Millaisen päivityksen tästä sais? kyselee filosofian maisteri Sari Östman väitöstutkimuksessaan. Hänen mukaansa elämäkerronnasta verkossa on tullut monien vaiheiden myötä säännöllinen osa yhä useampien ihmisten arkea.
Kun elämäjulkaisijaidentiteetti sisäistetään, kirjoittaja saattaa huomata ajattelevansa elämää julkaisujen kautta ja pohtivansa, millaisen statuspäivityksen tästä voisi Facebookiin saada tai millaisen blogin raapustaa. Ne, joilla ei ole sana hallussaan, luottavat enemmän kuvaan, joka säästää heiltä 1000 sanaa otokselta.
Eihän tuollaisesta asiasta nyt olisi tarvinnut inttämään asti lähteä. Näkeehän sen nyt sokea Reettakin, että kyse on vain yhdestä tavasta tarkastella elämää. Ja aika aikansa kutakin. Intän vastaan, että persoonallisuusmuutokset eivät tule olemaan tällä alalla pysyviä. Hypnoosikin häviää viimeistään siinä vaiheessa, kun hypnotisoidulle tulee pissahätä.
Jos elämää ei katsella mistään perspektiivistä, niin silloin ollaan tuuliajolla. Maailma yleensä ja nettimaailma erikseen on varsin kaoottinen paikka. Itseään on osattava varjella virtuaaliselta saasteelta. Kristitty löytää kiintopisteensä Kristuksesta: mitähän Jeesus mahtaisi tässä tilanteessa tehdä?
Aikaisemmin saatettiin liian epärealistisesti asioihin suhtautuvalle ihmiselle huomauttaa, että hei, taidat katsella asioita aivan liian vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Tänään voisi monille mielipiteensä ilmaisijalle huomauttaa, että hei, ajattele vähän, mitä kirjoitat ennen kuin painat enteriä. Voimakkaan tunteen vallassa ei kannattaisi kirjoittaa yhtikäs mitään!
Lähtökohta kaikkeen nettijulkaisemiseen tulee pitää mielessä: Sen, minkä nettiin laitat, siellä se pysyy paremmin kuin nenä päässä. Sillä nenä ei pysy iankaikkisesti ihmisen päässä.
Nettimaailman perkeleellisen kova nopeus sokeuttaa. Hyvä huono esimerkki on vaikkapa se, että keskenään kisaavat iltapäivälehtemme käyvät ankaraa taistelua siitä, kumpi saa jonkin asian uutisoiduksi nopeammin. Kun olet kaksi minuuttia kilpakumppaniasi nopeampi, se tietää nettiversiollesi 200.000 klikkausta lisää. Kyseessä aikamoiset klikkausjournalistiset formula-ajot siis!
Sanonta Keskeneräisiä töitä ei pidä näyttää herroille eikä hulluille tuntuu netissäkin pitävän paikkansa. Jos kirjoittaisimme viestimme yhä käsin, niin siinä ehtisi paremmin miettiä messagemme Aloitusta, Käsittelyä ja Lopetusta. Korjatuksikin teksti tulisi varmaan useaan kertaan. Ja mietityksi sitä, kenelle tahdon sanottavani kohdistaa.
Valikoi siis huolellisesti, mitä luet, niin vältyt paitsi infoähkyltä myös mielenterveysongelmilta. Eivät asiat sinällään saa meitä pois tolaltaan, vaan sen tekee oma asennoitumisemme kyseisiin asioihin. Vihalla reagoiminen tulee selkäytimestä, sillä se kertoo pelosta. Sen sijaan myönteistä asennetta täytyy joskus hyvänkin aikaa etsiä. Mutta lopulta se löytyy, kun vain on aikaa ja tahtoa etsiä.
Kuvateksti: Myönteisesti ajatteleva elämäjulkaisija Ruttopuiston rovasti joutuu myös joskus toteamaan, että Kissan Viikset!
Hannu Kiuru :”Hypnoosikin häviää viimeistään siinä vaiheessa, kun hypnotisoidulle tulee pissahätä.”
Totta. Henk.koht. en edes vajonnut hypnoosiin yhdellä ”oikeaoppiseksi opettelun” pankkikurssilla, jossa työntekijöitä vaivutettiin hypnoosiin, että he olisivat tehokkaampia, eikä silloin ollut edes vessahätä.
Infoähkyltä välttyy mielestäni parhaiten, kun tarttuu kirjaan, eikä tv:n tai radion of-off- nappiin facebookista puhumattakaan ja ei osta pelkillä ”lööpeillä ja skuupeilla” rahastavia lehtiä.
Yksi ”lempparikirjoista” on yhä edelleen Raamattu, joka tarttui käteen jo yli 50 v. sitten. Olen kiitollinen siitä, että se on myös puolisoni ”lempparikirja”, vaikka hänet onkin harrastuksensa vuoksi leimattu julkisuudessa ”saatananpalvojaksi”.
Hmm. Netissä roikun varmaan joidenkin mielestä liikaa, mutta mitäs muita ihmissuhteita (tai edes sinne päin) sitä olisi täällä verkkarihousumaiden korvessa tarjolla?
Eksegeetti minussa kuitenkin herää: Raamattu ei ole kirja, vaan kirjakokoelma. Sen teksteillä on monta erilaista ja eri aikaan sijoittuvaa kirjoittajaa. Osa sopii tiettyyn elämäntilanteeseen, osa toiseen. Jotain lukee mielellään, osa vaatii pureksimista. Ei siis mikään helppo kirja luettavaksi. Osia siitä en millään suosittelisi iltalukemiseksi ennen nukkumaanmenoa.
Elias Tanni :” Osia siitä en millään suosittelisi iltalukemiseksi ennen nukkumaanmenoa.”
”Lempparikirja” ei tässä tapauksessa tarkoita sitä, että istuisimme nenä kiinni Raamatun teksteissä, vaan koko elämän jatkuvaa perusasennetta, mikä tarkoittaa sitä, että tavoitteemme on kaikissa valinnoissamme ”teoin ja totuudessa” noudattaa Raamatun ydinsanomaa, joka mielestämme on tämä :” ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.»
Asenne vaatii rehellistä omantunnon kuuntelemista ja kilvoittelua, mikä ei aina suinkaan ole helppoa eikä niin kauhean viihteellistäkään, mutta se on meidän valintamme.
Uutisten puolella uutisoitiin ”Se, mitä kerromme itsestämme verkossa, voi muuttaa jopa minuuttamme. Näin toteaa filosofian maisteri Sari Östman”.
Minulle ei oikein auennut tuon uutisen sisältö.
Kysynkin nyt Hannulta (joka on täällä verkossa kertonut elämästään yhtä ja toista) koetko että tuo kertominen on muuttanut sinun minuuttasi?
Östman puhui rooleista, jotka painuvat taka-alalle, kun ihminen alkaa omaksua elämäntapakirjoittajan roolia. Vai mikä se päällimmäisen roolin nimi Östmanin mukaan oli, sen mikä painaa kaikki muut roolit piiloon?
Salme: Vastaukseni kysymykseesi on oikeastaan tuossa blogin kolmannessa kappaleessa.
Runoilija voi jäsentää todellisuuttaan runoissaan, säveltäjä musiikissaan, valokuvaaja fotoissaan jne. Minun tapani on kirjoittaminen. Tässä elämänvaiheessa kaikki opittu, nähty, koettu, luettu ja ajateltu pyrkii pääsemään ulos sisimpäni ahtaista onkaloista.
Bloggaamisen perusjuju on se, että kirjoittaja antaa lukijoilleen muutakin kuin vain mielipiteitään. Jotakin persoonallisempaa. En koe tekeväni mitään paljastuksia, olen vain perusluonteeltani avoin.
Mitä noihin rooleihin tulee, niin niitä olen näön heikkenemisen myötä pyrkinyt karsimaan. En tunne tarvitsevani niitä enää. Haluaisin kaikille olla pelkkä oma itseni. En ole opettaja, johtaja tai terapeutti. No, pakinoitsija tahdon olla. Ja humoristi myös.
Pappeutta en pidä rooli(suoritukse)na. Pappeus jos mikä on muuttanut persoonaani enemmän kuin mikään muu asia maailmassa. Ja toivottavasti tuolla muutoksella olisi mahdollisimman paljon tekemistä Jumalan mielen mukaisen elämän kanssa. No, ainakin hän on saanut minut rautaiseen puoli-Nelson-otteeseen…
Kiitos Hannu tyhjentävästä vastauksesta. Minunkin mielestäni bloggauksistasi tulee esille aito ihminen, ei rooliensa vanki.