Ihminen etsii läpi elämänsä jotakin, mikä tekee olemassaolosta mielekästä. Usein tämä etsintä tiivistyy sanoihin hyvä olo. Mutta mitä jos hyvä olo ei olekaan päämäärä, vaan sivutuote? Entä mitä tapahtuu, kun sivutuotteesta tuleekin itse tavoite?

Monet tunnistavat ilmiön: ihminen löytää uskonnollisen heräämisen, rakastuu tai kokee jonkin syvän psyykkisen oivalluksen. Hetkellisesti maailma kirkastuu. Elämän ongelmat tuntuvat ratkeavan, sisäinen kaaos järjestyy ja tämän seurauksena keho reagoi – syntyy rauhan, merkityksellisyyden ja jopa fyysisen hyvän olon tunne. Mutta ajan myötä alkuperäinen oivallus hämärtyy. Jäljelle jää tunne – ja tarve saavuttaa se uudelleen.

Hyvä olo sivutuotteena

Psykologinen tutkimus on jo pitkään tehnyt eron hedonisen ja eudaimonisen hyvinvoinnin välillä. Hedoninen hyvinvointi liittyy mielihyvään, nautintoon ja miellyttäviin tunteisiin. Eudaimoninen hyvinvointi taas liittyy merkitykseen, arvoihin, suuntaan ja kokemukseen siitä, että elämä on jollain tavalla oikein elettyä.

Tutkimusten mukaan kestävimmät hyvinvoinnin kokemukset eivät synny mielihyvän suorasta tavoittelusta, vaan merkityksellisestä toiminnasta. Hyvä olo ilmestyy ikään kuin sivuvaikutuksena: ihminen toimii arvojensa mukaisesti, kokee yhteyttä, tarkoitusta tai oivallusta – ja keho reagoi vapauttamalla mielihyvähormoneja, kuten dopamiinia ja oksitosiinia.

Uskonnollinen herääminen on tästä selkeä esimerkki. Ihminen kokee löytäneensä vastauksen eksistentiaaliseen ahdistukseen: nyt tiedän, miten elää. Psyykkinen järjestys tuottaa fyysisen vasteen.

Kun sivutuote irtoaa lähteestään

Ongelma syntyy, kun alkuperäinen oivallus katoaa mutta sen synnyttämä tunnetila jää muistiin. Aivot oppivat nopeasti, että tietty tunnetila on tavoiteltava. Dopamiinijärjestelmä ei varsinaisesti palkitse onnellisuudesta, vaan odotuksesta ja tavoittelusta.

Tällöin käy usein näin:

• Alkuperäinen merkitys hämärtyy
• Hyvän olon tunne muuttuu mittariksi
• Elämä alkaa pyöriä tunnetilan saavuttamisen ympärillä

Tämä näkyy niin hengellisissä liikkeissä kuin ihmissuhteissakin. Rakastuminen on neurokemiallisesti voimakas tila: dopamiini, noradrenaliini ja oksitosiini luovat euforian, keskittymisen ja yhteyden tunteen. Mutta rakkauden syvempi tarkoitus – sitoutuminen, vastuu, toisen todellinen kohtaaminen – ei ole sama asia kuin alkuvaiheen huuma.

Kun huuma katoaa, ihminen saattaa tulkita sen virheellisesti merkiksi siitä, että jokin on vialla. Todellisuudessa vain sivutuote on poistunut.

Hyvän olon tavoittelu ja riippuvuudet

Riippuvuustutkimuksessa on havaittu, että monet päihteet ja käyttäytymisriippuvuudet (alkoholi, huumeet, lääkkeet, uhkapelaaminen) jäljittelevät samoja neurokemiallisia mekanismeja kuin merkitykselliset kokemukset – mutta ilman sisältöä.

Kun ihminen ei enää koe merkitystä, mutta muistaa hyvän olon, syntyy tyhjiö. Päihteet täyttävät tämän tyhjiön tarjoamalla keinotekoisen sivutuotteen ilman alkuperäistä prosessia.

Useat psykologit ja psykiatrit ovat todenneet, että riippuvuuksien ytimessä ei ole nautinnon tavoittelu vaan merkityksen puute. Viktor Franklin logoterapia perustuu juuri tähän havaintoon: ihminen kestää lähes mitä tahansa, jos hän kokee elämällään olevan tarkoituksen.

Tieteellinen viitekehys

Ilmiötä tukevat useat tutkimussuunnat:

• Itsemääräämisteoria (Deci & Ryan): hyvinvointi syntyy autonomiasta, kyvykkyyden kokemuksesta ja yhteydestä toisiin, ei mielihyvän suorasta tavoittelusta.
• Hedoninen adaptaatio: ihminen tottuu nopeasti mielihyvään, jolloin sen vaikutus heikkenee ja vaatii yhä enemmän.
• Dopamiinimalli: dopamiini liittyy enemmän etsintään kuin saavutukseen, mikä selittää jatkuvan hyvän olon tavoittelun kierteen.
• Eksistentiaalinen psykologia: merkityksen katoaminen altistaa ahdistukselle ja riippuvuuksille.

Paluu alkuperäiseen kysymykseen

Ehkä oleellinen kysymys ei ole, miten voin tuntea oloni hyväksi, vaan:

Mitä kohti elämäni on suunnattu?

Kun suunta on kirkas, hyvä olo seuraa perässä – joskus voimakkaana, joskus hiljaisena, joskus ei lainkaan. Ja silti elämä voi olla merkityksellistä.

Hyvä olo ei ole vihollinen. Se on viesti. Mutta jos viestistä tulee päämäärä, sisältö katoaa.

Tämä näkökulma haastaa modernin hyvinvointipuheen, jossa onnellisuus nähdään jatkuvana tilana, jota pitää ylläpitää. Ehkä todellinen tasapaino löytyy hyväksymällä, että hyvä olo tulee ja menee – mutta merkitys voi jäädä.

Ja ehkä juuri silloin, kun emme jahtaa hyvää oloa, se löytää meidät uudelleen.

Timo Tynkkynen