Elääkö kirkkokin omassa kuplassaan ?

Jussi Rytkönen kuvaa Perustan opintopäivien osallistujia kolumnissaan niinä : "jotka kokevat kirkon teologian ja spiritualiteetin menneen entisen Volgan tavoin ryskyen ojaan ja lepikon puolelle."

Ikään kuin tuo joukko eläisi omassa kuplassaan ja vailla todellisuuspohjaa.
Samalla hän kuitenkin saa kuulla siellä että, se on paikka jossa, yhä saa jotain hengellisesti rakentavaa.

Jotain perustavaa laatua pielessä kirkon toiminnassa täytyy olla, kun moni jää turhaan kaipaamaan uskonelämää rakentavia puheita kirkossamme. Hengellisiä rakennusaineita harvoin on kirkossa saatavana. Jopa Jumalasta - ja inkaisuudesta kuuleminen on harvinaista. Saatikka sitten muista uskonelämän perusrakenteista.

7 kommenttia

  • Pekka Väisänen sanoo:

    Kyllä, jotakin on pielessä kirkkomme jättäessään kertomatta Uskontunnustuksemme mukaan seurakuntajäsenyyden harjoittamisen asiasta kuten Tunnustuksessamme yhteen ääneen lausumme. Olisiko tämä sitä kirkkopolitiikkaa jolloin rivijäseniä ei haluta häiritä.

    Onko osallistumaton rivijäsenyys pelastavaa Uskoa. Tähän tietenkään Piispammekaan eivät halua vastata kohteliaisuudestaan maksavia jäseniä kohtaan vaan ehkä totevat Armon riittävän kaikille.

    Sensijaan Katolinen sakramenttioppi näyttää ainakin yhtä Piispoistamme kiinnostavan. En ole kuitenkaan huomannut asiaa ettei Katolisen kirkon Ehtoollisen vastaanottamista edelleen kirkkomme papilta voisi katsoa hurmahenkisyyden tavoittelemiseksi ja näin kirkkokurin piiriin kuuluvaksi asiaksi. Hurmahenkisyyshän tässä tarkoittaa korkeamman hengellisen substanssin tavoittelemista. Ehkäpä ko. Piispa nyt on mukana vuosittaisella Vatikaanin tervehdysmatkalla jjolloin kiusauksia saattaa tulla vastaan.

    Nyt eläköinyt Piispa Salmi teki historiaa ottaessaan aikanaan vastaan Katolisen Kirkon Ehtoollisen sakramentin. No, ei siitä kukaan valittanut, ja Hän Itsekin asiaa kuvasi vilpittömän ihanaksi kohtaamiseksi ja jaoksi.

    Niin, onko kirkossamme kuplaa. Jo Emeritus Huovisen aikana lähentymisen asiasta Katoliseen Kirkkoon saimme lukea julkistuksista kohtaamisissa, joista ja joiden asiasisällöstä ei kerrottu mitään. Tämäkö on julkinen kirkko, kaikille, niin opissa kuin rakkaudessa, mutta ketä tai keitä kohtaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Kirkossa on käynyt jollain tasolla siten, että ehtoollisen sakramentti (Ruoki minun lampaitani) on jäänyt vain ehtoollisen jakamiseen, mikä on itsessään hyvää ja oikein, mutta Paavali opetti lampaita yötä päivää ja vahvisti lamapaiden uskoa.

    Onko Kirkossa unohdettu ”Sanan opettamisen” merkitys? Ruotsissa on jo käynyt siten, että Kirkkoväki hakee kirkosta vain sosiaalipalvelut (häät ja hautajaiset) ja Leipä haetaan muualta. Onko Suomessa käymässä samoin? Tällaiset ”Perustan” tapaiset opintopäivät loppuvat viimeistään silloin, kun Kirkossa kielletään Raamatun opettaminen ja vaaditaan sekulaaria Raamattu käsitystä kaikilta papeilta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tätä en kyllä pitkän linjan kirkon palvelijana allekirjoita, vaikka itsekriittisyyttä pitääkin oikeasti harjoittaa: “Jotain perustavaa laatua pielessä kirkon toiminnassa täytyy olla, kun moni jää turhaan kaipaamaan uskonelämää rakentavia puheita kirkossamme. Hengellisiä rakennusaineita harvoin on kirkossa saatavana. Jopa Jumalasta – ja inkaisuudesta kuuleminen on harvinaista. Saatikka sitten muista uskonelämän perusrakenteista.” Kirkossamme eli seurakunnissamme pidetään noita asioita esillä hyvällä tavalla joka viikko.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    “Kuinka usein kuulen nykyisin hyvän saarnan, jossa raskaita ristejään raahaavaa, hengellisesti epäonnistunutta rohkaistaan sodassa syntiä, kuolemaa ja Perkelettä vastaan – tai osoitetaan selvästi oikean ja väärän ero?” (Jussi Rytkönen)

    Lutherille Paholainen oli vielä persoonallinen vastavoima. Rolf Sons toteaa kirjassaan Luther ja vapauttava usko, “ettei valistuneessa maailmankuvassa ole enää tilaa Paholaiselle”.Mikäli näin on, niin sitten ei ole myöskään rohkaisua syntiä, kuolemaa eikä Perkelettä vastaan.

    Luther puolustaessaan Raamatun sanaa ja arvovaltaa oli varsin suorasukainen; todeten mm. “Ken haluaa kuulla Jumalan puhuvan, lukekoon pyhää Raamattua.” Näin se on myös nykyään, vaikkakin Lutherin “fanaattista” kuuliaisuutta Raamatulle ja hänen kristologiselle kaanonille taidetaan pitää tämän päivän raamattutieteiden valossa kestämättömänä.

    Näyttää kuitenkin vähän siltä, että uusi tietämys Raamatusta, sen tekstien synnystä, tekstitraditioista, ajanhistoriasta ja vaikutushistoriasta eivät ole ainakaan suuremmassa määrässä lisänneet uskoa Raamattuun Jumalan sanana, vaan lienee käynyt päinvastoin. Kirkot tyhjenevät. Tosin lienee muitakin syitä. Eilen erosi 106. Tänään enneuste on samaa luokkaa. Suomalaisista enää alle 70% kuuluu kirkkoon (eroakirkosta.fi sivuston mukaan). Kirkkoherra Turtiainen totesi eräässä lehdessä ev.lut.kirkon kannalta kriittisen pisteen olevan 50% kohdalla. Viron arkkipiispa Urmas Viilma totesi taannoin Suomessa vieraillessaan: “Katsoessanne Viron kirkkoa te katsotte tulevaisuuttanne”. Tuskin tätä toivomme.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Mikä on kupla jossa kirkko tällä hetkellä on, laittomuus, siis enää ei olisi kadottavaa syntiä vaan armo riittää kaikkeen. On kyllä todettava ettei näin aina ole ollut, siis historiasta voimme lukea kuinka kirkko on puolustanut lakia jopa kuolemalla eli on ollut syntiä josta on rangaistu kuolemalla.

    Mikä on evankeliumin vastaus, rakkaus on lain loppu, siis kun Jumalan rakkaus pääsee vaikuttamaan ihmisessä ei enää tarvita lakia suitsimaan vaan on sydämen halu elää Jumalan tahdossa. On siis löytänyt jotain niin arvokasta ettei halua sitä menettää,.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Toivo, pitkänlinjan kirkon palvelijana ja pappina, taisi närkästyä huonoista sanavalinnoistani. Se mitä kirjoitin juontaa tuolta vuoden takaa. Hämeenlinnassa toissa jouluna kuuntelin hartauspuhetta erään tutun papin kanssa. Ulkona sitten keskustelimme tuosta puheesta ja tuo pappi kertoi arvostavansa hartauspuheita, joissa puhutaan edes jotain Jumalasta ja iankaikkisuudesta. Käsitin hänen puheestaan , että usein hartauspuheiden aiheet otetaan muista aiheista. Se ei tietenkään takaa sitä, että puhe olisi hengellisesti rakentavaa, että näitä aiheita käsitellään. Ratkaisevaa on tietysti se, miten niitä käsitellään. En tarkoittanut Sitä, ettei kirkossa kuule rakentavaa sanaa lainkaan. Eilenkin kirkkoherra piti oikein hyvän saarnan. Hän käsitteli tekstiä. Pysyi aiheessa. Kertoi kokemuksiaan. Katsoi seurakuntaa. Opetti uskon perusasioita ym. Hieno kokonaisuus sinänsä. Ei noin hyvin rakennettuja saarnoja usein pääse kuulemaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Ei tietenkään sekään ratkaise sitä onko puhe hengellisesti rakentava, että saarna on hyvin rakennettu ja selkeästi esitetty. Kaivataan erityisesti sitä, että puhuja tulee kuulijan rinnalle, siihen hengelliseen taisteluun, jossa kuulija elää päivittäin ja kykenee tuomaan siihen Jumalan antaman avun. Senkaltaista apua ei kuulija tienkään osaa edes kaivata, jollei itse ole mukana hengellisessä taistelussa. Kuplassa elävä kirkko lienee sellainen, joka ei koe tarvetta olla mukana henkilökohtaisessa hengellisessä sodassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen
    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.