, että Neitsyt Maria vapauttaisi Venäjän Vladimir Putinista. Putin oli tuolloin pääministeri ja uudelleen ehdolla presidentiksi.

Kirjoittaja

Kari-Matti Laaksonen
Kari-Matti Laaksonen
karilaaksonen555@gmail.com