evl.fi, kirkolliskokous ja herätysliikkeet

Vierailin pitkästä aikaa evl.fi-sivustoilla. En muista, koska olen viimeksi käynyt ja koska sivuja on viimeksi uusittu, mutta uudelta näytti. Värikästä ja linjakasta.

Tieto uuden kirkolliskokouksen kokoonpanosta kai innoitti minut tähän nostalgiseen retkeen. Kolme kautta vierähti aikanaan kirkon byrokratian huipulla. Silloin kävin kyllä päivittäin useitakin kertoja kirkon nettisivuilla. Kokonaiskirkon asiat kiinnostivat jonkin aikaa myös oman pestin päättymisen jälkeen, mutta 12 vuotta kentän laidalla on tehnyt tehtävänsä. Oman seurakunnan printtilehti ja nettisivut sekä Kotimaan ja muutamien muiden kirkollisten lehtien anti useimmiten riittää. Ehkä se näin saakin olla.

Pitääkö tuntea hallintohimmeli?

Riviseurakuntalaisen ei tarvitse tietää kaikkia yksityiskohtia kokonaiskirkon hallinnosta. Ajattelin näin jo silloin, kun tehtävänäni oli intoilla kirkkolain pykälistä tai kirkon keskusrahaston budjetista. Kirkolliskokous tekee tärkeää työtä, joka kuitenkin enimmäkseen on tukitoimintaa seurakunnissa tapahtuvalle kirkon varsinaiselle työlle.

Riviseurakuntalaiselle kirkon keskushallintoa tärkeämpää on tietää oman seurakunnan työntekijät sekä jotenkin hahmottaa, mitä tapahtuu ja missä mennään. Jos vielä muistaa oman kolehdinkanto- tai kahvinkeittovuoron, aina parempi.

Entä työntekijä?

Sitä kyllä olen ihmetellyt, kuinka monilla seurakuntien työntekijöillä on puutteelliset tai jopa aivan olemattomat tiedot kirkon organisaatiosta ja eri elinten tehtävistä. On tietysti myönnettävä, että organisaatiota riittää: kirkolliskokous valiokuntineen, kirkkohallitus (täysistunto, virastokollegio, virasto asiantuntijoineen), piispainkokous, tuomiokapitulit (täysistunto ja virasto asiantuntijoineen sekä piispa omassa roolissaan) – vain tärkeimmät mainitakseni.

Minusta seurakunnan työntekijällä pitäisi kyllä tehtävistä riippuen olla kokonaiskirkon hallinnosta joku käsitys ja oman seurakunnan hallinnosta jopa hyvät tiedot. Kaikilla ei taida olla kokonaiskuvaa edes omasta seurakunnasta.

Mitkä ihmeen herätysliikkeet?

Retkeni evl.fi-sivuille jatkuu ehkä myöhemmin, mutta jo nyt olen löytänyt mielenkiintoisen sivun, jota en muista aikaisemmin nähneeni. Herätysliikkeet ja kristilliset järjestöt -otsikon alta löytyy lyhyt selostus kirkon sisällä toimivista vanhoista herätysliikkeestä, viidesläisyydestä sekä uudemmista järjestöistä, liikkeistä ja ryhmittymistä.

Sitten luetteloidaan joitakin kristillisiä järjestöjä ja liikkeitä näyttämällä lukijalle 17 vihreää pallukkaa, joiden takaa löytyvät po. yhteisöjen omat nettisivut. Ratkaisu on sikäli helppo, että kunkin järjestön tms. esittely tulee siinä muodossa, jossa se on itse halunnut itsensä verkossa esitellä. Osa sivuista on enemmän suunnattu omalle väelle, osa kohdistaa viestinsä selvemmin myös liikkeen ulkopuolisille. Pallukat ovat aakkosjärjestyksessä, joten ne eivät kerro mitään yhteisöjen syntyjärjestyksestä taikka niiden keskinäisistä suhteista.

Kokonaisuus esiin!

Jään kuitenkin kaipaamaan vähän laajempaa selvitystä herätysliikkeiden ja muiden yhteisöjen synnystä, niiden keskinäisistä suhteista ja teologisista painotuksista. Ymmärrän kyllä, että jonkun ulkopuolisen tekemä luonnehdinta tuosta teologisesta puolesta saattaisi herättää ankaraa polemiikkia.

Historiasta ja hajaannuksista kai kuitenkin voisi tehdä selkoa. Täältä pohjoisesta katsoen esimerkiksi lestadiolaisuuden eri haarojen historia on mielenkiintoinen ja monille aktiiviseurakuntalaisillekin varsinkin Etelä-Suomessa täysin tuntematon. Toisaalta pohjoisessa ei juuri tunneta muita herätysliikkeitä kuin lestadiolaisuus eri muodoissaan. Herännäisyys tai evankelisuus ovat tosi outoja ilmiöitä. Arkipuheessa moni tarkoittaa uskovaisella nimenomaan (vanhoillis)lestadiolaista.

Vihreistä pallukoista puuttuu monta tärkeää kirkollista järjestöä. Miksi? Onko se järjestöjen oma ratkaisu vai onko sivun laatija ollut huolimaton? Missä ovat esimerkiksi Suomen Lähetysseura ja Suomen Pipliaseura? Yhden virheenkin bongasin: Uusheräys ei ole Uusherätys vaan Uusheräys. Yksi lestadiolaisuuden haara sekin.

Kaiken kaikkiaan evl.fi sisältää valtavan määrän tietoa, monenlaista tietoa. Hallinnosta hartauselämään, maailmanlaajuisesta kirkosta henkilökohtaiselle tasolle, organisaatioista teologiaan.

Lieneekö luottamustehtäväaikojen peruja, kun usein löydän itseni plus-osiosta. Taitaa vanha suola vielä vähän janottaa.

10 KOMMENTIT

  1. Pirjo

    Kiitos pirteästä otteestasi blogissasi

    Osaat miellyttävällä tavalla tuoda esiin ihmetyksesi rakkaan kirkkomme moninaisen toimintamallin

    Olen omalta puoleltani miettinyt miten vapaaehtoistyön siihen sisältyvine moninaisten elämänkokemusten kirjona voidaan saattaa luovaan työyhteyteen organisaation rakenteeseen kuuluvien virkojen toiminnan kanssa.

    Aivan oma lukunsa on miten rakenteet elävät. Esim. Kuinka moni tällä sivustolla liikkuvista on tietoinen, että Kotimaa -lehtikin on alkuaan ollut Hannulan herätyksen lehti, mutta on vuosien kuluessa muuttunut kokonaiskirkkoamme palvelevaksi lehdeksi.

    • Kiitos kommentista, Matias. Enpä minäkään tiennyt tuota Kotimaa-lehden historiaa. Vapaaehtoistyö lisääntynee tulevina vuosina, kun verotulot vähenevät. Vaihtoehtona on toiminnan kutistuminen huomattavasti.

  2. Matiaksen kanssa samaa mieltä Pirjon raikkaasta esitystavasta, josta olen nauttinut jo usean vuoden ajan. Mielestäni on hirmuinen sääli, että/jos vapaaehtoistyö lisääntyy vasta sitten kun verotulot vähenevät – mikä tapahtunee ennen pitkää, vaikkaan viiden vuoden sisällä. Liian yleistä näyttää olevan viranhaltijoiden/työntekijöiden tarrautuminen omaan tärkeyteensä, mikä estää seurakuntalaisten osallisuuden ja omistajuuden toiminnasta. Tutussa seurakuntayhtymässä tällainen neliraajajarrutus vapaaehtoistyön vaikeuttamiseksi on nähtävisssä. – Seurakuntalaisten ei tulisi enää kysellä työntekijöiltä lupaa, vaan mennä tehdä.

    • Hannu, kiitos kommentista ja kannustuksesta. Näyttää siltä, että vapaaehtoistyö nousee esiin monien aiheitten yhteydessä. Siis tärkeä asia, jota ehkä pitäisi joskus ruotia aivan omassa kirjoituksessa.

  3. Pirjo ja Hannu. Olen samaa mieltä Pirjon blogeista. Otan tähän uuden ja hiukan erilaisen näkökulman siitä, mitä ajatus seurakuntalaisten omistajuudesta, osallisuudesta ja luppen kysymättä jättämisestä VOI merkitä. Hannu, työntekijöiden asenteita voi ihan varmasti muuttaa. Mutta oletko ihan varma siitä, että taustalla ei myös ole työntekijöiden ja maallikoiden teologisen ajattelun välinen ero?

    Kotimaassa oli juuri hyvä BG Åstrandin haastattelu ruotsinkielisen Pohjois-Pohjanmaan leatadiolaisuuden kuohunnasta sekä vielä parempi työryhmän puheenjohtajan haastattelu jokin aika sitten. Prosessia läheltä ja osin sisältä seuranneena voin vain todeta, että myös toisenlaisia näkökulmia tilanteesta voi esittää: sekä piispalla että herätysliikkeen työryhmällä on mielestäni omat syynsä korostaa määrättyjä asioita ja vastaavasti jättää jotakin sanomatta.

    Itse muistutan siitä, että jo Porvoon hiippakunnan viime piispanvaalissa kymmenet seudun valitsijat äänestivät protestina tyhjää kakkoskierroksella. Asia tietysti vaiettiin kirkollisessa mediassa… Syynä oli, että valittavana oli kaksi, jotka kumpikin hyväksyivät evoluutioteorian, kieltäytyivät erillisvihkimyksistä ja suhtautuivat myönteisesti spn-parien kirkollisiin vihkimisiin. Kumpaakaan ei siis pidetty hengelliseksi johtajaksi sopivana.

    Iso joukko raamattunsa tuntevia vapaaehtoisia maallikkosaarnaajia, joukossa muutama teologiaa kandidaatti- ja maisteritasolla opiskellut sekä kasvava joukko kirkkoon pettyneitä aikuisia haluaa ihan aikuisen oikeesti ohjata muutaman tuhannen ihmisen varsin hajanaisen herätysliikkeen pois kirkon piiristä. Samalla tajutaan, että tällainen prosessi vie aikaa. On tapahtunut – mielestäni hyvin ymmärrettävä vaikkakin ongelmallinen – radikalisoituminen.

    Kun konservatiivinen ja perinteisesti omalakinen (sekä patriarkaalinen) herätysliike yritetään saada pakolla hyväksymään naispappeus (kieltäydytään erillisvihkimyksistä), sukupuolineutraalit vihkimiset kirkossa (koetaan laajalti pyhäinhäväistykseksi!) sekä liberaaliteologia, tulos on tässä tapauksessa separatismin vahvistuminen.

    Muutama vuosi sitten tapahtuneet seurakuntaliitokset ja luotettujen kirkkoherrojen eläköitymiset johtivat myös aiempien valtarakenteiden ja keskinäisten luottamussuhteiden murtumiseen. Kun uuteen Pedersören seurakuntaan sitten ei-uskovien äänin valittiin spn-vihkimisiä kannattanut naiskirkkoherra (asia kyllä tiedettiin!), ehkä 200-300 ihmistä, lähinnä ledtadiolaisia, erosi kirkosta. Heitä ei voitu jättää ilman seurakuntayhteyttä ja kirkollisia toimituksia. Varsinkin, kun he kääntyivät oman rukoushuoneen puoleen. Kannattaa myös huomata, että Pietarsaaren seutu on toistasataa vuotta ollut vahvan vapaakirkollisuuden aluetta. Ihmisillä on siis mentaalinen kokemus siitä, että uskoa voi myös kansankirkon ulkopuolella.

    Taustalla on keskeisesti kokemus siitä, että liberaaliteologinen tuomiokapituli jyrää herätysliikkeen ja sen tarpeiden yli samalla kun herätysliikkeellä on perinteisesti ollut hyvä suhde paikallisiin kirkkoherroihin.

    Tämä kaikki on tietysti myrskyä vesilasissa; se mitä muutama tuhat rantaruotsalaista tekee, ei hetkauta kirkkoa eikä hiippakuntaa suuntaan tai toiseen. Mutta meille, jotka asustamme vesikirppuina juuri tuossa vesilasissa, myrsky on todellinen.

    Eli: ei kannata kannustaa seurakuntalaisia omavaltaisuuksiin, mutta ottaa heidät mukaan ja samalla kuunnella heidän teologisia toivomuksiaan.

    • Marko, miettimisen arvoisia näkökohtia! Vapaaehtoistyö ja maallikoiden asema laajemminkin on tosi monitahoinen ja monitasoinen asiakokonaisuus.

    • Kosti, Lapuan tuomiokapitulin tilanteessa näkyy hyvin, kuinka spn-vihkimisiin periaatteessa kielteisesti suhtautuva piispa joutuu tasapainoilemaan ajanhengen tuoman paineen ja tuomiokapitulin kollegion eräiden jäsenten esittämien näkemysten kanssa. Tulee jotenkin mieleen edesmennyt Helsingin piispa Samuel Lehtonen, joka pitkään äänesti tyhjää, kun kirkkoomme vyörytettiin naispappeutta 1980-luvulla. Surullistahan on ennen kaikkea se, kun maan suurimman seurakunnan luottamushenkilöt eivät pitäydy kirkkonsa omaan uskoon ja opetukseen avioliitosta.

      Pohjanmaan lestadiolaisuuden vaikutusalueen seurakunnissa tilanne on sillä tavalla toisenlainen, että esitykset kirkkotilojen avaamisesta spn-vihimisiin johtaisivat välittömästi rajuihin riitoihin. Todennäköisesti myös kirkosta eroamisten välittömään nousuun kaikkine seurauksineen. Enemmistö luottamushenkilöistä vastustaa spn-vihkimisiä. Siihen halukkaita voi kyllä olla vähemmistössä ja yksittäisissä papeissa, mutta konflikteja yritetään perinteisesti välttää.

      Luodon kirkkoneuvosto teki muuten yksimielisesti (-1 vastaan) päätöksen, jonka mukaan seurakunnan tiloja ei luovuteta edes vapaamuotoiseen rukoushetkeen spn-parien kanssa.

    • Marko, nähtäväksi jää mihin Lapuan tuomiokapitulin kelkka kääntyy. Kieltämättä piispa Salomäen asema ei ole helppo. En osaa sanoa, miten hänen mahdollinen kielteinen kantansa asiaan vaikuttaa, tai toisinpäin. Myös Seinäjoen seurakunnan kirkkoherra Ari Auranen haluaa säilyttää avioliiton naisen ja miehen välisenä asiana.

      Kuten mainitsemasi työryhmän puheenjohtaja toteaa: ”Selvityksen mukaan kirkon kehitys näyttää johtavan yhä liberaalimpaan suuntaan.” Tuosta rukoushetkestä piispa emeritus Seppo Häkkinen muistaakseni joskus totesi, että jo siinä mennään ”rajoja hipoen”. Mielestäni Luodon kirkkoneuvosto teki ainoan oikean päätöksen, vaikka tälläinen mielipide ei ole enää valtavirtaa. Surullisia aikoja eletään, kun kirkon usko ja tunnustus hylätään. Vaikka en pappi olekaan kirkon uskossa ja tunnustuksessa haluan pysyä.

Pirjo Pyhäjärvi
Pirjo Pyhäjärvi
Kotipaikka Rovaniemi. Eläkkeellä oleva riviseurakuntalainen. Entinen kirkkovaltuutettu ja kirkolliskokousedustaja. Työura hallinto-oikeudessa esittelijänä, tuomarina ja ylituomarina. Harrastuksena monivuotiset kukat, kompostointi ja kirjat, muun muassa.