Etiikkaa vai politiikkaa – mihin etiikkamme perustuu?

”Eeetiset arvomme pohjautuvat natsismin tuomisemiseen” oli Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan uskonnonfilosofian professorin Sami Pihlströmin mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 28.7.2023.

Poliittisen lähihistorian unohtaminen

Monilta näyttää ikään kuin unohtuneen mitä Neuvostoliiton ja sen hallitseman järjestelmän romahtaminen merkitsi ideologisesti.

Neuvostoliiton romahtaminen merkitsi myös sen valtionideologian eli kommunismin romahdusta.

Missä ovat nyt pikkupioneerit? Missä ovat nyt opintopiirit, joissa opiskellaan marxismi-leninismiä, historiallista materialismia, Neuvostoliiton rauhanideologiaa tai tieteellistä ateismia?

Ei ainoastaan romahtanut Neuvostoliitto, vaan myös se ideologia, jonka mukaan ja varjolla tätä totalitaristista valtiota hallittiin, ja jonka ilosanomaa levitettiin muun muassa länsimaihin.

Länsimaihin levitetyn äärivasemmistolaisen ideologian täky olivat sen arvot tyyliin ”rauhaa ja rakkautta, solidaarisuutta, sitä vaatii kansojen yhteistyö.” Oli olemassa tasa-arvoinen työläisten onnela, jossa ihan nurkan takana aina oli mahdollisuus kommunistisen paratiisin toteutumiseen.

Sitä ei koskaan tullut.

Neuvostoliiton länsilähetyksen ydin oli sen edustamien arvojen ylemmyys verrattuna länsimaisiin ja perinteisiin porvarillisiin arvoihin. Oli rauhaa, tasa-arvoa, pasifismia – erilaisia yleviä arvoja, joiden reaaliolemassaolosta ei tosiasiassa näkynyt mitään merkkejä Neuvostoliitossa tai sen valtapiiriin kuuluneissa Euroopan maissa. Ne ”arvot” olivat vain totalitaristisen järjestelmän levittämää propagandaa.

Äärivasemmiston uudet arvot

Neuvostomielisen äärivasemmiston aiempi ideologinen perusta romahti, kun nähtiin mikä taloudellinen, moraalinen ja ympäristöllinen katastrofi Neuvostoliitto oli ollut. Tämä siis näkyy siinä, että esimerkiksi meillä Suomessa ei enää julisteta tuon järjestelmän ideologisten puolueisien Marx, Engels, Lenin neroutta ja heidän oppiensa ihmeellisyyttä tyyliin ”Marxin oppi on kaikkivoipa, sillä se on oikea”.

Apu löytyi wokesta

USA:n kautta kulttuurisesti omittiin Suomeen uusi ideologia, uusi länsimaisen pahuuden julistamisen ja vastustamisen keino.

Kun woke-kulttuuri oli peräisin Yhdysvalloista ja sen yhteiskunnallisesta tilanteesta, se luonnollisesti istuu huonosti Suomen kaltaisen valtion yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Se sai kuitenkin kelvata, kun parempaakaan uusvasemmistolaista ideologiaa ei ollut löydettävissä.

Jälleen tarjottiin ylivertaisiksi esitettyjä ”arvoja”. Suomessa olikin valtavia epäkohtia, uuskielen sanoja, jotka kertovat länsimaisen demokratiamme huonoudesta ja uusista ideologisista uskomuksista, jotka tekevät kannattajansa ylivertaisen etiikan edustajiksi.

Naisviha.
Kolonialismi.
Rasismi.
Intersektionaalinen femismi.
Kulttuurinen omiminen.
Turvallinen tila.

Tämä kaikki on esitetty, kuin kommunismi muinoin, uuden uljaan moraalin, arvojen, ilmentymänä.

Samaan aikaan, kun ukrainalaisia kuolee joka päivä, koska he haluavat liittyä vapaaseen demokraattiseen länteen, tämä uusvasemmistolainen woke-aate yrittää kertoa meille, kuinka huono länsimainen yhteiskuntamme ja sen jäsenet ovatkaan.

Arvoja eivät olekaan ne, joille yhteiskuntaamme on jo autonomian ajoista rakennettu. Nyt pitää löytää, jahdata ja tuomita – ja vaatia poliittisilta vastustajilta neuvostotyyppistä itsekritiikkiä – woke-ideologian keksimiä aatevihollisia. On muka pahaa Afrikan tähti -peliä, Junnilan myyrä-kravattia, kauheita rasisteja, kolonialisteja ja naisvihaajia.

Woken ”arvot” sotkevat historiallista ja rationaalista ajattelua

Woken uudet ”arvot” löysivät valitettavan kaikupohjan maamme viime hallituksesta. Eri puolueet nielivät karvoineen päivineen tämän woke-puheen. Oli löytynyt uudet, edistettävät ja puolustettavat ”arvot” eikä ymmärretty, että kyse oli poliittisesta ideologiasta.

Tämä woke-puhe on se nykyinen äärivasemmiston ideologia, jonka pohjalta uskonnonfilosofian professori Sami Pihlströmin mielipidekirjoitusta on järkevää tarkastella ja tulkita.

Muistaen tietysti sen, että toisessa maailmansodassa poliittisena järjestelmänä tuhoutuneella natsismilla ratsastaminen oli Neuvostoliiton (se vankileirien saaristo) ja näköjään myös on nyky-Venäjän propagandatyökalu.

Sami Pihlström väittää mielipidekirjoituksessaan, että eettiset arvomme pohjautuvat natsismin tuomitsemiseen. Tämä ei yksinkertaisesti pidä historiallisesti paikkaansa.

Syy vai seuraus?

Se, että natsismi tuomittiin sotasyyllisyysoikeudenkäynneissä – ja kaikenlainen totalitarismi tuomitsan missä päin maailmaa tahansa – päin vastoin pohjautui länsimaiseen etiikkaan ja sen arvoihin.

Neuvostoliitto vankileireineen ja terrorijärjestelmineen noudatti toisenlaista etiikkaa. Se oli mukana tuomitsemassa entistä liittolaistaan natsismia poliittisista syistä sodan yhtenä voittajavaltiona, ei eettisten periaatteidensa vuoksi.

”Kaikki arvomme nojaavat natsismin pahuuden ehdottomaan tuomitsemiseen ja sen uhrien ihmisarvon tunnustamiseen”, Pihlström kirjoitti.

Tässäkin Pihlströmin kommentissa reaalimaailma on kääntynyt päälaelleen. Yliopistossa voi niin halutessaan yksityiskohtaisesti perehtyä etiikan historiaan.

Jo arkijärjen, kouluopetuksen, mutta myös etiikan opiskelun kautta voi hahmottaa mihin arvomme nojaavat. Ne arvot, jotka länsimaissa ovat muodostuneet, ovat syntyneet pitkän historiallisen prosessin tuloksena.

Arvomme eivät ”nojaa”, kuten Pihlström väittää, natsismin tuomitsemiseen, vaan natsismin ja kommunismin rikokset ovat tuomittavia sen eettisen järjestelmän näkökulmasta, johon me länsimaana kuulumme.

Kristinuskollakin on osansa etiikassamme

Periaatteet ”älä tapa”, ”älä varasta”, ”älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi”, ”kohtele muita kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan” tai ”rakasta lähimmäistäni” eivät todellakaan ”nojaa” natsismin tuomitsemiseen.

Yksityinen omistusoikeus, sananvapaus, omantunnonvapaus, uskonnonvapaus, yleinen äänioikeus, oikeus äidinkieleen, terveydenhuoltoon ja koulutukseen, vapaus, veljeys, tasa-arvo – nämä eivät todellakaan millään tavoin ”nojaa” natsismin tuomitsemiseen.

Uskonnonfilosofian professori siis väittää, että holokaustin vaikutus länsimaiselle moraaliajattelullemme oli niin valtaisa, että
eettiset arvomme pohjautuvat natsismin tuomitsemiseen.

Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Pihlström on tässä mielipidekirjoituksessaan paikkansapitämättömästi sekoittanut syyt ja seuraukset toisiinsa.

Tiedämme, että eettinen järjestelmämme on ollut pitkä juoksu antiikista kristinuskon ihanteisiin ja keskiajan kautta uuden ajan alkuun, valistuksen ihanteisiin, romantiikkaan ja hyvinvointiyhteiskuntaan. Jotain on tarttunut matkalla, jotain on jäänyt pois, uutta syntynyt ja vanhaa on muutettu.

Aivan varmaa kuitenkin on kaksi asiaa: eettisen järjestelmämme synnyn kannalta kristinuskon vaikutus on ollut keskeinen. Tämän tosiasian tunnustaminen on aiheellista ja järkevää onpa ihminen sitten sekulaari tai uskonnollismielinen.

Niin ikään selvää on, että natsismin tuomitseminen on seuraus länsimaisen demokraattisen yhteiskuntajärjestelmän arvoista. Länsimainen etiikka ei ”nojaa” natsismin tuomitsemiseen. Siihen sen sijaan propagandassaan nojasi Venäjän hyökkäys Ukrainaan.

Tällaistako syiden ja seurausten päälleenkääntämistä tuleville papeille ja opettajille opetettaan Helsingin teologisessa tiedekunnassa?

Kirjoittaja

Luukkanen Tarja-Liisa
Luukkanen Tarja-Liisa
Teologian ja historian tohtori, dosentti sekä oppi- ja aatehistorian tohtori, joka kirjoittaa uskonnon, politiikan ja yhteiskunnan globaaleista ja suomalaisista ilmiöistä.