Olen pannut merkille, että etenkin monet luonnontieteilijät samastavat ihmisen eläimeen. Tätä ajattelutapaa on sitten yksi ja toinen ruvennut jäljittelemään. Tosin perustelut ovat harvoin, jos koskaan kovin syväluotaavia.

Mutta mikä on ihminen? Tämä kysymys on synnyttänyt valtaisan määrän uskonnollista, filosofista ja vieläpä taiteellistakin hengenelämää. Huomionarvoista on mielestäni kuitenkin se, että valistus, joka alkoi Euroopassa 1700-luvulla ja jatkuu yhä, pitää ihmisen järkeä ainoana ja riittävänä tiedon ja totuuden lähteenä. Tämän mukaan ihmisen järki on kaiken mitta, enemmän kuin mikään muu.

Entä onko ihminen sitten eläin? Biologisesti kyllä, mutta arvopohjaisesti olen asiasta eri mieltä. Kun vertaan ihmistä eläimeen, huomaan eron. Perustelen väittämääni seuraavilla näkökohdilla.

Toisin kuin eläin, ihminen luo kulttuuria. Eläin saattaa olla utelias, mutta tiedettä se ei pysty tuottamaan. Eläimet voivat olla leikkisiä, mutta taiteen tekijöiksi niistä ei ole. Monilla eläimillä on lauma, mutta onko se samastettavissa ihmisyhteisöön.

Eläimeltä puuttuu myös omatunto, se ei ole moraalisia olento. Eläin ei myöskään harjoita uskontoa, se ei rukoile eikä ole muutenkaan uskonnollinen. Moraalilait pätevät vain ihmisten yhteisöissä. Me arvotamme asioita, luomme normeja, jotka ohjaavat käyttäytymistämme. Meillä on järki ja omatunto

Me ihmiset tiedämme, keitä olemme, olemme itseämme kysyviä ja itsestämme tietoisia. Tuskin susi tietää olevansa petoeläin tai harakka lintu. Kykenemme kielen avulla ilmaisemaan ajatuksiamme, taidamme monia käytännön taitoja, harjaannumme tekemään matemaattisia päätelmiä, opettelemme uusia kieliä, muistelemme menneitä ja hahmotamme tulevaisuutta.

Ihminen on myös ainoa olento maan päällä, joka tietää kuolevansa. Ehkä myös jotkut eläimet vaistoavat lähestyvän loppunsa, mutta vain oireenomaisesti. Olemassaolon ongelmaa ei eläin pohdi kuten ihminen, jonka koko elämä on alusta loppuun keskustelua kuoleman kanssa.

Ihmisinä olemme myös poikkeuksellisen tunneherkkiä, mikä usein on luovan ajattelun ja toiminnan ehto. Kyky käyttää symboleja on sekin leimallisesti ihmisen piirre. Vastapainona voin tietysti todeta, että vaistotoimintamme ovat kovin olemattomat eläimiin verrattuina.

Kun arvioimme ihmistä, riippuu paljon siitä, mihin me vaa´an kallistamme. Evoluution pitkässä prosessissa olemme ikään kuin vasta nyt tänne ilmaantuneet. Olemme nuoria tulokkaita, mutta kaikkein tuhoisimpia.

Kun punnitsen ihmisenä olemista, kallistun vaa`assani siihen, että ihminen on jotain olennaisesti omaansa. Me olemme moraalisia olentoja, ja juuri se erottaa meidät kaikista muista. Tämän takia meillä on myös muusta luomakunnasta poikkeava suuri vastuu, koska moraalisina olentoina ainakin periaatteessa tiedämme, milloin teemme hyvää, milloin pahaa ja mitä teoistamme seuraa.

Kristillisessä käsityksessä puhumme Jumalan varjeluksesta ja johdatuksesta, mutta tällöin liikumme irrationaalin alueella, mikä avautuu vain uskolle. Mutta kun olemme moraalisia olentoja, niin kaikki, mitä teemme, voidaan asettaa suurennuslasin alle.

Voin ihastella ihmisen rakentamia teknisiä innovaatioita ja koko valtaisaa teknokulttuuria. Samalla törmään ympäristöuhkiin ja jopa biosfäärin tuhoutumiseen, ihmisen ja muun luomakunnan perikatoon. Ketä muuta voin tästä syyttää kuin homo sapiensia, jollainen itsekin olen. Yhä todennäköisempää on, että elollinen luonto elää tai kuolee ihmisen toimenpiteiden seurauksena – ellei sitten ulkoavaruudesta tuleva asteroidi ehdi edelle.