Jonna ja Mico tapaavat humalassa bileiden tanssilattialla. Musiikin melu huumaa korvia. He tanssivat kiinni toisissaan. Pussaillaan ja lääpitään. Jompi kumpi tai kumpikin taitaa nykiä viereisen käytävän vessaa kohti. Kuin huumaantuneina toisissaan kiinni oleva pari päätyy samaan vessaan, jossa he rakastelevat.

Ihan kohtuullinen määrä suomalaisia parisuhteita lienee alkanut kutakuinkin näin. Tai ainakin tämän tyyppisiäkin juttuja papillekin (häveliäästi) kerrotaan.

Mutta oliko kyseessä orastava rakkaustarina vai seksuaalirikos?

Seksuaalirikoslainsäädännön meneillään olevan uudistuksen jälkeen kysymykseen ei taida olla yksiselitteistä vastausta. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson toteaa, että jatkossa keskeistä on tahto. "Tämä on merkittävä ajattelutavan muutos”.

Taustalla näyttääkin olevan lainsäädäntöön heijastuva aatehistoriallinen muutos, jossa tahto nähdään nyt seksuaaliasioissa hyvin vapaaksi, olosuhteista riippumattomaksi ja yksiselitteiseksi. Augustinus ajatteli vähän samaan tapaan sukupuoliyhteyden ennen syntinlankeemusta olleen kuin kättely: Neutraali ja himoton järjen ohjaama tapahtuma. Pelkään, että lainsäädännön muutoksen takana on samanlaisia filosofisia oletuksia.

Ihminen ei kuitenkaan ole yksiselitteinen ja läpinäkyvä edes itselleen.  Hetken viemänä toimiminen ei välttämättä ole kovin harkittua, eikä suostumustakaan tainut kumpikaan kysyä. Oletettiin vain, koska vaikutti ilmeiseltä.

Jos kotona odottaa sitten vihainen kumppani, tai toive suhteen etenemisestä pidemmälle tulee torjutuksi, ja aluksikin oli vähän epävarma, kukapa sitä tietää, tahtoiko edes oikeasti? Asiat vain tapahtuivat — merkillinen mutta yleinen puhetapa seksistä puhuttaessa. Oliko syynä romanssi vai johdattelu? Siksi lainmuutoksesta voi seurata hankalia selvittelyjä. Tarina saattaa tulevaisuudessa siten päättyä alttarin sijasta häkkiin.

***

Filosofisessa ja teologisessa antropologiassa on useita selitysmalleja sille, miksi ihmiset joskus toimivat vastoin parempaa harkintaansa tai peräti vastoin tahtoansa. Apostoli Paavalin sanoin: En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon (Room. 7:15). Aristoteles ja Tuomas Akvinolainen pyrkivät selittämään tätä jakautuneisuutta tahdon heikkoudella. Ihminen tietää, kuinka tulisi toimia, mutta ihminen, joka ei ole hyveellinen, ei ole harjaantunut vastustamaan kiusauksia. Martti Luther kehitti toisenlaisen mallin: kristityssä on kaksi kilpailevaa tahtoa — lihallinen ja hengellinen —, joiden molempien subjekti hän on, kuten Kristus jumaluutensa ja ihmisyytensä. Kristityssä hengen pitäisi hallita, mutta näin ei aina käy. Tällöin on kyse synnistä.

Modernilla kielellä voimme puhua synnin sijaan vieteistä. Jotka kykenevät hallitsemaan viettinsä kovin heikosti, saattavat päätyä lopulta erilaisiin laitoksiin. Tästä ei kuitenkaan vielä ole kyse, vaan siitä, missä vallitsee tahtomisen, ajautumisen ja johdattelun raja. Ihmisen tahto on usein jakautunut ja häilyvä. Se ei ole vapaa ja riippumaton, vaan siihen vaikuttaa monenlaisia tekijöitä, jotka aiheuttavat tahtotiloihin epävarmuutta. Oletus vapaasta tahdonilmaisusta edellyttää ihmisen kykenevän nousemaan kaiken tämän yläpuolelle. Näitäkö tuomari joutuu sitten arvioimaan vakavan rangaistuksen roikkuessa ihmispolon yllä, joka ei ymmärtänyt kysellä tarpeeksi perinpohjaisesti implisiittisen suostumuksen painavuutta?

(Lakiesityksen perustelut kyllä punnitsevat myös epäsuoria tahdonilmaisuja. Kansainvälisessä keskustelussa niiden painoarvo vaihtelee.)

***

Luterilaisen regimenttiopin mukaan maallinen esivalta käsittelee ulkoisia asioita. Tahtoon, ihmisen sisäisyyteen, esivalta ei näe eikä sen tuomiovalta siksi sinne ulotu. Vanha rikoslainsäädäntö arvioi, tämän kanssa sopusoinnussa, ulkoisen pakon olemassaoloa. Tehtiinkö jotakin väkisin? Siirtymässä on kyse muutoksesta vanhasta luterilaisten yhteiskuntien mallista anglo-amerikkalaiseen malliin.

Esillä oleva kysymys valaisee myös viime aikoina puheena ollutta synnin, moraalin ja rikoksen eroa. Syntiä voi olla jo halu, mutta kun se ei johda toimintaan, se ei ole moraalisen tarkastelun kohde. Moraalitonta voi olla toimia tyhmästi ilman hyvää harkintaa, mutta usein se on lain edessä vielä sallitua. Rikoksia ovat laiminlyönnit ja teot, jotka on erikseen säädetty rangaistaviksi. Luterilainen teologi huomauttaa vielä, että rikoksen on oltava moraalitonta, muuten rankaiseminen on oikeuden idean vastaista.