Elämänsynty.

Kirkon kristillisen uskon mukaan kaikkivaltias Jumala loi maailmakaikkeuden ja olemaasaolon elämän. Ja tämä tapahtui noin kaksisataatuhatta vuotta sitten. Tällöin ensimmäinen ihminen kirkon muaakaan tuli Aatamina kuvaan mukaan.

Nykyisen tutkimustulosten mukaan maailmakaikkeus on saanut alkuunsa miljardeja vuosia sitten. Ja elämä on saanut alkunsa jo miljoonia, miljardeja, vuosia sitteen. Jos niin sanottu kirkon opin JUmala on olemassa niin hän on luonut elämän planeetallamme ilman meitä ihmisiä.

Olen valmis perusteellisempaa käsitystäni.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Heprealaisen rabbi Accon (1400-luku) mukaan maailmankaikkeus syntyi suuressa leimauksessa (Bezeq) noin 13 miljardia vuotta sitten. Tähän käsitykseen hän oli päätynyt Raamatun osiin jaettujen ajoitusten perusteella.
    Kabbalistit,jotka edustivat heprealaista lukeneistoa ja älymystöä, esittivät hienosti, että Korkein oli antanut olevuudelle ensin mahdolisuuden supistamalla (tsimtsum) oman rajattomuutensa rajalisiksi tiloiksi,jossa aineellista luotua olemassaoloa voisi ilmetä:

    Ein Sof ja Tsimtsum
    Kabbalistisessa perinteessä Luojaa kutsutaan nimellä Ein Sof (tai Eyn Sof), joka tarkoittaa ”ilman loppua”. tai ”ei mikään lähde” Korkein on olemassa kaiken tilan, ajan ja rajoituksen ulkopuolella. Luoja on loputon ja rajoittamaton ja on kaiken täydellisyyden lähde. Luodakseen ”paikan” luomista varten ja muodot, joissa erilliset olennot ovat olemassa, Luoja joutui rajaamaan paikallisesti rajattomuutensa.. Tsim Tsum ylläpitää rajojen ja rajoitusten paikkoja, niin että titetämämme universumi voisi syntyä.

    • Jatkuu: Luomisen symboliksi tuli kabbalistisesti erityisesti ympyrän suhde halkaisijaan eli Jumalaksi tai jumailiksi käänetty heptreansana elohjim ts. el hajjmim/elävät liikuttavat voimat’ . Elohjim onki 31415 eli Pii.
      Mukana on myös ympyrän suhde pisteeseen, sillä halkaisija ku1kee pisteen Kautta ja toisaalta koko ympyrä on vain laajentunut piste. Voimme kuvitelia heprealaisen oppineen mietiskelleen seuraavasti:
      ’Varmaankin maailmankaikkeus on ollut alkuun äääretön ja rajaton. Ja täysin tyhjä. Se on ollut ajn suph, siis ei mikään. Mutta sitten tyhjyyteen on Jumalan Lausumaton nimi lausunut ”jotain”. Tämän ’jonkun’ on täytynyt olla suurempi kuin piste, joka on olematon, mutta koska se on olemassa ja se kuitenkin on äärettömän pieni on sen oltava ympyrä tai pallo. Mutta koska se on ympyrä tai pallo voi sillä aina olla myös halkaisija. Mutta koska sillä voi olla yksi halkaisija, voi sillä olla lukemattomia halkaisijoita. Näin halkaisija kykenee ’luomaan’ luvusta yksi luvun kaksi ja myös kaikki muut luvut. Näin Pii kykenee luovana lukuna kulkemaan kaikkeudessa sen kaikissa ilmenevissä olioissa mikrokosmoksesta makrokosmokseen. Pii on luova luku, olkoon se siis kuvaamassa kaikkia luovia ’eläviä voimia’, monistavia ja liikettä synnyttäviä tai itsessään omaavia voimia.
      Kabbalistisissa teksteissä tätä prosessia kuvataan siis kutenedellä näytin tsitsumin vuodattumiseksi.

      Elohjim voidaan gematristisesti nähdä paitsi siis luomisen alkua kuvaavana voimasanojen keskittymänä, myös luomisen lopputul oksena, sillä ELOHJIM-sanan lukuarvo 86 on analoginen – sattumaa tai ei – alkuaineiden jaksottaisessa järjestyksessä viimeisenä tulevan luonnollisen alkuaineen radonin, jonka järjestysluku on 86, kanssa. Radon kuuluu ns. inertteihin jalokaasuihin eikä ota enää vastaan eikä luovuta kehältään elektroneja, ei tee siis enää kemiallisia yhdisteitä. Näin se on tavallaan tullut täydelliseksi. Pii-ympyrä onkin esoteerisen ajatusmallin eräs peruskuvioita, ja malli on otettu luonnon täydellisyyteen 1ähinnä liittyvistä piirteistä.

    • – Niin , minusta Raamatun luomiskertomuksen tulkinta kehyksenä nykytieteen – fysiikan luonnonlakien selityksille voidaan tiivistää lauseeseen , Jumala loi tämän ihmiskunnan vviljelemään ja varjelemaan elämään täällä Tellus planeetalla.Energian alkuperä mysteeri nykyfysiikalle.
      …..
      – Ed. kommentissa hebrealaisen rabbi Acconin (1400 – luku) esitäämä’n …suuren elimahduksen …tapahtuminen n.13.0 mrdia vuotta sitten , jossa ääretön …oli Korkeimman tahdosta supistettu äärelliseksi, ” jotta laajeneva ja supistuva maailömankaikkeuden syklisyys voi loputtomiin jatkua.(vrt YST – sdupostuva – laajeneva pallo/euklidinen geometria)

      – Nykyfysiikka tinnetusti tietää, että ajan suhteellisuus alkoi siinä kvanntti – HBB:ssä n. 13,8 mrdia c – vuotta sitten.
      – Yleinen suhteellisuus teorihan muutti Newronin ikuinen eetteri, ikuinen aika , mekaniikka, käsitteitä ajan (c valon nopeus) sekä aika – avaruuden – energian – massan , atomin perushiukkasten , partikkelien sähkömagneettisten kenttien vuotovaikutuksiksia koordinaatisto suhteellisuudeksi havaitussa universumissa.

      – Rabbin ääretön äärelliseksi on sama kuin Einstein – de Sitren maailmankaikkeuden malli;

      —tilavuus …ääretön, tiheys p =p.c , geometria;euklidinen.

  2. ”Ja tämä tapahtui noin kaksisataatuhatta vuotta sitten. Tällöin ensimmäinen ihminen kirkon muaakaan tuli Aatamina kuvaan mukaan.”
    ”Olen valmis perusteellisempaa käsitystäni.”

    Olisi hyvä kuulla nämä perustelut siitä, mikä antaa varmuuden ihmisen tulleen maapallolle kaksisataatuhatta vuotta sitten. Tuliko ensin elävä solu sattumalta ja siitä evoluutio kehitteli ihmisen, vai loiko Jumala yhdessä päivässä ihmisen, tämä on ainakin Raamatun opetus.

    Ihmisen olo maapallolla on nykyisen tiedon mukaan enemmän tuhansissa vuosissa, kuin sadoissatuhansissa. Ihminen rapputuu sellaista vauhtia, että jos puhutaan sadoistatuhansista vuosista niin ihmislaji oli kuollut ensimmäisien tuhansien vuosien aikana sukupuuttoon.

    • 200 000 vuota on aivanliian pieni aika, ihmine on ollut maapallolla luultavimminnoin 18 miljoona vuotta, kuten teosofit esittivät intialaisiin aikakirjoihin perustanen jo 1800 -luvulla.
      Ja onhan löydetty ihmisjäänteitä ainakin 1, 5 miljonan vuoden takaa.

    • Tässä lähteet ovat tuhansien arvostettujen tiedemiesten, tutkijoiden , kirjoitukset ja käsitykset.

  3. Ihmisen solun jakaantuessa syntyy aina virheitä, mutta solussa on korjauskoneet jotka korjaavat virheitä, mutta ei kaikkia saada korjattua. Tämän löydön takia pari tutkijaa saivat Nobelin, koska he löysivät korjauskoneet, joten siinä on tieteellisesti todistettu se, että ihminen rappeutuu, tämä on tosiasia.

    Sairauksia on ihmisillä yli kolmekymmentä tuhatta ja joka sukupolvi saa niitä lisää sellaista vauhtia, että ihmisten ikä ei voi olla kuin tuhansia vuosia. Jotkut asiantuntijat sanovat että ikä voi olla enintään kymmenen tuhatta vuotta, jotkut taas vähemmän.

    Solubiologian tutkimus on antanut ihmisiän määritelmään parhaan vastauksen.

    • Höpöhöpö Kauppinen. Ei tule mieleesi, että jos joku taimikkosi tuhoutuu voit aina istuttaa uuden, jos siemeniä on.
      Heprealaisten rabbienmukaan Genesiksen Adam ei ollut ensimmäinen ihminen vaan ihmiskuntia oli ollut jo ennen häntä monta, sillä Geneiksenoikea käännöäs kuluu: ja maa t u l i autioksi ja muodottomaksi.

    • Kallevi: ”että ihmisten ikä ei voi olla kuin tuhansia vuosia”

      Jaa, mulle riittäis varsin mainiosti about 100 vuotta.

    • Kalevi: ”Sairauksia on ihmisillä yli kolmekymmentä tuhatta ja joka sukupolvi saa niitä lisää ”

      Eivät sairaudet mihinkään lisäänny, dagnostiikka vain kehittyy ja ennen tuntemattomille sairauksille saadaan nimet ja syntymekanismi (näin ollen myös niiden torjuminen ja niistä paraneminen tietenkin myös paranevat ja ihmisten eliniänodote koko ajan kasvaa). Ennen yleisin kuolinsyy oli ”vanhuuden heikkous”. Nykyään kuolinsyyllä on tarkka tieteellinen nimi.

  4. ”Kirkon kristillisen uskon mukaan kaikkivaltias Jumala loi maailmakaikkeuden ja olemaasaolon elämän. Ja tämä tapahtui noin kaksisataatuhatta vuotta sitten. Tällöin ensimmäinen ihminen kirkon muaakaan tuli Aatamina kuvaan mukaan.” Sellainenkin on aivan yhtä kristillistä, että uskoo Jumalan luomistyön alkaneen miljardeja vuosia sitten ja jatkuvan edelleen. Raamatun luomiskertomuksen ymmärtäminen vertauskuvalliseksi kertomukseksi on myös kristillisen uskon mukaista. Näin Aadam on kuva jokaisesta ihmisestä eikä vain jostakin tuhansien vuosien takaisesta esi-isästä.

    • Tuohon voi vaikka kommentoida, että Jumalan luomistyö jatkuu edelleen ilmastomuutoksen merkeissä. Käsitys vertauskuvannollisuudesta voi sisätöö mitä takansa. Kristillisen, kirkon, uskon mukaista.

    • ”Käsitys vertauskuvannollisuudesta voi sisätää mitä takansa.” Tämä on mielestäni paha harhakäsitys. Vertauskuvilla on usein mahdollista esittää syvällisiä asioita tarkemmin ja tajuttavammin kuin monisanaisilla erityiskäsitteitä käyttävillä luennoilla.

  5. Raamatun mukaan luominen tapahtui kuudessa päivässä (päivä 24 tuntia) jos tämä on vertauskuvallista niin vertauskuvaksi voidaan sitten nimittää Raamatussa mitä tahansa kohtaa. Jos Luoja olisi tarvinnut miljoonia vuosia luomiseen, niin pieneksi tekijäksi silloin Jumalan tekisimme, tosin monen maailmankatsomukseen se kyllä sopisi.

    Evoluutioksi käsitetään saman heimon sisällä tapahtuvaa lajien lisääntymistä, mutta jo alusta saakka on kantalajien perimässä ollut tämä mahdollisuus, että laji saa uusia ominaisuuksia ulkoisten olosuhteiden takia. Esimerkiksi koirarotuja ihminen saa risteyttämällä vaikka kuinka paljon, mutta kaikki muuntelu tapahtuu heimon sisällä.

    Evoluutio ei voi esimerkiksi risteyttää kissaa ja koiraa, koska niiden alkuperäisessä perimässä siihen ei ole luotu mahdollisuutta. Jos nyt sanotaan, että luomista tapahtuu edelleen niin silloin pitäisi koira ja kissa risteyttyä keskenään, mutta kun ei käy, eikä se käy muidenkaan eläinheimojen kohdalla.

    Tiede koettaa selittää, että mutaatiot mahdollistavat uusien eläinheimojen syntymisen, mutta mutaatio on aina virhe, joka johtaa lajin heikkenemiseen koska saa perimäänsä sairautta ja muita kielteisiä ominaisuuksia, tämäkään selitys ei toimi. Mutaatio ei kumminkaan tuo uutta eläinheimoa, vaan esimerkiksi kissa pysyy kissansukuisena eläimenä niin kuin koirakin koiransukuisena.

    • Tämä ns kreationistinen käsitys on varmaankin jo kaikille tuttu. Sitä ei kuitenkaan tule pitää ainoana kristitylle sopivana totuutena. Jos ymmärtää evoluution Luojan työvälineeksi, nuo Kalevi Kauppisen talonpoikaisjärjellä hyvin perustellut rajoitukset menettävät merkityksensä.

    • ”Jos tämä on vertauskuvallista niin vertauskuvaksi voidaan sitten nimittää Raamatussa mitä tahansa kohtaa.” Raamatun vertauskuvallisella tulkinnalla on pitkät perinteet. Kirjaimellinen tulkinta lienee 1900-luvun alun tuote.

  6. ”Raamatun vertauskuvallisella tulkinnalla on pitkät perinteet. Kirjaimellinen tulkinta lienee 1900-luvun alun tuote.”

    Jeesus puhui vertauksilla, jonka takia asia oli hyvin,ymmärrettävissä, mutta vahassa testamentissa ei vertauksia käytetty.

    Jeesus on paras asiantuntija vanhan testamentin tulkitsija, esimerkiksi siinä kun hän sanoi, ettekö ole lukeneet että Jumala loi Adamin ja Evan mieheksi ja naiseksi, ei hän sanonut että luominen tapahtui miljoonien vuosien aikana apinan sukuisesta eläimestä.

    Jos ihminen on kehittynyt apinasta, niin missä vaiheessa tapahtui sitten syntiinlankeemus, aivan mahdoton ajatuskuvio. Kyllä Raamattu on niin pyhä kirja ettei sitä pitäisi vääristellä.

    • ”mutta vahassa testamentissa ei vertauksia käytetty.”

      Ja tätähän sinä et tiedä. Tosiasiallisesti Vt on täynnä allegorioita, metaf oria, emblemejä ja symboleja sekä lukuisia salakirjoituksia ja peitekieliä. Lue nemmän heprealaista akateemista tutkimusta niin luulet vähemmän.

    • ”Jos ihminen on kehittynyt apinasta, niin missä vaiheessa tapahtui sitten syntiinlankeemus? Aivan mahdoton ajatuskuvio.” Ihmisen evoluutio ihmisapinasta ensin apinaihmiseksi ja sitten alkuihmiseksi on uskoni mukaan sitä, mitä luomiskertomus kuvaa ’maan tomusta muovaamiseksi’. Jossakin vaiheessa Jumala puhalsi ihmiseen elävän hengen; toisin sanoen ihmisestä tuli hengellinen olento, jolla oli yhteys Luojaansa. Syntiinlankeemuskertomus kuvailee tuon suhteen muuttumista yksinkertaisesta luottamuksesta kapinan kautta särkyneeksi ja jännitteiseksi. Yhteys kuitenkin säilyy.

    • Martti Pentti :”Jossakin vaiheessa Jumala puhalsi ihmiseen elävän hengen; toisin sanoen ihmisestä tuli hengellinen olento…”

      Luettu perinnöksi saadusta Raamatusta, joka on painettu Orpokodin kirjapainossa Hallessa (Saale):

      ”Niin on myös kirjoitettu: ”Ensimmäisestä ihmisestä Adamista tuli elävä sielu,”viimeisestä Adamista tuli eläväksitekevä Henki. Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se mikä on luonnollista, on ensimmäinen, sitten on se mikä on hengellistä. Ensimmäinen ihminen oli maasta, toinen ihminen on Herra taivaasta. Mimmoinen maallinen on, semmoisia ovat myöskin maalliset, ja mimmoinen taivaallinen on, semmoisia ovat myös taivaalliset”. (1. Kor.15:45-48)

      Dialektinen materialismi ja sen kulttuuriperimä kasvatusoppeineen ja uskontunnustukseensa uskomattomine pappeineen ei huomioi millään tavalla, että tuo kehityskaari näkyy myös lapsen kasvamisessa aikuiseksi, koska heidän uskonsa kohteina olevat filosofit Marx ja Engels edustavat pelkkää ”universaalia inhimillistä intressiä”.

    • Kalevi: ”Jos Raamatun tekstiä alkaa epäillä, niin sitten voi epäillä kaikkea ja vielä itseäänkin”

      Niin pitääkin. Ilman epäilyä ei kehitys kehittyisi eikä sivistys sivistyisi. Epäily ja kriittisyys ovat kaiken kehityksen äitui ja isä.

    • kimmo wallentin :”Niin pitääkin. Ilman epäilyä ei kehitys kehittyisi eikä sivistys sivistyisi—”

      Kuulutko sinäkin filosofi Marxin ”opetuslapsiin”? Yksi heistä kehotti Tiedonantajassa ”epäilemään kaikkea”.

  7. ”Jossakin vaiheessa Jumala puhalsi ihmiseen elävän hengen; toisin sanoen ihmisestä tuli hengellinen olento, jolla oli yhteys Luojaansa. Syntiinlankeemuskertomus kuvailee tuon suhteen muuttumista yksinkertaisesta luottamuksesta kapinan kautta särkyneeksi ja jännitteiseksi. Yhteys kuitenkin säilyy.”

    Raamattu kertoo että Jumala loi ihmisen yhtenä päivänä omaksi kuvakseen. Jos ihminen kehittyi miljoonien vuosien aikana, niin silloin olisi pitänyt Jumalan tehdä apinasta oma kuva. Ei oikein mene järkeen, paremminkin tuntuu milekuvituksen tuotteena.

    • ”Raamattu kertoo että Jumala loi ihmisen yhtenä päivänä omaksi kuvakseen.”

      Ei kerro, Raamattu kertoo että elohimit tekivät ihmisen verenkuvansa kaltaisuudessa.

    • Ihminen on tuskin biologisena olentona Jumalan kuva sen kummemmin kuin mikään muukaan olento. Kyyhkystä tosin käytetään Hengen symbolina ja karitsaa Kristuksen symbolina. Ihminen on Jumalan kuva uskoakseni niin luonnon asettamat rajat ylittävän älynsä että ikuisuuteen suuntautuvan kapauksensa vuoksi, lyhyemmin henkisen ja hengellisen laatunsa perusteella.

      Muuten olen sitä mieltä, että apinoiden halveksiminen ei tee oikeutta noille kekseliäille eläimille.

Suni Reino
Suni Reino
Uskon rehelliseen ja realistiseen Jeesuksen sanomaan. Kirjoitin kirjan " Kristinuskon kirja " 2010, josta käsitykseni ovat huomattavasti tarkentuneet perustan ollessa sama. Minusta saatietoa Googlesta haulla " Reino Suni ", josta osoite muuttunut ja yritykseni lopetettu. Koulutukseltani Ekonomi ja minua voi lähestyä e-mailin kymp.net kautta. Elämäni hallinnassani aktiivisen liikuntaharrastuksen myötä mutta yksinelo ei sovi minun mentaliteettiin etenkään kun lapset perheineen asuvat muualla.