Wanha konkari Voitto Huotari erehtyy niputtaessaan messujen ja yhteisöjen kehittämisen toisiinsa.
Messujen kehittämisessä ensisijalla on messun toteuttaminen uudella ja erilaisella tavalla. Erilaisuus näkyy siinä, että seurakuntalaiset pääsevät toteuttamaan messua monin eri tavoin. Monet pikku tehtävät annetaan heille ja luodaan jopa uusia. Näin messu saadaan värikkäämmäksi. Silti pääpaino on messun toteutuksessa. Yhteisöllisyys toteutuu siinä vapaaehtoisten välillä. Uutta tulijaa ei erityisesti huomioida. Keskitytään omaan aktiiviseen yhteisöön, jonka tavoitteena on luoda messusta kiinnostavampi kokemus. riittävänä tavoitteena pidetään mesuun osallistuvien määrän lisääntymistä.
Yhteisölliselle rakenteelle itse messu ei ole keskiössä. Ainakaan samalla tavalla. Yhteisöllisyys rakentuu messun ulkopuolella ja messu voi olla näiden yhteisöjen yhteinen projekti. Siinä eri yhteisöt kohtaavat toisiaan ja rakentavat messun yhdessä. Näissä kohtaamisissa uudet tulokkaat ovat keskiössä, eikä itse messu. Uudet huomioidaan ja heidät pyritään saamaan mukaan. Huotarin kaipaama palvelu ja kasvatus ovat yhteisöllisen messun keskiössä. Lastenhoito ja murkkuikäisille järjestetty toiminta mahdollistavat kokonaisten perheiden osallistumisen täysipainoisesti. Tämä kaikki on mahdollista vain siten että vapaaehtoiset toteuttavat palvelua ja kasvatusta käytännössä. Jolloin juuri Huotarin kaipaamat elementit pysyvät yhteisöllisen messun keskiössä. Yhteisöllisyys ei ole itsetarkoitus, vaan jatkuva kasvu.
Oliko jo 1986 virsikirjauudistuksen asiana saada osallistumista syntymään rukousten laadinnassa ja tekstinluvun asioissa. Väärinkin hyvin voin muistaa, oli sitten myöhemmin.
Tekstien lukijoina maallikot on saatu ilmeisen hyvin mukaan. Tosin lukukappaleet ovat jäsenneltäviksi usein haasteellisia välimerkkeineenkin, ja näin hyvin saa huomata milloin kutsuttuna asiaa tavaillaan ensimmäisiä kertoja. No, eihän vaiva iso ole, ja hyvä kun saarnavuorossa pappi kertailee jo kerran kuultua.
Toisesta blogista yhteisöllisyyden asiana esitän uudelleen seurakuntalaisille hoitamattomien hautojen asiaa. Kukkia saa edullisestikin seurakunnan hankintana, toki kukkia voisi tuoda itsekin mahdollisuuden mukaan, ja ei muuta kun talkoo päivänä kirkkomaalle. Seurakunta voisi kaffit järjestää paikalle ja voisihan leipä olla myös mukava, ja mehua tietysti.
Hautausmaan hoitaja antaisi ohjeet ja sitä rataa. Laulaa voisi myös sopivassa välissä jos siltä tuntuisi.
Urakasta asiassa ei ole kysymys, toiselle yksi, kaksi hautaa olisi riittävä ponnistus, toinen huolisi sitten enemmän, jopa neljästä kuuteen, ja tämä kukkien laittamisessa. Nurmikothan ajetaan usein koneella kun reunakivetykset on poistettu. Koneitten käyttö olisi haasteellista vakuutuksienkin takia.
Vaikka edellisessä Messusta en kirjoittanutkaan niin esitin sinnepäin yhteisöllisen polun.