Valtiopäivien päätösjumalanpalveluksessa hetki sitten Oulun piispa jukka Keskitalo sanoi, että ihmisessä on sisään rakennettuna kaipaus tulla rakastetuksi ja sovitetuksi. Tämä kaipaus on jokaisella. Myös kansanedustajalla, joka joutuu lukemaan iltapäivälehdistä kriittisiä arvioita omasta toiminnastaan.
”Jumala ei ole mikään iltapäivälehden toimittaja” totesi piispa Keskitalo. Tällä hän viittasi siihen, ettei Jumala kaivele vikojamme. Mutta Jumalan kasvojen edessä ihminen itse kääntyy arvioimaan omaa sisintään ja etsimään armahdusta. Ehkä tämä koskee myös iltapäivälehtien toimittajia?
_ _ _
Kotimaa24:ssa on jo useasti viitattu Tuomas Enbusken kolumniin Iltalehdessä (5.4.2019), jossa hän ateistina kertoo halustaan tulla uskoon.
”Nyt haluan löytää uskonnon ja tarvitsen apuasi. …Tämän kolumnin lukijat, pyydän teitä rukoilemaan puolestani…Olen kyllästynyt tähän rationaalisuuden maailmaan ja haluan löytää uskonnon, en pelleile. Olen taivahan tosissani. …Ihmisen tabujen summa on vakio. siksi juuri me hölmöt ateistit olemme alkaneet luoda omia uskomusjärjestelmiä, jotka ovat yhtä järjettömiä kuin uskontojen. Uskonto on ehkä oopiumia kansalle, mutta kommunismi on Subutexiä.
_ _ _
Tästä Enbusken kaipuusta uskontoon on ollut jo aiemminkin merkkejä. Kolumnissaan 16.11.2018 hän kertoo kaipaavansa kirkkoa joka selvemmin välittäisi kristinuskon sanomaa. Toki Enbuske tuo tämän esiin tyylilleen uskollisesti:
”Tässäpä se on, evankelis-luterilaisen kirkon suurin ongelma. Sen Jumala on iso Puhelinlangat laulaa -musiikkitoivekonsertti. Sinne soittelevat enimmäkseen ne, joita tuntuu kiinnostavan sairaalloisesti lähinnä homoilun puolustelu tai tuomitseminen.”
”Kirkko ei anna vastauksia isoihin kysymyksiin, vaan siitä on tullut kuin mielialalääkkeitä liikaa vetänyt sosiaalidemokraattinen puolue. Kirkko ottaa kantaa maallisiin asioihin, pakolaisiin, homoihin, heteroihin ja Flow-festivaaleihin. Ei se ihmisiä kiinnosta! Kirkon pitäisi saarnata taivaasta ja helvetistä. Ja siitä, että Kristus kuoli ristillä meidän syntiemme tähden.”
”… Uskonnossa ei pidäkään olla mitään loogista. Uskonto liittää ihmisen vuosituhansien ketjuun tässä monimutkaisessa maailmassa. …
Kirkon ei pidä olla arkinen. Sen pitää olla mystinen. Sen pitää olla selkeästi erilainen kuin maallinen maailma. Siksi kaiken maailman hyväntahtoiset kansan pariin menemiset tekevät kirkosta vain tylsemmän.”
_ _ _
Enbuskea, kansanedustajaa ja varmaan useimpia ihmisiä alkaa jossain vaiheessa elämää pohdituttaa: tätäkö elämä olikin? Mitä olen saanut aikaan? – Nykyisiin asemiin pääsyyn on vaadittu paljon työtä ja uhrauksia. Yhden tavoitteen jälkeen on siintänyt edessä jo seuraava tavoite kuin vuoren huippu, joka on ollut pakko saavuttaa.
Ajatteleva ihminen – kuten Enbuske – alkaa kysellä, mikä on tämän kaiken tarkoitus? Monille on riittänyt tarkoitukseksi auto, edustava puoliso, omistusasunto, mökki, vene, harrastus – joka kertoo viriiliydestä vielä eläkeiän kynnyksellä. Vähän kuin se savolaismies, joka 1970-luvun Lotto-mainoksessa toivoi näkevänsä vähän mualimaa.
Omia jälkiään seuraava näkee elämänsä valinnat nykyisen ympäristöuhkan aikana uudessa valossa. Olenko ollut jouduttamassa tulevien sukupolvien ja koko elonkehän tuhoa? Miten voisin elää oikein?
_ _ _
Karikatyyri luterilaisuudesta ajattelee, että armo kuittaa itsekkäiden valintojen seuraukset. Samaa tietä voi siis jatkaa. Todellisuudessa myös evankelisessa uskossa on tärkeää mahdollisuus parannuksen tekoon ja tien suunnan muuttamiseen.
Tätä samaa kysymystä armosta pohtii myös Enbuske.
Hän harmittelee sitä, että hän on syntynyt protestantiksi. ”Pääsen taivaaseen ”yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.” Vaikka kuinka tekisin hyvää, lajittelisin roskat ja jättäisin homoilematta, sekään ei vie minua taivaaseen.”
On kristinuskossa Enbusken mukaan hyvääkin: ”Juutalaiskristillinen perinne on johtanut siihen, että sen perinteen maat ovat yleensä demokraattisimpia ja niissä naisilla on parhaat oikeudet.”
_ _ _
Ihmisellä on voimakas tarve ansaita paikkansa Jumalan edessä samoin kuin omilla saavutuksillaan nousta muiden silmissä sankariksi. Armo vaatii nöyryyttä ja sen tunnustamista, että itse en osaa enkä pääse perille. Vuoret ovat liian korkeita.
Siksi kristinusko onkin alas tulleen Jumalan, Jeesuksen kautta, lasten, vammaisten, heikkojen ja kaikkien puutteellisten, siis kaikkien ihmisten – myös Enbusken – toivo päästä Jumalaa lähelle.
—
Jälkikirjoitus 11.4.
Elämäntarkoitusta voi jäytää kuva nykyisestä maailmantilanteesta. Ennen riitti työn teko ja huolenpito lähipiiristä. Ympäristökriisin keskellä perusasetelma on muuttunut. Luonnonvarojen valjastamisesta ihmisen käyttöön tulisi siirtyä niiden vapauttamiseen, kulutuksesta ja kasvusta suojeluun ja säästämiseen.
Mitä keinoja miehellä ja naisella on tässä tilanteessa turvata tulevaisuus, vainko vähentämisen ja kuihtumisen tie? Jättää lapset synnyttämättä?
Olin eilen vanhemman poikani valmistujaisjuhlassa Otaniemessä. Dekaani viittasi ilmastonmuutokseen ja muistutti tuoreita diplomi-insinöörejä: Teillä on paras tieto ja osaaminen teknisistä ratkaisuista, joilla ihmiskunnan suurimmat haasteet voidaan ratkaista. Esillä oli myös insinöörien Kunniasääntö: osaamista on käytettävä elämän puolesta, ei sitä vastaan. Elämällä voi siis olla edelleen tarkoitus.
– – –
Finnairin asiakaslehdessä (4/2019) näyttelijä Jasper Pääkkönen toteaa, että on saanut elämässään sentään jotain hyvää aikaan: hän on edistänyt uhanalaisten kalakantojen rauhoittamista. Vastaus on hänelle selvä kysymykseen, kumpaako tekisi mieluummin, Hollywood-elokuvia vai seisoisi joessa heittämässä perhoa.
Minulle samankaltaisi merkittäviä asioita ovat mehiläisten hoito, maatiaiskanojen kasvatus ja esteratsastus.
Opiskelu kaverini sanoi äsken tunnilla, ettei vielä ole niin hyvä, että voisi kuolla. Hän selitti sitä niin, että aina hautajaisissa kerrotaan siitä miten hyvä ihminen vainaja oli. Monilla on vainajasta paljon hyvää sanottavaa. Joten kertoja ei ole valmis kuolemaan, koska sitä hyvää ei ole kertynyt tarpeeksi.
Tuo nostaa esiin otsikossa olevan ”elämän tarkoituksen”. Eli voiko kukaan meistä itse ja oikeasti määritellä oman elämän tarkoituksen. Eiköhän se ole vain muiden määriteltävissä. Paavali kirjoitti hyvistä teoista, jotka Jumala on meille edeltä valmistanut, jotta vaeltaisimme niissä.
Olisikohan tuossa se kaivattu elämän tarkoitus?
Elämän tarkoitus on lähimmäisen rakkaus, sen merkityksen ymmärtäminen ja noudattaminen. Jeesuskin sanoi, siinä on kaikki laki ja profeetat.
Enebuske on armonsa ansainnut. Kertonut kaikelle maailmalle syvän salaisen poliittisesti epäkorrektin halun tulla uskovaiseksi. Armo on hänen laisilleen siinä missä nöyrillekin .
Mutta on hyvä muistaa että se suuri armo on röyhkeille, ivallisille, itsetärkeille, aroganteille,pöyhkeilijöille, varkaille, murhamiehille, itseriittoisille, katumattomille, uhmaajille, jumalan kiroajille ja jopa pedofileille ja luvattomasti maahantulleille, uuden auton ostajille, perheestään ja maallisesta menestyksestä ylpeille.
Masentuneet itsensätuhoajat ovat erityisesti armon kohteina.
Erityisesti tulee muistaa niitä harvoja jotka todellankin yrittävät tehdä Jumalalle otollisia hyviä töitä pelastuakseen. Ne raukat elävät jatkuvassa riittämättömyyden tunteessa. Luonnollinen ihminen voi joskus olla tyytyväinen ja hyvällä tuulella kun kerrankin onnistui auttamaan avuntarvitsevaa ja armo kuuluu hänelekin.
Ei nöyryys ole se ansio joka antaa armon vaikka se helpottaakin yhteiselämää. Jotkut onnelliset ehtivät tehdä parannusta jo maanpäällä mutta muut syntiset ovat niin täynnä elämässä mukanaolemista että he eivät edes älyä pyytää armoa.
Kiitos Markku armon ulottuvuuden esiin tuomisesta Se on laajempi, kuin osaamme anoa tai edes ymmärtää.
Roseniuksen Elämän leipää kirjasta tälle päivälle: ”Ja jos teen hyvää vain pakosta, lain uhkausten tahi lupausten tähden, niin ei ainoakaan hyvä tekoni ole Jumalalle otollinen. Semmoinen on Jumala, semmoinen hänen pyhä lakinsa, Jumalan laki on Jumalan pyhyys. Se on Jumalan luonto ja tahto puettuna sanoihin. Ja hän tahtoo että me olemme semmoiset kuin hän itse on. Hän tahtoo, että me rakastamme, mitä hän rakastaa. Mitä hän vihaa, sitä on meidänkin vihattava. Ei hän voi tyytyä siihen, että me ylenkatsomme ja vihaamme sitä, mitä hän rakastaa, ja rakastamme, mitä hän vihaa.
Aivan niin kuin ei synti ja perkele pääse hänen läheisyyteensä, niin hän ei siedä, että mekään sallimme niiden lähestyä meitä. Siitä johtuu, että hän asettaa itsensä meille esikuvaksi ja vaatii meitä olemaan pyhät ja täydelliset, kuten hän itsekin täydellinen on. Hän sanoo: »Olkaa pyhät, sillä minä Herra, teidän Jumalanne olen pyhä.» Ja Kristus sanoo: »Olkaa siis te täydelliset, niin kuin taivaallinen täydellinen on.»
Voi niitä raukkoja, jotka sanovat: »Jumala ei voi meiltä vaatia enempää kuin mihin voimamme riittävät.» Ovathan äsken mainitsemamme sanat, hänen sanansa, selvät. ja jos ei Jumala meiltä vaatisi enempää kuin niihin meidän, langenneitten syntisten voimat riittävät, niin eivät apostolin sanat toteutuisikaan: »Jotta jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä.» Niin, silloinhan Kristus olisi turhaan kuollut edestämme.”
Kovaa tekstiä Roseniukselta. Ymmärsiköhän itse mitä hän kirjoitti. Sulki taivaan portit kaikilta . Armoa ei ollut edes horisontissa.
Ensinnäkin onnea pojalle (ja isällekin) valmistumisen johdosta!
Itse olen jo kauan sitten todennut, etten saavuta mitään suurta, ja se on aivan OK. Jos haluaisin vaikkapa arkkipiispaksi pitäisi olla jo kirkkoherra, ja sama soveltaen kaikkeen.
Elämän tarkoitus on kävely Iidesjärven ympäri lapsen kanssa, matematiikan teoreeman oivaltaminen, tuoppi hyvää olutta kaverin kanssa… Yleensä lopulta jokin aika pieni asia.
Kiitos Jori onnittelusta. Monet elämän pienet asiat antavat välähdyksen elämän tarkoituksesta, osallistumisesta Jumalan tarkoittamaan ja lahjoittamaan elämään. Silloin ihminen on osa suurta kokonaisuutta, jossa tuntee merkitystä ja tyytyväisyyttä.
Näinpä juuri. Laki on ehdoton, joka on rikkonut yhdessä kohdin on rikkonut koko lain.
Jeesuksen ajatus: ”Joka ei kanssani rakenna, se hajottaa, joka ei ole puolellani on vastaan.” On myös ihmiselle hankala käsittää, sillä me kuvittelemme olevamme ulkopuolella, ikäänkuin me voisimme olla neutraaleja ja puolueettomia. Ei siis ole olemassa mitään välitilaa. Joko olemme lain alla tai olemme Armon alla. Myös Armo on ehdoton ja loputon kuten on myös Laki.
Kristuksessa ihminen voi elää Armossa ja Vapaana lain kiroukseta, mutta jokainen ihminen on luonnostaan myyty synnin alle ja näin ollen myös lain alla. Joko ihminen on Kristuksessa tai ihminen on pois Kristuksesta. Toisessa on Elämä, toisessa kuolema.
Paavali sanoo: ”Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki.
Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!
Sentähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa.1.Kor.15:56-58
Mulla on täysin päinvastainen näkemys Roseniuksesta, kuin mitä on Markulla.
Roseniuksen korostus todellakin alleviivaa armon merkitystä. Kun hän vie lain vaatimuksen äärimmilleen Paavalin – ja myös Jeesuksen! – tavoin, se ei jätä ihmiselle muuta mahdollisuutta kuin turvautua armoon. Siten laki on kasvattaja Kristukseen.
Jos voimme löytää pienenkin rakosen, josta voi paeta Pyhän Jumalalan kasvojen edestä, niin heti kyllä käytämme sitä. Siksi lain on oltava läpipääsemättömänä muurina edessämme, jotta osaamme tarttua todelliseen armoon. Voi kun tuolla tavalla osaisin armon julkistaa kuulioille.
Tässä blogissa kai piti pohtia Enbusken kolumnissaan esittämää toivomusta, että joku käännyttäisi hänet uskovaiseksi (mutta keskustelu lipsahti Roseniukseen).
Jos Enbuske on hyppysellisenkään vertaa tosissaan, miksi hän odottaa uskovaisilta tällaista? Alkaisi ottaa asioista selvää ihan itse. Miksi pitäisi odottaa, että joku vakuuttaa – tai peräti ylipuhuu? Materiaalia kyllä löytyy. Aloittaisi vaikka Stefan Gustavssonin kirjasta ”Mihin uskomme perustuu” (Uusi tie 2007). Se on selkeää, älyllistä apologiaa, josta kirkko on pikku hiljaa luopunut – ehkä siksi, että teologinen tiedekunta ei enää tällaiseen ohjaa lainkaan. Apologia on kuin kirosana postmodernina aikana, joka on menettänyt uskon mahdollisuuteen löytää riittävä totuus elämänkatsomuksellisissa kysymyksissä.
Gustavsson esittää selkeää js perusteisiin asti ulottuvaa apologiaa. Se antaa hyvän lähtökohdan, jota sitten voi tietysti täydentää monilla muilla teoksilla. Kirjallisuutta lukemalla Itsekin aikoinaan vakuutuin siitä, että kristillisen usko antaa parhaat selitykset maailman ongelmiin ja kestävän perustan elämälle. Kukaan ei ollut käännyttämisestäni kiinnostunut, joten sain rauhassa tutkia asioita. Sittemmin kyllä olen elänyt kristillisesten yhteisöjen vaikutuspiirissä, mutta pyrkinyt noudattamaan Raamatun ohjetta: ”Koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvä on.”
En usko kenenkään olevan erehtymätön, mutta pyrin pohtimaan asiat itsenäisesti ja arvioimaan lukemaani ja kuulemaani sen valossa, mitä tiedän ja olen itse elämässä kokenut. Tätä tietä suosittelisin Enbuskellekin – olettaen, että hän on tosissan.
Kiitos Anita kommentista. Käännyttäminen on käsitteenä aika yksisuuntainen ja siksi yksioikoinen. Onkin siksi toista ihmistä kunnioittavampaa käydä dialogia, jossa eri näkökulmat käyvät vuoropuhelua ja vastaväitteisiin on mahdollisuus. Uskoisin Enbuskenkin arvostavan tällaista lähestymistä
Hyvä apologia kunnioittaa keskustelukumppania, mutta samalla osoittaa tämän argumenteissa aukkoja ja näyttää Jumala-uskon mahdollisuudet.
Olen samaa mieltä. Jälkeenpäin tulikin mieleeni, että uskoa etsivää tulisi ”saarnaamisen” sijasta haastaa keskusteluun. Hän esittäköön ajatuksiaan ja kysymyksiään, kristitty vastatkoon niihin sen mukaan kuin Jumalan ilmoituksen pohjalta on itse ymmärtänyt.
Ja vielä parempi lähtökohta olisi tietysti tarttua alkuperäislähteeseen eli Uuteen testamenttiin ja antaa sen vakuuttaa. Miksi käyttää välikäsiä, siis ihmisten ajatuksia Raamatusta, kun voi lähestyä suoraan itse ilmoituksen antajaa?
Jos nyt käytäisi vähän sanasotaa. Onko yllä oleva pieni näyte tarkoitettu Enebusken luettavaksi? Mitä sillä halutaan sanoa . Onko sellainen kieli ja muutkin repliikit tässä ketjussa dialogia?
”Kuule Enebuske. jos haluat taivaaseen niin et pääse sinne tekemällä lain(?) tekoja.( Mikä se sellainen laki on? Juutalaisten puhtaussäännötkö Mooseksen kirjoista?) Sitä paitsi sinun on tultava pyhäksi ( mitä sillä tarkoitetaan?) niin kuin Jumala on pyhä. Sinun on rakastettava sellaista mitä Jumala rakastaa ja vihattava sellaista mitä’ Jumala vihaa. Kyllä sellaiseen kykynet koska apostolit sitä vaativat”
Mikä tuossa Roseniuksen tekstissä on armoa? Kristinuskon sisällä olijat tietävät armosta mutta entä ulkopuolella olijat? Enebuskekaan ei sanallakaan ole ”kerjännyt ” sitä. Viimeinen lauseko jossa perinteellisesti todetaan että Kristus on kuollut puolestamme?
Mielestäni juuri tällainen keskustelu osoittaa miten huonosti kristityt ovat varustautuneet kohtaamaan maailman ja sen edustajia. Kun kielenkäyttö jää jo uskovaisten sisäpiirin kieleksi.