Eläköön Malmin hautuumaapappikokeilu!

Malmin seurakunta on saanut innokkeen lähteä kalastamaan ihmisiä, mikä onkin Jeesuksen oppilaitten perustehtävä. Olla arjen keskellä sellaisia lähimmäisiä, joiden lähellä toisten on edes pikkuisen helpompi uskoa Jumalaan.  Malmilla mennään sinne, missä ihmisiä liikkuu paljon: Ostareille, turuille, toreille ja kenties aitovierillekin.

Kesäkaudeksi tätä etsivää työtä on ujutettu myös paikkaan, jossa ihmiset liikkuvat vähän (Taitaa olla pelkkä sanonta, että joku kääntyy haudassaan?). Kesähautuumaapapin tehtävänä Malmin hautuumaalla on olla niitten käytettävissä, jotka siellä silloin tällöin liikkuvat kahdella jalalla, ovat siis elävien kirjoissa. Pappi muita varten, kuuntelevana korvana. Auttavana kätenä. Lohduttavana rinnallakulkijana.

Koska tällaista tilaisuutta ei liene papille koskaan aikaisemmin Suomen Siionissa suotu, niin innostuin kirkkoherra Arikan  pioneeri-ideasta sen verran paljon, että päätin mielikuvissani asettaa itseni tuohon työhön. Toki vanhastaan tunnen kyseisen hautausmaan peräti hyvin (Lienee turha edes mainita, miksi!). Sieluni silmin näen itseni pitämässä hautausmaan Odotustilassa Ars moriendi-luentoja (Kuolemisen taitoa siis opettaisin), hartaushetkiä, hautuumaakierroksia. Jos yhtymällä ei ole varaa vuokrata meille paria golfkärryä käyttöömme, niin minä voisin polkea riksaa, johon mahtuu istumaan kerrallaan kaksi matkamiestä maan.

Keskusteluhetket hautuumaahenkilökunnan kanssa olisivat tietysti selviö. Sesonkiaikaan saattaisi tulla tarvetta jopa silloin tällöin tuurata heitä. Ja ylipäätään tutustua uudesta näkövinkkelistä näiden työhön.

Ei minulle tulisi nälkäkään, sillä vanhassa asemarakennuksessa – niin, Malmin asemalta on kulkenut pistoraide hautuumaalle joskus muinoin – toimii nykyisin kaikille avoin ravintola. Kun aloitin työni v. 1980, kyseisessä rakennuksessa toimi henkilökunnan ruokala. Nuorena pappina en sitä tiennyt, ja järkytyin pahanpäiväisesti, kun kanttorimme erään kerran ehdotti, että voisimmeko mennä Malmille vähän ennen siunauksen alkamista, kun hänellä on nälkä ja hautuumaalla saa niin hyvää lihaa halvalla. En tiedä miten päin olisin ollut, kun kaikki mahdolliset kauhukuvat kannibalismista alkaen pyöräyttivät silmäni ja vatsani nurin. ”E-en ole yhtään nälkäinen…!” sain soperretuksi vastaukseksi. Myöhemminkään en käynyt syömässä mainitussa paikassa. Mutta nyt mielikuvissani voisin tehdä senkin.

Yli puolet helsinkiläisistä siunauksista on tuhkauksia. Valtaosa uurnanlaskuista hoidetaan ilman pappia, selkeitten ohjeitten kera, tosin. Papittomuutta on selitetty kiireellä ja sillä, että hautuumaat ovat niin kaukanakin, etteivät papit millään kerkeä noihin tilaisuuksiin mukaan. Vaikka selitykset pitäisivätkin paikkansa, niin mielestäni tässä on kuitenkin kyseessä aikamoinen vinoutuma ja parannuksen teon paikka: Uurnanlasku on vielä hautajaistoimitus. Varsinaisissa hautajaisissa omaiset ovat usein niin poissa tolaltaan, että paljon menee ohi, mutta viikkoa myöhemmin ääni voisi olla jo kellossa toisenlainen, kun koolla ovat vain kaikkein lähimmät ihmiset. Aina jollakin olisi jotakin kysyttävää tai kerrottavaa.

Jos minä olisin maallikko näissä kirkollisissa asioissa ja hämilläni hautuumaalla uurna sylissäni, niin olisin kovasti otettu, jos ykskaks jostakin ilmestyisi pappi, joka kysyy, että saisinko luvallanne johtaa tämän rukoushetken!

Jos tämä hautuumaapappikokeilu onnistuu ja saa jatkoa, niin olisi siinä kyllä Helsingin Sanomillakin nikottelemista, kun aviisin täytyisi kertoa, miten Malmin hautuumaalla on kesällä keskellä viikkoa illan suussa hirmuinen ihmisryysis, kun ihmiset läheltä ja kaukaa tungeksivat Jumalan puistoon kuuntelemaan, mitä albaan pukeutunut pappi heille kertoo elämän tarkoituksesta, mielekkäästä elämästä, kaiken päämäärästä, hyvästä kuolemasta, taivaasta, iankaikkisesta elämästä ja autuaallisesta jälleennäkemisestä poisnukkuneitten rakkaitten kanssa.. Suuri ihmisjoukko ei tietenkään mahdu enää Odotustilaan, mutta kauniilla ilmalla voidaan olla pihamaalla. Ja illan päätteeksi vietetään yhdessä ehtoollista Malmin Isossa kappelissa, yhdessä jo perille päässeitten  eli riemuitsevan kirkon kanssa.

Ei, unelmat eivät saa kuolla. Eikä toivo. Kristittyinä parhaat aikamme  ovat vielä edessäpäin. Aamen.

 

Hesari kertoi hautuumaapappikokeilusta tälviisii:

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005731670.html

Malmin hautuumaan historia on kiinnostava:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Malmin_hautausmaa

 

7 kommenttia

  • Mielestäni hautuumaitten kappeleita olisi hyvä käyttää muihinkin tarkoituksiin kuin vain siunaustilaisuuksiin. Itse olen vienyt päivärippikoululaisia Hietaniemen hautuumaalle. On ollut mielenkiintoista pitää rippikoulutunti siunauskappelissa. Tai hartauksia pyhäinpäivänä. Yhden lapsenkin olen kastanut Hietsun uudessa kappelissa! Vanhemmat olivat silloin töissa hautuumaalla ja asuivat siinä viereisessä porttirakennuksessa. Vähän päänvaivaa miettiä, mitä laittaa kastepapereihin kastepaikaksi… ❤️

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Rippikoulualisille olisi hyvä opettaa myös se mitä hautajaisissa tapahtuu. Miksiköhän kovin harvoin kuulee, että nuoret olisivat päässeet tutustumaan siunaukseen ja hautaukseen. Ne asiat kuitenkin tulevat heille joskus ihan varmasti vastaan. Silloin olisi hyvä tietää miten arkkua kannetaan yms. Miksiköhän seurakuntatyön merkityksellisin osa- alue jää heiltä pimentoon. Kuolemaa nuoret kuitenkin paljon pohtii.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Malmin hautausmaa on kuin pieni kaupunki puistoineen. Siellä on niin kaunista. Sinne voi mennä hiljentymään rauhan ja kauneuden keskelle.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme: Kyllä. Kesällä. Kaukaisin hautapaikka, jolle olen kärryjen ja saattoväen kanssa paukkupakkasilla kulkenut, sijaitsi 1,2 kilometrin päässä kappelista. Sitten viipyminen haudalla ja kävely muistotilaisuuspaikkaan, niin johan oltiin jääkalikoita!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Joo, nimenomaan kesällä. Esim. joulun aikaan ruuhka on niin valtava, että ei meinaa päästä autolla eteen eikä taakse. Ja jos on loskakeli niin vettä menee kengät täyteen. Tuhansien kynttilöiden valomeri kyllä sitten palkitsee vaivan näön.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kävin vähän aikaa sitten Valamon hautuumaalla moikkaamassa Pentti Saarikoskea. Hautuumaa on luonnonvaraisena täydellinen vastakohta luterilaisille Jumalan puistoille. Ja luonto iskikin oitis kimppuuni kolmen miljoonan hyttysen muodossa. Oli tarkoitus etsiä pari muutakin hautaa, mutta olikin lähdettävä suin päin pakoon liian ylivoimaista vastustajaa…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru
    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121