ei käy uskonto
Olen vuosien mittaan törmännyt eri viestintätilanteissa kieltoon "ei käy". Muun muassa taannoin kirjoittaessani maaseudun hankelehden johdantokirjoitusta siihen eksyi lause, jossa mainittiin maanviljelijä ja Luojan antimet, oli hankkeen toimitusryhmän kommentti heti "ehdottomasti tähän lehteen ei tule uskontoa eikä politiikkaa, tuo lause on poistettava".
Pari viikkoa sitten otin töissä keskustelun avaaamiseksi puheeksi, että ne on seurakuntavaalitkin tulossa, niin reaktio oli: "älä puhu uskonnosta täällä, se ei kiinnosta".
Tuorein ja hurjin tyrmäys tuli kuitenkin suunnitellessamme yhdistyksen puitteissa yhteiskunnallisen keskustelutilaisuuden (mukaanlukien kirkko) järjestämistä yhdistyksen profiilin nostamiseksi. Saimme yhteistyökumppanin kautta tilaisuuteen tarjolle kaksi piispaa. Ja mitä sitten tapahtuikaan. "Yhdistyksemme tehtävä ei ole pohtia minkään aatesuunnan merkitystä, vaan toimintamme on pitäydyttävä tiukasti voimassa olevaan lainsäädäntöön ryhtymättä sitä luomaan tai tulkitsemaan. Ei käy."
Kirkon edustajat leimattiin "aatesuunnan edustajiksi" ja, niin, miten tuo loppulause lakiin pitäytymisestä olisikaan vielä tulkittava. Turvalliseen yhteiskuntaan ilmeisesti ei kuulu kirkon opetukset.
Olen hyvin hämmentynyt.
57 kommenttia
Mielestäni ”maaseudun hankelehti” saa itse määritellä julkaisunsa sisällön ja jos he eivät halua sinne uskonnollista sisältöä niin se pitää hyväksyä niin kuin pitää sekin, että jokin toinen lehti saattaa haluta julkaista suuren määrän uskonnollista sisältöä.
Työpaikalla ihmisillä on täysi oikeus ilmaista, mistä aiheesta haluavat kahvipöydässä keskustella ja mistä eivät halua keskustella. Ei siitä pidä kenenkään loukkaantua, jos oma puheenaihe ei muita kiinnosta.
Samoin tuolla yhdistyksellä on oikeus päättää, mitä sisältöä he haluavat yhteiskunnalliseen keskustelutilaisuuteen. En oikein ymmärrä, miksi siitä pitää loukkaantua, jos sinne ei haluta piispoja paikalle.
Kirjoittajan pointti ei oikein aukea.
Helpottaisikohan pointin ymmärtämistä, jos ajateltaisiin näin: kirjoittaja haluaisi mainita Saatanan antimista maaseudun hankelehdessä. Sitä ei varmasti hyväksyttäisi, mutta olisiko tämäkin kristittyjen mielestä syrjintää?
Tai jos yhdistyksen järjestämään yhteiskunnalliseen keskustelutilaisuuteen tarjoittaisiin innokkaasti saatananpalvontaa edustavaa pappishenkilöä. Häntä tuskin huolittaisiin, mutta olisiko se kristittyjen mielestä syrjintää?
On sääli, ettei blogisti ole osallistunut keskusteluun. Olemme ehkä vallan harhateillä hänen ajatteluaan pohtiessamme, mutta nyt ei voi tietää varmaksi.
Usein asiat menevät sekaisin jo siinä vaiheessa, kun uskonnot ja usko sekoitetaan toisiinsa. Uskonto on yleensä ihmisen kehittämä kultti, kun usko taas liittyy ihmisen syvimpiin psyyken rakenteisiin. Mistä usko ihmiseen tulee, on taas kokonaan toinen kysymys.
Kaikki ihmiset ovat alkuisin jostain, jota kukaan ei lopulta voi tietää, siksi moni uskoo olevansa Luojan luoma, toiset taas uskovat siihen, että ihminen on alkuisin avaruuspölystä. Tekeekö usko ihmisestä uskonnolisen? Vai uskovaisen?
Onhan sekin uskoa, ettei usko mihinkään, mutta silti harva noin uskova kuitenkaan elää ja toimii uskonsa mukaan. Onko usko siis lopulta määräävä tekijä jokaisen ihmisen elämässä, niidenkin, jotka eivät tunnusta kuin itsensä kaiken aluksi ja lopuksi.
Kirjoittaja
Sirkku Laurila
Ikuinen ihmettelijä, nurkista hiottu vaan silti eteenpäin katsova kahden maan kansalainen, joka tuntee juuttuneensa terminaaliin.
‘”Yhteiskunnallinen keskustelutilaisuus’ lienee tyypillisesti mielipiteen- ja sananvapauden piiriin kuuluva tilaisuus.”
Siinä mielessä ettei ko. tilaisuudessa puhuvien puhuvien sananvapautta rajoiteta. Ei sananvapaus sitä tarkoita että joka yhteikunnalliseen tilaisuuten olisi pakko kutsua kaikki sinne haluavat yhteisöt ja yksityiset.
Ilmoita asiaton kommentti