F. G. Hedbergin Elämänsanoja. Valda Livsord av F. G. Hedberg.
”Minun sieluni janoo Jumalaa, elävää Jumalaa. Milloin saan minä tulla Jumalan kasvojen eteen?” (Ps. 42:3) ”Min själ törstar efter Gud, efter den levande Guden. När skall jag få träda fram inför ditt ansikte?” (Ps. 42:3)
Tämä on Koran lasten opetus kaikille kiusatuille Herran uskovaisille. Detta är Koras söners längtan och bön och en lärdom för alla sanna kristna.
Sillä kaikkien, jotka rakastavat Jeesusta Kristusta, täytyy täällä myös kärsiä murhetta ja joskus vainoakin Herransa seuraamisessa – uskon koetukseksi ja lihan kuolettamiseksi. Ty alla som har Jesus Kristus kär måste även ibland känna bedrövelse och uppleva förföljelse under sin vandring med Frälsaren. Till trons prövning och köttets dödande låter Gud sådant ske.
Mutta raskain on se sisällinen risti, kun Herra meiltä salaa armokasvonsa ja antaa meidän kärsiä hengellistä kuivuutta. Särskilt svårt är det inre lidandet, då Herren gömmer undan sitt nödefulla ansikte och låter oss drabbas av andlig torka.
Sillä eivät ulkonaiset vaivat eivätkä vainotkaan silloin vaikeilta tunnu kun Herra on lähellä. Ty yttre svårigheter eller förföljelser är inte så kännbara, då Herren är nära.
Mutta kun hän salaa itsensä kiusauksen aikoina, silloin on sieluparka aivan peloissaan ja heikko kestämään tämän maailman myrskyjä ja tahtoo pian uupua niihin. Men om han under frestelser och prövningar gömmer sitt ansikte, då är den arma själen rädd och svag att stå emot världens stormar och vill snart ge upp.
Sillä uskovan sielun voima ja kerskaus on ainoastaan Herrassa, ja ilman häntä ei sielulla ole mitään muuta edessään kuin heikkoutta ja kuolemaa joka puolella. Ty den troende själen har all sin kraft och berömmelse i Herren allena. Utan honom har hon endast svaghet och död på alla sidor.
42. psalmista näemmekin tämän selvästi. Se alkaa näin: ”Niinkuin peura halajaa vesipurolle, niin minun sieluni halajaa sinua, Jumala. Minun sieluni janoo Jumalaa; elävää Jumalaa. Milloin saan minä tulla Jumalan kasvojen eteen?” I den 42. psalmens inledning ser vi också detta klart: ”Såsom hjorten trängtar till vattenbäckar, så trängtar min själ efter dig, o Gud. Min själ törstar efter Gud, efter den levande Guden. När skall jag få komma och träda fram inför ditt ansikte?”
Joka ei koskaan ole autuuden sanasta uskossa katsellut Kristuksen armokasvoja, hän ei ikävöikään niitä. Den som aldrig i tron har sett något av Kristi nådefulla ansikte i evangeliet, längtar naturligtvis inte heller därefter.
Mutta mitä suuremmassa määrässä olet maistanut Herran armoa ja rakkautta, sitä kovempi on kaipuusi, kun hän hetkiseksi salaa sinulta kasvonsa. Men ju mer du smakat av Guds nåd och kärlek, ju svårare upplevs saknaden, när han någongång gömmer sitt ansikte för dig.
Niinkuin peura halajaa vesiojille, niin ikävöi silloin sielusi elävän Jumalan luokse, joka Jeesuksessa Kristuksessa on sinulle tutuksi tullut, ja niin ikävöit sinä vieläkin saada nähdä hänen armokasvojaan sekä haluat pian pääseväsi vapaaksi koko synnin ruumiista, saadaksesi iankaikkisessa elämässä lakkaamatta katsella häntä kasvoista kasvoihin. Såsom hjorten trängtar till friskt vatten, så längtar din själ då efter den levande Guden som du har lärt känna i Jesus Kristus. Du längtar att snart åter få se hans nådefulla ansikte, längtar att snart bli fri från hela syndakroppen för att i det eviga livet få se Frälsaren ansikte mot ansikte utan avbrott.
Mutta mitä teet? Men vad är att göra? Sinun täytyy kuitenkin vielä vähän aikaa viipyä täällä vieraalla maalla ja oppia luottamaan Herran armolupauksiin, myöskin kiusauksen ja kuoleman synkässä laaksossa. Du måste dock ännu en liten tid dröja här i främlingslandet och lära dig förtrösta på Herrens nådelöften, även i prövningens och dödens mörka dal.
Sillä tätä ristin tietä on Jeesuksemme vaeltanut Isänsä kunniaan meidän edellämme ja meidän autuudeksemme, ja samaa ristin tietä on meidänkin hänen jäljessään ja hänen voittoonsa luottaen vaeltaminen; ristin kautta iloon! Vår Frälsare har själv före oss vandrat denna korsets väg till härligheten hos sin Fader. Han gick den för vår salighet skull. I förtröstan på Hans seger måste även vi vandra samma väg: Genom lidande till seger.
Niin älä siis tuskaannu Herran johdatukseen äläkä väsy, vaikka hän joskus kovasti kohteleekin sinua; sillä sulasta armosta ja rakkaudesta hän sen tekee, ja sitä suurempana on riemusi ja autuutesi vielä kerran ilmestyvä! Så tröttna då inte med Herrens ledning och ge inte upp, fastän han ibland ter sig hård och obarmhärtig! Av idel nåd och kärlek gör han vad han gör. Desto större skall också din fröjd och salighet bli, när den sedan uppenbaras i härlighet!
Niin tahdon tyytyen mä kilvoitella
ja toivoin pääsinpäivää vartoella;
Nyt tulkoon risti – se on hetken vaan,
mä kerran siitä iäks päästä saan.
Då är jag nöjd, då vill jag gärna strida;
Mig väntar fröjd invid min Jesu sida.
Kom gärna kors, du blir ej alltid mitt!
En liten tid – och sen är jag dig kvitt.
Elämänsanoja, kodin hartauskirja, Fredrik Gabriel Hedbergin (1811-1893) kirjoituksista koottuja päivittäisiä tutkisteluja, suomentanut K. J. Korpitie, pastori, s. 46, Helsingissä 1960, SLEY. Valda livsord för morgon och kväll, sidorna 56-57. Denna bok består av 62 särskilt utvalda stycken ur Fredrik Gabriel Hedbergs (1811-1893) livsord som undertecknad, Lars Nylund, har haft i uppdrag att språkligt revidera. Evangeliföreningens förlag, Vasa, 1997.
Täällä on kyllä ollut eräänlainen kirjoittamaton sääntö, että blogeja tulisi julkaista kerran viikossa. Mutta nyt viime aikoina olen kuitenkin julkaissut niitä useammin.
Jumalan armosta minä olen se, mikä olen. 1. Kor. 15:10.
Hurskaimman miehen ja suurimman syntisen välillä ei ole mitään muuta eroa kuin se, minkä Jumalan armo saa aikaan. Suuri teeskentelijä on sen tähden se, joka itseensä luottaen luulee olevansa vanhurskas ja halveksii toisia. Oikeamielisellä, kääntyneellä kristityllä on niin paljon tekemistä Jumalan ylistämisessä, uskon harjoituksessa ja hänen lihassaan vielä jäljellä olevien himojen masentamisessa, (Tiitus 2:11-12) ettei hänellä ole aikaa eikä halua lähimmäisensä tuomitsemiseen ja halveksimiseen. Ja jos hän vihdoin katsoo häneen ja hänen parantumattomaan mieleensä, tapahtuu se itkevin silmin ja kirvelevin sydämin ja huokauksin: Jumala kuitenkin kääntäköön sinut ja armahtakoon sinua, niin kuin hän on armahtanut minua.
Christian Scriver (1629-1693), Armoa armosta, s. 171-172, Sley, 1966. Sulku on allekirjoittaneen lisäys.
Tiituksen kirje:
2:11 Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
2:12 ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,
Mika
Kiitos ihanista Hedbergin sanoista.
Tack för de underbara ord, som Hedberg har skrivit.
Kiitos Jumalalle.
Kysymme, kenelle Jeesuksen verellään hankkima armo oikein kuuluu? Dogmaatikko Franz Pieper (1852-1931) vastaa: ”Sitä, kuinka välttämätöntä on, että armo on ilman muuta yleinen, ei ihminen tajua niin kauan kuin hän vielä ei ole sydämessään saanut kokea omantunnon kauhuja. Todellisessa synninhädässä (terrores conscientiae) ei ole lohtua mistään muusta kuin armosta, joka rajoituksetta koskee kaikkia syntisiä kuuluen yhtä hyvin ryövärille kuin Pietarille, portolle yhtä hyvin kuin pyhälle Neitsyelle, kuten Luther asian sanoo.”
Kristillinen dogmatiikka, s. 598, SLEY, 1961.
Isä on Kristuksen tähden lepytetty, myötämielinen ja suosiokas.
Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, s. 190, SLEY, 1957. Suosiokas tarkoittaa varmaankin suosiollista.
”Raamattuhan kauttaaltaan opettaa, että tuomion perustana ovat uskon teot; Jumala teoista näkee, kuka on vanhurskas.” (Kalevi Tanskanen, Jaakobin kirje, SLEY, 1986.) Näin hän selittää Jaakobin kirjeen lukua kaksi. Näin opettaa esim. Matteuksen evankeliumin luvun 25 loppu.
”Ja tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin” (Saarnaaja 12:7).
Elämän koko tarkoitus ei siis olekaan tämä lyhyt matka täällä, vaan jotakin paljon enemmän. Eteinen on kyllä samaa rakennusta kuin itse talo, mutta varsinainen asuminen tapahtuu sisähuoneissa. Sama koskee myös elämää. Tämän elämän maanpäällinen osa on eteinen, jonka kautta käydään sisähuoneisiin. Vajaasta saadaan siirtyä täydelliseen, puolinaisuudesta kokonaiseen. Ja tästä näkökulmasta alkaa ihmiselle hahmottua myös elämän mielekkyys uudella tavalla, ja kaikkeen tulee uutta sisältöä. Hänen kaipauksensa, ikävänsä ja ahdistuksensa saattavat johdatella häntä sille ovelle, jossa elämää, ikuista elämää, saadaan elää jo nyt.
Jeesus Kristus, joka oli myös mitä todellisin ihminen, teki ”maavierailun” aikoinaan tänne luoksemme. Hän tuli oveksi elämään. Hän sanoo: ”Minä olen ovi; jos joku minun kauttani käy sisälle, niin hän pelastuu.” (Joh. 10:9) Hänen suuressa suunnitelmassaan ei ole sivullisia, vaan jokainen ihmisyksilö on keskeinen. Jos yksi eksyy, häntä etsitään, jos joku kompastuu, hänet autetaan uudelleen nousemaan, jos joku väsyy, häntä kannetaan.
Erkki Leminen, Kirjeitä Kiusatuille, s. 45-46, Karas-Sana, 1980.
Pyydän esirukousta nuoremman siskoni puolesta, jolla on pitkälle edennyt rintasyöpä!
Herra auta ja armahda!
Todellakin meidän pitäisi jo tyytyä siihen, että Kristus pitää meitä opetuslapsinansa, palvelijoinansa, oppilainansa, tai että hän nimittää meitä ystäviksensä (Joh. 15:15). Kukapa ei ottaisi häntä herrakseen ja mestarikseen (Joh. 13:13; Matt. 23:10). Mutta hän korottaakin meidät ylemmäksi: hän ei tyydy nimittämään meitä noilla halvemmilla nimityksillä, vaan sanoo meitä veljiksensä (Joh. 20:17). Älkäämme siis koskaan unhottako tätä suurta lohdutusta! Muistelkaamme aina tätä rikassisältöistä, iankaikkista veljeyttä ja lohduttakaamme itseämme sillä kaikissa hädissä ja kuolemankin kohdatessa.
Martti Luther, Huonepostilla, s. 340, SLEY, 1945. Sulut ovat allekirjoittaneen lisäys.
Niin monia ja suuria eroavaisuuksia kuin Jumalan lasten välillä maan päällä onkin, on kuitenkin se, mikä heillä on yhteistä, paljon suurempaa ja arvokkaampaa. Huolimatta kaikesta erilaisuudesta ovat Jumalan lapset yhtä, sillä heillä on yhteisenä suurin ja ihanin kaikesta: Kristus ja usko häneen. ”Yksi ruumis ja yksi henki, niin kuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste, yksi Jumala ja kaiken Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa” (Ef. 4:4-6).
Kun pidämme mielessä tämän ykseyden, me voimme unohtaa kaikki eroavuudet ja kuin suuri sisarusjoukko tukea ja auttaa toisiamme vaeltaessamme kohti kotimaata, joka odottaa taivaassa meitä kaikkia. Amen.
C. O. Rosenius, Usko yhdistää, s. 132, SLEY, 1977.
Isoisäni serkku Eino Hjulgren oli aikoinaan erittäin kova ja innokas yhteisvastuukerääjä Porissa. Vielä 90-luvulla hän yksin keräsi yhtenä vuotena 30 000 mummon markkaa! Summa koostui varmaankin pääosin useista muutaman kympin lahjoituksista. Olen kyllä itsekin muutamana vuotena ollut kerääjä, mutta en päässyt lähellekään tällaisiin summiin.
Eräässä omakotitalossa eräs mies ei halunnut osallistua keräykseen, koska hänen mukaansa keräyksen tuloilla pystytään auttamaan niin harvoja ihmisiä maailmassa. En sanonut siihen silloin mitään. Nyt voisin sanoa, että kristitty iloitsee voidessaan auttaa yhtäkin ihmistä.