Idea ja instituutio
Instituutio on sosiaalinen rakenne, joka muuttuu yhteiskunnan ja sen arvojen muuttuessa. Avioliittoinstituutio on muuttunut vuosisatojen kuluessa. Osa muutoksista on oikeudellisia, mutta hyvin suuri osa sosiaalisia. Avioliittolain muutos, joka mahdollistaa avioliiton solmimisen myös kahden miehen tai kahden naisen välillä, ei itsessään muuta juurikaan avioliittoinstituutiota. Mutta tämän muutoksen edellytyksenä on sekä avioliittoinstituution muutos että muuttunut käsityksemme seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä.
Avioliittolain muutosta vastustettaessa on puhuttu siitä, että avioliitto on miehen ja naisen liitto, jonka tarkoituksena on biologisten jälkeläisten kasvattaminen. Tässä ei puhuta avioliittosta empiirisen todellisuuden instituutiona vaan järjellä ja ymmärryksellä tavoitettavasta ihanteesta, avioliiton ideasta. Ajatus on, että avioliiton sosiaalisena instituutiona pitäisi heijastaa tätä avioliiton ideaa. Perustelu, että lapsen etu on kasvaa biologisten vanhempien muodostamassa perheessä, vaikuttaa reaalimaailmasta nousevalta. Mutta nouseeko se todellisesta empiirisestä tutkimustiedosta? Epäilen vahvasti, että taustalla on käsitys lapsen kasvuympäristön ideasta. Tätä käsitystä tukee ainakin se, että myös syntyvistä lapsista puhutaan kuin heille päätettäisiin perhettä.
Avioliiton ideasta puhutaan niin kuin se olisi itsestäänselvyys. Kuitenkaan kukaan meistä ei tiedä, millainen on avioliiton ikuinen ja muuttumaton idea. Mahdollisuutemme saada tietoa ideoiden maailmasta on kovin rajallinen. Kuuluvatko esimerkiksi sekä mono- että polygamia samaan avioliiton ideaan vai eivät?
Idean luonnetta merkittävämpi kriittinen kysymys on, tuleeko yhteiskunnan lainsäädännön ja kirkon käytäntöjen perustua asioiden ideoille vai päätösten vaikutuksille todellisessa maailmassa. Tämä johtaakin sitten kirkon tulevaisuuden kannalta Suomessa miljoona ihmisen kysymykseen: Onko Jumalan maailma tämä luotu todellisuus, jossa pyrimme rakastamaan Jumalaa ja turvautumaan häneen sekä etsimään oikeutta ja vanhurskautta suhteessa kanssaihmisiimme. Vai onko Jumalan maailma ikuinen ideoiden maailma, jota tämän maailman tulee heijastaa.
24 kommenttia
Minusta kaikille niille pareille, jotka vain haluavat elää yhdessä ja saada tiettyjä parisuhteeseensa liittyviä oikeuksia ja etuja, pitäisi riittää rekisteröity parisuhde. Myös heteropareille.
Ja kuten olen tuhat kertaa sanonut, on mielestäni täysin perusteltua ja tärkeää, että niille heteropareille, jotka luonnollisesti, suunnittelematta ja spontaanisti voivat saada lapsia, on omanlaisensa parisuhdeinstituutio. Joka on tiukemmin kontrolloitu, valvottu, rajoitettu ja sisältää enemmän vastuuta, velvoitteita ja josta ei pidä saada erota niin helposti.
Jos (tai kun) avioliitosta nyt tehdään Suomessakin ”tasa-arvoinen” (jee) niin sitten pitää luoda oma parisuhdemalli lisääntyville heteropareille. Edellämainittuine elementteineen. Tätä kautta ehkä vihdoin selviäisi se, että avioliitto ei ole jotain hienoa ja kivaa, jota voi kadehtia. Vaan siinä on kyse aikuisten oikeukisen ja vapauksien RAJOITTAMISESTA.
Siksi sitä alettiin vastustaa 60-luvulta lähtien. Ja tässä vastustamisessa oli jotenkin enemmän mieltä kuin nykyisessä ”kaikilla täytyy olla oikeus rakkauteen… nyyh…” -draamassa.
Tästä syystä, lasten aseman turvaamisen vuoksi, avioliitto on tärkeä instituutio. Mutta kuten todettua, se on menetetty jo ajat sitten. Se menetettiin silloin kun avioliitossa alkoi olla kyse ”vain kahden ihmisen välisestä rakkaudesta.” Kuten tässä jo moneen kertaan jakamassani linkissä todetaan, avioliiton rappion syy on se, jonka perusteella homoille vaaditaan ”oikeutta avioliittoon”.
[Linkki poistettu. HL]
Rekisteröity parisuhde palvelee aivan riittävässä määrin sitä, että ihmiset saavat rakastaa ketä haluavat, elää kenen kanssa haluavat ja saada tietyn oikeuden toisiinsa onnettomuustilanteissa jne.
Avioliitto olisi ihannetilanteessa säilytetty instituutiona, jossa on kyse lasten oikeuksista ja aikuisten vastuusta. Mutta kun homma meni jo pipariksi, niin pitäisi aloittaa aivan alusta. Ja miettiä mitä yhteiskunta tarvitsee.
Siihen voi mennä muutama vuosi tai vuosikymmen ennenkuin huomataan, että avioliitolla oli tärkeä tarkoitus yhteiskunnassa, joka menetettiin aikuisten ”rakkaus”-vaatimuksien myötä.
Jumala on Pyhä ja Hän on Todellinen. Jumala on antanut Sanansa meille, jossa näemme Hänen tahtonsa. Siellä on heti alussa Jumalan luomistyön kauneus ja sopusointu: miehen ja naisen välinen avioliitto, jonka Jumala siunasi. Muut parisuhteet ovat Jumalan siunauksen ulkopuolella ja siten sielunvihollisen työtä. Se ei pysty mitään luomaan, siksi se pyrkii tuhoamaan Jumalan Sanaa ja vääristelemään Hänen luomistyötään. Näin sielunvihollinen tahtoo kapinallaan tuhota ihmiset. Ilmestyskirja kertoo, että sielunvihollinen on jo tuomittu. Me jokainen joudumme tilille siitä, otammeko vastaan Jeesuksen sovitustyön syntiemme sovituksena vai hylkäämmekö Hänet.
Sensuurin lihakirves innokkaasti heilahtaa, ellei linkattu asiaan liittyvä aihe miellytä blogistia?
En kuule, en kuule, katsokaa minulla on kädet korvilla, en kuule….!
Avioliiton ikuinen ja muuttumaton idea.
Kun katson luontoa ja esim. Lintujen soidinmenoja, niin siellä ei ole paikalla ihmisten mielipiteitä, eikä siellä päde mitkään järjelliset pohdinnat siitä, mikä tämän kaiken ”paritanssin” tarkoitus on.
Ainoastaan seuraamukset puhuttelevat vielä enemmän. Se kuinka jälkeläiset saavat alkunsa juuri tämän loputtoman tanssin päätteeksi.
Ainoa johtopäätös minkä voi nähdä, on, että jotain hyvin oleellista elämään liittyvää tapahtuu, kun uros ja naaras saavat toisensa soidin menojen päätteeksi. Mielessäni kysyn; kuka näille luontokappaleille on opettanut tuon loputtoman tanssin? Missä on se hetki, kun ensikerran tapasitte?
Samalla kysyn mielessäni; Miten pihalla onkaan ihmiskunta, joka turhia pauhaa?
Alussa mies yhtyy naiseen ja näin neitseestä tulee miehen vaimo ja heistä tulee yksi liha. (perillinen) Tälle liitolle pyydetään siunausta (mies pyytää) ja kylänvanhin ottaa heidät yhteen ja kuuluttaa heidät kaikille ja siunaa heidät. (vanha Juutalainen tapa)
Minä suhtaudun hieman skeptisesti tuollaisiin kielileikkeihin, joissa todellisuus hämärretään moniselitteisyyteen. Tässäkin kaiketi pätee edelleenkin se onko Jumala todellakin sanonut jotakin vai onko sekin vain sotkettavissa mutaisiin vesin?
Avioliitto on itsessään jo varhain ollut hyvin selkeä yhteiskunnan perussolu. Jumala antoi Aadamille Eevansa ja niin se tapahtuu nytkin. Ymmärrämme hyvin, miksi sitä vastaan hyökkää se Jumalan vastustaja, joka jo paratiisissa sanoi Eevalle: Sanoiko Jumala todella…
En siis ymmärrä saivartelua näin erittäin selvästä ja vanhasta ja jokaisen ymmärrettävissä olevasta instituutiosta. Aikamme on vakavasti kipeä, siksi kun se paras lääke kaikkeen syntiin on hylätty. Siitä on seurauksena, että todellakin annetaan langeta syvälle ja mennään sekaisin ihan selvistä asoista. Näin Raamattu kuvaa sitä prosessia.
Jumala loi alussa miehen ja hänen kylkiluustaan hänelle vaimon, näin olemme jo hamasta lapsuudestamme Raamatusta kuulleet ja lukeneet. Nämä Jumala tunnistaa ja järjestää puolisoiksi toisilleen ja siihen saamme Samuelit ja Pentit ilolla tunnustautua, että onpas Hän hyvin ja viisaasti ja niin hyvin kaiken luonut ja järjestänyt.
Sanana ja käsitteenä avioliitto on jo tuhansia vuosia ennen Jeesusta ja Moosestakin merkinnyt nimenomaan miehen ja naisen julkista yhteenliittymistä perheen perustamisen tarkoituksessa. Siksi pidän valitettavana sitä, että tämä sana aiotaan lakiterminä muuttaa merkitykseltään tarkoittamaan kaikkia sukupuolisen ulottuvuuden omaavia liittoja. On yhteiskunnallisesti kylläkin toivottavaa, että myös niiden ihmisten liitot, jotka henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi eivät pysty hetroseksuaalista avioliittoa solmimaan, voidaan juridisesti vahvistaa. Presidenttimme esitti, tosin ehkä vähän myöhässä, ajatuksen, että lainsäädännössä voitaisiin käyttää uutta nimikettä, esim. pariliitto, joka kattaisi sekä varsinaisen avioliiton sanan perinteisessä merkityksessä että nuo samansukupuolisten parien liitot. Löytyisiköhän tältä linjalta kompromissi, joka ei loukkaisi kenenkään tunteita?
Kristillinen ajatus tuonpuoleisesta ei taida olla aivan sama kuin Platonin ajatus ideamaailmasta. Oli miten tahansa, Jeesus opetti tuonpuoleisen tulevan ja jo tulleen tämänpuoleiseen. Se lienee enemmän kuin vain ideoiden heijastumista. Herran rukouksessa puhutaan Jumalan tahdon tapahtumisesta maan päällä niin kuin taivaassa. Siitä käsittääkseni nyt avioliitonkin kohdalla väitellään, mikä se Jumalan tahto on. Onko se Jumalan säätämä avioliiton muoto vai Jumalan lahjoittama avioliitossa toteutuva rakkaus?
Ilmoita asiaton kommentti