Keskustelu kestävästä kehityksestä ja eettisestä kuluttamisesta on viime vuosina keskittynyt voimakkaasti halpatuotteisiin: niiden tuotantoketjuihin, lapsityövoimaan, pakkotyöhön ja erityisesti globaalin etelän ihmisoikeusloukkauksiin. Kuluttajille esitetään moraalinen kehotus boikotoida halpoja tuotteita, koska niiden edullinen hinta perustuu usein toisten ihmisten kärsimykseen.

Tämä keskustelu on tärkeä ja osin perusteltu. Silti se jättää huomioimatta toisen puolen kulutuksen eettisestä kokonaisuudesta: kalliit tuotteet, luksuskulutuksen ja statukseen perustuvan ostamisen. On aiheellista kysyä, miksi vain halpa kulutus nähdään moraalisena ongelmana, vaikka myös kallis kulutus voi tuottaa kärsimystä – joskin eri mekanismien kautta.

Halpatuotteet ja suora hyväksikäyttö

Halpatuotteiden kritiikki perustuu selkeään syy–seurausketjuun. Tuotteet ovat edullisia siksi, että niiden valmistuksessa käytetään alipalkattua työvoimaa, heikkoja työoloja tai jopa pakkotyötä. Kärsimys on osa tuotantoketjua ja sisältyy suoraan tuotteen hintaan.

Kuluttajalle esitetään ajatus, että ostamalla tällaisia tuotteita hän osallistuu järjestelmään, joka ylläpitää hyväksikäyttöä. Boikotti nähdään keinona vähentää kysyntää ja pakottaa yritykset muuttamaan toimintaansa.

Tämä logiikka on eettisesti suhteellisen selkeä: jos tuote on halpa siksi, että joku muu maksaa hinnan omalla hyvinvoinnillaan, tuotteen ostaminen on moraalisesti ongelmallista.

Kallis kulutus ja epäsuora kärsimys

Kalliiden tuotteiden kohdalla asetelma on monimutkaisempi. Luksustuotteet eivät ole kalliita siksi, että ne välttämättä aiheuttaisivat tuotantoketjussa enemmän kärsimystä. Usein ne ovat kalliita brändin, harvinaisuuden, statuksen tai mielikuvan vuoksi.

Silti kallis kulutus ei ole eettisesti neutraalia. Kun tietyt tuotteet esitetään menestyksen, arvon ja hyväksynnän symboleina, ne luovat sosiaalista painetta. Kaikilla ei ole taloudellisesti laillisia tai kestäviä keinoja saavuttaa tätä kulutustasoa.

Tämän seurauksena osa ihmisistä päätyy:

• velkaantumaan kohtuuttomasti
• toimimaan harmaan talouden piirissä
• hankkimaan rahaa rikollisin keinoin

Kärsimys ei synny tuotteesta itsestään, vaan kulutuskulttuurista, jossa arvokkuus ja ihmisarvo kytketään ostovoimaan.

Miksi näitä kohdellaan eri tavoin?

Keskeinen syy siihen, miksi halpaa ja kallista kulutusta ei käsitellä samalla moraalisella vakavuudella, liittyy vastuun kohdentamiseen.

Halpatuotteiden tapauksessa:

• kärsimys on tuotantoketjussa
• syy–seuraus on selkeä
• yrityksillä on suora valta muuttaa käytäntöjä

Kalliiden tuotteiden tapauksessa:

• kärsimys syntyy kulutuskulttuurissa
• seuraukset ovat epäsuoria ja kontekstisidonnaisia
• yritys ei tiedä eikä kontrolloi, miten ostaja hankkii rahansa

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kalliin kulutuksen aiheuttamat ongelmat olisivat vähäpätöisempiä. Ne ovat vain vaikeammin osoitettavia ja poliittisesti epämukavampia käsitellä.

Boikotti vai kriittinen suhtautuminen?

On perusteltua pohtia, pitäisikö molempia ääripäitä – halpaa ja kallista kulutusta – tarkastella saman eettisen periaatteen kautta.

Halpatuotteiden boikotti perustuu ajatukseen, ettei haluta tukea suoraa hyväksikäyttöä. Kalliiden tuotteiden kohdalla kyse ei ole välttämättä boikotista, vaan kulutuksen merkityksen kyseenalaistamisesta:

• miksi tietyt tuotteet määrittävät arvoa?
• kenelle tällainen elämäntapa on mahdollinen?
• millaista eriarvoisuutta se ylläpitää?

Kalliiden tuotteiden kritiikki on ennen kaikkea kritiikkiä statuskulutusta ja kulutuksen kautta rakennettua identiteettiä kohtaan.

Kestävän kehityksen rajoittunut näkökulma

Nykyinen kestävän kehityksen keskustelu keskittyy vahvasti siihen, miten tuotteet valmistetaan, mutta huomattavasti vähemmän siihen, miksi niitä kulutetaan ja millaista elämäntapaa kulutus tukee.

Eettinen kulutus ei ole vain kysymys tuotantotavoista, vaan myös:

• tarpeiden ja halujen suhteesta
• sosiaalisesta vertailusta
• siitä, miten arvo ja menestys määritellään

Ilman näiden kysymysten tarkastelua keskustelu jää vajaaksi ja kohdistaa moraalisen vastuun epätasaisesti.

Yksilön vastuu ja järjestelmän rajat

Yksilölle asetettu vastuu ”äänestää lompakolla” on ongelmallinen ajatus. Globaalit tuotanto- ja kulutusjärjestelmät ovat niin monimutkaisia, ettei yksittäinen kuluttaja voi realistisesti hallita niiden vaikutuksia.

Silti yksilön valinnoilla on symbolinen merkitys. Ne eivät yksin muuta järjestelmää, mutta ne voivat haastaa vallitsevia arvoja ja normeja.

Todellinen muutos vaatii kuitenkin:

• rakenteellisia sääntelyjä
• yritysvastuuta
• kulttuurista muutosta siinä, mitä pidetään hyvänä ja tavoiteltavana elämänä

Johtopäätös

Halpa ja kallis kulutus eivät ole vastakohtia eettisessä mielessä, vaan saman järjestelmän eri ilmenemismuotoja. Toinen tuottaa kärsimystä tuotantoketjuissa, toinen sosiaalisessa todellisuudessa.

Jos eettinen kulutus halutaan ottaa vakavasti, on uskallettava tarkastella molempia. Muuten riskinä on moraalinen yksinkertaistaminen, jossa ongelma nähdään vain toisten ihmisten kärsimyksenä kaukana, mutta ei oman kulutuskulttuurin vaikutuksina lähellä.

Kestävä kehitys ei ole pelkkää vastuullista ostamista – se on myös vastuullista luopumista ja arvojen uudelleenmäärittelyä.

Timo Tynkkynen