Erikoisuuteen pyrkimyksen tuska
Pentti Linkola - Antti Eskola
Ensinmainittu oli tunnettu muttei tuttu. Jälkimmäinen oli tunnettu ja minulle tuttu.
Linkola pyrki olemaan erikoinen ja sai pyrkimykselleen ihmisten suosion.
Eskola ei pyrkinyt erikoisuuteen, mutta erottui.
Heidän vaikutusaikanaan 60-luvulla Eeva-lehden ”Leelian lepotuoli” palstalla oli huolestunut kirje Leelialle: ”On vaikeaa olla erikoinen!” Tämän esittäjäksi voisi kuvitella vaikka Linkolan. Käytännöllisyyteen ohjaavat neuvot ei erikoisuudestaan ”kärsiviä” auta. He kaipaavat olla erikoisia, ihailtuja, erilaisista syistä. Olosuhteiden tuottava kärsiminen tuo ihmiselle tyydytystä, koska asianomainen on huomion keskipisteenä, ihailtunakin. Tarkoitusperää voi peittää esimerkiksi älykkyyksillä, eli valjastaa hyvän pahan palvelukseen.
Linkola esiintyi ihmiskunnan ja luomakunnan pelastustyöntekijänä.
Eskola oli myös eronnut kirkosta, koska hänen vasemmistolaisuutensa, aatteena, korvasi uskonnon.
Eläkkeellä Eskola hakeutui kirkollisiin yhteyksiin ja tässä mukana oleva evlut kirkon rankki arkkipiispaan asti yritti varjella uskoontulemiselta. Sanon näin Eskolan suostumuksella ja hänen viimeisiä viittä vuotta seuranneena. Eskola itse kirjassaan mainitsee mm. Tammelantorin kohtaamiset helluntalaisten kanssa. Koska olin näissä toisena osapuolena voin vakuuttaa, että Eskola todella tunnusti olevansa vailla Jumalan rauhaa. Enemmän kuin kerran hän sanoi minulle ”haluan tuota mitä sinulla on”.
Eskola avoimesti kertoi kaipuusta kohdata Jumalan, mutta isien kirkko kertoi hänelle olevansa Hän, sakramentin voiman kautta.
Linkola halusi kohdata ihmisten ihailun ja ihmisten kiitoksen, jota hän sai.
27 kommenttia
Pekka,
Linkola saavutti mihin pyrki. Hänen pyrkimyksensä oli hän itse, ei enempää eikä vähempää kuin yleensä ihmisellä.
Linkolaa tuntematta voi hänestä tietää ja käsittää tärkeysjärjestykset. Se ei ollut ihmiset, jotka hänen vastuulleen oli ”annettu”.
Kaikki se vaivannäkö kalastukseen ja puilla lämmittämiseen saattaa kiinnostaa moniakin ihmisiä, jotka ovat viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana syntynyt. Itsekin olen siihen hetkittäin sortunut. Paikka, jossa vaimoni kanssa olemme viettänyt ajanjaksoja viimeisten kymmenen vuoden ajan on innostanut perkaamaan muutaman hehtaarin tonttia. Kaatamaan pajukkoa vastaavaa puskittumista, leikkaamaan heinää ja sitten nurmikkoa ja sitten keinottelemaan kantoja maastta ja sitten kylvämään apilaa ja muuta vastaavaa. Ruoka ja uni on maistanut.
Avainkysymys tässä on ollut, että kaikki tämä vaivannäkö ei ollut tarpeen muuten kuin meidän egollemme.
Linkolalaisuudessa ei ole kysymys samasta ruumiin ja ihmismielen rasittamisesta kuin Paavali kirjoittaa, 1.Kor.8:27 vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.
Kirjoitan tältä kantilta, koska tämä on palsta hengelliselle(kin) asioiden käsittelylle. Hengellinen ei ole ajallisen lainalaisuuden vastaisuutta.
Väärän todistuksen antaminen lähimmäisestä on synti. Pentti Linkola, jonka olen tavannut ja kanssaan keskustellut. oli ennen kaikkea aito ja rehellinen ihminen, joka oli vihainen luonnon raa’asta tuhoamisesta. Ja nykyaika todistaa Linkolan olleen aivan oikeassa; olemme lähempänä totaalista egokatastrofia kuin koskaan, Jäätiköt esim. sulavat kymmeniä metrejä yhdessä vuorokaudessa.. Ja Pentti Linkola oli kaikkea muuta kuin julkisuushaluinen , -hakuinen tai kiitoksen kipeä. Myös Eskolan kanssa olen jutellut, hänellä oli yliopistovuosinaan sankka ihailijajoukko, ja opiskelijaneidot piirittivät häntä Tillikassa. Kun hän jäi eläkkeelle hän sai uuden yleisön ja kirjoilleen lukijakunnan uskovaisista. Vasemmistolaisen käännynnäisen mainosarvo oli iso.
En tuntenut Pentti Linkolaa, joka joskus 1960-luvulla kirjoitti Sadankomitean julkaiseman pasifistisen kirjasen ja joka myöhemmin näytti – julkisista esiintymisistään päätellen – etääntyneen pasifistisista näkemyksistä.
Sen sijaan tunsin hyvin Antti Eskolan ja olin 1960-luvun lopulta saakka ei yhteyksissä tekemisissä hänen kanssaan. Jo aikaisemmin olen esittänyt Reijo Mänttärille vakavan vetoomuksen, jotta hän lakkaisi käyttämästä luomaansa kuvaa Antti Eskolasta pelinappulana omalaatuisessa kirjoittelussaan.
Pentti Linkolaa pidettiin yleisesti ihmisvihaajana, kun hän osoitti väestönkasvun olevan tuhoisaa planeettamme elinkelpoisuudelle. Siinä yhteydessä hän näki tappavat epidemiat ja tuhoisat suursodat ainoina mahdollisuuksina väkiluvun pienentämiseksi luonnon kannalta kohtuulliseksi. Olen sitä mieltä, ettei Linkola esittänyt näkemyksiään vihaisena vaan surullisena, pohjattoman surullisena miehenä.
Seppo Heinola 07.04.2023 12:43
”Linkolan esiintyminen oli korostetun julkista ja runsasta. Hän ”mainosti” askeettisuutta, lähinnä omaansa. ”
Se oli media, joka häntä veti julkisuuteen ja tietenkin hänkin halusi saada viestinsä menemään perille. Julkisuus ei an sich tietenkään ollut hänelle itseisarvo kuten annat väärin ymmärtää. Ja hän eli kuten opetti, toisin kuin monet uskovaiset. Monet maalliset julkimot menetettyään eri syistä yhden yleisönsä saavat uskonnollisista piireistä uuden. Koskee mm monia artisteja.
—————————————————
Edelliseen kommenttina:
Kirjoitin ”mainosti”, eli se oli heittomerkeissä. En usko, että näin kirjoitettuna ilmaisua tarvii sinulle opettaa. Linkola antautui julkiseen virtaan, eikä siitä kieltäytynyt.
Hänen taustansa jo esi-isiinsä toi uskottavuutta tai ainakin kiinnostusta. Painotin, että Linkolan askeettisuutensa esilletuonti palveli hänen protestiaan. Tässä yhteydessä hän opetti maapallon tulevasta tuhosta koskien luontoa sekä ihmiskuntaa, joka lisääntyisi yli maapallon sietokyvyn. Nyt tarvittaisiin uusi ”kalastaja” kertomaan, että juttu onkin toisinpäin, eli ihmiset uhkaa hävitä maapallolta.
Ihminen on hoitanut tehtävänsä huonosti, jo silloin kun ei ollut mitään konstia edes hoitaa maapalloa. Hoidolla tarkoita lähinnä suhdetta Luojaan, joka täydet ohjeet menestymiseen antoi. Ongelma on Saatanan syöttämä ”.. te tulette tietämään hyvän ja pahan.” Saatana edusti pahaa, jonka hän koristeli kauniiksi, houkuttelevaksi.
Usein olen toistanut, että haluan täällä seurata Raamatun ohjetta asioiden tutkiskelussa, 1.Kor.2:
15 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
Linkolalainen asioiden tutkiskelu on ajallisen lakien alainen, mikä ei tarvi olla ristiriidassa hengellisen tutkiskelun kanssa, mikä on ainoa tapa, mitä taivaaseen matkalla olevat pitää harjoittaa.
Yleensä eletään kuin opetetaan, mutta se ei ole todiste oikeasta. Kun Helluntain Kastajaliike alkoi, sen perusta oli ja on Apt. 2. Kaikki sitä edeltävä ja sen jälkeinen on sopusoinnussa sen kanssa. Vaikka Helluntain Kastajaliikkeenoppi on yks yhteen alkuperäisen kanssa, niin sen noudattaminen ontuu. Siksi Jeesus viestissään seitsemälle paikallisseurakunnalle siihen puuttui. Jeesuksen puuttuminen eli mukanaoleminen Seurakunnassa valvoo toteutusta, muttei siihen pakota. Siksi mm. helluntalaiset ovat niin puutteellisia tänäänkin.
Mitä median puuttumiseen tulee, niin sitä on tarjolla kaikkeen koko ajan.
Kaksi ajatusta, Reijo Mänttäri (ja Martti Pentti). 1. Toteat edellä jotenkin niin, että ajallisen erilaisten asioiden tarkastelun ei tarvitse olla ristiriidassa hengellisen tutkistelun ja tarkastelun kanssa. Juuri tätä olen yrittänyt selittää Sinulle useampaan kertaan.
2. Linkolaa (ja miksei myös Greta Thunbergiä) voidaan hyvin pitää ERÄÄNLAISINA profeettoina, jotka toiminnallaan ja räväkällä median hyödyntämisellään saavat julkisuutta asialleen. (He eivät ole profeettoja sanan raamatullisessa mielessä, mutta heidän toiminnassaan on samoja, varsinkin ulkonaisia ja räväköitäkin, piirteitä). Valtavirrasta erottautuminen kiinnostaa mediaa.
Itse kuulun niihin, jotka pitävät meidän suurimpana ajallisena ongelmanamme väestönkasvua ja mieletöntä kuluttamista. Siinä emme taida kovin paljoa erota vaikkapa myyristä. Ero on vain siinä, että myyrien toiminta on alueellista, mutta ihmisen globaalia. Romahdus on edessä, ellei sitten luova järkemme onnistu asioita muuttamaan.
Samalla joudun toteamaan itsestäni muinaisen pakana-ajattelijan tavoin: tiedän, mikä on oikein ja kuitenkin teen väärin. Periaatteessa minullekin riittäisi murto-osa kaikista niistä vaatteista, keräilyesineistä ja ruokailuvälineistä, joita omistan. Ja kuitenkin…
Kirjoittaja
Reijo Mänttäri
Jo lapsena, aito usko ja sen ilmiöt, saivat minut viihtymään helluntalaisten kokouksissa. Otollisesta tilasta, omakohtaisen uskonlahjan sain vastaanottaa jo 10-vuotiaana. 4 vuotta myöhemmin halusin, että minut kastetaan vedessä, koska Jeesuksellekin se oli vanhurskautuksen täydellistyminen. Nyt lähes "koko maailman" kiertäneinä paluumuuttajina vaimoni kanssa, voimme todeta, että helluntalaisuudessa halutaan noudattaa Alkuperäisiä Ohjeita, vaikka yhtä puutteellisina kuin Alkuseurakunnassa.
Kirjallinen fokusointi elämässämme hyvin saa mielemme pysymään samaan katsovana.
On myös luonnollista iän kertyessä olevan aina vaikeampaa luopua ja katsoa uutta.
Vasemmistolaisuus itsessään ei kenellekään tuskaa pitäisi tuottaa katsoen Marxin 1840.tä luvun filosofisia kirjoituksia.
Asia on myös aiemman lukemamme hakevan synoptisia vertaavuuksia aivoissamme. Kun tätä kristinuskon problematiikassa on vähän on selvää etteivät asiatkaan lähde avautumaan kuin Oikea Uskon kautta, ja eivät usein silloinkaan.
Itseni huomaan periodi Ihmisenä joka ja jolla on ollut mahdollisuus katsoa useita asioita. Toki kotini kirjahylly meni edelle Fordista vaikka sitten useammalla kaasuttimella.
Helppoa ei elämässäni ole ollut mutta periodisuuden hyväksyminen on ollut hyvä ja siunauksellinen polku.
Ilmoita asiaton kommentti