Inkerin kirkko, vääriä ja oikeita arvauksia

Läntiselle kristikunnalle on ollut hämmentävää nähdä, kuinka Venäjän ortodoksinen kirkko on aktiivisesti ollut siunaamassa sotaa Ukrainaa vastaan. Ja siksi  myös Suomen luterilainen kirkko on tuonut vahvasti esiin sen, kuinka Venäjän ortodoksisen kirkon rooli sodan siunaajana on vastoin Raamatussa ilmaistua Jumalan tahtoa. 

 

Samaan aikaan Venäjällä on vain vahvistunut mielipide siitä, että läntinen maailma puhuessaan  vapaudesta on samalla hylännyt kristinuskon ydinarvot, perheen, ja  ymmärryksen siitä, että miehen ja naisen välinen seksuaalisuus kuuluu avioliittoon. Käydessään sotaa Ukrainaa vastaan, Venäjä samalla pyrkii ylläpitämään itsestään kuvaa oikeiden arvojen puolustajana. 

 

Olemme tilanteessa, jossa sokea haluaa opastaa toista sokeaa. Me Suomessa näemme, kuinka Venäjän kirkon johto toimii valtiovallan käskyläisenä, mutta samalla olemme itse sokeita sille, että omat luterilaisen kirkon johtajamme ovat ajautuneet yhä syvemmälle yleisen mielipiteen vangeiksi. Sitä mukaa, kun Suomen lainsäädännössä todetaan jotkut asiat laillisiksi, niin kirkossakin yhä useampi ajattelee, että kristillisen moraalin tulee olla alisteinen maalliselle laille.    

 

Kansankirkon polkua on kuljettu niin pitkälle, että kirkko kyllä jakaa sakramentteja ja kertoo Jumalan rakkaudesta, mutta ihmisten menettämisen pelosta vaikenee yhä enemmän kutsusta parannukseen. Kirkon on helpompi ottaa kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin kuin opettaa Jumalan tahdon mukaista elämää. Nyt lähinnä herätysliikeet rohkenevat puhua, että pelastus ja parannus kuuluvat yhteen. 

 

Meitä ympäröivän valikoidun henkisen sokeuden keskellä Inkerin kirkko on pärjännyt mielestäni poikkeuksellisen hyvin.  He eivät ole sortuneet politiikan siunaamiseen kirkossaan, mutta he eivät myöskään ole hylänneet evankeliumia kipuillessaan erilaisten haasteiden keskellä. Samalla suuri osa suomalaisista kunnioittaa Inkerin kirkkoa, koska tietää sen vaikean polun vainotusta kirkosta kirkoksi, joka näkee tehtäväkseen evankeliumin levittämisen Venäjällä.

 

Erityisesti nyt Venäjän hyökkäyksen aikana Inkerin kirkolla on paljon sekä taloudellisia että työntekijöihin liittyviä tarpeita. Siksi oli mielestäni normaalia, että se pari viikkoa sitten vihki papeiksi “omaan käyttöönsä” suomalaisia teologeja. Sille riittää, että nämä ovat valmiita palvelemaan Inkerin kirkkoa, se ei ole päävastuussa heidän Suomea koskevista unelmistaan. 



Kun luin arkkipiispa Luoman kommentteja tästä pappisvihkimyksestä, ymmärsin hänen loukkaantumisensa nousevan piispa Kuukaupin puheen tietyistä painotuksista sekä siitä, että tiedottaminen vihkimyksestä oli epäonnistunut. Sain vaikutelman, että pyrkimyksessä ymmärtää Inkerin kirkkoa, on arvaamisesta tullut keskustelun sijasta valittu toimintatapa, jota mm. arkkipiispa Luoma sekä dosentti Huttunen ovat harjoittaneet. Siispa jatkan minäkin  arvailemalla.  

 

Inkerin kirkon ykkösjännite suhteessa Suomeen ei mielestäni ole enää virkakysymys. Sen sijaan Inkerin kirkolle suurin huoli Suomea katsoessaan on todennäköisesti se, että yhteiskunta ja luterilainen kirkko ovat entistä avoimempia samaa sukupuolta olevien parien siunaamiselle, joka on heille vahva merkki Suomen hengellisestä rappiosta. Myös moni Suomen kirkon johdossakin on huolestuneempi  vähemmistöjen oikeuksista, kuin ylläpitämään perinteistä kristillistä elämää. Siksi piispa Kuukauppi näkee herätysliikeiden edustajat toivon pilkkuina tässä tilanteessa, oikeina palvelijoina, kuten hän sanoi. 

 

Kun piispa Kuukauppi ilmaisi toiveensa,  ettei tilanne menisi aivan surkeaksi Suomessa, se oli mielestäni kannanotto maamme hengelliseen tilanteeseen. Tilanteessa, jossa arkkipiispa Luoma on itse alkanut edistää kannanotoillaan  samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä, Kuukaupin ilmaisu perinteisen raamattunäkemyksen edustajana on ymmärrettävä. 

 

Kun kristillisestä näkökulmasta Suomessa on normaalia olla huolestunut Venäjän yleisestä sotamyönteisyydestä, niin yhtä hyvin  voimme antaa Inkerin kirkolle oikeuden olla huolissaan radikaalista maallistumisesta Suomessa, ja siitä, kuinka se on heijastunut kristillisen moraalin muutoksena.  

 

Ymmärrän, että piispa Luoma on turhautunut. Ottaessaan itse etäisyyttä klassiseen kristinuskoon, hän silti  toivoisi arvostusta ja hienovaraista  vaikenemista muilta. Mutta se lienee mahdottomuus. Luulen, että Suomessa moni herätysliikkeiden edustaja ajattelee, että teologi W.Pannenbergin näkemys on totta siitä, että kirkko lakkaa olemasta kristillinen kirkko silloin, kun se hylkää avioliiton miehen ja naisen välisenä liittona.  Oletan, että  tuo on se vaihe jolloin osa herätysliikkeistä joutuu ottamaan etäisyyttä luterilaiseen kirkkoon. Samalla nyt ilmassa ollut poikkeuksellisen rohkea arkkipiispan haastaminen johtunee siitä, että hän on paljolti omien toimiensa seurauksena menettänyt  raamatullisiksi itseään pitävien kristittyjen parissa hengellisen arvovaltansa. 

 

Olemme tilanteessa, jossa mm. dosentti Huttunen suoraan sanoo, että   Inkerin kirkossa vihkimyksen ottaneet vehkeilevät kirkkoaan ja isänmaataan vastaan.. Ilmaisu on lähellä Putinin hallinnon ilmaisua, jossa sodan  vastustajat leimataan maanpettureiksi.  Kummassakin oletetaan, että kristittyjen pitää sokkona alistua valtion sääntöihin.  

 

Miksi me Suomessa odottaisimme venäläisten pystyvän seuraamaan omaatuntoaan ja nousevan vastustamaan sotaa, protestoimaan kirkkonsa ja valtionsa vääriä linjauksia vastaan, jos oma kirkkomme ei itsekään halua  kunnioittaa  niiden jäsentensä omaatuntoa, jotka ajattelevat lillukanvarsista toisin kuin sen johto?

 

Tämä myös avaa sitä, miksi jotkut herätysliikkeiden edustajat olivat piispa Kuukaupin mukaan kyselleet Inkerin kirkon toiminnan aloittamisesta Suomessa. He luultavasti kaipaavat piispaa, joka rohkaisisi ihmisiä elämään uskonkuuliaisuudessa. Seurakuntaa, joka keskittyy Jumalan tahdossa elämiseen, enemmän kuin ihmisten tarpeisiin. Piispaa, jonka auktoriteetti perustuu Jumalan sanaan, ei vain asemaan ja ihmisviisauteen.

 

Piispa Kuukauppi ei kertonut saarnassaan, mitä oli vastannut. Tästä asiasta minullakaan ei ole arvausta. Mitä sinä oletat? 



49 kommenttia

  • Hannu Vuorinen sanoo:

    Pellervo, tässä meillä on varmaan eri näkemys. Pieni Inkerin kirkko tuskin pyrkii mihinkään Suomen kirkon suhteen, se tarvitsee suomalaisten tukea, rahallista ja työvoimaresursseja. Sen ongelmaksi nähdään, että se tukee vanhan virkakäsityksen kannattajia, mikä sinänsä ei ole vihamielisyyttä tai harhaoppia. Minusta ongelma kiteytyy joidenkin suomalaisten jumalanpalvelusyhteisöjen edustajiin, joille Inkerin kirkon vihkimys on merkittävä juttu, samalla kun he eivät viitsi riittävästi perehtyä oman suomalaisen piispansa/kirkkonsa ohjeisiin tässä tilanteessa. Toisaalta kun toisella reunalla tapahtuu kirkon linjauksen vastaisia samaa sukupuolta olevien parien siunaamisia, voi olla että jotkut inkerin kirkossa vihkimyksen ottaneet papit ajattelevat tämän menevän vastaavan omantunnonvapauden piikkiin .

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Riitta Sistonen sanoo:

    Pekka, hengellisesti katsoen, tässä näkyy selvästi henkivaltojen taistelu. Jumala seuloo ja sulattaa. Jokainen voi itseltään ihan rehellisesti kysyä, kenen asialla perimmiltään olen ja kenen joukoissa seison.

    Ilmoita asiaton kommentti