Ihmiskunnalle tulvii ongelmia – miksi Kaikkivaltias ei puutu?

Pakolaistulva on jälleen tuonut esiin sen, kuinka ihmisen omat toimet tuovat kurjuutta tähän maailmaan. Maailmaan, jolla on valtavasti kapasiteettia tehdä elämä ihmisarvoiseksi jokaiselle lajimme edustajalle.

 

Moni näkee tilanteessa varsin perustellun ristiriidan: Jos kerran Jumalalla on kaikki valta ja voima, miksei Hän puutu isolla kädellään edes meidän ongelmakenttämme pahimpiin mätäpaiseisiin? Kun kerran on Raamatun mukaan Rakkaus?(1.Joh4:8)

 

Pahuudensallinnan ongelmaa on pohdittu jo kauan, kolmisen sataa vuotta sitten keksittiin hieno nimikin: teodikean ongelma. Ratkaisuja vain on kovin vähän. ”Tutkimattomat ovat Herran tiet” ei välttämättä pure kaikkiin, monien usko jopa Jumalan olemassaoloon on kärsinyt pahasti ihmisten kärsimysten myötä.

 

Mutta onko Raamatussa sittenkin selitys teodikean ongelmaan? Sen sietää olla hyvä, Luojalla täytyy olla todella perustellut syyt nykyisen menon sallintaan.

 

Raamatun mukaan kaikki alkoi Eedenin puutarhasta. Kun Jehova Jumala loi ihmisperheen kaksi ensimmäistä jäsentä, orastavan onnen pani merkille eräs siihen asti uskollinen henkipersoona. Hän oivalsi itsekkään hetkensä tulleen, tekeytyi puhuvaksi käärmeeksi ja aloitti uransa ”valheen isänä”. Saatana ei tietenkään kiistänyt Luojansa kaikkivaltiutta – sehän olisi ollut hyvin tyhmää ja lyhytnäköistä – vaan muotoili kapinahaasteensa ovelammin: ”Ei ette te kuole. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan.” (1.Mo3:4)

 

Kaikkivaltiaan suvereenius ja Hänen hallitsemistapansa oli asetettu kyseenalaiseksi. Itse asiassa oli kyse panettelusta: Jumala valehtelee ja pidättää alamaisiltaan jotain hyvää, siis kelvoton hallitsija! Kaikkivaltias olisi voinut käyttää kaikkivaltiuttaan välittömästi tuhoamalla kapinan alkuunsa, jolloin maapallosta-paratiisi-projekti olisi jäänyt piirustuslaudalle. Mutta mitä johtopäätöksiä miljoonat enkelit taivaassa olisivatkaan tehneet ihmiskunnan väkivaltaisesta äkkilopusta? Eikö Luoja osannutkaan luoda ihmistä, ”omaa kuvaansa”?

 

Ajattelehan tilannetta, jossa ilkeä naapuri syyttää kunnollista perheenisää julkisesti siitä, että tämä kohtelee törkeästi lapsiaan. Kannattaako syytetyn hermostua syytöksistä? Millainen signaali olisi väkivallan käyttö tällaisessa haastavassa tilanteessa: Hampaita kenties menetetään, mutta syytös pysyy ja jaksaa entistäkin paremmin.

 

Kaikkivaltias laati Eedenissä täydellisen ratkaisun syntyneeseen kiistakysymykseen. Voima, nopeus ja monet muut suureet voidaan mitata nopeasti, mutta Jumalan hallintaoikeuteen ja -tapaan kohdistunut haaste vaatii pitkän mittauksen. Pahuuden sallinnalle tarjoutui todella pätevät perusteet, ja Panettelija aloitti virkansa ”tämän maailman ruhtinaana”(Joh14:30) Ihmiskunta puolestaan aloitti vaarallisen taivalluksensa kapinalipun alla, eikä Luojallamme ole ollut syytä tähän kujanjuoksuun juurikaan puuttua.

 

Ihmishallinnon vuosituhansia kestäneistä yrityksistä on muodostunut ”korkeimman oikeuden ennakkotapaus”, josta ei voi valittaa. Miljardi nälkää näkevää ei voi olla väärässä: parempaa hallintoa tarvitaan. Jokainen kastittoman raiskaus Intiassa, jokainen naamarimies Ukrainassa, pyssymies USA:ssa tai pakolainen meren pohjassa on osoitus ihmishallinnon kyvyistä.

 

Jumalan Poika, Jeesus Kristus antoi sitten myös Eedenissä herätettyyn kiistakysymykseen täydellisen vastauksensa. Saatanahan antaa ymmärtää, ettei ihminen halua olla uskollinen Tekijänsä ohjeille. Jeesuksen Kristuksenkin polulle kasattiin monia kiviä, mutta nuhteettomuutensa säilyttäen Vapahtajamme tiensä kulki. Ja sen tien päätöksenä on lopulta Saatanan pään murskaaminen, kertoo Raamattu.(1.Mo3:15)

 

Pian Jumala lopettaa pahuuden sallintansa ja korjaa asiat. Teodikean ongelmakin poistuu, koska ”kukaan ei tee pahaa, ei tuota turmiota minun pyhällä vuorellani, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta niin kuin meri on vettä tulvillaan.”(Jes11:9)

 

Mitä sinä asiasta ajattelet? Uskotko sinä, että pahuudensallinnalle on hyvä syy?

 

 

 

 

 

 

 

 

  1. On kaksi asiaa jotka minusta itsestäni tuntuvat vastenmielisiltä, liittyen kristillisen uskon ja seksuaalisuuden suhteeseen.

    Ensimmäinen on se, että erittäin konservatiivisen kristillisyyden Jumala ja Jeesus tuntuvat usein hahmoina jotka kyttäävät koko ajan että mitä teen alapäälläni. Ja uhkaavat minua helvetillä jos minä, yksinäinen ihminen joka en ole onnellisesti avioliitossa, kehtaan käyttää sitä virtsaamisen lisäksi johonkin muuhunkin kuten masturbointiin.

    Toinen asia, joka tuntuu yhtä inhottavalta, on se, että konservatiiviselle kristillisyydelle vastakkaisessa ”liberaalissa” ajattelutavassa, joka ilmenee usein mm. elokuvissa, tv-sarjoissa, aikakauslehtien jutuissa sekä joidenkin ihmisten puheissa, kahden ihmisen yhdyntä aletaan nähdä melkeinpä asiana, joka ei ole sen kummempi kuin että nämä kaksi ihmistä sanoisivat toisilleen kädestä päivää.

    • Kotiaho: ”joka ei ole sen kummempi kuin että nämä kaksi ihmistä sanoisivat toisilleen kädestä päivää.”

      Ei kai siinä juuri muuta eroa olekaan kuin, että käsipäivää sanoakseen ei tarvitse riisua housuja.

    • Kun ihminen tulee tarpeeksi vanhaksi se käyttää alapäätään vain virtsarakon tyhjentämiseen. On siis synnitön tämän asian suhteen, ellei jokin lahko pidä pissimistä syntinä.

    • kimmo wallentin:
      Ei kai siinä juuri muuta eroa olekaan kuin, että käsipäivää sanoakseen ei tarvitse riisua housuja.

      Tajusitko ollenkaan mitä yritin selittää? Jos tajusit, niin kommenttisi on mielestäni oksettava.

    • Kotiaho: ”Jos tajusit, niin kommenttisi on mielestäni oksettava.”

      Kuka nyt mitäkin pitää oksettavana. Minusta oksettavaa tekopyhyyttä on leimata ihmisten vapaaehtoinen sukupuolinen kanssakäyminen inhottavaksi.

    • Wallentin: Minusta oksettavaa tekopyhyyttä on leimata ihmisten vapaaehtoinen sukupuolinen kanssakäyminen inhottavaksi.

      Älä laita sanoja suuhuni.

    • Kotiaho: ”Älä laita sanoja suuhuni.”

      Enhän minä ole sanoja suuhusi pistänyt. Sanoin vain, että minusta oksettavaa tekopyhyyttä on leimata ihmisten vapaaehtoinen sukupuolinen kanssakäyminen inhottavaksi.

      En sanonut sinun, tai kenenkään muunkaan niin tekevän

  2. ”Jyri Komulainen. Hänen mielestään kirkon olisi jopa vaarallista antaa yksiselitteistä, ylhäältä annettua vastausta seksuaalisuutta koskeviin kysymyksiin.”

    Kirkon tarvitsee antaa vain kristillinen (kirkollinen, raamatullinen) kanta seksuaalisuutta koskeviin kysymyksiin, Ja monet myös odottavat sitä. Tämä ei koskaan ole kristityille vaarallista.

    • Juuri näin, Reima Jokinen.

      Aikaa merkittävää, että piispainkokouksen sihteeri esittää uutisessa mainitun kannanoton. Kuvastaa kirkon tuuliajoa ja sen vauhdin kiihtymistä.

    • Onko tässä nyt kyse siitä, että jotkut miehet eivät tiedä mitä pippelillään tekevät ellei pappi tule kädestä pitäen opastamaan? Vai mikä ihmeen pakkomielle ihmisillä on nyt saada kirkon mielipide seksin harrastamiseen?

    • Pekka Sahimaa, en minäkään työnnä, mutta olen ymmärtänyt että anaaliyhdyntä on heteroparien keskuudessa suhteellisen yleistä. En nyt sitten tiedä, ollaanko tässä ruinaamassa kirkkoa kieltämään sitäkin.

      Yleisesti ottaen tämä keskustelu on kuin pikkupojat hiekkalaatikolla: ”Pastori, pastori! Tule kieltämään kun pentti täällä harrastaa seksiä väärin.

    • Raamattu antaa suuntaviivoja ja periaatteita erilaisiin elämään liittyviin moraalikysymyksiiin. Niin seksuaalikysymyksiin kuin muihinkin, esimerkiksi väkivaltaan, ylpeyteen, ahneuteen jne. Kysymys on isommasta asiasta kuin kiinnostuksesta yksittäisen ihmisen elintapoihin ja -käytänteisiin. Kysymys on kansakunnan moraalisesta tilasta. Tähän odottaisi kirkolta ja piispoilta kannanottoja ja ohjausta.

      Itse olen kasvattanut viisi lasta ja ohjannut heitä elämään liittyvissä kysymyksissä- Olen pyrkinyt ohjaamaan pitkäjänteisyyteen, rehellisyyteen, ahkeruuteen jne. Seksistä olen kertonut, että se on Jumalan lahja. Se kuuluu miehen ja naisen väliseen suhteeseen avioliiton solmimisen jälkeen. Jotakin kasvatusperiaatteita täytyy olla, muutenhan lapset ja tueva sukupolvi rappeutuu…

    • Jusu Vihervaara: ”Onko tässä nyt kyse siitä, että jotkut miehet eivät tiedä mitä pippelillään tekevät ellei pappi tule kädestä pitäen opastamaan? Vai mikä ihmeen pakkomielle ihmisillä on nyt saada kirkon mielipide seksin harrastamiseen?”

      Blogin kirjoittajaa kirjoittaa seuraavaa: ”Toimittaja halusi tehdä jutun kirkkojen opetuksista. Sain 19 kysymystä, joista peräti 10 koski seksuaalietiikkaa, Komulainen muistelee toista parin vuoden takaista haastattelua.”

      Siis aivan ilmeisesti ne alkujaan ne haastattelijat ovat ”täynnä niitä seksiasioita” ja kiinnostuneita vain lähinnä niistä.

      Itse en ole kirkon jäsen. Kristittynä en näe mitään tarvetta alkaa tuomitsemaan ihmisiä heidän seksikäyttäytymisensä vuoksi. Kristityille on annettu tehtäväksi Jumalan valtakunnan hyvän uutisen julistus- ja opetustyö.

      Sen sijaan jos joku nimenomaan haluaa kysyä minulta kristillisyyden Raamatun näkemystä niistä asioista, kerron mitä se niistä sanoo. En ala kieltämään uskoani ja Jumalan henkeytettyä sanaa pyhää Raamattua vain ihmisten suosion vuoksi.

    • Minä en näe mitään pahaa siinä, jos joku ajattelee, että seksi kuuluu vasta avioliittoon. Se on jokaisen oma asia.

      Sen sijaan katson epärealistiseksi vaatia, että kirkon tulisi olla tätä samaa mieltä ja että kirkon tulisi kehottaa jokaista jäsentään odottamaan avioliiton solmimista. Kirkolla ei ole tällaista mielipidettä eikä kirkko ylipäätään halua ottaa tällaisia kaikkia jäseniä sitovia tai opastavia mielipiteitä yksittäisiin kysymyksiin.

    • Jusu Vihervaara:

      Onko tässä nyt kyse siitä, että jotkut miehet eivät tiedä mitä pippelillään tekevät ellei pappi tule kädestä pitäen opastamaan?

      Kun miettii aborttien ja prostituution määrää, niin tuntuu siltä että aika monet miehet eivät tiedä mitä sillä ei pidä tehdä.

    • Ilmeisesti joillakuilla on nyt sellainen naiivi kuvitelma, että jos kirkko aloittaisi kampanjan, jonka viestinä olisi se, että seksi kuuluu vain avioliittoon ja homojen pitää elää selibaatissa, sillä ratkaistaisiin jokin yhteiskunnallinen ongelma.

      Toivotan onnea yritykselle…

    • Jusu Vihervaara: ”Ilmeisesti joillakuilla on nyt sellainen naiivi kuvitelma, että jos kirkko aloittaisi kampanjan, jonka viestinä olisi se, että seksi kuuluu vain avioliittoon ja homojen pitää elää selibaatissa, sillä ratkaistaisiin jokin yhteiskunnallinen ongelma..”

      Vaikka en ole kirkon jäsen, niin en ole asioita seuraavana havainnut mitään merkkejä sellaisesta ”kampanjasta.”

      Ns. seksuaaliset vähemmistöt omaavat samanlaiset oikeudet ja velvollisuudet yhteiskunnassa kuin muutkin. Heidän syrjimisensä tuomitaan yleisesti.

      Hieman kohtuuton vaatimus mielestäni kuitenkin heiltä, että heidän vuokseen täytyisi kristillisyyden ja Raamatun selviä ilmaisuja vääntää ja tulkita niin, että se miellyttäisi myös heitä. Kaikkea ei nyt sentään voi saada mitä sormellaan osoittaa.

    • Vesa,

      En ole minäkään nähnyt tuollaista kampanjaa enkä pidä sitä realistisena. Sen sijaan tämän uutisen kommenttien perusteella kirkolta tunnutaan tällaista vaativan. Olen samaa mieltä kanssasi, että sellaista ei ole tulossa.

    • Tosin Rtun tulkintojakin on enemmän kuin yksi. Sitä on tutkittu ihan Suomen ev.lut.kirkon piispojen myötä.

    • Ylläpito poistaa ”asiattomia” kommenttejani, jolloin keskusteluketjut jäävät puutteellisiksi.

      Samaan aikaan se sallii Vihervaaran sanallisesti asialliset mutta sisällöltään asiattomat kommentit.

      Epäreilua.

      Vihervaaralla näyttää olevan vaikeuksia argumentoinnin kanssa, kun kommenttien taso laskee entisestään.

    • Pekka Sahimaa,

      Miksi sinä et kykene asialliseen kielenkäyttöön omissa kommenteissasi? Minusta siinä ei ole mitään epäoikeudenmukaista, että ylläpito poistaa kommentit, jotka sisältävät alatyylistä kielenkäyttöä.

    • Miehekästä ja asiallista tekstiä Vihervaaralta yllä:

      ”jotkut miehet eivät tiedä mitä pippelillään tekevät ellei pappi tule kädestä pitäen opastamaan”

      Joopa joo. Vastasin tähän kommenttiin yhtä tyhmästi. Sananlaskuissahan sanotaan, että vastaa tyhmälle hänen tyhmyytensä mukaan. Kommenttini poistettiin.

  3. Lapsilla murrosikään asti ja vanhoilla ukoilla pippeli om pissaamisväline eikä muuta. Jos sille nuorilla moehillä muutakin käyttöä löytyy niin hyvä niin.

  4. ”Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen.” Voisiko se raamatullisen seksioppaan rakentaa tälle pohjalle? Lähinnä tässä taidetaan tähdentää itsehillintää ja kohtuullisuutta. Nyrkkisääntönä lienee, ettei tee yöllä sellaista, mitä ei päiväsaikaan kehtaa julkistaa.

  5. Seppo Heinola:”Tyhmyys on myös Raamatun mukaan synti.” Antaisitko raamatun kohdan missä tämä on sanottu?

  6. On itsestään selvää, että kirkko ei halua päättää ihmisten seksistä. Eihän kirkko päätä ihmisten ruokatottumuksistakaan tai terveydenhoidosta. Kirkon tehtävä on opettaa kristillistä moraalia/etiikkaa. Jokainen ihminen päättää sitten itse, haluaako hän toteuttaa elämässään kristillistä etiikkaa vai ei.

  7. Jos jotakin sanaa tai asiaa mainita ei mainita raamatussa niin silloin se on tulkinta käsitykseni mukaan.

  8. Tuo herättää vain uusia kysysyksiä. miksi Kaikivaltias ei hävitä Saatanaa vaan on antanut sen hallita ja tuottaa tuhoa miljoonia vuosia?
    Yksinekrtaisin vastaus Teodokian ongelmaan on se,että jos Jumala ylipäätään on, Hän ei ole Rakkaus eikä Kaikkivaltias. Gnostilaiset oivalsivat tämän jo ajatsittenja ajatelivatkin että Jhvh ei kuvaa Korkeinta vaan vain alempaa työssään epäonnistunutta demiurgia.

    • Oikein hyvä kysymys: ”miksi Kaikivaltias ei hävitä Saatanaa vaan on antanut sen hallita ja tuottaa tuhoa miljoonia vuosia?”

      Raamatun mukaan Saatanan hallinta-aika ei ole miljoonia vuosia. Vielä silloin kun täällä oli erilaisia hiurmuliskoja, Saatana oli kilttinä Jumalan poikana taivaassa, kertoo Raamattu.

      Vastaus kysymykseesi on siis tuo kirjoituksessanikin esitetty: Kaikkivaltias vastaa haasteeseen antamalla kapinoitsijan yrittää. Siksi nykymaailman hulluudesta moni voi päätellä paremmin Saatanan kuin Jumalan olemassaolon. Vain Isosta Kirjasta selviää asioiden oikea laita.

      Mitä mieltä olet Seppo tällaisesta ”antaas nähdä kuinka tässä käy”-ratkaisusta? Julmaako?

    • Rauli, Raamattu ei anna tietoa siitä, milloin Saatanan ’ylpistyminen’ ja enkelien kapina taivaassa tapahtui.
      Ja tuo ’antaas kattoo kuinka käy’ ja samalla antaa esim. syyttömien vastasyntyneitten vauvojen kärsiä on todellakin ja nimenomaan järjettömän julmaa. Jumala jos ylipäätään on ei siis ole ainakaan rakkaus!

    • ”Yksinekrtaisin vastaus Teodokian ongelmaan on se,että jos Jumala ylipäätään on, Hän ei ole Rakkaus eikä Kaikkivaltias.”

      Itse asiassa kaikki päätelmät voivat tuottaa tuloksen, että Jumala voi olla jompaakumpaa, Rakkaus TAI Kaikkivaltias. Mutta ei molempia.

      Tämä näin huomautuksena.

    • Olisiko meille ihmisille annettu valinnanvapaus valita ottaa vastaan Jumalan Sana tai olla ottamatta. Antaa lähimmäisillemme anteeksi tai olla antamatta ja jäädä vihan katkeruuden ym. vankilaan ja jopa sairastua.

      Kunnioittaa Jumalaa yli kaiken ja tehdä kaikkemme, että Jumalan valtakunta tulisi maan päälle, kuten rukoilemme Isä Meidän rukouksessa tai sitten jättää opettamatta kaikki, mitä Jeesus käski opettaa ja opettaa noudattamaan.

      Olisiko ihmisen valinnat vääriä ja siksi pahuus hallitsee maailmassa?
      Onko Jumala todella sanonut ja uskonko sen mitä hän on sanonut ja käskenyt?
      Minusta pahuudelle on annettu tila toimia maan päällä ihmisten väärien valintojen sekä täysin puutteellisen Raamatun opetuksen toimesta.

    • Risto, olen kanssasi samaa mieltä, kun kerrot, että ”pahuudelle on annettu tila toimia maan päällä ihmisten väärien valintojen sekä täysin puutteellisen Raamatun opetuksen toimesta.”

      Koska Raamatun mukaan ”koko maailma on Pahan vallassa, olisiko suurin osa raamattuopetuksestakin saman isännän peukalon alla?(1.Joh5:19)

    • Rauli, vastasyntynyt hirvitävistä palovammoista kärsivä Jumalan luoman tulivuoren laavan alle kuoleva vauva ei mielestäni ole vastuussa Aatamin teoista !!!

    • ”Rauli, vastasyntynyt hirvitävistä palovammoista kärsivä Jumalan luoman tulivuoren laavan alle kuoleva vauva ei mielestäni ole vastuussa Aatamin teoista !!!”

      Ei suoraan liity aiheeseen, mutta on mielestäni hiukan ristiriitaista pitää julmana ja epäoikeudenmukaisena sitä, että vastasyntynyt kärsii tai kuolee ja pitää äidin oikeutena surmata oma syntymätön lapsensa, pelkästään siksi ettei halua sovittaa lasta elämäänsä.

      Jumala sallii elämän tai kuoleman, ja myös kärsimyksen. En näe syytä miksi tämän maailman pitäisi olla kärsimyksestä vapaa. Kärsimys tuo esiin lähimmäisenrakkauden ja asettaa valinnan eteen. Antaako omastaan, asettuuko alttiiksi jopa vaaralle auttaakseen muita, onko välinpitämätön vai syyttääkö vain toisten kärsimyksestä Jumalaa tai ketä milloinkin.

      Kaikkeen kärsimykseen ei ole selitystä. Mutta jos pitää kuoleman sallivaa ja ihmisen päivät etukäteen laskenutta ja kaiken suunnitellutta Jumalaa julmana hallitsijana, ei ole varaa suhtautua kevyesti tai kaiken sallivasti ihmiseen, joka ottaa syntymättömän lapsen oikeuden elämään omiin käsiinsä.

      Ihmisen ottaessa tällaisen vallan, se on väärin. Jumalan suhteen ei ole muuta vaihtoehtoa kuin luottaa Jumalan hyvyyteen ja viisauteen. Ei ole toisaalta varsinaista todistetta siitäkään että Jumala ei olisi hyvä, tai että hän olisi välinpitämätön inhimillistä kärsimystä kohtaan, tai jopa sadistisesti siitä nauttisi. Ihminen ei joka tapauksessa voi toisten elämästä määrätä eikä päättää kenenkään oikeudesta elää.

    • ”Vastasyntynyt hirvitävistä palovammoista kärsivä Jumalan luoman tulivuoren laavan alle kuoleva vauva ei mielestäni ole vastuussa Aatamin teoista !!!”

      Mutta ne aikuiset ovat, jotka vaikuttivat siihen, että vauva joutui laavavirtariskin realisoimaan.

    • ”Ei suoraan liity aiheeseen, mutta on mielestäni hiukan ristiriitaista pitää julmana ja epäoikeudenmukaisena sitä, että vastasyntynyt kärsii tai kuolee ja pitää äidin oikeutena surmata oma syntymätön lapsensa.”

      Äideillä EI ole oieutta tehdä itse abortteja! Eikä tämä liity suoran eikä välillisesti tähän keksuteluun sillä ilman itsetietoista tuntevaa aivotoiminta vailla oleva ei kärsi mitään kun ei tiedä edes olevansa olemassa!

      Vaihdoit Sari puheenaihetta kun et kestänyt theodokian ongelman ydintä, jonka valossa Jumala ei voi olla rakkaus!

    • ”Äideillä EI ole oieutta tehdä itse abortteja!”

      Tämä taas ei ole missään määrin oleellinen asia abortteja tehtäessä.

      ”Eikä tämä liity suoran eikä välillisesti tähän keksuteluun sillä ilman itsetietoista tuntevaa aivotoiminta vailla oleva ei kärsi mitään kun ei tiedä edes olevansa olemassa!”

      Tiedän ettei liity aiheeseen, mutta huomasin vain ristiriidan eettisessä ajattelussasi. Fyysinen kärsimys ei myöskään ole tässä se oleellisin asia. Elämän lopettaminen ja tuhoaminen tietoisesti ja harkitusti ei muuksi muutu sillä, että uhri ei tunne kipua.
      Fyysinen kärsimys ja kipu ei ole pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua. Pahinta on tulla kohdelluksi kuin ei olisi ihminen lainkaan.

      ”Vaihdoit Sari puheenaihetta kun et kestänyt theodokian ongelman ydintä, jonka valossa Jumala ei voi olla rakkaus!”

      Se on oma tulkintasi miksi vaihdoin puheenaihetta. Vaikka niin ehkä tosiaan tein. Mutta asian voi nähdä myös niin, että Jumala ei olekaan kaikkivaltias, siinä mielessä ja merkityksessä, että hän voisi estää kaiken mitä ihminen vapaasta tahdostaan tekee. Tai että hän järjestelmällisesti estäisi kaikki onnettomuudet ja kärsimystä aiheuttavat tapahtumat.

      Näen itse niin, että Jumala ns. sallii pahoja asioita joskus tapahtuvan, koska voi niiden kautta saada aikaan jotain merkityksellisempää hyvää. Kuten sen, että ihminen joutuu valintatilanteeseen, ja saa mahdollisuuden pelastua.

      Kuolema ei myöskään ole pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua, vaan kadotukseen joutuminen.

      Jumala voi olla hyvä, vaikkei olisikaan täysin ”kaikkivaltias”, mitä tulee siihen miten todella merkityksellinen hyvä voidaan saavuttaa. Jumalan hyvyys ei myöskään merkitse kaikilta onnettomuuksilta ja kärsimyksiltä varjelemista. Itse en ainakaan sitä tässä elämässä odota.

    • Olli Valtonen, jonka kanssa en kaikesta ole samaa mieltä, sanoi, että kuolema on oikeastaan varjeluksen ylin aste.

      Jotkut ihmiset saavat Jumalan sallimuksesta armon kuolla nuorina. Kaikkien kohdalla tämä ei ole tarpeellista eikä reilua. Mutta uskon, että jokaisen ihmisen elämä on mitattu, suunniteltu ja kokonainen, silloin kun elämä päättyy Jumalan sallimuksesta.

      Ihmisen ei tätä valtaa pidä itselleen ottaa.

      Mutta kärsimyksen ongelma. Ei minulla siihen tyhjentävää vastausta ole. Mutta uskon, että Jumala on hyvä, ja että on asioita, jotka ovat Jumalallekin ainoita vaihtoehtoja suurimman mahdollisen hyvän toteutumiseksi ihmiselle. Jonkun kärsimys voi saada jollekin pelastuksen.
      Silti Jumala huolehtii myös kärsijästä. Mutta hänen on käytettävä siinä ihmisiä.

    • Vaikeita nämä ovat. En tiedä miksi Jumala näyttää suunnitelleen joidenkin ihmisten elämän lyhyeksi. Silloin kun ihminen ei mahda mitään kuolemalle, joka tulee ja ottaa jonkun varhaisina vuosinaan.

      Enkä sano suoraan sitäkään, että Jumala ei voi olla samanaikaisesti Rakkaus ja Kaikkivaltias. Mutta kärsimys sinänsä ei anna syytä olettaa, että Jumala olisi paha, välinpitämätön tai ihmisen kärsimyksestä iloitseva.

      Toisinaan voi olla Jumalan tahto, että joku tulee tässä maailmassa vain ”käymään”, ja puhuttelee ehkä muutamien elinvuosiensa tai päiviensä aikana monia, ja jättää jäljen, joka voi johtaa monet Jumalan luokse.

      Pitää muistaa myös se, että inhimillinen kärsimys antaa ihmiselle tehtävän auttaa. Tämä tarkoittaa myös sitä, ettei Jumalakaan ole kärsiviä kohtaan välinpitämätön.

      Muuta en osaa sanoa.

    • Sari. Toteat, että ”En tiedä miksi Jumala näyttää suunnitelleen joidenkin ihmisten elämän lyhyeksi.”

      Tuo ajatus on tuttu, monet ovat sinun kanssasi samaa mieltä. Mistä sinun käsityksesi on peräisin? Näetkö Raamatussa perusteluja jumaliselle elämänpituusrajoittimelle?

      Anteeksi kysymykseni suoruus, mutta minua todella kiinnostaa, mistä tuo yleinen johtopäätös on lähtöisin.

    • >>Raamatun mukaan Saatanan hallinta-aika ei ole miljoonia vuosia. Vielä silloin kun täällä oli erilaisia hiurmuliskoja, Saatana oli kilttinä Jumalan poikana taivaassa, kertoo Raamattu.

      Jaahas, ja missähän kohtaa Raamattu tällaista veistelee?

    • ”Tuo ajatus on tuttu, monet ovat sinun kanssasi samaa mieltä. Mistä sinun käsityksesi on peräisin? Näetkö Raamatussa perusteluja jumaliselle elämänpituusrajoittimelle?
      Anteeksi kysymykseni suoruus, mutta minua todella kiinnostaa, mistä tuo yleinen johtopäätös on lähtöisin.”

      En nyt osaa raamatunkohtaa tähän antaa, mutta näkisin kyllä, että ihmisen elämä voi päättyä Jumalan sallimana. Useinhan kuolemanvaarasta pelastuneet ovat kertoneet kokeneensa saaneensa tunteen tai viestin, että heillä on vielä tehtävää tässä maailmassa. Eli ei ole vielä ns. aika lähteä.

      En ajattele, että Jumala tahtoisi kaikkien maanpäällisen elämän kestävän vanhuuteen asti, vaan ihminen tulee maailmaan tekemään oman tehtävänsä ja antamaan oman osansa.
      Joku kätkytkuollut lapsi voi antaa vanhemmilleen jotain arvokasta, joka jää heidän sisimpäänsä loppuelämäksi.

      Jokaisen ihmisen elämä on kokonainen, ja jokainen saa sen mahdollisuuden, että voi elää sitä todellista elämäänsä Jumalan tahdon ja tarkoituksen mukaisesti taivaassa hänen luonaan.

    • Ymmärrän hyvin Sari näkemyksesi. Kaikkivaltiaalla todellakin on meidän elämämme pituus peukalonsa alla, tottakai. Mutta Raamatun perusteella Hän haluaa meidän elävän todella kauan täällä maan päällä, itse asiassa ikuisesti. Kuolemahan on Raamatun mukaan peräisin syntiinlankeemuksesta, se ei kuulunut alkuperäiseen paratiisiin.

      Itse asiassa Vapahtajamme viimeisenä tekonaan tulee hävittämään kuoleman ja palauttamaan alkuperäiset olot maapallolle. Näin Korinttilaiskirje asiasta: ”Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.”(1.Ko15:25,26)

      Kommenttisi siitä, kuinka ”joku kätkytkuollut lapsi voi antaa vanhemmilleen jotain arvokasta, joka jää heidän sisimpäänsä loppuelämäksi” pitää varmasti paikkansa. Jumalan teko ei kätkytkuolema kuitenkaan ole, toistaiseksi hän kuitenkin sellaisen sallii.

Rauli Toivonen
Rauli Toivonen
Olen Jehovan todistaja Pyhäjärveltä. Leipäni olen ansainnut perheelleni viimeiset 35 vuotta opettamalla kemiaa ja matematiikkaa paikallisessa lukiossa. Lokakuun alusta 2017 siirryin eläkkeelle ja opetan nyt kanssaihmisilleni vain Raamattua. Harrastan liikuntaa varsin tarmokkaasti: pallopelejä, kuntosalia ja lenkkejä kuuluu viikottaiseen ohjelmaani. Olen kolmen lapsen isä ja myös kolmen lapsen isoisä. Vaimon kanssa yhteistä taivalta on tänä vuonna 42 vuotta. Voit kirjoitella minulle myös meiliä osoitteseen raulitoivonen1@gmail.com