Historian loppu?
Amerikkalainen politiikan tutkija Francis Fukuyama kirjoitti kolmekymmentä vuotta sitten kirjan Historian loppu ja viimeinen ihminen. Ajatus historian päättymisestä liittyi Neuvostoliiton romahdukseen, mikä kyseisenä ajankohtana oli helppo uskoa. Demokratia oli perinyt voiton, ideologinen kilpailu päättynyt.
Nyt tiedämme, ettei maailma ole ainakaan rauhallisemmaksi tullut. Tästä on pitänyt huolen muun muassa Kremlin mafia, etunenässä Vladimir Putin.
Ensisilmäyksellä Fukuyaman "Historian loppu" assosioituu raamatulliseen lopunajan metaforaan, mutta sitä se ei tarkoita. Lopunaika on kyllä kutkuttava ajatus, ja varmaa on, että tällä Telluksella kaikki päättyy kerran.
On kaksi eskatologiaa: tieteen ja uskon. Liittyvätkö ne toisiinsa vai ovatko ne toisistaan irrallisia ja yhteismitattomia? Puhuvatko ne samasta lopunajallisesta todellisuudesta? Yhteistä lienee se, että molemmat viittaavat lopun suureen käänteeseen. Tosin "suuri käänne" ei tieteellisessä eli kosmologisessa mielessä tarkoita mitään yhtäkkistä rysähdystä, vaan pitkää ajanjaksoa, jota emme varmasti ole enää näkemässä. Olennaista on se, että universumi kokee loppuhimmennyksen tai pimeyden joskus vuosimiljardien päästä. Merkitseekö se kaiken loppua, riippuu siitä, mitä me "lopulla" tarkoitamme. Tieteellinen eskatologia ei kuulu spesialiteettiini. Silti ajattelen, että sen päälinjat ovat myös "maallikon" hahmotettavissa.
Hieman taustaa. Kysymys historian määränpäästä on paitsi historiallinen myös luonnontieteellinen, filosofinen, uskontotieteellinen ja teologinen. Kaikki käsittelevät aihetta omilla metodeillaan ja tieteenalansa itseymmärryksellä. Kristillinen kirkko lähestyy kysymystä juutalaiselta pohjalta (VT) ja päätyy sitten UT:n eskatologisiin teksteihin, niiden tulkintaan. Israelissa, eli siis VT:ssa, historian käänteen odotus sukeltautuu tuon tuostakin esiin. Tosin, jos oikein ymmärrän, vanhatestamentillinen eskatologia on paljolti maailmansisäistä suuren käänteen odotusta, mikä linkittyi juutalaisen kansan kohtaloihin. Lopun odotus vaihtelee VT:n kirjoissa, mutta olennaista on tämä: suuri käänne ei merkitse loppua, vaan alkua. Pakkosiirto ja monet muut kansalliset koettelemukset kiihdyttivät suuren käänteen odotusta. Maallinen Messias-usko syntyi tältä pohjalta, kun taas UT:ssa se saa hengellisen sisällön.
Jeesuksen julistuksen ydin oli kysymys Jumalan valtakunnasta, jonka pikaista tuloa hän kuulutti. Se tarkoitti Jumalan näkyvää maailmanhallintaa. Jeesus siis odotti dramaattista ja yllättävää käännettä lähitulevaisuudessa eli Jumalan lopullista vallanottoa.
Myös Paavalin julistus keskittyi Jumalan valtakunnan pikaiseen tulemiseen. Samaa pikaista lopun odotusta heijasteli myös varhaiskristillinen kirkko. Kristikunta eli intensiivisessä Kristuksen toisen tulemisen eli parusian lähiodotuksessa.
Mutta parusia viivästyi. Kun aikaa kului eivätkä ennusmerkit käyneet toteen, asialle annettiin uusi tulkinta: "Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä". Näin mainitaan toisessa Pietarin kirjeessä (2.Piet. 3:8). Huomionarvoista on, että kyseinen kirje, joka on UT:n nuorin, on kirjoitettu 150-luvulla jKr., eikä se enää hengitä samalla tavalla Kristuksen pikaista paluuta.
Parusian viipyminen palautti nuoren kristikunnan päiväjärjestykseen. Maailmassa oli pakko elää, sen instituutioita oli kehittävä. Myös kirkko liittyi pitkän suunnittelun aikaan. On mielenkiintoista huomata, miten VT:ssa ja myös UT:ssa Jumalan lopullinen vallanotto ymmärrettiin pitkälti maailmansisäisenä asiantilana. Vasta sitten, kun kirkko laajeni hellenistisille alueille, myös eskatologia tuli korostetuksi tuonpuoleiseksi. Tosin eräät teologit ovat viime aikoina kehitelleet visioita, joissa korostuu tämänpuoleisuus.
Mutta on olemassa muutakin kuin uskonnollista eskatologiaa. Maallinen edistysoptimismi tarkoittaa tätä (esim. kommunismi) ja yleensä usko siihen, että maailma muuttuu paremmaksi, heijastelee tätä samaa. Oikeastaan me taidamme kaikki olla eskatologisesti virittäytyneitä. Tähän myös politiikka perustuu: äänestä minua, niin tulevaisuutesi on nykyhetkeä onnellisempi!
Kiihkeä lopunajan odotus elää yhä kristikunnassa. Loppu tulee tai oikeammin: suuri käänne on edessä. Myös (luonnon)tieteen päätelmät tukevat "lopun" tosiasiaa.
Entä kirkko ja lopunaika? Esimerkiksi luterilaisen kirkkomme kanta asiaan ei olennaisesti poikkea muidenkaan historiallisten kirkkojen kannasta. Me elämme "Jo nyt - ei vielä" -tilanteessa. Jännite on olemassa. Arvaan, ettei monikaan aikamme ihminen tällaisilla ajatuksilla päätään vaivaa. Mutta maailmansisäisiä eskatologioita hänkin rakentelee. Modernin ihmisen vaikeus on siinä, että jos hänen suhteensa kristilliseen perinteeseen on olematon ja jos hän ei ole millään tavoin kirkon matkassa mukana, hän jää pakosti "uskonnollisesti epämusikaaliseksi". Tällainen loppua spekuloiva aihepiiri jää helposti maailman valtaväylien sivuun etenkin täällä "maallistuneessa" Pohjolassa.
Mutta toisaalta: Raamatun äärellä harjoitetaan paljon villiä selitystä siitä, mitä lopunajalla tapahtuu. Jo itse käsite "lopunaika" vaatii tarkennuksen. Teologisesti lopunaika alkoi pääsiäisaamuna Kristuksen ylösnousemisesta, ja siksi kaikki kristilliset sukupolvet ovat eläneet lopunaikaa. Varsinkin ns. vapaiden suuntien kristillisessä julistuksessa kuulemme tuon tuostakin, miten lopun merkit käyvät juuri nyt toteen.
Luterilainen kirkkomme on eskatologisesti varsin pidättyvä etenkin, jos päivänpoliittiset tapahtumat nostetaan näyttämölle. Lopunajan väittämät nousevat monesti ihmisten omista kuvitelmista, eivätkä ne vastaa sitä, mitä Raamatun tekstit ovat omana syntyajankohtanaan tarkoittaneet. Tällöin tekstit ovat mielivaltaisesti riistetty yhteydestään ja pantu palvelemaan lukijan tai jonkin uskonnollisen yhteisön omaa korvasyyhyä. Raamattu ei kuitenkaan ole mikään kristallipallo.
Iso kysymys on, onko uskonnollinen ja luonnontieteellinen eskatologia mitenkään saatettavissa yhteen? Empiirinen todistusaineisto puoltaa luonnontieteellisiä päätelmiä, kun taas kristillinen eskatologia on yhteismitaton tieteellisen tutkimuksen kanssa.
17 kommenttia
Valistakaapa nyt tietämätöntä siitä, mikä ajatus on hehkuttaa nykyajan pienillä konflikteilla, kun ne ovat kärpäsen surinaa historian tappaviin sotiin verrattuna? Historia tuntee useita sotia, joissa kuoli miljoonia ihmisiä, joka oli silloin erittäin merkittävä määrä tuolloiseen väkilukuun nähden. Nyt kun joku vallasta ja aatteesta seonnut diktaattori hyökkää yksittäiseen maahan niin se on sitten yhtäkkiä jotenkin hyvin erityistä ja historiallista?
Ei todellakaan ole. Päinvastoin se on historiaa lukemalla normipäivä toimistossa.
Johtuuko näillä historiaan nähden pienillä konflikteilla hehkuttelu siitä, että on pakottava tarve nähdä maailmassa jotain sellaista, mitä odottaa näkevänsä, vai liittyykö siihen jotain muuta?
Matti Wirilander: ”Nyt tiedämme, ettei maailma ole ainakaan rauhallisemmaksi tullut.”
Mehän elimme pitkään maailmanhistorian rauhallisinta aikaa, nimenomaan sinä aikana, mitä vertailet. Eikä se ole kaukana tänäkään päivänä.
Totta sinänsä, että muutama vuosikymmen oli siuhteellisen rauhallista varinaisten maailmanpalojen jäljiltä. Ei Ukraina, Afganistan, Irak, Iran, Pohjois-Korea, Neuvostoliitto, Kiina, Balkan, Islamilainen valtio ym. toki niille yksinään vertoja vetäne. Ja onhan ihmisoikeuksia aiemminkin rikottu räikeästi. Ei siis sinänsä mitään uutta auringon alla. Diktaattoreita on tullut ja mennyt; ja tulleekin.
Kauhun tasapaino ja tauoskasvuun keskittyminen taisi tilapäistä(?) rauhan (ja rahankin?) aikaa avittaa. Itse ajattelisin, että pieni kipinä ennenkin on sytyttänyt suuremman roihun – kun taustalla on riittävästi palavaa materiaalia. Ja ovat ne ”seonneet diktaattorit” ennenkin pyromaaneina toimineet. En kuitenkaan uskalla esiintyä suurena historian tutkijana – saati ennustajaukkona (anteeksi sukupuoli-ei-sensituiivinen termi).
Yhtä sun toista toki tapahtuu taustalla – menemättä ”salaliittoteorioihin” – jotka saattavat poikia jotakin ei-niin-miellyttävää. En siis haluaisi myöskään tuudittautua siihen ”no problems – business as usual” -tyyppiseen varmuuteen suhteellisen rauhallisen ja talouskasvullisen ajan jatkumisesta. Saati monipuolisen vapauden pysyvyydestä (joka ei kaikkia ole koskenut tähänkään asti, vrt. esim. em. luettelo.)
Tokihan on niin, että täällä lännessä ja erityisesti pohjolassa on totuttu yltäkylläiseen ja tilastollisesti helppoon elämään (joka ei sekään ole ihan kaikkia päässyt siunaamaan). Reagoimme muutokseen, emme vain suuruuteen.
Raamatullisesta kontekstissa aika on rajattu ja maailman tapahtumat ovat säädettynä Korkeimman toimesta. Miten ja milloin nykyinen ”aika” saavuttaa täyttymyksensä ja milloin synnin vaikutus saavuttaa päämääränsä ihmiskunnassa, eli täydellisen laittomuuden ja rappion. Vanha maailma jäi veden alle ja tuohosi lähes kaiken… Miten on tulevan tuomion kanssa? Miten Jumala tulee puuttumaan maan asioihin toteuttamaan lupauksensa tulemuksestaan?
Lainaa tähän tuota mystistä Raamatun paikkaa, johon blogisti viittasi:
”Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: ”Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta.” Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen. Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.
Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että ”yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä”. Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen. 2.Piet.3:3-9
Kirjoittaessaan näitä Pietarin on täytynyt tuntea jotain sellaista tietoa, joka on meiltä paljolti kadoksissa… Kertoiko Jeesus lihansa päivinä tarkoin tulemuksensa päivistä ja ajasta Apostoleille?
Tuo Ismon mainitsema Pietarin kirje on lähetetty Vähän-Aasian lounaisosan seurakunnille (1 Piet 1:1). Niiden jäsenet olivat sekä juutalais- että pakanakristittyjä. Siis poikkeuksetta kaikille, jotka ovat evankeliumin saarnan kuulleet. Jotka eivät ole sitä kuulleet, heille evankeliumia käsketään julistaa. Jumala ei siis tahdo, että kukaan hukkuu vaan kaikki tulevat parannukseen. Se tarkoittaa pelkästään ja ainoastaan yksinkertaisesti uskoa Kristukseen.
Seppo, eipäs nyt heitetä ketään tuliseen järveen ja tuomita niitä ihmispoloisia, jotka eivät ole Kristuksesta kuulleet. Vain ne hukkuvat, jotka eivät ota Kristusta vastaan, kun ovat Hänestä kuulleet, eivätkä silti usko luota Jumalan Pelastukseen.
”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”
Seppo, Jumala on Kristuksessa julistanut pelastuksen kaikille, eli Jumala tahtoo, että kaikki ottavat vastaan Kristuksen. Viekää Evankeliumi kaikkeen maailmaan, on myös samaa kieli kuvaa. Jumala ei ole salannut Evankeliumia, vaan päinvastoin nostanut sovitus uhrin Golgatan kukkulalle, jotta kansa ymmärtäisi mikä Jumalan tahto Kristuksessa on.
Jumalalla on siis yksi suuntainen tahto pelastuksen asiassa ja tahtonsa Hän on ilmaissut Pojassaan, mutta jos onkin niin, etteivät kaikki ole samaa mieltä Jumalan kanssa ( siis tunnusta Jumalaa), niin mikäpä minä olen jakomieheksi… Jumalalla on yksin valta, näin uskon vakaasti.
Kirjoittaja
Matti Wirilander
Olen mikkeliläinen teologian tohtori ja Suomenniemen kirkkoherra emeritus. Harrastan historiaa, paikalliskulttuuria, klassista musiikkia ja metsässä samoamista. Myös ihmisoikeuskysymykset ovat minulle tärkeitä. Jo vuosien ajan olen tukenut Amnesty Internationalen työtä. Syväkirkollinen ajattelu on perimmältään se, johon teologisesti lukeudun.
Elämä maapallolla voi loppua lähes milloin tahansa jättiläismeteorin tänne iskeytymisen valtaisaan tuhoon. Tai ydinsotaan. Muutenkin ihmisen elämä Telluksella loppuu piakkoin johtuen yliahneen elinkeinoelämän perustumisesta rajusti ja raa’asti luontoa riistäviin ja radikaalia lajikatoa aiheuttaviin tuotantojärjestelmiin
Ilmoita asiaton kommentti