Yhä useammin olen viime aikoina törmännyt messuissa erääseen lauseeseen, kun seurakuntaa on kutsuttu ehtoollispöydän ääreen. ”Kaikki ehtoollisleipä on gluteenitonta ja ehtoollisviini alkoholitonta, joten kaikki voivat tulla ehtoolliselle.” Allergikkona tuo lause tarkoittaa minulle sitä, etten voi tulla ehtoolliselle. Olen allerginen gluteenittomalle ehtoollisleivälle, mutta ”tavallista” ehtoollisleipää voin nauttia ongelmitta. Näissä tilanteissa olen jäänyt hiljaa penkkiin istumaan ja jättänyt ehtoollisen väliin kaikessa hiljaisuudessa. Käyn säännöllisesti kirkossa, joten seuraavaan ehtoollismahdollisuuteen ei välttämättä ole kovin pitkä aika. Silti ehtoollisen jääminen väliin harmittaa, kun sitä sielunsa ravinnoksi kaipaa.
Ymmärrän kauniin ajatuksen gluteenittoman leivän ja alkoholittoman viinin takana, mutta kaikille ehtoollinen ei ole yksinkertainen yhteyden ateria. Ehtoollispöydän ääreen kaipaavissa on paljon allergisia ihmisiä, jotka joutuvat punnitsemaan ehtoolliselle osallistumista tai jättämään sen epätietoisuuden takia väliin. Allergioista kärsivänä toivoisin, että seurakunnissa selkeästi ilmoitettaisiin tarjolla olevien ehtoollisaineiden sisällöstä. Tuotesisältöjen ilmoittaminen on pieni vaiva seurakunnalle, mutta iso asia ehtoollista kaipaavalle allergikolle. Allergista helpottaisi jo kovasti, kun ennen messun alkua tietäisi tuotesisällöistä eikä tarvitsisi arvailla ehtoolliselle osallistumisen mahdollisuutta.
Lyhyen pappisurani aikana olen törmännyt monta kertaa allergisten ja ruokavaliorajoitteisten kysymyksiin ehtoollisaineiden sisällöstä. Ehtoolliselle tulemista pohtivia on ollut laidasta laidaan: konfirmaatiopäivänään ehtoollista nauttivasta nuoresta aikuiseen, joka ei ole vuosiin käynyt kirkossa. Minua on surettanut syvästi se, kuinka vaikeiden tai harvinaisten allergioiden vuoksi ehtoolliselle tuleminen ei ole kaikille mahdollista. Kaikille ei käy perinteinen ehtoollisleipä tai gluteeniton vaihtoehto eikä viini edes alkoholittomana sovi jokaiselle. Toivoisin, että kirkossa ja ehtoollispöydässä olisi tilaa myös allergisille. Meneekö pyhyys siitä rikki, että myös allergisilla olisi mahdollisuus ehtoollisen nauttimiseen? Allergioitaan ei kukaan ole valinnut, mutta ehtoolliselle jokaisella sitä kaipaavalla pitäisi olla mahdollisuus osallistua.
Ruoka-aineallergioista kärsivät eivät ole ainoita, joille ehtoollispöytään saapuminen ei ole itsestäänselvää. Monet hajuvesistä, hajusteista ja tuoksuvista kukista oireita saavat joutuvat jättämään ehtoollisen väliin. Alttarilla voimakkaasti tuoksuvat kukat, seurakuntalaisten hajuvedet, hiuslakat ja muut tuoksut ahdistavat sekä pahimmillaan aiheuttavat huonon olon pitkäksi aikaa. Harvat tulevat ajatelleeksi tuoksujen ongelmallisuutta, jos itsellä tai omassa lähipiirissä ei ole niiden kanssa ongelmaa. Tulethan tuoksutta kyltit kirkkojen ovenpielissä tai seurakuntasalien edessä eivät paljon lohduta, kun tuoksuvahinko on jo tapahtunut. Toivon, että ajan kuluessa ja tietämyksen lisääntyessä tuoksuttomuudesta, astmaatikkojen ja allergisten huomioimisesta tulisi kirkon arkea.
Suntiothan ovat sitä varten olemassa, että korjaavat taitavasti pappien töpeksinnät. Eikö voisi ajatella, että kävisi suntiolle sanomassa, että tarvitsisi ehtoolliselle toisenlaisen öylätin. Varmasti asia hoituisi hyvin ja huomiotta herättämättä. Tai mikä muu asia tahansa, hoituisi heidän avullaan mainiosti.
Monet asiat hoituvat suntioiden avulla mainiosti, suntiot ovat pappien parhaita ystäviä ja mielestäni monesti parhaiten perillä messuelämästä. Allergisen kannalta ongelmallista kuitenkin on, että ehtoollisleivän sopimattomuus itselle selviää juuri ehtoolliselle kutsuttaessa eikä jo ennen messua. Tuossa vaiheessa alttarilla olevat ehtoollisleivät on jo siunattu eikä sakastista leivän hakeminen olisi kovin luontevaa ja huomiota herättämätöntä. Seurakuntalaiselle kynnys sakastista erilaisen ehtoollisleivän pyytämiseen on varmasti korkeampi kuin papilla enkä ainakaan itse pappina kehtaa hiippailla vieraan kirkon sakastiin. Seurakunnat tarkoittavat hyvää tarjotessaan ”kaikille sopivaa” ehtoollista, mutta harvassa ovat seurakunnat, joissa ehtoollisleivän ja viinin suhteen kovasti joustettaisiin.
Miksi se sakastista hakeminen ei saisi herättää huomiota? Kyllä sinua pitäisi palvella niin hyvin kuin muitakin. Minä varmaan tapauksessasi noutaisin leivän vaikka kirkontornista ja toisin penkkiin.
Toinen kysymys, joka tuli mieleen, on se, miten voit itse jakaa ehtoollista, jos aina muutamalle pitää ojentaa gluteeniton leipä? Kuinka herkkää altistuminen on? Pitääkö altistava leipä syödä vai riittääkö pelkkä käsin käsittely?
Teemu: Omalla kohdallani ajattelen, että tiedän suntioilla olevan ehtoollisen aikana jo valmiiksi riittävää hommaa ilman ylimääräistä öylätin hakemista. Säännöllisesti kirkossa käyvänä tiedän myös pääseväni ehtoolliselle lähiaikoina uudemman kerran, joten harmi ei tunnu niin suurelta. Ehkä tämä on suomalaista, luterilaista vaatimattomuuttakin: vaivaksi ei halua olla.
Voin jakaa ehtoollista allergiasta huolimatta, vaikka allergiaoireita voi tulla kosketuksestakin. Mielellään en gluteenittomaan leipään koskisi. Joissakin seurakunnissa voin ojentaa gluteenittomien leipien pateenia seurakuntalaiselle ja hän ottaa leivän itse. Jos joudun koskemaan leipään, ojennan sen seurakuntalaiselle eri kädellä kuin muuten jaan leipää. Näin vältetään kontaminaatio myös keliakiaa sairastavien kohdalla, kun en käsittele leipiä samalla kädellä. Tätä suosittelisin papeille muutenkin, sillä silloin gluteenittomiin ehtoollisleipiin ei siirry jäämiä tavallisesta öylätistä.
Tuo eri kädellä ohentaminen lienee ihan yleinen käytäntö ja mikäli oikein muistan, taisi tulla aikanaan mainituksi myös ehtoollisavustajakoulutuksessa.
Jukka: Eri kädellä ojentamista suositellaan, mutta toisinaan se tuppaa papeillakin unohtumaan keliakiaa sairastavien palautteen perusteella. Hyvä kuitenkin, että asiaan kiinnitetään huomiota jo koulutuksessa.
Tuntuu, että ruoka-aineallergioiden määrä on jatkuvasti kasvussa. Pääkaupunkiseutu on lisäksi aivan oma lukunsa erilaisten ruokavalioiden variaatioissa. Istuin kerran Pendolinon ravintolassa kun eläinruoalle ”allerginen” nuorehko naisihminen oli aivan käärmeissään siitä, että Avecran valikoimasta ei löytynyt kauramaitoa kahviin. Soijamaitoa olisi ollut, mutta se ei neidille maistunut.
Keliakia on sinänsä suhteellisen harvinainen tauti enkä edes osaa kuvitella kuinka harvinaista on olla allerginen gluteenittomalle öylätille. Kanta-asiakkaita varten on varmaan helpompi varautua, mutta vaikea kuvitella, että ainakaan kaikilla seurakunnilla olisi mahdollista pitää kaikista mahdollisista allergeeneistä vapaita vaihtoehtoja jatkuvasti valikoimassa. Siihen eivät pääse kaikki ravintolatkaan.
Se, että Jeesuksen Kristuksen veri ja ruumis aiheuttaa allergisen reaktion on tietysti ymmärrettävä syy erityisruokavaliolle. Hankalampi kysymys on se, pitäisikö myös erilaiset vakaumukselliset syyt huomioida. Pitäisikö olla eläintuotteista vapaata ehtoollisleipää (jos sitä nyt lehmänmaitoon muutenkaan leivottaisiin) tai saako ehtoollisen osanottaja vaatia luomuleipää ja lähiviiniä. Valko- ja kuohuviiniä ei varmaankaan voi vaatia vaikka ei punkusta niin perustaisi.
Ja kun on kyse kirkosta, lienee myös syytä pohtia sitä, pitäisikö ehtoollisella huomioida niitä, jotka haluavat ehtoollisen miehen tarjoilemana ja mielellään vielä heteromiehen.
Että ei ole kyllä suntiolla helppoa.
Ruoka-aineallergioista ollaan nykyisin paremmin perillä kuin joskus aikaisemmin, mutta niiden määrä tuntuu myös lisääntyneen. Itse olen allergisoitunut aikuisena ja allergiat on tutkittu myös allergiatesteillä. Harvinaisia omat allergiani toki ovat, muttei erikoiset allergiat ole mitenkään tavattomia. Harvinaisiin allergioihin olen törmännyt myös papin työssä. Myös monet tutut keliakiaa sairastavat kertovat, että gluteenittomia vaihtoehtoja on nykyisin tarjolla paljon aikaisempaa enemmän.
Kovin monia vaihtoehtoja seurakunnilla ei tietenkään voi olla, mutta mielestäni voidaan miettiä, onnistuuko etukäteen pyydettäessä sopivan vaihtoehdon järjestäminen. Joskus messuissa näkee käytettävän itse leivottua ehtoollisleipää, tämä voisi olla allergisen kohdalla mielestäni pohdittava vaihtoehto. Miksei allerginen voisi tuoda sopivaa/itseleivottua leipää siunattavaksi? Helppoja nämä allergiakysymykset eivät toki ole, mutta hyvä näitä olisi pohtia.
Allergiatapauksissa ongelmallista on juuri rajanveto siinä, mitä allergikkoryhmiä palvellaan ja mitä ei (käytettävistä resursseista johtuen) pystytä palvelemaan. Valmistetaanko kaikki ruoat maidottomina, munattomina, gluteenittomina, paprikattomina, tomaatittomina, sekä perunattomina.
Ja sama pätee vakaumuksiin. Tehdäänkö ruoka possuttomana, naudattomana, kanattomana, kalattomana, munattomana, maidottomana ja niin edelleen.
Paahdetut bataattilastut ja vesi ovat yksi turvallisimmista vaihtoehdoista, mutta on kyllä olemassa bataatillekin allergisia ihmisiä.
Muistan kerran kun pappi unohti kirjansa sakastiin. Sanoi sitten, että painamme päämme rukoukseen. Samalla kuitenkin vinkkasi suntiolle, että tuo kirjan. Näin asia hoitui, eikä kukaan huomannut mitään erikoista.
Ihmettelenkin tätä kirkon pönöttämistä. Tavallisia asioita ei uskalleta ottaa esille, kun pönötetäään.
Ikään kuin se olisi jotain suurta hurskautta. Sitten valitetaan sitä pönöttämistä, että Miksi kirkossa pitää käyttäytyä, niinku hiirulaiset? Jos elämä kirkossa olisi tavallista elämää, niin asiat sujuisivat, kun ihmiset kertoisiva suoraan asioistaan. Nyt tuon kummallisen pönöttämisen tähden, ei uskalleta.
Samaan tietysti törmää suomessa ja suomalaisissa muutenkin. Asioista valitetaan yleensä vain muille, kuin asianomaisille. Hienoa, kun toit monien puolesta asian esiin Emilia.
Kiitos, Pekka. Allergisena haluan tuoda esille omia ja muiden kokemuksia kirkon arjesta. Allergioista ja tuoksuttomuudesta puhuminen ei aina ole helppoa, sillä monet asian esille ottavat kohtaavat vähättelyä tai epäilyä. Näitä ei aina nähdä merkittävinä arkeen vaikuttavina ongelmina yhteiskunnassa tai kirkossa.
Olen samaa mieltä, että monissa tilanteissa pönötetään mielestäni turhaan. Minusta ihminen voi käyttäytyä tilannetta arvostavasti ja kunnioittavasti, vaikka ei pönöttäisikään. Ajattelen, ettei uskon ja kirkon elämän tarvitse olla vakavaa suorittamista. Minusta on tärkeää, että kirkossa pidetään esillä epätäydellisyyttä, inhimillisyyttä ja rosoisuutta – sellainen meistä jokainen on.