Jätin eilen valituksen Helsingin hallinto-oikeuteen Helsingin Tuomiokirkkoseurakunta kirkkoherranvaalista.
Olen tästä pahoillani, tuomiokirkkoseurakunta ja erityisesti Päivi Vähäkangas. Anteeksi en pyydä, koska mitään väärää en nähdäkseni tee. Mutta pahoillani olen kaikesta siitä harmista ja epämääräisyydestä mitä prosessin jatkuminen meille kaikille aiheuttaa. Parasta olisi kaikille, että prosessi olisi alusta loppuun asti vedetty niin asianmukaisesti, ettei synny epäilyjä mistään asiattomasta.
Syyllinen pyytäköön anteeksi, myötätuntoinen on pahoillaan.
Tuomiokirkkoseurakunnalle voisi olla parempi, että kukaan ei valittaisi ja Päivi Vähäkangas voisi aloittaa virassa ajallaan. Mutta koko kirkollemme on parasta, että moneen kertaan epäilty ja spekuloitu epäoikeudenmukaisuus tutkitaan hallinto-oikeudessa. Demokratia on toteutunut, mutta oikeus toteutuu, kun asia on selvitetty oikeusprosessissa.
Miksi kansainvälinen työkokemus?
Olen aiemmin kirjoittanut blogeja, joissa olen hämmästellyt ehdokkaiden ansiovertailua ja sitä, miten oikeudenmukaisuuden vaatimus ja yhden ehdokkaan ehdokkuutta koskeva vastenmielisyys yhdistyvät.
https://www.kotimaa.fi/blogit/piru-piilee-yksityiskohdissa-teemu-laajasalo
https://www.kotimaa.fi/blogit/outoa-matematiikkaa-teemu-laajasalo/
https://www.kotimaa.fi/blogit/hyva-vai-oikeudenmukainen-tulos-tuomiokirkkoseurakunnan-tulkaa-kaikki/
Aiempien pohdintojen lisäksi olen aineistoa peratessa hämmästellyt muun muassa sitä, miksi kirkkoherran viran erityisiin tarpeisiin on lisätty ”kansainvälinen työkokemus”?
”Kansainvälinen työkokemus” lisättiin seurakuntaneuvoston antamaan lausuntoon 7.4.2025 äänestyksen jälkeen. Hanna Wass tätä kokouksessa ehdotti ja Liisa-Maria Voipio-Pulkki kannatti. Äänestys päättyi äänin 7-6.
https://hsrky10fi.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2025764-5
Maininta kansainvälisestä työkokemuksesta jakoi neuvostoa huomattavasti enemmän kuin ”osaaminen yhdenvertaisuuden, syrjimättömyyden ja tasa-arvon edistämisessä”, jonka neuvosto päätti kirjata lausuntoon äänin 11-3.
Ymmärrän, että Helsingin kantakaupungin alueella tarvitaan ”kykyä työskennellä monikulttuurisessa ympäristössä”, mutta miksi hakijalla pitäisi olla nimenomaan ”kansainvälistä työkokemusta”? Miksi? Onko tämä asiallinen valintaperuste viranhaussa, muun muassa sitä pyydän hallinto-oikeutta arvioimaan.
Lisäys 1.1.2026: Lukija ehkä miettii, mitä merkitystä tällaisella muutaman sanan muodolla on kokonaisuuden kannalta. Se on hyvä kysymys.
Laatiessaan lausuntoa viran erityisistä tarpeista 7.4.2025 seurakuntaneuvosto lienee odottanut, että vaali käydään välillisenä vaalina, eli seurakuntaneuvosto valitsee kirkkoherran. Kuten Pertti Jokinen totesi Hesarissa, Tulkaa kaikki -ryhmällä on ehdoton enemmistö Tuomiokirkkoseurakunnan neuvostossa. Jos Tulkaa kaikki -ryhmän jäsenet asettuisivat yhden ehdokkaan taakse, perustellusti tai hatarin perustein, tämä ehdokas olisi tullut valituksi uudeksi kirkkoherraksi välillisellä vaalilla. Tällaiseen en halua uskoa, koska kirkkoherra valitaan aina pitkän rekryprosessin perusteella ja jokainen luottamushenkilö tietysti tutustuu aineistoihin ja esittelyteksteihin omalla osaamisellaan ja ammattitaidollaan.
On aina vaarallista yrittää päätellä toisen intentiota pelkän tekstin perusteella. Milloinkaan ei pidä yrittää muutamasta sanasta päätellä, mitä pyrkimyksiä henkilöllä on ollut kirjoittaessaan lauseen x. Siksi olisi vaarallista ja suorastaan myrkyllistä lähteä spekuloimaan, oliko jollain seurakuntaneuvoston jäsenellä joku intentio tai ”taka-ajatus” ehdottaessaan, kannattaessaan tai äänestäessään tietyn valintakriteerin puolesta tai vastaan.
Mutta toistaiseksi vähemmälle keskustelulle julkisuudessa on jäänyt se tosiseikka, että Päivi Vähäkangas täytti neuvoston lausunnon mukaiset tuomiorovastin viran erityiset tarpeet erittäin hyvin.
Jos valintakriteerit olivat viran tarpeiden kannalta perustellut ja asianmukaiset, prosessi meni juuri niinkuin piti. Paras hakija tuli valituksi.
Jos taas valintakriteerit eivät olleet viran tarpeiden kannalta perustellut, herää epäilyksiä. Tällöin on syytä arvioida rekryprosessin lainmukaisuutta vielä vähän syvemmältä. Siksi olen pyytänyt hallinto-oikeutta arvioimaan myös sitä, ovatko viran erityiset tarpeet asetettu asianmukaisesti vai ovatko ne syrjiviä.
Ja todettakoon vielä, että viran erityiset tarpeet ovat tuomiokapitulin asettamat, eivät seurakuntaneuvoston. Seurakuntaneuvosto antoi lausunnon, tuomiokapituli päätti asiasta julistaessaan viran haettavaksi. Mutta ”kansainvälinen työkokemus” on lähtöisin Hanna Wassin muutosehdotuksesta seurakuntaneuvostossa 7.4.2025.
Rekryprosessi mokattiin jo alussa
Kokonaisuutena ajattelen, että Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan neuvosto ja Helsingin tuomiokapituli ovat mokanneet rekrytoinnin jo siinä vaiheessa, kun viran erityisiksi tarpeiksi on asetettu liikaa ja liian epämääräisiä asioita.
Kun arviointiperusteeksi asetetaan esimerkiksi ”kyky toimia proaktiivisesti kompleksisessa toimintaympäristössä”, rekrytoijan tulisi pystyä jotenkin määrittelemään, mitä tämä tarkoittaa.
Sitten pitäisi luoda menetelmä, jolla hakijoilta kerätään tietoa juuri tämän kyvyn arvioimiseksi. Sen jälkeen kapitulin tulisi soveltaa menetelmäänsä ja kerätä tietoa hakijoilta. Sen jälkeen dokumentoidaan hakijoilta kerätty tieto, vertaillaan hakijoita aineiston perusteella ja tehdään johtopäätös.
Tämä edellä kuvattu on toki Hynysen näkemys rekrytoinnin hoitamisesta. Voi sen ehkä tehdä toisinkin, mutta jotenkin pitää rekryssä saada toteutettua hallintolain vaatimukset asianmukaisuudesta, riittävästä asian selvittämisestä, perustelemisesta ja dokumentoinnista, sekä yhdenvertaisuuslain vaatimus syrjimättömyydestä.
Kun viran erityisiä tarpeita on 25 ja hakijoita viisi, prosessi muuttuu äärettömän työlääksi, käytännössä mahdottomaksi. Lopputuloksena ansiovertailussa nähdään epämääräisiä arviointiperusteita ja hakijoiden vahvuuksia, jotka eivät korreloi asetettujen arviointiperusteiden kanssa.
Otan yhden esimerkin. Helsingin tuomiorovastin viran erityiseksi tarpeeksi on määritelty ”kyky monipuoliseen yhteiskunnalliseen verkostoitumiseen ja näkemys seurakunnan roolista arvokeskustelussa.”
Mari Mattssonin kohdalla tämän kriteerin arvioinnissa todetaan, että ”Mattssonille yhdenvertaisuus on hänen teologisen työnäkynsä kulmakivi, jota hän on pitänyt esillä ja ollut kehittämässä niin hallinnossa, viestinnässä kuin seurakunnan arjen perustyössä.”
Kun arvioitava asia on kyky verkostoitua ja käydä arvokeskustelua, miksi Mattssonia kiitetään yhdenvertaisuuden kehittämisestä seurakunnan hallinnossa tai arjen perustyössä? Toki näillä on löyhä yhteys verkostoitumiseen ja arvokeskusteluun. Mutta kovin löyhä. Ja miksei sitten muiden hakijoiden ansioksi lueta vastaavaa kirkkoherran tai toiminnanjohtajan perustyötä?
Tämän kyseisen rekrytoinnin osalta tämä on enää spekulointia ja jälkiviisastelua. Hallinto-oikeus arvioi, mitä kävi. Voi olla että hallinto-oikeus toteaa virheet vähäisiksi eikä kumoa vaalitulosta. Tai sitten kumoaa.
Mutta jokainen, joka osallistuu rekrytointiprosessiin työnantajan ominaisuudessa, ottakoon tästä oppia. Viran erityiseksi tarpeiksi ei pidä kirjoittaa listaa kaikesta kivasta, kuin lapsi joulupukille, vaan asettaa muutama perusteltu, selkeä ja mitattava erityinen tarve. Sen jälkeen tulee laatia haastattelukysymykset ja mahdolliset (ennakko)tehtävät, joilla hankitaan tietoa jonka perusteella ehdokkaita voidaan vertailla. Sen jälkeen toteutetaan prosessia ja katsotaan, mitä lopputulokseksi saadaan.
Olen itse muotoillut asian aikanaan tällä tavalla. Saa käyttää, jos on hyötyä.
Valheellinen tarina itsestä tuntuu raskaalta
Olen syksyn mittaan perannut ison määrän aineistoa. Parhaiten minun tuntojani tässä asiassa kuvaa katkelma Helsingin piispa Teemu Laajasalon saarnasta Paavalin kirkossa piispantarkastuksessa 2023. Laajasalon sanat kuvaavat sitä mitä minäkin olisin halunnut: että arviointiprosessissa minut nähdään ja ansiovertailussa muistetaan omana itsenäni.
”Toivomme, että meidät nähdään kokonaisina. Valheellinen tarina itsestä tuntuu raskaalta. Toivomme, että se ei leviäisi ja samalla olemme huolissamme, voimmeko enää vaikuttaa siihen. Haluamme säilyä toisten mielissä oikein, emme halua olla osa tahallista tai tahatonta valemuistoa.
[…]
Ihmisen toive on siis tulla muistetuksi. Tulla muistetuksi totuudellisesti. Ja tulla muistetuksi hyvällä. Aika nopeasti huomaamme, että kaikkien näiden kolmen toiveen osalla me epäonnistumme. Epäonnistumme sekä muistelijoina että muistamisen kohteena itse ollessamme.
Me jätämme muistamatta. Me muistamme väärin. Ja silloin, kun pitäisi erityisesti lähimmäistä muistaa hyvällä, me saatammekin kovuutemme tai ymmärtämättömyytemme vuoksi muistaa häntä pahalla.”
Timolle:
Valinta ei ollut selvä alusta alkaen. Valituksi tuli ehdokas, jonka ei pitänyt tulla valituksi, ja kolmanneksi jäi ehdokas, jonka piti tulla valituksi.
No joo 5.3% äänestysprosentti , eipä kukaan voi arvata joo kuka valitaan.
Ainakin Timo Gummeruksen asiavirheen sisältänyt kommentti ja Jorma Hentilän oikaisu siihen näyttävät kadonneen. Sitten järjestelmä väittää täällä olevan yhden kommentin, mitä en kuitenkaan missään näe…
Tästä keskusteluketjusta on kadonnut pari kommenttia. Ne ovat ylläpidolla tarkastettavana ja kun ylläpito ne tarkastaa ja toteaa asiallisiksi, ne palautuvat näkyviin.
Lisäsin hieman tekstiä omaan blogiini, merkitsin lisäyksen kursiivilla.
Sen johdosta, että tekstissä viitataan Pertti Jokisen mielipidekirjoitukseen Helsingin Sanomissa ja Tulkaa kaikki -liikkeen enemistöasemaan tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostossa, lyhyesti seuraavaa:
Keväällä eläkkeelle jäävän Marja Heltelän valitsi seurakuntaneuvosto. Tulkaa kaikki -liikkeellä oli tosiasiallinen enemmistö neuvostossa. Aloitteestani tuomiorovastin valintaa valmistelevan ryhmän vetäjäksi kuitenkin nimettiin kokoomuksen toivo-ryhmän edustaja. Emme siis halunneet käyttää enemmistöasemaa hyväksemmme.
Valmisteluryhmässä oli edustus eri ryhmistä. Se teki perusteellisen työn arvioidessaan tuomiokapitulin asettamia ehdokkaita ja päätyi yksimieliseen esitykseen. Kaikki kolme ehdokasta olivat seurakuntaneuvoston kuultavina ja tentattavina.
Seurakuntaneuvoston valintapäätös oli yksimielinen. Tulkaa kaikki -liikettä edustavien neuvoston jäsenten keskuudessa tosin oli kannatusta myös eräällä toisella ehdokkaalla.
Oman arvioni mukaan – luin paperit tarkkaan – tuomiokapitulin ehdollepano oli asiallinen ja perusteltu.
Niinä kahdeksana vuonna, joina olin Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston jäsen, neuvoston ilmapiiri oli hyvä ja työskentely asiallista ja rakentavaa, siitäkin huolimatta, että näkemyseroja oli ja asioista tarvittaessa äänestettiin. Seurakuntaneuvoston meneillään olevasta kaudesta on kuulunut kaikuja, joiden mukaan juopa erilaisten näkemysten välillä on syvempi.
Kiitos Jorma kommentista, tästä ja siitä edellisestä joka on nyt näkymättömissä.
Hienoa että ainakin aikaisemmin on ollut tahto tehdä yhteistyötä koko neuvoston kesken, eikä nojata enemmistöön.
En tunne nykyisen neuvoston tilannetta niin hyvin, että pystyisin siitä mitään sanomaan.
Mutta tulkaakaikki.net etusivulta luen seuraavaa: ”Tulkaa kaikki -liike on Suomen ev.lut. kirkon jäsenten verkosto, joka edistää tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja avointa päätöksentekoa kirkossa erityisesti kirkollisten vaalien kautta.”
Siispä voimme varmasti olla luottavaisia siihen, että nykyisen neuvoston TK-ryhmän edustajat tekevät kaikkensa yhdenvertaisen ja avoimen päätöksenteon puolesta.
Ei oikeutta massa saa ken its’ ei sitä hanki…
En ota kantaa tähän prosessiin enkä henkilöihin sen kummemmin, mutta toivon hallinnollisen läpinäkyvyyden parantumista ja oikeuden toteutumista. Tästä kun on vuosien varrella tullut eri tasoilta ja tahoilta viestiä, että juuri se ei tahdo kirkollisessa hallinnossa toteutua. Että ei kävisi niin, että ”avoin päätöksenteko” jää kauniiksi iskulauseeksi, jolla peitellään kulisseissa suhmurointia. Kirkkopoliittisista ryhmäkunnista riippumatta.
Voimia ja siunaustaTuomas H:lle!
Kiitos Marko.
Jos katsoo enemmistöä kansankirkon jäsenistä, eikö heissä ole nähtävissä hengellisen kuoleman merkit?
Liturgian tehtävään uskon opettajana liittyy erottamattomasti jumalanpalveluksessa luettavat Raamatun lukukappaleet sisältävän evankeliumikirjan käyttö. Joka KIRKKOVUOSI seurakunta elää uudestaan Kristuksen kanssa pelastushistorian tapahtumat. Se alkaa hänen odotuksestaan (adventti) edeten hänen syntymäänsä (joulu), kuolemaansa ja ylösnousemukseensa (pääsiäinen) ja Pyhän Hengen lähettämiseen (helluntai). Näin liitettynä kirkkovuoden kautta Jeesuksen elämään ja työhön seurakuntalaiselle opetetaan uskon perusasiat.
Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, Historiallinen jumalanpalvelus vai modernit erityismessut?, s. 7, Suomen Luther-säätiö, Aamutähti Nro 8, 2001. Käännös eräästä luterilaisen Missouri-synodin julkaisusta.
On ihmeiden ihme, että apostolien sana on säilynyt maailmassa elävänä, toimivana ja voimallisena.
Wilhelm Löhe, Jumalan puutarha, s. 46, SLEY, 1983.
Kristus on ansainnut, Jumala antaa, evankeliumi tarjoo lahjaksi, usko omistaa.
F. G. Hedberg, Ainoa autuuden tie, s. 51, SLEY-Kirjat, 1987.